Käsien ihosta pitää myös pitää huolta

[mittaustagi]

Yhden parhaimman ystäväni äiti on kosmetologi ja muistan elävästi, miten ystäväni sanoi minulle kymmenen vuotta sitten, että kun pidät kasvojen ihosta huolta, niin vähintään yhtä tärkeää on kuoria, kosteuttaa ja suojata käsien iho myös auringolta. En ollut ennen tuota neuvoa asiaa tullut edes ajatelleeksi, vaan pääpaino oli aina ennen kasvojeni ihossa. Nykyään hoidan käsiäni kuorimalla voiteiden lisäksi sekä kesäisin laitan käsiini korkean suojakertoimen. Teen todella paljon käsilläni ja sen takia olen todella iloinen, että lapsuudesta tuttu merkki, raikkaalta sitruunalta tuoksuva Lemon Juice & Glycerine, halusi tehdä kaupallista yhteistyötä kanssani. Yhdessä kerromme mitä käsilläni teen ja miten käsien ihoani hoidan, että ihoni pysyy kauniina myös käsissäni.

Avec Sofié blog l Lemon Juice & Glycerine

Käteni ovat varsinkin koetuksella ruoanlaiton, DIY -projektien, puutarhatonttuilun sekä siivousinnostuksen takia. Ei ole viikkoa, että ei käsissäni olisi jonkinlaista kulumaa tai haavaa, sillä kun sitä touhuaa koko ajan jotakin, käsien iho on kovalla koetuksella. Omien lempiaktiviteettieni sekä myöskin ilmanvaihteluiden takia on todella tärkeää, että käsien ihoa hoidetaan ja ravitaan.

Avec Sofié blog l Lemon Juice & Glycerine

Olen sen täällä blogissakin ihan avoimesti myöntänyt, että olen jonkinlainen siivousfanaatikko. Ranskassa talot eivät ole tiivistetty yhtä hyvin mitä Suomessa, joten pölyä ja likaa tulee koko ajan sisälle. Lattiat pitää pestä vähintään kerran viikossa ja pölyjä pyyhkiä kaksi kertaa viikossa. Vaikka ekologisia tuotteita siivouksen lomassa käytän suurimmaksi osaksi, mutta veden kalkkipitoisuuksien takia joudun usein käyttämään myös järeämpiä aineita. Aina ei tosin ole kumihanskoja lähettyvillä, joten käteni joutuvat kosketuksiin myös kovien kemikaalien kanssa.

Avec Sofié blog l Lemon Juice & Glycerine

Avec Sofié blog l Lemon Juice & Glycerine

Avec Sofié blog l Lemon Juice & Glycerine

Suurin käsiini kohdistuva stressi tulee varmasti kokkaamisen lomassa. Muistatte varmasti sen kerran, kun Thanksgivingin aikoihin kolme vuotta sitten yritin tehdä kurpitsakeittoa? Noh, en ollut paljoa kurpitsoja aiemmin kaiverrellut ja koska käytin keittiön terävintä veistä, sain peukalon ja etusormen väliin sellaisen haavan, että jouduin tikattavaksi. Muuta sen suurempaa haaveria minulla ei ole kokkailuissani käynyt, mutta päivittäin kosken kuumaan kattilaan tai pataan, leikkaan vahingossa sormeen tai laitan käteni alttiiksi suurille lämpötilavaihteluille.

Olen viime kesänä löytänyt siivouksen ja kokkailun ohella uuden rentoutumiskeinon, puutarhatonttuilun. Koko kesän kasvattelin ja istuttelin erilaisia taimia ja upotin sormeni multaan jatkuvasti. Kun jotain lähden tekemään, karkaa minulta yleensä mopo ja teenkin kaiken sitten suurella intohimolla. Innostukseni takia unohdin usein suojakäsineet ja kun istuttelin taimiani tai hoidin istutuksiani. Voitte varmasti kuvitelle, että käteni eivät kesällä olleet ihan ne edustuskuntoisimmat.

