Tässä he ovat, italialaiset veljeni. He eivät siis ole biologisia veljiäni, vaan olemme tavanneet 12 vuotta sitten Brightonissa. Time flies. Olin siellä silloin kielikurssilla ja veljeni olivat interreilaamassa. Yhdestä asiasta mistä tulen olemaan vanhemmilleni kiitollinen lopun elämääni, on se että he uskalsivat päästää minut nuoresta iästäni huolimatta yksin kielikurssille. Sieltä nimittäin tarttui mukaan muutakin kuin muistoja, kaunis ystävyys välimatkasta huolimatta.
Viimeisestä vierailustani heidän kuvankauniissa kotikaupungista on kulunut jo reilu vuosi. Olen kovasti miettinyt, että milloin minulle tulisi hyvä väli mennä käymään heidän luonaan. Toivottavasti se olisi pian! Veljieni kotikaupunki on nimeltään Bassano del Grappa ja se sijaitsee noin tunnin ajomatkan päästä Venetsiasta. Kaupunki on tyypillinen italilainen pikkukaupunki, jossa kelloon ei katsota kovinkaan usein ja kaiken annetaan sujua vähän omalla painollaan. Paikalliset myös huomaavat, että kuka ei ole kaupungin oikea asukki, joten he tulevat juttelemaan ja haluavat esitellä esimerkiksi Vespa-kokoelmiaan tai viikunapuitaan :)
Bassano sijaitsee siinä mielessä hyvässä paikassa, että sieltä on lyhyt matka Gardalle,Veronaan, Milanoon ja Dolomiiteille, joten lyhyitä päivän kestäviä retkiä on helppo tehdä. Bassanoa ympäröi myös kauniita pikkuruisia kaupunkeja, joista suosikkini on Marostica.
Monella on varmasti jokin tietty maa minne haluaa aina palata, minulle se on Italia. Olen käynyt ainoastaan pohoisessa, Venetossa, Emilia-Romagnassa ja Lombardiassa. Joten etelä on minulle käytännössä ihan tuntematon. Toivoisin, että ensi kerralla kerkeäisin myös Toscanaan, sillä yksi ystävistäni on muuttanut Sienaan. Toisena uutena kohteena minulla olisi mielessä Liguriassa sijaitseva Cinque Terre. Oletteko käyneet Sienassa tai Cinque Terren alueella? Haluaisin kuulla teidän kokemuksia :)
______________________________
Here they are, my Italian brothers. They are not my biological brothers but even we don’t share the blood ties, they are really important to me. We met 12 years ago in Brighton, UK. I was there on a language course and they were inter-railing. One thing that I’ll be thankful to my parents for the rest of my life is that despite to my age they let me go to Brighton for a language trip. The trip gave me much more than memories, a beautiful friendship with these amazing people.
It has been over one year since the last time I’ve been at their picturesque city. The city is called Bassano del Grappa, and it’s situated about an hour’s drive from Venice. The city itself is a typical small Italian town.
I think everyone has one certain country where they want to get back to. To me, that country is Italy. I’ve been travelling only in the north, but I hope I will end up in the south as well. I hope that next time I go to Italy I’d have time to visit Tuscany and Liguria. I really would love to visit Siena in Tuscany and Cinque Terra in Liguria. Have you been in those places? I would like to hear your experiences.
102 Comments
Eiiiii Sofié mitä menit tekemään…!!! Ihana ihana bellissima Italia ♡
Mä olen matkustellut oikeastaan vain etelä-Italiassa, joten Milanot sun muut on vielä näkemättä ja kokematta. (Venetsian olen nähnyt mutta siitä on jo aikaa) Nyt kesän Nizzan reissulla alkoi myös houkuttaa juuri tuo Italian puolen Riviera: haaveena aikuisten interrail-matka pitkin rannikkoa.
Jaha, loppupäivä kuluukin sitten haaveillen Italiasta grazie mille. ;) Ihanaa muuten, että on muitakin Italia-faneja!
I know!!
Oletko jo lukenut Beppe Severgninin “La Bella Figuran”? Jos et, niin lueppa se :))
Täytyy myöntää, että Milano on ollut minulle vain välietappi eli en ole siellä käynyt kunnolla. Moni tuttavani ja ystäväni ovat sanoneet, että siellä ei oikein ole mitään verrattaessa muihin kaupunkeihin. Tai oikeastaan kaikki on tykänneet enemmän Roomasta, Venetsiasta tai Firenzestä.
Jep, Italian läpi autolla olisi kyllä aika ihana juttu <3 Aikuisten interrail kuulostaa oikein ihanalle. Poikien luota pääsee hyvin myös Kroatiaan ja he lomailevat Suomen lisäksi usein myös siellä :)
Heh, jep ;). Oletko muuten nähnyt viime aikoina hyvää italialaista elokuvaa?
Pohjois-Italiasta eniten kiinnostaisi Firenze ja Ravenna jo taidehistorian opintojenkin takia – olisi upeaa nähdä ne kuvien paikat ja taideteokset ihan livenä! Ja Roomaan nyt voisin lähteä vaikka samalta istumalta, niin paljon vielä näkemättä :D
Nyt hetkeen en ole katsonut mitään italialaisia leffoja vaikka La prima cosa bella piti käydä jo syksyllä katsomassa. Haluaisin nähdä myös Io sono l’amore’n ja myös uusista Habemus papam vaikuttaa mielenkiintoiselta. Italia ja katolilaisuus kun kuuluu jotenkin niin erottamattomasti yhteen…
Ongelmana on vain tekstityksen löytäminen oikealle kielelle, Brysselissä kun tekstit olivat yleensä FR/NL ja kun italiaakaan en ihan niin sujuvasti osaa, että pystyisin katsomaan elokuvia täysin ilman apuja…
Ja kiitos kirjasuosituksesta!! Vaikuttaa tosi hauskalta, ehkäpä samaa tyyliä kuin Stephen Clarken Ranska-kirjat? Tarkoituksenani on ollut etsiä kirjastokorttini ja pitkästä aikaa tehdä retki kirjastoon! Sieltä voisinkin etsiä tuon La bella figuran :)
Ooh, lähdetäänkö yhdessä? :)
Tuntuu, että Roomaan voisi mennä kymmenen kertaa mutta aina olisi jotain vielä näkemättä :) Vähän niinkuin Pariisissa.
Tuli mieleen tosta katolilaisuudesta, että kävimme yhden veljieni sukulaisella ja hän on käytännössä vähän niinkuin nunna ja meidän piti esittää että olemme naimisissa. Hän kyseli koko ajan ihme kysymyksiä, että missä nukumme jne. Ihana 80- vuotias tenttaaja Natalina :))
Jep, se tekee italialaiset elokuvat kyllä vähän haastaviksi. Kiitos kirjavinkistä! Täytyy käydä lainaamassa :)) lue ihmeessä. Pääset jo ensimmäisessä kappaleessa elävään menoon :))
Eiiiii Sofié mitä menit tekemään…!!! Ihana ihana bellissima Italia ?Mä olen matkustellut oikeastaan vain etelä-Italiassa, joten Milanot sun muut on vielä näkemättä ja kokematta. (Venetsian olen nähnyt mutta siitä on jo aikaa) Nyt kesän Nizzan reissulla alkoi myös houkuttaa juuri tuo Italian puolen Riviera: haaveena aikuisten interrail-matka pitkin rannikkoa.Jaha, loppupäivä kuluukin sitten haaveillen Italiasta grazie mille. ;) Ihanaa muuten, että on muitakin Italia-faneja!
Oi, kuulostaa niin ihanalta!:) Niin italialaiset “veljesi”, kuin ihana Italialainen pikkukaupunki sekä sen asukkaat! Voin kuvitella, kuinka idyllinen paikka on kyseessä. Kesälomamatka on jo suunnitteilla, ja Italia olisi yksi potentiaalinen vaihtoehto, tämä kertomus vain vahvisti sitä!;)
Veljeni ovat kyllä tosi mahtavia tyyppejä. Aika ei todellakaan jää heidän kanssaan pitkäksi :)
En ole nähnyt Bassanossa yhtäkään hotellia, mutta yksi hostelli siellä ainakin on.
