Tällä viikolla minun on ollut vähän vaikea kirjoittaa mitään blogiini. Kun lähellä tapahtuu niitä elämän ikävämpiä asioita, on blogin kirjoittaminen hankalaa. Tuntuisi jopa jollain lailla väärältä iloita täällä pienimmästäkin asiasta, jos joku lähellä kärsii ja joutuu miettimään elämänsä uudelleen. Blogin kääntöpuoli onkin, että kun yleisen fiiliksen haluaa pitää suhteellisen iloisena ja kepeänä, ei elämän kääntöpuolet oikein mahdu niiden rivien väliin. Välillä on todella vaikea kirjoittaa elämän iloista, jos oikeassa elämässä kahlataan suruissa. Blogi on kumminkin vain se pinta.

Viimeaikaisten muutosten takia mietin tällä viikolla paljon sitä mieheni kanssa, että mitä jos meillä olisi enää vain kolme kuukautta elinaikaa. Omat mietteet menivät aika päälaelleen ja toiveet olivat ihan erilaiset mitä toissa viikolla. Kaikista tärkeimmät asiat nousivat pintaan ja arkiset murinat kuulostivat vähäpätöisiltä. Millään kun ei loppujen lopuksi ole väliä muuta kuin niillä asioilla jotka oikeasti haluat tehdä, kokea ja sanoa. Muut voivat ihmetellä valintojasi, mutta kun kyse on sinun elämästäsi, pitää valintojen olla sinun, ei muiden.

Kun puhuimme näistä omista valinnoistamme, havahduimme että miksi ihmiset odottavat aina siihen viimeiseen mahdollisuuteen asti. Miksi muutosta ei tehdä, vaikka aikaa olisi 20 vuotta? Miksi elämässä pitää tapahtua jotain todella lopullista, että ihmiset uskaltavat toteuttaa haaveitaan? Senpä takia meillä tehdään nyt sellaisia asioita, eikä vasta sitten kun on liian myöhäistä.

Omalle kohdalle nousi ensimmäisenä ihmiset ja läheiset. Varsinkin ne ihmiset, jotka on jostain syystä jääneet vähemmälle ja sanat mitkä ovat jääneet sanomatta.

Tiettyjä elämän muutoksia olemme myös jollain lailla antaneet odottaa aivan liian kauan, kun aina aiemmin on ollut niin sanotusti huono hetki. Tosiasiassa huonoa hetkeä ei ole, on vaan hetkiä ennen kuin aika loppuu.

Ensimmäisenä matkakohteena minne haluaisin mennä, mieleeni tuli Japani. En ole koskaan ollut sielläpäin Aasiaa ja Japani on aina ollut niin kiehtova paikka, joten sen haluaisin vielä elämässäni nähdä.

Mieheni on aina halunnut kirjoittaa enemmän, joten toivon, että näen hänen pureutuvan joihinkin häntä kiinnostaviin aiheisiin pian. Hän on nimittäin toivonut, että joskus olisi aikaa kirjoittaa kirja tai alkaa ylläpitämään blogia. Monesti olen kannustanut häntä näissä asioissa, mutta vastaus on aina ennen ollut, että sitten kun on aikaa.

Jos meillä olisi lapsia, niin varmasti kirjoittaisin kirjeitä heille ja muille läheisille tuleviksi vuosiksi ja tärkeiden päivien varalle. Näin olisin edes jollain lailla läsnä esimerkiksi häissä, syntymäpäivissä tai muissa tärkeissä hetkissä.

Kun kävimme elämän kääntöpuolia läpi tällä viikolla, huomasin miten lyhyt matka meillä oikeastaan täällä joka tapauksessa on.  Turha miettiä ja stressata pieniä asioista, tärkeintä on, että tekee sellaista mistä oikeasti välittää, puhuu niillä sanoilla mitä oikeasti tarkoittaa ja välittää muiden lisäksi myös itsestään.

Vaikka aihe on todella synkkä, toivon, että tämä tuo enemmänkin selkeyttä omiin haaveisiinne ja toiveisiinne mitä haluatte elämältänne. Itselleni se ainakin toi. Asiat mitkä haluan tehdä elämässäni jos aikaa ei ole paljoa ovat kirkkaana mielessä varsinkin nyt jos ne vielä viikko sitten olivat sumuiset.