Avec Sofié blog l Gardening

Avec Sofié blog l Gardenista

Avec Sofié blog l Gardening

Avec Sofié blog l Gardening

Lemon Juice & Glycerine on lapsuudestani tuttu. Kylpyhuoneen kaapissa oli aina tuubi sitruunalle tuoksuvaa Suomessa valmistettua klassikkokäsivoidetta. Tuotesarjan ulkonäkö on myös hivenen uudistunut näiden vuosien aikana, sekä tuttu voide on saanut kaverikseen myös käsikuorinnan. Mitä käsien hoitoon tulee, teen kunnollisen hoidon noin kerran viikossa. Silloin kuorin ihoni sekä lakkaan kynteni. Muuten laitan kosteusvoidetta iholleni talvisaikaan useamman kerran päivässä, mutta varsinkin juuri ennen kuin menen nukkumaan. Niin kuin se on myös kasvojen ihossa, myös käsien iho uusiutuu yöllä nukkuessa ja sen takia on tärkeää, että kosteuttavia ja hoitavia ainesosia ja tuotteita laitetaan iholle iltaisin.

Avec Sofié blog l Lemon Juice & Glycerine

Käsikuorinta on minulle henkilökohtaisesti ainakin todella tärkeä osa käsien hyvinvointia ja kyseisessä kuorinnassa kuorivat ominaisuudet tulevat luomuriisirakeista.  Tehokosteuttava käsivoide on ainakin näin kylmän kauden aikana ihan äärettömän tärkeä omalle ihotyypilleni. Jos en pidä ihostani huolta, se hilseilee ja näyttää todella epämiellyttävältä. Tehokosteuttava voide sisältää esimerkiksi betaniinia sekä sheavoita ja E-vitamiinia.

Tuotesarjaan kuuluu myös jalkavoiteita ja saippuoita, ja ne ovat varmasti kesäaikaan ihan loistavia tuotteita, kun jalkojen iho on sandaaleista ja rantahiekasta kovalla koetuksella. Käyn yleensä tekemässä jalkahoidon noin 2-3 kk välein, mutta sen lisäksi hoidan jalkojani myös kotona raspien ja voiteiden avulla. Yleensä laitan kosteuttavaa voidetta yön ajaksi jalkoihini ja nukun puuvillasukkien kanssa. Nyt talvisaikaan ei tarvitse jalkoja ja varpaita julkisesti kovin usein näytellä, mutta yritän pitää jalkojen ihosta ja kynsistä huolta myös ympäri vuoden, enkä pelkästään niin sanotusti sesonkina.  On kokovaltaisesti parempi fiilis itsestä kun on huoliteltu olo.

Avec Sofié blog l Lemon Juice & Glycerine

Tähän yhteistyöhön kuuluu myös arvonta ja kysynkin teiltä, että mikä on lempikäsityömuotosi? Ja miten hoidat käsiäsi? Käsien hoito ei ole sama asia kun, että käy kerran kuukaudessa manikyyrissa, vaan jokainen voi päivittäin edesauttaa käsien ihoa pysymään kauniina ja kimmoisana. Vastausaikaa on ensi viikon sunnuntaihin klo:20 asti. Osallistuneiden kesken arvon kaksi tuotepakettia. Arvonnan säännöt löydät täältä.

Ihanaa sunnuntaita!

Follow me on

FacebookInstagram, SoundCloud, Pinterest & Bloglovin

You may also like

42 Comments

  1. Rasvaan käsiäni etenkin talviaikaan päivittäin.
    Sormenpäät ovat koetuksella ja tällöin Compeedin laastarit ovat ainoa apu . Olen näet ammattimuusikko, joten kuivuudesta aiheutuvat pikkuhaavat ovat sekä kipeitä että haitta soittamisessa .
    Lemon juice &glycerine on lapsuuden turva-tuoksu; Mummulla oli aina tuubi yöpöydällän.

  2. Minusta siivoaminen on rentouttavaa ja varsinkin se lopputulos. Kahden lapsen ja kahden kissan myötä siivottavaa riittää. Nyt lämmityskauden alettua kädet kuivuvat hurjasti. Pahimpina kausina käytän yöllä rasvaista perusvoidetta ja puuvillahanskoja. Kynsinauhoja öljyyn satunnaisesti.

  3. Tuttu tuote lapsuudesta :)
    Kudon villasukkia, se on lempi käsityöni. Suosikki käsienhoitorutiinini on, että minulla on työpöydällä jokin ihanan tuoksuinen käsivoide, jota lisäilen päivän aikana. Kädet pysyy talvella kunnossa ja työhuoneeseeni tulee hyvä tuoksu.