Italy is always a good idea! Hyvää ruokaa ja kaunista maisemaa, mitä muuta lomalainen tarvitsee?
Oi, kuulostaa niin ihanalta!:) Niin italialaiset “veljesi”, kuin ihana Italialainen pikkukaupunki sekä sen asukkaat! Voin kuvitella, kuinka idyllinen paikka on kyseessä. Kesälomamatka on jo suunnitteilla, ja Italia olisi yksi potentiaalinen vaihtoehto, tämä kertomus vain vahvisti sitä!;)
Hei! Italia on ihana paikka, itsekin haluaisin suurimmat kaupungit käyneenä vierailla myös etelässä. Ehkä jo ensi kesänä? :)
Onko kuvissasi pariin otteeseen näkynyt ***** poikaystäväsi? :)
Hei!
Yksi koulukaverini on kotoisin Barista ja hän on kehunut paikkaa tosi paljon. Italialaiset tosin tuppaavat kehumaan kaikkea omaa yllin kyllin ;)
Jouduin muokkaamaan kommentista nimen pois. Hän ei ole poikaystäväni, vain todella hyvä ystävä, myös vähän niinkuin veli. Ollaan matkusteltu ja jopa asuttu yhdessä :) Minulta on aiemminkin kysytty tätä, mutta me ollaan vaan tosi hyviä ystäviä :)
Hei! Italia on ihana paikka, itsekin haluaisin suurimmat kaupungit käyneenä vierailla myös etelässä. Ehkä jo ensi kesänä? :)Onko kuvissasi pariin otteeseen näkynyt ***** poikaystäväsi? :)
Ihana Italia. Cinque Terre on kaunis paikka, suosittelen. Ja kunnon kengät mukaan, koska siellä on upeita kävelyreittejä!!! :)
Oh, you lucky one!
Jep! Näin olen lueskellut, että jos haluaa nähdä upeita maisemia ja aistia Italiaa, niin silloin pitää suunnata kävelyreiteille :)
Näin kirjoitti NY Times:
“It’s almost unfair how much intense beauty, great cuisine and amazing aromas are jampacked into such a compact space.”
Ihana Italia. Cinque Terre on kaunis paikka, suosittelen. Ja kunnon kengät mukaan, koska siellä on upeita kävelyreittejä!!! :)
I know!!Oletko jo lukenut Beppe Severgninin “La Bella Figuran”? Jos et, niin lueppa se :))Täytyy myöntää, että Milano on ollut minulle vain välietappi eli en ole siellä käynyt kunnolla. Moni tuttavani ja ystäväni ovat sanoneet, että siellä ei oikein ole mitään verrattaessa muihin kaupunkeihin. Tai oikeastaan kaikki on tykänneet enemmän Roomasta, Venetsiasta tai Firenzestä. Jep, Italian läpi autolla olisi kyllä aika ihana juttu <3 Aikuisten interrail kuulostaa oikein ihanalle. Poikien luota pääsee hyvin myös Kroatiaan ja he lomailevat Suomen lisäksi usein myös siellä :)Heh, jep ;). Oletko muuten nähnyt viime aikoina hyvää italialaista elokuvaa?
Veljeni ovat kyllä tosi mahtavia tyyppejä. Aika ei todellakaan jää heidän kanssaan pitkäksi :)En ole nähnyt Bassanossa yhtäkään hotellia, mutta yksi hostelli siellä ainakin on. Italy is always a good idea! Hyvää ruokaa ja kaunista maisemaa, mitä muuta lomalainen tarvitsee?
Ihania kuvia :) Minkäslaisella kameralla kuvailet? Itsellä järjestelmäkamera päätti ottaa lopputilin ja nyt olisi uusi mietinnässä…
Kiitos :)
Nämä kuvat on otettu Canonin 450D:llä ja linssinä minulla on näissä ollut joko Canonin 50mm tai Sigman 18-50/2.8 :)
Voin myös suositella Olympuksen E-PM mini 1-mallia :)
Ihania kuvia :) Minkäslaisella kameralla kuvailet? Itsellä järjestelmäkamera päätti ottaa lopputilin ja nyt olisi uusi mietinnässä…
Hei!Yksi koulukaverini on kotoisin Barista ja hän on kehunut paikkaa tosi paljon. Italialaiset tosin tuppaavat kehumaan kaikkea omaa yllin kyllin ;)Jouduin muokkaamaan kommentista nimen pois. Hän ei ole poikaystäväni, vain todella hyvä ystävä, myös vähän niinkuin veli. Ollaan matkusteltu ja jopa asuttu yhdessä :) Minulta on aiemminkin kysytty tätä, mutta me ollaan vaan tosi hyviä ystäviä :)
Oh, you lucky one!Jep! Näin olen lueskellut, että jos haluaa nähdä upeita maisemia ja aistia Italiaa, niin silloin pitää suunnata kävelyreiteille :)Näin kirjoitti NY Times: “It’s almost unfair how much intense beauty, great cuisine and amazing aromas are jampacked into such a compact space.”
Cinque Terre oli yksi kauniimmista paikoista missä olen koskaan ollut, vaikka turisteja siellä ei pakoon päässyt. Mutta tosiaan hyvät kengät on tarpeen (ei ballerinoissa) koska yhden kilometrin käveleminen vie tunnin :D
Sienna on pieni mutta mukava kaupunki, samoin kuin Toscanan muut isoimmat ja tunnetuimmat. Perugia oli yksi suosikeistani, en tiedä miksi, mutta siellä oli sitä aitoa tunnelmaa jostain syystä, ainakin silloin.
Italia on minunkin suosikkejani, varsinkin pohjoispuoli. Itselläni asuu hyvä ystävä Roomassa, ja olen hinkunut hänen kanssaan reissaamaan jo pidemmän aikaa pitkin Italiaa.
Niin, me turistit tupataan aina pilaamaan kaikki. Sen takia Bassano ehkä viehättääkin niin paljon, kun siellä ei turisteja juurikaan ole.
Okei, mä jätän ballerinat kotiin ja nappaan kunnon vaelluskengät mukaan :D
Olen nähnyt muutaman dokumentin niistä Sienan vuosittaisista hevoskilpailusta. Ihanaa kun perinne on jatkunyt niin hurjan kauan. Koulukaverini muutti Sienaan kuukausi sitten ja hän on laittanut sieltä niin kauniita kuvia, että sinne on kyllä vielä pakko päästä.
Joku muukin on kuvaillut Perugiaa minulle samoilla sanoilla.
En ole etelässä käynyt, mutta haluaisin kyllä. Se vaan on niin, että jos menen Italiaan niin minun on vähän niinkuin pakko mennä ystävieni luo pohjoiseen :)
Cinque Terre oli yksi kauniimmista paikoista missä olen koskaan ollut, vaikka turisteja siellä ei pakoon päässyt. Mutta tosiaan hyvät kengät on tarpeen (ei ballerinoissa) koska yhden kilometrin käveleminen vie tunnin :DSienna on pieni mutta mukava kaupunki, samoin kuin Toscanan muut isoimmat ja tunnetuimmat. Perugia oli yksi suosikeistani, en tiedä miksi, mutta siellä oli sitä aitoa tunnelmaa jostain syystä, ainakin silloin.Italia on minunkin suosikkejani, varsinkin pohjoispuoli. Itselläni asuu hyvä ystävä Roomassa, ja olen hinkunut hänen kanssaan reissaamaan jo pidemmän aikaa pitkin Italiaa.
Kiitos :)Nämä kuvat on otettu Canonin 450D:llä ja linssinä minulla on näissä ollut joko Canonin 50mm tai Sigman 18-50/2.8 :)Voin myös suositella Olympuksen E-PM mini 1-mallia :)
Niin, me turistit tupataan aina pilaamaan kaikki. Sen takia Bassano ehkä viehättääkin niin paljon, kun siellä ei turisteja juurikaan ole. Okei, mä jätän ballerinat kotiin ja nappaan kunnon vaelluskengät mukaan :DOlen nähnyt muutaman dokumentin niistä Sienan vuosittaisista hevoskilpailusta. Ihanaa kun perinne on jatkunyt niin hurjan kauan. Koulukaverini muutti Sienaan kuukausi sitten ja hän on laittanut sieltä niin kauniita kuvia, että sinne on kyllä vielä pakko päästä. Joku muukin on kuvaillut Perugiaa minulle samoilla sanoilla. En ole etelässä käynyt, mutta haluaisin kyllä. Se vaan on niin, että jos menen Italiaan niin minun on vähän niinkuin pakko mennä ystävieni luo pohjoiseen :)
Ei pahalla, mutta luulisi että vähän paremmin osaisit englantia.. Sama virhe tuossa otsikossa samoin kuin omassa esittelyssäsi.
