Lupasin teille kattavan Tel Aviv-päivityksen. Niin kuin näkyy tuli kuvia otettua kasapäin ja niitä olen nyt lomani aikana käynyt läpi jotta saisin kivan postauksen kauniiden kuvien kera.
Turvallisuus askarruttaa varmasti monia, mutta kun näkee jo Israeliin lentäessä miten turvallisuusasiat otetaan siellä vakavasti, ymmärtää että ihan helposti ei kamaluuksia voi tuosta noin vain tapahtua. Totta kai ei ikinä tiedä, milloin jollakin naapurimaalla kiehahtaa yli ja sireenit ovat päällä, mutta yleisesti ottaen en ole yhtä turvallisessa suurkaupungissa ollut. Lennoilla on poliiseja, laukut tarkastetaan ostoskeskuksiin mentäessä, poliiseja on soluttautunut joka nurkkaan, eikä esimerkiksi Israeliin lentäessä maan ilmatilassa saa liikkua joten kaikki ovat paikallaan viimeisen tunnin ajan ennen laskeutumista. Olen myös aivan varma, että Tel Avivin kaupungin supernopea avoin WiFi on kerännyt tiedot mitä minä olen milloinkin Internetissä tehnyt ja paikantanut olinpaikkani. Eli uutiskuvat voi unohtaa ja laittaa nämä lomakuvani tasapainottamaan mielikuvia.
Ruokaa olenkin aiemmissa Israel-päivityksissä kehunut, enkä lopeta nyt. Jos tykkää minun tavoin espanjalaisesta kreikkalaisesta, libanonilaisesta tai Italialaisesta keittiöistä, ei Israelissa tarvitse nähdä nälkää. Ei sitten todellakaan. Kaikki kasvikset ja elintarvikkeet kasvatetaan maan sisällä, joten tuoreita hedelmiä ja vihanneksia on saatavilla jopa liiaksi asti. Kaupungin ravintolatarjonta on ihan käsittämätön ja pieniä rustiikkisia ja todella tunnelmallisia paikkoja on pilvin pimein. Monta paikkaa jäi näkemättä kun ei yksi ihminen voi syödä viiden ihmisen edestä päivästä toiseen.
Lupasin listata muutaman ravintolan ja tässä pari tosi kivaa ravintolaa: Aamupalalle menisin Benedictiin, jossa tarjoillaan erilaisia aamiaisia 24/7, eli on ihan sama mihin aikaan se oma aamu oikein on. Dallal oli Israelilaisista ravintoloista suosikkini ja siellä syödään kirjaimellisesti puun alla. Japanilaisia ravintoloita ja muutenkin vaikutteita on paljon. Kävin aivan mielettömässä japanilaisessa ravintolassa nimeltä TYO. Jos sushi maistuu, ei tätä paikkaa kannata jättää pois listalta. Israeliin on rantautunut New Yorkin vegaani-kulttuuri ilmeisen vahvasti ja kävimme yhdessä ravintolassa/baarissa nimeltä Nanuncka. Kun vegaaniateriat on laitettu lautaselta suuhun, on aika nousta tanssimaan pöydille!?! Voisin oikeasti kirjoittaa vaikka kymmenen postausta eri ravintoloista, sillä niitä on joka kulmassa! Olen muuten tagännyt Instagramiin eri paikkoja, joten kannattaa napata osoitteet sitä kautta ;)
Rothschild bulevardi on yksi kaupungin pääkaduista. Kadun keskellä on pieni puistikko jota ympäröi korkeat talot ja pilvenpiirtäjät. Kadulta löytyy startuppien lisäksi, paljon ravintoloita ja kahviloita. Rothschildiltä alkaa ihan ehdoton lempialue nimeltä Neve Tzedek. Neve Tzedek on kylämäinen paikka josta löytyy ihania sisustuskauppoja, jätksibaareja, viinipaikkoja ja vaateliikkeitä. Kurkkaisin sisustusliikkeistä Room 13 ja Seti:n, jotka sijaitsevat kadulla nimeltä Shabazi.