  4. Olen erittäin kova tekemään käsitöitä (villasukkia pääasiassa) , askarteluja sekä leipomaan. Työskentelen lisäksi postissa, jossa kädet ovat myös koetuksella vaikka suojahansikkaita pyrinkin käyttämään. Tähän kun yhdistetään huono käsienhoito niin omat kädet muistuttavat enemmän hiekkapaperia ja välillä niistä tirskuu jopa veri rystysten kohdalta (kääk!). Käsiä ei tule hoidettua muuten kuin satunnaisesti rasvaamalla hamppukäsivoiteella , joten tämä setti tulisi kyllä tarpeeseen! :)

  5. Lempikäsityöni on korttien askartelu ja nyt joulun alla on taas projekti käynnissä. En käytä varsinaisesti käsivoidetta, mutta jätän käsiin aina kasvovoiteen ja vartalovoiteen loput. Olen huomannut, että käsivoide tulee minulla tarpeen vain erittäin kuivassa ilmassa, kovilla pakkasilla.

  6. Kesällä puutarhanhoito, talvisin ja lämmityskaudella ylipäätään neulominen ja kokkaamimem kulut taa käsiä. Minulla on vähän atooppinen iho joten rasvainen itseäni ja käsiä säännöllisesti pitkin päivää. Vaihtelen tuotteita yhdestä miedontuoksuisesta toiseen että tulee vähän vaihtelua :-)

  7. Lempikäsityön muotoni on piirtäminen ja kirjoittaminen :) Käsiäni hoidan rasvaamalla ja suojaamalla ne kylmyydeltä.

  8. Siivoaminen (lopputuloksen takia) sekä tekstiilien hoito (neuleet pesen käsin) – kumi/suojakäsineet ja rasvaus, rasvaus, rasvaus…

  9. Mun käsityöt taitaa rajoittua kokkailuun, tosin sitä “harrastan” päivittäin. Rasvaan kädet aina ennen nukkumaanmenoa, oli kesä tai talvi. Talvella tuo ei kuitenkaan riitä, vaan minulla on työpöydän kulmalla rasvatuubi, joka on käytössä päivittäin. Satunnaisesti myös öljyän kynsinauhat.

  10. Kädet kuivuvat etenkin talvisin tosi paljon, kun joudun työssäni käyttämään käsidesiä koko ajan. Yritän muistaa rasvailla käsiä päivittäin, mutta kuorinta meinaa jäädä! Näitä tuotteita olis kiva kokeilla!

  11. Koska olen innokas siivoja ja myös kasvien ja kukkien hoitaja, kädet tarvitsevat runsaasti rasvausta. Käsivoidepurkki onkin aina pöydällä sekä kotona että töissä.

  12. En oikein tiedä että mikä on lempikäsityöni, sillä tarkemmin ajateltuna tykkään enimmäkseen vain rentoutua kotona ja ei muutkaan lempipuuhani rasita käsiäni juurikaan. Ehkä ainoana tulee mieleen kävelylenkit, hanskat unohtuvat aina välillä ja se tuskin tekee hyvää käsien iholle. Kuitenkin monet niistä vähän tylsemmistä asioista pistävät käteni kootukselle, kuten käsin tiskaaminen, sillä meillä ei ole tiskikonetta ja ruoanlaitosta pitävinä kertyy tiskiä helposti paljon. Käteni eivät kuitenkaan näytä erityisen rasittuneilta, ja käytänkin käsirasvaa ehkä kerran viikossa. Käsien ihon hoitamisen kanssa petraaminen on ollut paljon mielessä viimeaikoina, kihlauksen lähestyessä tulee helposti katsottua omia käsiä vähän liiankin usein ja tarkkaan, mietittyä miltä käsi tulee näyttämään sormuksen ja sormusten kanssa sekä miltä se tulee näyttämään tulevaisuudessa. Myös muiden ihmisten käsiin on jotenkin alkanut kiinnittämään enemmän huomiota. Tuotepaketin voittaminen voisi olla hyvä alku käsienhoitorutiinien petraamiseen :)

  13. Viikonloppuisin kokkaan ja leivon niin paljon että kädet on korppuna.. ja viikolla tulee pestyä käsiä todella tiuhaan. Kuivuu siis todella.