Hei!
Olen tosi pahoillani, mutta ajattelen välillä nämä jutut suomen kautta, joten pieniä virheitä nyt sattuu varmaan ihan kaikille ei-natiiveille. Huomasin virheeni ja korjasin sen jo. Otsikkoni olisi ollut suomeksi “Italia, aina mielessä”, joten kirjoitin sen vahingossa väärin.
Tuossa omassa esittelyssäni on muutama virhe ja olen niistäkin tietoinen, mutta en vain viitsi häiritä teknistä tukea jokaisesta asiasta. En halua itse koodeja muutella ihan kauheasti, sillä sen jälkeen kaikki saattaisi näyttää hieman erilaiselta ;)
Koen, että asiallisempaa tekstiä on itseasiasssa helpompi tuottaa kuin tämmöistä vähän lennokkaampaa, joten senkin takia virheitä tulee. Jos huomaat tulevaisuudessa virheitä, niin kerro vain seuraavan kerrankin!
Ei pahalla, mutta luulisi että vähän paremmin osaisit englantia.. Sama virhe tuossa otsikossa samoin kuin omassa esittelyssäsi.
Olipas paljon komeita miehiä!
Veljeni ovat kyllä todella komeita!
Olipas paljon komeita miehiä!
Hei!Olen tosi pahoillani, mutta ajattelen välillä nämä jutut suomen kautta, joten pieniä virheitä nyt sattuu varmaan ihan kaikille ei-natiiveille. Huomasin virheeni ja korjasin sen jo. Otsikkoni olisi ollut suomeksi “Italia, aina mielessä”, joten kirjoitin sen vahingossa väärin. Tuossa omassa esittelyssäni on muutama virhe ja olen niistäkin tietoinen, mutta en vain viitsi häiritä teknistä tukea jokaisesta asiasta. En halua itse koodeja muutella ihan kauheasti, sillä sen jälkeen kaikki saattaisi näyttää hieman erilaiselta ;)Koen, että asiallisempaa tekstiä on itseasiasssa helpompi tuottaa kuin tämmöistä vähän lennokkaampaa, joten senkin takia virheitä tulee. Jos huomaat tulevaisuudessa virheitä, niin kerro vain seuraavan kerrankin!
Veljeni ovat kyllä todella komeita!
“Minun” maani on myös Italia. Jo ensimmäisen käynnin jälkeen tiesin, että menen takaisin. Nyt olen käynyt siellä kolme kertaa. Kahdella ensimmäisellä Roomassa (ja Napolissa sekä Pompeissa) ja viime syksynä Toscanassa. Kiersimme paljon eri paikoissa (Siena, Cecina, Arezzo, Pisa ja San Gimignano), mutta asuimme Volterrassa. Minulla on paljon kuvia, jos haluat nähdä (: Voin myös kertoilla jotakin matkasta ensi viikolla (:
Ja ihania kuvia sinulla ja aivan ihanalta kuulostavat sekä kaupunki että veljesi. Kuulisin mielelläni lisää.
Mikä on blogisi josta voisin lkea enemmän Italian matkoistasi?
En tiedä kysytkö minulta vai Magdalta, mutta oman matkablogini kirjoittamisen olen jo lopettanut :)
Magdalena: Italia varmaan jättää jälkensä jokaisen sydämeen. Vaikka Ranskallakin on tietty osa sydäntäni, niin silti pidän Italiasta enemmän. Ehkä se on se hilpeä elämänasenne. Minulla olisi yksi tosi hassu tarina viime kesältä, jolloin veljeni olivat käymässä luonani. Se on ehkä vähän sillä rajoilla, että uskallanko kirjoittaa siitä. Joku saattaisi pahastua, mutta tässä viime kesäisessä tapahtumassa kiteytyy italialaisuus kyllä niin hyvin.
Olen jo kauan puntaroinut sen kirjoittamisesta. No sinulle voin sitten kertoa siitä kun tulet Vaasaan :) Tapahtumasta käy hyvin ilmi, että olen heidän seurassaan aina yksi veljeksistä :)
Kiitos vinkeistä, teit minulle kyllä aikamoisen matkakuumeen. viimeinen vuosi on ollut aika hektinen, niin en ole voinut edes suunnitella mitään matkoja :/
Mitä tykkäsit Sienasta?
Haluan ehdottomasti kuulla tämä tarinan (:
Ja kyllä nimenomaan se elämänasenne vetoaa itseeni italialaisissa, ja tietysti ruoka sekä arkkitehtuuri ja maisemat ja ja ja (:
Olimme Sienassa vain päiväreissulla, mutta pidin kyllä. Yleisestikin Toscana oli ihana. Kaikki pienet kaupungit ja maaseutu..voih.
“Minun” maani on myös Italia. Jo ensimmäisen käynnin jälkeen tiesin, että menen takaisin. Nyt olen käynyt siellä kolme kertaa. Kahdella ensimmäisellä Roomassa (ja Napolissa sekä Pompeissa) ja viime syksynä Toscanassa. Kiersimme paljon eri paikoissa (Siena, Cecina, Arezzo, Pisa ja San Gimignano), mutta asuimme Volterrassa. Minulla on paljon kuvia, jos haluat nähdä (: Voin myös kertoilla jotakin matkasta ensi viikolla (:Ja ihania kuvia sinulla ja aivan ihanalta kuulostavat sekä kaupunki että veljesi. Kuulisin mielelläni lisää.
Voi Sofie ! Jos jotain kaupunkia tai paikkaa voin suositella niin Firenze ihan ehdottomasti ! Sitten Volterra, Vincin kylä, Marradi ja sellanen ihan ihan pikkiriikkinen kylä vuorilla kun Palazzuolo sul Senio. Niin uskomattomia paikkoja ja viimeinen eli Palazzuolo sul Senio, noin 800 asukasta kuulemma, ihan muutama pieni vaateputiikki, hedelmäkauppa ja jätskibaareja, niin ja tärkein; maailman herttaisin hotelli, jossa omistajat valmistivat alusta alkaen kaikki hotellin omassa ravintolassa tarjottavat herkut<3 niin ihana ja niin rakas Italia.
Hei!
No uskon! Firenze on varmasti maailman kaunein paikka! Entinen työkaverini meni opiskelemaan sinne vaatesuunnittelua ja hän on tykännyt paikasta ihan mielettömän paljon.
Voi miten suloiselta kuulostaa tuo Palazzuolo sul Seni! Italiassa olen huomannut pitäväni enemmän pienistä kaupungeista kuin isoimmista. Kävimme jossakin Limonen lähellä olevassa paikassa joka muistuttaa hyvin paljon kuvailemaasi paikkaa. Jossakin korkealla vuorella oli pikkuriikkinen kylä, missä kaikki tuntui olevan hieman nukuksissa kekellä päivää.
Veljieni lähellä on muutamia vuoristoravintoloita joissa ei ole ruokalistaa. Näissä ravintoloissa syödään sitä mitä on minäkin päivänä tarjolla/metsästetty.
Tuollaiset pikku jutut ovat kyllä niin ihania. Vai mitä, että ruoka ei koskaan maistunut paremmalle kuin tuossa mainitsemassasi hotellissa?
Voi Sofie ! Jos jotain kaupunkia tai paikkaa voin suositella niin Firenze ihan ehdottomasti ! Sitten Volterra, Vincin kylä, Marradi ja sellanen ihan ihan pikkiriikkinen kylä vuorilla kun Palazzuolo sul Senio. Niin uskomattomia paikkoja ja viimeinen eli Palazzuolo sul Senio, noin 800 asukasta kuulemma, ihan muutama pieni vaateputiikki, hedelmäkauppa ja jätskibaareja, niin ja tärkein; maailman herttaisin hotelli, jossa omistajat valmistivat alusta alkaen kaikki hotellin omassa ravintolassa tarjottavat herkut<3 niin ihana ja niin rakas Italia.