Markkinoita on monenlaisia.. Jos kaikkien sisustushöpsöttäjien haluama Ben Ourianin matto vilistää silmissä niin ottaisin taksin viereiseen kaupunkiin Jaffaan ja etsisin lukuisten mattokauppiaiden seasta oman mustavalkoisen ihanuuden (hinnat olivat ainakin minulle 1000€:sta ylöspäin). Jaffan markkina-alue tosin sisältää muutakin kuin mattoja, sillä pienet suunnittelijat ovat avanneet sinne omia liikkeitään. Myös sisustusintoilijoiden ja edullisempien ruoka-aterioiden perässä olevien kannattaa suunnata Jaffaan. Jaffa on tunnelmaltaan hivenen erilainen ja se tuntuu enemmän itämaiselta mitä Tel Aviv kaikessa moderniudessaan.
Yleinen hintataso on suhteellisen korkea ja useimmiten Tel Avivissa joutuu maksamaan enemmän mitä Suomessa. Ruoka taasen on hitusen edullisempaa ja laadultaan parempaa. Kun asuu Pariisissa niin kaikki muu yleensä tuntuu niin paljon edullisemmalta, mutta Tel Aviv ei.
Toivottavasti näistä vinkeistä oli apua. Vastailen todella mielelläni lisäkysymyksiin jos teille sellaisia tulee. Toivon teille Israeliin matkaaville ihanaa lomaa :)
7 Comments
Ihanan ja herkullisen näköistä, tiedätkö löytyykö Helsingistä hyvää israelilaista ruokaa?
xxx
E
http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/
Hei!
Israelilainen ruokaa on vähän sekoitus kaikkea, joten omaa ravintolaa ei sinänsä ole. Keittiö on sekoitus ranskaa, italiaa,libanonia, kreikkaa ja marokkoa. Kaikki parhaat yhdessä
Vuosi sitten monissa matkalehdissä hehkutettiin Tel Avivia ja kun kuulin, että Finskillä suorat lennot, innostuin itsekin. Lentoajat valitettavasti eivät olleet kovin mukavat. En halua aamuyöstä olla perillä tai vastaavasti lähteä siihen aikaan lennolle. Toivottavasti niihin on tullut muutoksia. Israel kuitenkin kiinnostaa ja nyt innostuin uudestaan kun luin matkastasi. Onnea uusvanhaan blogiin! Ilme raikkaampi kuin edellisessä. Mutta, mutta.. Blogiarkistoon on ainakin padilla vaikea mennä. Jos haluaa vaikka etsiä viime vuoden syyskuussa kirjoitettuja postauksia, vuoden 2014 linkki vie viime vuoden viimeiseen postaukseen ja siitä pitää yksitellen siirtyä postauksesta toiseen kunnes on syyskuussa. Toivottavasti super-Hannu saa tuon korjattua niin, että vuosiluvusta avautuu kuukaudet ja kuukautta klikatessa postaukset.
Aijaa, kiva kuulla että joku muukin hehkuttaa kuin minä :D
On muuten hassua, että miksi lennot menevät noihin aikoihin. Mekin laskeuduttiin yömyöhällä niin Tel Aviviin ja takaisin Pariisiin. En osaa sanoa, että mistä johtuu, sillä varsinkin kun Suomi on samassa ajassa mitä Israel..
Kiitos paljon! Joo, tämä toimii niin paljon paremmin myös kirjoittajan mielestä. Kuten varmasti huomasitte, oli se omakin motivaatio kadoksissa kun sivu ei toiminut kunnolla. Okei, kysäisen Hannulta ;)
Oon ite käynyt joku kolme kertaa Israelissa, enkä oo vieläkään saanut siitä kyllikseni. ♡
Joten seuraavaa kertaa odotellessa..
Ihana kuulla, missäpäin olet käynyt?
Oletko käynyt Marokossa? Itse meniin sekaisin kaikista väreistä ja muista niin nyt mietin, että pitäisikö se seuraava matka tehdä Marokkoon ;D
Kiitos upea kooste Tel Avivista. Olen jo muutaman vuoden haaveillut sinne matkustamisesta, mutta pelko painaa…menen kyllä. Olen käynyt pari kertaa Eilatissa ja tykkäsin kovasti voimakkasta jenkkivivahteesta huolimatta. Jerusalem oli aivan oma maailmansa. Kuvat paikasta ovat juuri sellaiset mitä todellisuuskin on. Aivan kuin aika olisi pysähtynyt siellä Pyhillä paikoilla. Tel Aviv on varmasti täysin toisenlainen. Pulahtaminen Kuolleeseen mereen oli huippukokemus. Ja miten pehmeän ihon siellä saikaan.