  14. Varsinaisia käsitöitä en harrasta, mutta oman hevosen hoidossa kädet joutuvat kyllä koetukselle. Kunnon käsirasva on ihan ehdoton, mutta kuorintaa pitäisikin tehdä useammin.

  15. Hoidan käsiäni rasvaamalla niitä.Käteni ovat koetuksella kotikokkailujen takia :).Yleisesti pyrin välttämään turhaa saippuapesua, jotta käteni eivät kuivuisi niin paljoa.Mukana ihanassa arvonnassa!

  16. Opiskelen parhaillaan aikuiskoulutuksessa puusepäksi ja puun käsittely, höyläys ja hionta kuivattavat kummasti käsiä. Pidän kovasti Lemon Juice & Glycerinin käsivoiteesta, koska se ei jätä käsiä rasvaisiksi ja siksi puuhailua voi jatkaa nopeasti levityksen jälkeen. Lisäksi käytän öisin aloe veraa sisältävää käsirasvaa. :)

  17. Teen käsilläni paljon koko ajan melkein. Siivoan innokkaasti, kokkaan ja leivon, teen lumitöitä, kesällä pihahommia ja puutarhatöitä, hoidan ja paijaan koiriani sekä remontoin myös mieheni apuna.

  18. Mä neulon sukkia – ihanaa, mutta kädet kuivuu sitä mukaa, kun lankakerä hupenee. Olen valitettavan laiska hoitamaan käsiäni, mutta iltaisin koitan muistaa levittää paksun rasvakerroksen, etenkin näin talviaikaan.

  19. Ristipistot on lempikäsityöni, joka ikävä kyllä on liikaa jäänyt taka-alalle.
    Aika laiska olen hoitamaan käsiäni; nyt pitää tässä ottaa itseäni niskasta kiinni.

  20. En ole hoitanut käsiäni tarpeeksi, ja ne näyttävätkin aika kauheilta tätä nykyä. Mutta käsivoidetta olen käyttänyt aina talvisin sillä silloin käsieni iho menee aivan korpuksi. Nyt yritän panostaa tästä lähtien myös kuorintaan.

  21. Talvisin tulee neulottua sukkia jonkin verran mutta kokkailua, siivoamista ja kissojen leikittämistä tapahtuu päivittäin jolloin kädet ovat kovilla. Rasvaan yleensä kädet pari kertaa päivässä, illalla kun menen nukkumaan ja aamulla kun lähden töihin.

  22. Olen siivousintoilija minäkin: pyyhin pölyjä, tiskaan, pyykkään, pesen lasten pyllyjä Pitäisi muistaa rasvata ja hoitaa käsiäni paremmin. Vasta ostin uuden ihanan Balmuirin käsirasvan yöpöydälleni, mutta iltaisin olen niin puhki, että käsien hoito unohtuu…

  23. Kädet ovat kyllä koetuksella lasten kanssa puuhastellessa ja heidän sotkuja siivotessani. Iltaisin yritän muistaa rasvata kädet. Kuorinta ja aurinkosuojakin olisivat tarpeen.

  24. Siivoaminen:) Joudun työssäni käyttämään paljon käsidesiä. Siksi käteni tuntuvat kuivilta usein, varsinkin talvella. Käsilaukussani kulkee aina mukana laadukasta voidetta. Rasvaan käsiäni useamman kerran päivässä. Myös kotonani on useampi voidepurkki käden ulottuvilla.

  25. Mulla on talvisin jatkuvasti hilseilevät kädet, pakkasilla menee ihan haavoille asti jos unohdan laittaa rasvaa :( Käsisaippuat olenkin kotona yrittänyt vaihtaa mahdollisimman kosteuttaviin ja hellävaraisiin ja ostella käsirasvoja jotka ei jää tahmaisiksi niin tulisi rasvattua useammin. Lakkaamaan olen liian laiska, pitäisi jaksaa useammin. Lakkaan ja sitten kuljen päivätolkulla lohkeilevissa lakoissa kunnes kuluneet kokonaan pois… Töissä tulee todella paljon tiskattua (ilman hanskoja!! hyi minua), vaikkei ehkä lempi käsityöni olekaan mutta siinä käteni kuluvat eniten. Lempparina sitten koiran rapsuttelu :D

  26. Minulla on kuiva iho ja pahin aika on syksy/talvi. Jatkuva käsien pesu kuivattaa entiseltään ja nyt on hyvä käsirasva haussa. Mielelläni testaisin kyseistä merkkiä.