Mikä on blogisi josta voisin lkea enemmän Italian matkoistasi?
Magdalena: Italia varmaan jättää jälkensä jokaisen sydämeen. Vaikka Ranskallakin on tietty osa sydäntäni, niin silti pidän Italiasta enemmän. Ehkä se on se hilpeä elämänasenne. Minulla olisi yksi tosi hassu tarina viime kesältä, jolloin veljeni olivat käymässä luonani. Se on ehkä vähän sillä rajoilla, että uskallanko kirjoittaa siitä. Joku saattaisi pahastua, mutta tässä viime kesäisessä tapahtumassa kiteytyy italialaisuus kyllä niin hyvin. Olen jo kauan puntaroinut sen kirjoittamisesta. No sinulle voin sitten kertoa siitä kun tulet Vaasaan :) Tapahtumasta käy hyvin ilmi, että olen heidän seurassaan aina yksi veljeksistä :)Kiitos vinkeistä, teit minulle kyllä aikamoisen matkakuumeen. viimeinen vuosi on ollut aika hektinen, niin en ole voinut edes suunnitella mitään matkoja :/Mitä tykkäsit Sienasta?
En tiedä kysytkö minulta vai Magdalta, mutta oman matkablogini kirjoittamisen olen jo lopettanut :)
Hei!No uskon! Firenze on varmasti maailman kaunein paikka! Entinen työkaverini meni opiskelemaan sinne vaatesuunnittelua ja hän on tykännyt paikasta ihan mielettömän paljon. Voi miten suloiselta kuulostaa tuo Palazzuolo sul Seni! Italiassa olen huomannut pitäväni enemmän pienistä kaupungeista kuin isoimmista. Kävimme jossakin Limonen lähellä olevassa paikassa joka muistuttaa hyvin paljon kuvailemaasi paikkaa. Jossakin korkealla vuorella oli pikkuriikkinen kylä, missä kaikki tuntui olevan hieman nukuksissa kekellä päivää.Veljieni lähellä on muutamia vuoristoravintoloita joissa ei ole ruokalistaa. Näissä ravintoloissa syödään sitä mitä on minäkin päivänä tarjolla/metsästetty. Tuollaiset pikku jutut ovat kyllä niin ihania. Vai mitä, että ruoka ei koskaan maistunut paremmalle kuin tuossa mainitsemassasi hotellissa?
Haluan ehdottomasti kuulla tämä tarinan (:Ja kyllä nimenomaan se elämänasenne vetoaa itseeni italialaisissa, ja tietysti ruoka sekä arkkitehtuuri ja maisemat ja ja ja (:Olimme Sienassa vain päiväreissulla, mutta pidin kyllä. Yleisestikin Toscana oli ihana. Kaikki pienet kaupungit ja maaseutu..voih.
Hei coo, mää oon käynyt siellä!!! :) Olin Padovassa italialaista (siskoa) ystävää moikkaamassa ja käytiin sitten tuolla koska siellä oli jotkut juhlat. Ja koska oltiin Grappan kotikaupungissa, tuhottiin myös aimo annos grappaa…..
onko toi siltakuva susta otettu sieltä? Näyttää siltä isolta sillalta, mikä siellä on? Tykkään siis tosi tosi tosi paljon veljiesi kotikaupungista! :)
Samainen reissu ihastutti myös minut Venetsiaan…. ah, mieli tekee kovasti takas!
Ihanko totta? En tiedä ketään kuka olisi käynyt siellä muuta kuin ne kaverit jotka olen vienyt sinne :))
No luonnollisestai! Kävitte varmaan tuossa Ponte Vecchion luona olleessa grappapanimossa? Kiva kuulla, että en kehu turhaan.Se on yksi mun lempikaupungeista :)
Olen käynyt Padovassa kaksi kertaa ja vaikka se on siinä aika lähellä, mutta siellä on ihan eri fiilis, kuin Bassanossa. Johtuu tietenkin koosta, mutta Bassanossa on aina jotenkin vähän sellainen hilpeä tunnelma :)
Venetsia on tosi kaunis paikka. En tiedä mistä johtuu, mutta minua ei ole häirinnyt kaupungin turistisuus ollenkaan. Kävitkö Ghetto Vecchiossa tai Nuovossa? Ne olivat minusta Venetsian mielenkiintoisimmat paikat. Sitten kun menet seuraavan kerran, niin suosittelen mennä käymään Venetsian yliopistossa, se oli ihan todella hieno paikka :)
Aah, haluan Italiaan!
Mulla oli vähän sama fiilis! Ei oo totta, Sofié on käynyt siinä söpössä kaupungissa missä minäkin! Joo, käytiin grappapanimossa ja maisteltiin grappaa… ehkä vähän liiaksikin kun italialaispojat kokeili suomalaistytön alkoholin sietokykyä….
Mä tykkäsin Padovasta, mutta oikeastaan vain muutamasta paikasta siellä. Siellä oli uskomattomia juttuja (Galilein tähtitorni yms) mutta nautin kaikista eniten Prato della Vallesta (ootko käynyt? Uskomaton patsaspuisto!), ja muutamasta aukiosta, jonka nimeä en kuollaksenikaan muista. Ihastuin suunnattomasti kun käytiin pikkukylissä, jotka oli vähän vuorille päin. Mutta ehdottomasti Bassanossa oli aivan eri tunnelma. Vaikutusta tietty asiaan oli paikallisilla juhlilla mutta tykkäsin siitä tosi paljon!
Venetsiassa meille oli varattu useamman tunnin veneajelu ystävän poikaystävän suunnittelemana. Ajettiin muistaakseni sen yliopiston ohitse, näytti mahtavalta paikalta! Käytiin myös Ghetto Vecchiossa. Hämmentävintä mun mielestä oli se kanaalien likasuus, kuinka se tuhoaa niitä rakennuksia… Veneretken päätteeksi sit ajettiin Muranon saarelle syömään lounasta. En oo ehkä koskaan saanut niin hyvää kalaa, kuin mitä siellä syötiin. JA palvelua… Ihan uskomatonta näin ruokavammaisena (keliakia) miten hyvin mua kohdeltiin. Hämmentävintä oli että löysimme Padovasta yhden pizzerian joka teki myös gluteenitonta pitsaa!
Puhutko sä italiaa veljiesi kanssa vai englantia? Musta oli niin herttaista, kun ystäväni vanhemmat eivät puhuneet sanaakaan englantia emmekä me puhuneet italiaa, mutta silti saimme kommunikoitua italiaenglantiranskaespanjasuomiruotsi-sekamelskalla. :)
Aaah, mäkin haluan Italiaan!
Hei coo, mää oon käynyt siellä!!! :) Olin Padovassa italialaista (siskoa) ystävää moikkaamassa ja käytiin sitten tuolla koska siellä oli jotkut juhlat. Ja koska oltiin Grappan kotikaupungissa, tuhottiin myös aimo annos grappaa….. onko toi siltakuva susta otettu sieltä? Näyttää siltä isolta sillalta, mikä siellä on? Tykkään siis tosi tosi tosi paljon veljiesi kotikaupungista! :) Samainen reissu ihastutti myös minut Venetsiaan…. ah, mieli tekee kovasti takas!
Oot kyllä onnekas kun oot saanut matkustella niin paljon ja nähdä eri paikkoja. Täytyy vain toivoa, että itselläkin olisi joku päivä aikaa ja mahdollisuus vastaavaan :)
Italiassa en ole ikinä itse käynyt, mutta hyvä kaverini vietti siellä uutta vuotta Milanossa. Sanoi, ettei mikään muu paikka ollut auki kuin mäkkäri. Mene siinä sitten iltapuvuissa Milanon mäkkäriin juhlistamaan uutta vuotta. Milano ei ole muutenkaan kovin monia lämmittänyt.
No pitää kumminkin muistaa, että olen uhrannut sitten jotain muuta matkojeni eteen :)
Yksi asia mikä helpottaa matkailuani on kaverit, jotka asuvat ulkomailla :)
Mä oon kuullut Milanosta tosi paljon huonoa. Se on aika teollinen ja moni sanoo ettei siellä ole oikein muuta kui Duomo. Monet varmasti vertaavat Milanoa muihin suurempiin kaupunkeihin ja sen takia sen anti vaikuttaa varmasti aika köyhältä.
Oot kyllä onnekas kun oot saanut matkustella niin paljon ja nähdä eri paikkoja. Täytyy vain toivoa, että itselläkin olisi joku päivä aikaa ja mahdollisuus vastaavaan :)Italiassa en ole ikinä itse käynyt, mutta hyvä kaverini vietti siellä uutta vuotta Milanossa. Sanoi, ettei mikään muu paikka ollut auki kuin mäkkäri. Mene siinä sitten iltapuvuissa Milanon mäkkäriin juhlistamaan uutta vuotta. Milano ei ole muutenkaan kovin monia lämmittänyt.
Itse en ole käynyt Cinque Terrassa, mutta Ligurian Alassio on mahtava shoppailukaupunki ja 15 minuutin ajomatkan päässä sijaitseva Ceriale on mitä ihanin pikku “kylä” lomailuun (:
Oi kuulostaa ihanalta! Voisin viettää vaikka yhden kesän vain automatkaillen Italiassa :)))
Itse en ole käynyt Cinque Terrassa, mutta Ligurian Alassio on mahtava shoppailukaupunki ja 15 minuutin ajomatkan päässä sijaitseva Ceriale on mitä ihanin pikku “kylä” lomailuun (:
Sain kahtena edellisenä talvena matkustaa Pohjois-Italiassa työn puolesta. Rakastuin!! Kävin ihan Bassano de Grappan naapurissa Triestessä ja Zanessa sekä muutamassa muussa pikkukaupungissa, joiden nimiä en enää muista. Parasta tuolla Veneton aluella on ruoka, vuoret, vanhat maatilat ja linnat sekä ylipäätään luonto. Ostinkin Venetsiä-nimisen ruokakirjan, jonka on kirjoittanut Tessa Kiros. Niin ihania makuja, erityisesti vihannekset.
Toinen suosikkini on Modenan ja Bolognan ympäristö, koska siellä asuu kummipoikani. Sielläkin voi pikkukylistä kuten Nonantola löytyä niin ihania majataloja ja ravintoloita, että kuvittelee olevansa unessa! :)
Ihana postaus!
Oi, lucky you!
Se on ihan totta! Tykkään vuorimaisemasta ja sanoin ystävilleni, että he ovat kyllä niin onnekkaita kun saavat asua niin kauniissa paikassa. Katselisin varmasti ikkunasta ulos koko ajan, jos minulla olisi sellaiset maisemat. Siellä Veneton alueella on kyllä tosi paljon vanhoja villoja ja linnoja :)
Oi, kuulostaa niin ihanalta, kuin sadulta! Se on ihan käsittämätöntä miten Italia on niin kaunis ja mielenkiintoinen paikka :)
Sain kahtena edellisenä talvena matkustaa Pohjois-Italiassa työn puolesta. Rakastuin!! Kävin ihan Bassano de Grappan naapurissa Triestessä ja Zanessa sekä muutamassa muussa pikkukaupungissa, joiden nimiä en enää muista. Parasta tuolla Veneton aluella on ruoka, vuoret, vanhat maatilat ja linnat sekä ylipäätään luonto. Ostinkin Venetsiä-nimisen ruokakirjan, jonka on kirjoittanut Tessa Kiros. Niin ihania makuja, erityisesti vihannekset.Toinen suosikkini on Modenan ja Bolognan ympäristö, koska siellä asuu kummipoikani. Sielläkin voi pikkukylistä kuten Nonantola löytyä niin ihania majataloja ja ravintoloita, että kuvittelee olevansa unessa! :)Ihana postaus!
Hienot kuvat ja kiva juttu! suosittelen lähtemään myös Sisiliaan ja Sardiniaan, kummassakin on paljon nähtävää mitä ei mistään muualta löydy, ellei sitten Etelä-Amerikasta..
Roomasta on vähän yli kolmen tunnin junamatka Sienaan, kukaties voisi ehkä seuraavalla kerralla käydä :)
Hei!
Minulla on Italiassa myös muutama “sisko” ja yksi on alunperin kotoisin Sisiliasta. Pojat tekee tosi hyvää pastaa, mutta tämä sisilialainen siskoni tekee ihan mielettömiä kasvisruokia. Viimeeksi hän myös teki meille hevosta ja tykkäsin siitäkin tosi paljon.
Olen aina ihan fiiliksissä kun he alkavat kokkaamaan, kun siinä samalla oppii itsekin niin paljon heistä, kulttuurieroista ja ruoasta :)
Kolme tuntia menee hujauksessa kun ihailee junasta/autosta upeaa maisemaa :)
Hienot kuvat ja kiva juttu! suosittelen lähtemään myös Sisiliaan ja Sardiniaan, kummassakin on paljon nähtävää mitä ei mistään muualta löydy, ellei sitten Etelä-Amerikasta..Roomasta on vähän yli kolmen tunnin junamatka Sienaan, kukaties voisi ehkä seuraavalla kerralla käydä :)
Millanen se Limonen paikka oli? hain sinne kerran töihin!
Etelä-Italiassa on plussaa myös se että meri on puhdas, pohjosemmassa on suunnitteilla vesien puhdistusoperaatio kun meri on pahoin saastunut jopa George Clooney asuu Gardalla saastuneessa kohtaa, vaikka maisemat on kyllä kauniit
Oikeastiko?
Me käytiin siellä monen sadan metrin korkeudessa jossain pienessä kylssä, jonne mentiin serpentiinireittiä. Se reitti oli ajoittain hieman pelottavaa, mutta kaunis paikka. En tiedä tarkoitatko kylää vai Limonea, mutta kylästä tykkäsin, mutta itse Limone oli aika turistinen. Siis kaunis paikka, mutta huomasi, että se on oikeastaan vain turisteja varten. Mutta kyllä minä siellä kesän jos toisenkin viettäisin ;)
Veljeni harrastavat surffausta ja veneilyä sellaisilla pienillä “purjeveneillä”. En tiedä miksi niitä kutsutaan, mutta Gardallahan tuulee ihan hurjasti ja se on Vietnaimin Mui Nen jälkeen toinen paikka missä voi harrastaa esimerkiksi kite surfingia. Siellä Gardalla oli ennen sellainen paikka kuin Campione. Vähän sellainen hippityylinen surffimesta, jossa oli vain nuoria. Vuosi sitten siihen rantaan alettiin rakentamaan taloja ja surffarit saivat väistyä. Veljeni olivat tästä tosi vihaisia ja surullisia ://
Veljieni mukaan Como on likaisempi mitä Garda. Yritin saada heitä lähtemään sinne, mutta heidän mielestään sinne ei kannattanut mennä.”Sveitsiläiset ovat lianneet ja pilanneet koko paikan”, en ehkä ihan usko :D
Millanen se Limonen paikka oli? hain sinne kerran töihin!Etelä-Italiassa on plussaa myös se että meri on puhdas, pohjosemmassa on suunnitteilla vesien puhdistusoperaatio kun meri on pahoin saastunut jopa George Clooney asuu Gardalla saastuneessa kohtaa, vaikka maisemat on kyllä kauniit
Pohjois-Italiasta eniten kiinnostaisi Firenze ja Ravenna jo taidehistorian opintojenkin takia – olisi upeaa nähdä ne kuvien paikat ja taideteokset ihan livenä! Ja Roomaan nyt voisin lähteä vaikka samalta istumalta, niin paljon vielä näkemättä :DNyt hetkeen en ole katsonut mitään italialaisia leffoja vaikka La prima cosa bella piti käydä jo syksyllä katsomassa. Haluaisin nähdä myös Io sono l’amore’n ja myös uusista Habemus papam vaikuttaa mielenkiintoiselta. Italia ja katolilaisuus kun kuuluu jotenkin niin erottamattomasti yhteen…Ongelmana on vain tekstityksen löytäminen oikealle kielelle, Brysselissä kun tekstit olivat yleensä FR/NL ja kun italiaakaan en ihan niin sujuvasti osaa, että pystyisin katsomaan elokuvia täysin ilman apuja… Ja kiitos kirjasuosituksesta!! Vaikuttaa tosi hauskalta, ehkäpä samaa tyyliä kuin Stephen Clarken Ranska-kirjat? Tarkoituksenani on ollut etsiä kirjastokorttini ja pitkästä aikaa tehdä retki kirjastoon! Sieltä voisinkin etsiä tuon La bella figuran :)
Oletko vieraillut Italiassa turistina niin, että olisit yöpynyt hotellissa? Itse olen useasti haaveillut matkasta Roomaan, mutten löydä mistään hotellia ulkouima-altaalla =( Onko todellakin niin, ettei Italiaan pääse kaupunkilomalle, jossa saisi nauttia myös uima-altaasta??? Tämän takia olen visusti pysynyt Espanjan puolella, koska mereen en pienten lasten kanssa halua, mutta uiminen on ihana tapa viilentyä kuuman kävelyreissun jälkeen. Toivottavasti joku osaa vastata tähän, sillä näiden kehujen jälkeen hieman himottaisi tuo Italiakin!