  27. Lasketaanko kokkailu, leipominen ja puutarhahommat käsitöiksi..no lempipuuhia ne jokatapauksessa ovat. Käsiä noiden hommien lomassa tulee pestyä aika aktiivisesti, joten ne myös kuivuvat. Mulla löytyy käsirasvaa yöpöydältä, käsilaukusta ja töissä työpöydältä . Onkohan sen kanssa sama kuin huulirasvan..siihen vaan jää koukkuun. Ja onhan hoidetut kädet aina ilo silmälle.

  28. Omakotitalon työt, lasten kakkapyllyjen pesu, kanalan hoito, leivonta, ruuanlaitto, puutarhan hoito… Onhan noita :) Enpäs tiennyt että kyseessä on suomalainen brandi! :) Tuttu tuote kyllä.

  29. Käsityönä on hoitaminen. Hoidan pieniä lapsiani. Mm pesen heidän kakkaisia pyllyjään ja räkäisiä kasvojaan. Työssäni hoidan vammaisia ja hoidan vanhuksia. Käsineet ja jatkuva käsien peseminen ja dedinfioiminen saa kädet kyllä kihisemään ja tuntumaan kuivahtaneille rusinoille.

  30. Pienten lasten äitinä käsien iho on kyllä kovalla koetuksella. Jokailtaisiin rutiineihini kuuluukin käsien täysrasvaus, talviaikaan useamminkin.

  31. Viime aikoina ompeluinnostukseni on nostanut pitkästä aikaa päätään, mutta ehkä rakkainta käsityötä minulle kuitenkin on leipominen. Käsiä siis tulee pestyä aika paljon, mutta valitettavasti rasvaaminen unohtuu turhan usein…

  32. Minä neulon tosi paljon. Karkea villalanka kuluttaa ihoa paljon ja siksi ihon rasvaus on ensiarvoisen tärkeää. Laitan käsille tuhdin rasvan yön ajaksi ja teen viikottain kynsinauhoille kosteuttavan tehohoidon. Lakkaakin tykkään käyttää :)

  33. Talvella kuivat kädet, pitää rasvata huolellisesti. Lempikäsityö on nikkarointi, äskenkin hioin pöytälevyä ja siivous :) koulussa flunssaa jyllää, joten pesen käsiä varmaan 20 kertaa päivässä ja se tietty kuivattaa..

  34. Kädet ovat kovilla täälläkin. Työni ovat sen luontoisia, että päivittäin tulee pyöriteltyä käsissä todella paljon papereita, ja tuntuu siltä, että ne imevät kaiken kosteuden käsistä. Vapaalla työstän vieläpä restauroitavia huonekaluja, joiden hiominen ym. käsittely ei ole parasta ihonhoitoa. Maalaan myös paljon öljymaaleilla ja käsien peseminen ja vaikkapa tärpätillä läträäminen on myös jotain, mistä kädet eivät erityisesti pidä. Tästä kaikesta johtuen olen etsimällä etsinyt täydellistä käsivoidetta. Lisäksi käteni oavt suhteellisen herkät, joten olen tarkka siitä, mitä aineita voiteet sisältävät. Olin joskus vuoden verran täysin koukussa Lemon Juice & Glycerinin silloin muistaakseni anti age-käsivoiteeksi kutsuttiin tuotteeseen, joka merkin basic-käsivoiteesta poiketen imeytyi nopeasti ihoon ja kosteutti silti yhtä hyvin. Sitten tuotetta muutettiin: sama tavara pullotettiinkin jatkossa puolet pienempään purkkiin ja hinta nousi silti. En arvostanut moista muutosta, ja siirryin etsimään uutta voidetta. Body Shopin Sheavoi-vartalovoide toimi hyvin, mutta purkki oli arkikäytössä hankala. Sen jälkeen muutama muu ihan hyvä, muttei tarpeeksi hyvä, voide tuli kokeiltua. Nyt käytössä on Tyrni-käsivoide Weledalta. Se on ihana ja toimii todella hyvin, mutta metallinen tuubi ei ole mikään aivan paras. Haussa on siis jälleen uusi käsivoide.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*