http://my-fancy-life.blogspot.com/
Oletko vieraillut Italiassa turistina niin, että olisit yöpynyt hotellissa? Itse olen useasti haaveillut matkasta Roomaan, mutten löydä mistään hotellia ulkouima-altaalla =( Onko todellakin niin, ettei Italiaan pääse kaupunkilomalle, jossa saisi nauttia myös uima-altaasta??? Tämän takia olen visusti pysynyt Espanjan puolella, koska mereen en pienten lasten kanssa halua, mutta uiminen on ihana tapa viilentyä kuuman kävelyreissun jälkeen. Toivottavasti joku osaa vastata tähän, sillä näiden kehujen jälkeen hieman himottaisi tuo Italiakin!http://my-fancy-life.blogspot.com/
Aah, Italia!
Omat kokemukset rajoittuu myös Pohjois-Italiaan, tehtiin pieni Sveitsi-Italia junareissu kolmisen vuotta sitten. Lago di Comon seutu vei sydämeni täysin, aivan ihania pikkukyliä järven ympärillä ja myös Comon kaupunki on kuvankaunis. Toukokuussa turisteja ei ollut vielä tungokseen asti. Milano yllätti positiivisesti, ehkä siksi kun siitä en lukenut niin mairittelevia kommentteja. Jos olisimme ehtineet, olisimme käyneet myös tuolla Cinque Terran maisemissa.
Lucky girl, noiden veljien ansiosta siis :)
Ystäväni on käynyt myös Comolla ja hän on kehunut paikkaa ihan tosi paljon. Veljieni kommentit taasen ovat olleet muita kuin positiivia, mutta uskon heidän aina välillä hieman liioittelevan juttujaan. Comolla ei kuulemma ole mitään nähtävää ja sveitsiläiset ovat lianneet veden.. En aina ota heihän sanomisiaan niin tosissaan.
Niin, aina pitää lähteä omat silmät auki eikä miettiä että kuka on sanonut mitäkin. Kaikki kokevat asiat niin eri tavalla kumminkin.
Sitä mieltä olen minäkin! Heillä on aina tietty osa sydäntäni <3
Aah, Italia!Omat kokemukset rajoittuu myös Pohjois-Italiaan, tehtiin pieni Sveitsi-Italia junareissu kolmisen vuotta sitten. Lago di Comon seutu vei sydämeni täysin, aivan ihania pikkukyliä järven ympärillä ja myös Comon kaupunki on kuvankaunis. Toukokuussa turisteja ei ollut vielä tungokseen asti. Milano yllätti positiivisesti, ehkä siksi kun siitä en lukenut niin mairittelevia kommentteja. Jos olisimme ehtineet, olisimme käyneet myös tuolla Cinque Terran maisemissa. Lucky girl, noiden veljien ansiosta siis :)
Ihanko totta? En tiedä ketään kuka olisi käynyt siellä muuta kuin ne kaverit jotka olen vienyt sinne :))No luonnollisestai! Kävitte varmaan tuossa Ponte Vecchion luona olleessa grappapanimossa? Kiva kuulla, että en kehu turhaan.Se on yksi mun lempikaupungeista :)Olen käynyt Padovassa kaksi kertaa ja vaikka se on siinä aika lähellä, mutta siellä on ihan eri fiilis, kuin Bassanossa. Johtuu tietenkin koosta, mutta Bassanossa on aina jotenkin vähän sellainen hilpeä tunnelma :)Venetsia on tosi kaunis paikka. En tiedä mistä johtuu, mutta minua ei ole häirinnyt kaupungin turistisuus ollenkaan. Kävitkö Ghetto Vecchiossa tai Nuovossa? Ne olivat minusta Venetsian mielenkiintoisimmat paikat. Sitten kun menet seuraavan kerran, niin suosittelen mennä käymään Venetsian yliopistossa, se oli ihan todella hieno paikka :)Aah, haluan Italiaan!
No pitää kumminkin muistaa, että olen uhrannut sitten jotain muuta matkojeni eteen :)Yksi asia mikä helpottaa matkailuani on kaverit, jotka asuvat ulkomailla :)Mä oon kuullut Milanosta tosi paljon huonoa. Se on aika teollinen ja moni sanoo ettei siellä ole oikein muuta kui Duomo. Monet varmasti vertaavat Milanoa muihin suurempiin kaupunkeihin ja sen takia sen anti vaikuttaa varmasti aika köyhältä.
Oi kuulostaa ihanalta! Voisin viettää vaikka yhden kesän vain automatkaillen Italiassa :)))
Oi, lucky you!Se on ihan totta! Tykkään vuorimaisemasta ja sanoin ystävilleni, että he ovat kyllä niin onnekkaita kun saavat asua niin kauniissa paikassa. Katselisin varmasti ikkunasta ulos koko ajan, jos minulla olisi sellaiset maisemat. Siellä Veneton alueella on kyllä tosi paljon vanhoja villoja ja linnoja :)Oi, kuulostaa niin ihanalta, kuin sadulta! Se on ihan käsittämätöntä miten Italia on niin kaunis ja mielenkiintoinen paikka :)
Hei!Minulla on Italiassa myös muutama “sisko” ja yksi on alunperin kotoisin Sisiliasta. Pojat tekee tosi hyvää pastaa, mutta tämä sisilialainen siskoni tekee ihan mielettömiä kasvisruokia. Viimeeksi hän myös teki meille hevosta ja tykkäsin siitäkin tosi paljon.Olen aina ihan fiiliksissä kun he alkavat kokkaamaan, kun siinä samalla oppii itsekin niin paljon heistä, kulttuurieroista ja ruoasta :)Kolme tuntia menee hujauksessa kun ihailee junasta/autosta upeaa maisemaa :)
Oikeastiko?Me käytiin siellä monen sadan metrin korkeudessa jossain pienessä kylssä, jonne mentiin serpentiinireittiä. Se reitti oli ajoittain hieman pelottavaa, mutta kaunis paikka. En tiedä tarkoitatko kylää vai Limonea, mutta kylästä tykkäsin, mutta itse Limone oli aika turistinen. Siis kaunis paikka, mutta huomasi, että se on oikeastaan vain turisteja varten. Mutta kyllä minä siellä kesän jos toisenkin viettäisin ;)Veljeni harrastavat surffausta ja veneilyä sellaisilla pienillä “purjeveneillä”. En tiedä miksi niitä kutsutaan, mutta Gardallahan tuulee ihan hurjasti ja se on Vietnaimin Mui Nen jälkeen toinen paikka missä voi harrastaa esimerkiksi kite surfingia. Siellä Gardalla oli ennen sellainen paikka kuin Campione. Vähän sellainen hippityylinen surffimesta, jossa oli vain nuoria. Vuosi sitten siihen rantaan alettiin rakentamaan taloja ja surffarit saivat väistyä. Veljeni olivat tästä tosi vihaisia ja surullisia ://Veljieni mukaan Como on likaisempi mitä Garda. Yritin saada heitä lähtemään sinne, mutta heidän mielestään sinne ei kannattanut mennä.”Sveitsiläiset ovat lianneet ja pilanneet koko paikan”, en ehkä ihan usko :D
Ystäväni on käynyt myös Comolla ja hän on kehunut paikkaa ihan tosi paljon. Veljieni kommentit taasen ovat olleet muita kuin positiivia, mutta uskon heidän aina välillä hieman liioittelevan juttujaan. Comolla ei kuulemma ole mitään nähtävää ja sveitsiläiset ovat lianneet veden.. En aina ota heihän sanomisiaan niin tosissaan.Niin, aina pitää lähteä omat silmät auki eikä miettiä että kuka on sanonut mitäkin. Kaikki kokevat asiat niin eri tavalla kumminkin. Sitä mieltä olen minäkin! Heillä on aina tietty osa sydäntäni <3
Ooh, lähdetäänkö yhdessä? :)Tuntuu, että Roomaan voisi mennä kymmenen kertaa mutta aina olisi jotain vielä näkemättä :) Vähän niinkuin Pariisissa.Tuli mieleen tosta katolilaisuudesta, että kävimme yhden veljieni sukulaisella ja hän on käytännössä vähän niinkuin nunna ja meidän piti esittää että olemme naimisissa. Hän kyseli koko ajan ihme kysymyksiä, että missä nukumme jne. Ihana 80- vuotias tenttaaja Natalina :))Jep, se tekee italialaiset elokuvat kyllä vähän haastaviksi. Kiitos kirjavinkistä! Täytyy käydä lainaamassa :)) lue ihmeessä. Pääset jo ensimmäisessä kappaleessa elävään menoon :))
Vietin kesällä reilun viikon Italiassa, josta neljä (vai oliko sittenkin kolme?) päivää Cinque Terrellä, yövyimme Vernazzassa. Odotukseni olivat ehkä vähän erilaiset, kuin mitä nämä kylät todellisuudessa olivat, joten omalta osaltani CT oli pienoinen pettymys. Odotin herttaisia pikkukyliä, huikeita maisemia ja kävelyreittejä ja idyllistä tunnelmaa.
Maisemat CT:llä olivat mielettömiä! Nautin valtavasti siitä merestä ja kallioista ja auringosta! Meressä on ihan valtava voima, ne aallot olivat huikeita. Olisin voinut istuksia tunteja kallioilla ja vain tuijottaa ja kuunnella merta! Kävelyreiteiltä odotin paljon, mutta ne osoittautuivat ruuhkaisiksi patikointireiteiksi. Reittien maisemat olivat toki hienoja, mutta olisin ehkä sittenkin nauttinut maisemista ravintolan terassilta ja patikointu jossain pohjoisempana. Me kävelimme joka päivä vähintään yhden merkityn reitin. Reitti Monterossosta Vernazzaan oli oma suosikkini, sen kävelisin jos en mitään muuta. Tosin poikaystävälleni, jolla on polviongelmia reitti oli haastava (toiseen suuntaan jyrkkää nousua ja toiseen suuntaan laskua).
Vernazza oli ihan mukava tapaus, kunhan turistit hävisivät. Päivisin kylien turistimassat olivat ikävä yllätys. Tosin en ole tottunut näin suureen määrään turisteja, joten voipi olla että se oli vain tottumiskysymys. Vietimme kaikki illat Vernazzassa, joten en muiden kylien tunnelmasta osaa sanoa mitään.
Eikö Liguriassa ollut ihan valtavia mutavyöryjä syksyllä? Mitenköhän on, saavatkohan paikat korjatuksi kesään mennessä?
Pelkään minulle käyvän samoin :// Pitää kartaa paikkaa high seasonina. Ehkä paras aika olisi mennä sinne toukokuussa.
Uskon. itsekin voisin katsella merta vaikka tuntikausia.Meri on jotenkin niin rauhoittava ja pelottava samaan aikaan.
Tykkään vaeltamisesta ja pitkistä kävelyistä, joten uskon että viihtyisin tuolla CT:ssa paremmin kuin hyvin!
CT taitaa olla tällä hetkellä aika kovassa huudossa häämatkalaisten ja romantikkojen takia.
Totta. Luulisi niiden tosin olevan jo korjattu. Paitsi kun on kyse Italiasta niin mikään ei ole varmaa..
Vietin kesällä reilun viikon Italiassa, josta neljä (vai oliko sittenkin kolme?) päivää Cinque Terrellä, yövyimme Vernazzassa. Odotukseni olivat ehkä vähän erilaiset, kuin mitä nämä kylät todellisuudessa olivat, joten omalta osaltani CT oli pienoinen pettymys. Odotin herttaisia pikkukyliä, huikeita maisemia ja kävelyreittejä ja idyllistä tunnelmaa.Maisemat CT:llä olivat mielettömiä! Nautin valtavasti siitä merestä ja kallioista ja auringosta! Meressä on ihan valtava voima, ne aallot olivat huikeita. Olisin voinut istuksia tunteja kallioilla ja vain tuijottaa ja kuunnella merta! Kävelyreiteiltä odotin paljon, mutta ne osoittautuivat ruuhkaisiksi patikointireiteiksi. Reittien maisemat olivat toki hienoja, mutta olisin ehkä sittenkin nauttinut maisemista ravintolan terassilta ja patikointu jossain pohjoisempana. Me kävelimme joka päivä vähintään yhden merkityn reitin. Reitti Monterossosta Vernazzaan oli oma suosikkini, sen kävelisin jos en mitään muuta. Tosin poikaystävälleni, jolla on polviongelmia reitti oli haastava (toiseen suuntaan jyrkkää nousua ja toiseen suuntaan laskua).Vernazza oli ihan mukava tapaus, kunhan turistit hävisivät. Päivisin kylien turistimassat olivat ikävä yllätys. Tosin en ole tottunut näin suureen määrään turisteja, joten voipi olla että se oli vain tottumiskysymys. Vietimme kaikki illat Vernazzassa, joten en muiden kylien tunnelmasta osaa sanoa mitään.Eikö Liguriassa ollut ihan valtavia mutavyöryjä syksyllä? Mitenköhän on, saavatkohan paikat korjatuksi kesään mennessä?
ahaa no sitten on ihan ok etten päässyt sinne töihin, hain siis hotelliin yksi kesä ja siellä olisi pitänyt osata 5 eri kieltä minä osaan kolmea +vähän espanjaa..
Venetsia on varmaan näkemisen arvoinen paikka? sinne on joskus päästävä!
Venetsia on näkemisen arvoinen paikka. Niillä pikkukujille on kiva eksyä. Sieltä löytää aina kaikkea uutta ja kaunista :)
ahaa no sitten on ihan ok etten päässyt sinne töihin, hain siis hotelliin yksi kesä ja siellä olisi pitänyt osata 5 eri kieltä minä osaan kolmea +vähän espanjaa..Venetsia on varmaan näkemisen arvoinen paikka? sinne on joskus päästävä!
Oih Italia! Olin viitisen vuotta sitten reilaamassa ympäri eurooppaa, Italiassa ajettiin junalla rannikkoa pitkin ylös ja Clinque Terren aluetta sivuttiin. Jossain pikkukyläsessä oli junanvaihto ja muistan siitä vain sen kuinka paikka kuhisi turisteja :/(heikäkuun alku oli tuolloin) Itse menisin siis “low season” aikaan tuonne. Maisemat ovat kyllä hienoja! :)
Luin aluksi, että olin viisi vuotta reilaamassa :D
Jep, uskon että CT kuvitelmat murtuvat jos sinne menee high seasonina :/
Oih Italia! Olin viitisen vuotta sitten reilaamassa ympäri eurooppaa, Italiassa ajettiin junalla rannikkoa pitkin ylös ja Clinque Terren aluetta sivuttiin. Jossain pikkukyläsessä oli junanvaihto ja muistan siitä vain sen kuinka paikka kuhisi turisteja :/(heikäkuun alku oli tuolloin) Itse menisin siis “low season” aikaan tuonne. Maisemat ovat kyllä hienoja! :)
Sounds lovely! I love Italy. You should definitely go to the south. Firenze is very beautiful, as well as Rome.
You can go and check some pics from Italy on http://www.smilingstyle.com :)
Me too! I know I should. I hope I have more time when in the future :)
I already did. I love that girls look in the first picture :)))
You got talent!
Sounds lovely! I love Italy. You should definitely go to the south. Firenze is very beautiful, as well as Rome.You can go and check some pics from Italy on http://www.smilingstyle.com :)
Pelkään minulle käyvän samoin :// Pitää kartaa paikkaa high seasonina. Ehkä paras aika olisi mennä sinne toukokuussa.Uskon. itsekin voisin katsella merta vaikka tuntikausia.Meri on jotenkin niin rauhoittava ja pelottava samaan aikaan.Tykkään vaeltamisesta ja pitkistä kävelyistä, joten uskon että viihtyisin tuolla CT:ssa paremmin kuin hyvin!CT taitaa olla tällä hetkellä aika kovassa huudossa häämatkalaisten ja romantikkojen takia. Totta. Luulisi niiden tosin olevan jo korjattu. Paitsi kun on kyse Italiasta niin mikään ei ole varmaa..
Venetsia on näkemisen arvoinen paikka. Niillä pikkukujille on kiva eksyä. Sieltä löytää aina kaikkea uutta ja kaunista :)
Luin aluksi, että olin viisi vuotta reilaamassa :DJep, uskon että CT kuvitelmat murtuvat jos sinne menee high seasonina :/
Me too! I know I should. I hope I have more time when in the future :)I already did. I love that girls look in the first picture :)))You got talent!
Oijoi, ei olisi pitänyt tulla tänne lueskelemaan :) Itse vietin viime keväänä 5 kuukautta Italiaa kierrellen, kun opiskelin Bolognan yliopistossa. Aika pahan kaipuun sai nämä ihanat kuvat ja kommentit aikaan! <3
Kuten moni muukin jo sanoi, Cinque Terre oli minullekin vähän troppo turistico :) Etenkin jenkkituristeja oli ihan massoittain. Muutoin maisemat olivat kyllä huikeita! Vähän saman tyylinen, mutta ehkä vieläkin upeampi, on etelässä Napolin lähellä sijaitseva kuuluisa Caprin saari.
Siena on aivan ihana, suosittelen lämpimästi. Kuitenkin vieläkin idyllisempiä ovat ympäröivät pikkukylät ja kaupungit. Sinne vaan kiertämään, ihastut varmasti :) Itse vietin viime juhannuksen juurikin Toscanassa Chiantin alueella Chiantia siemaillen :)
Apua, tähänhän voisi tarinoida vaikka kuinka lisää, mutta ehkä kuitenkin lopetan nyt lyhyeen. Kiitos aivan ihanasta blogista Sofié! Tämä on päivien piristys!
Oijoi, ei olisi pitänyt tulla tänne lueskelemaan :) Itse vietin viime keväänä 5 kuukautta Italiaa kierrellen, kun opiskelin Bolognan yliopistossa. Aika pahan kaipuun sai nämä ihanat kuvat ja kommentit aikaan! <3Kuten moni muukin jo sanoi, Cinque Terre oli minullekin vähän troppo turistico :) Etenkin jenkkituristeja oli ihan massoittain. Muutoin maisemat olivat kyllä huikeita! Vähän saman tyylinen, mutta ehkä vieläkin upeampi, on etelässä Napolin lähellä sijaitseva kuuluisa Caprin saari.Siena on aivan ihana, suosittelen lämpimästi. Kuitenkin vieläkin idyllisempiä ovat ympäröivät pikkukylät ja kaupungit. Sinne vaan kiertämään, ihastut varmasti :) Itse vietin viime juhannuksen juurikin Toscanassa Chiantin alueella Chiantia siemaillen :)Apua, tähänhän voisi tarinoida vaikka kuinka lisää, mutta ehkä kuitenkin lopetan nyt lyhyeen. Kiitos aivan ihanasta blogista Sofié! Tämä on päivien piristys!
Mulla oli vähän sama fiilis! Ei oo totta, Sofié on käynyt siinä söpössä kaupungissa missä minäkin! Joo, käytiin grappapanimossa ja maisteltiin grappaa… ehkä vähän liiaksikin kun italialaispojat kokeili suomalaistytön alkoholin sietokykyä…. Mä tykkäsin Padovasta, mutta oikeastaan vain muutamasta paikasta siellä. Siellä oli uskomattomia juttuja (Galilein tähtitorni yms) mutta nautin kaikista eniten Prato della Vallesta (ootko käynyt? Uskomaton patsaspuisto!), ja muutamasta aukiosta, jonka nimeä en kuollaksenikaan muista. Ihastuin suunnattomasti kun käytiin pikkukylissä, jotka oli vähän vuorille päin. Mutta ehdottomasti Bassanossa oli aivan eri tunnelma. Vaikutusta tietty asiaan oli paikallisilla juhlilla mutta tykkäsin siitä tosi paljon! Venetsiassa meille oli varattu useamman tunnin veneajelu ystävän poikaystävän suunnittelemana. Ajettiin muistaakseni sen yliopiston ohitse, näytti mahtavalta paikalta! Käytiin myös Ghetto Vecchiossa. Hämmentävintä mun mielestä oli se kanaalien likasuus, kuinka se tuhoaa niitä rakennuksia… Veneretken päätteeksi sit ajettiin Muranon saarelle syömään lounasta. En oo ehkä koskaan saanut niin hyvää kalaa, kuin mitä siellä syötiin. JA palvelua… Ihan uskomatonta näin ruokavammaisena (keliakia) miten hyvin mua kohdeltiin. Hämmentävintä oli että löysimme Padovasta yhden pizzerian joka teki myös gluteenitonta pitsaa!Puhutko sä italiaa veljiesi kanssa vai englantia? Musta oli niin herttaista, kun ystäväni vanhemmat eivät puhuneet sanaakaan englantia emmekä me puhuneet italiaa, mutta silti saimme kommunikoitua italiaenglantiranskaespanjasuomiruotsi-sekamelskalla. :) Aaah, mäkin haluan Italiaan!
Hei, olen täysin samaa mieltä siitä, että Italiaan hullaantuu. Sain tämän taudin jo muutama vuosi sitten, ja vaikuttaa siltä, että se on parantumatonta laatua =)
Aika paljon olen maata jo nähnytkin mutta pahin sekoaminen tapahtui juuri Sienassa, aivan uskomaton kaupunki. Olin siellä viime kesänä Palion (hevoslaukkakisan) aikaan ja tunnelma oli mieletön! Jos mahdollista, suosittelen kokemaan joskus Palion, tosin kaupungissa kannattaa silloin viettää aikaa myös kisan jälkeisinä päivinä, jolloin meininki hieman rauhoittuu. Sienasta on kätevää tehdä vaikkapa päiväretki Firenzeen, matka taittuu junalla tunnissa. Chiantin viinitilat löytyvät myös läheltä.
Ensi kesänä on taas päästävä Toscanaan, aurinkokukkapeltoja katsomaan ;)
Hei, olen täysin samaa mieltä siitä, että Italiaan hullaantuu. Sain tämän taudin jo muutama vuosi sitten, ja vaikuttaa siltä, että se on parantumatonta laatua =) Aika paljon olen maata jo nähnytkin mutta pahin sekoaminen tapahtui juuri Sienassa, aivan uskomaton kaupunki. Olin siellä viime kesänä Palion (hevoslaukkakisan) aikaan ja tunnelma oli mieletön! Jos mahdollista, suosittelen kokemaan joskus Palion, tosin kaupungissa kannattaa silloin viettää aikaa myös kisan jälkeisinä päivinä, jolloin meininki hieman rauhoittuu. Sienasta on kätevää tehdä vaikkapa päiväretki Firenzeen, matka taittuu junalla tunnissa. Chiantin viinitilat löytyvät myös läheltä.Ensi kesänä on taas päästävä Toscanaan, aurinkokukkapeltoja katsomaan ;)