Inspiraationi lähde

 

Tällä hetkellä tuntuu, että ympärilläni on valtavasti nuoria naisia, jotka tekevät unelmistaan totta. Toiset perustaa kahviloita, toiset muunlaisia yrityksiä, toisista tulee Marimekon vaatesuunnittelijoita ja toisista äitejä. On upeaa elää näin upeiden nuorten naisten ympärillä, se on todella voimauttavaa kun läheiset tekee itse omista unelmistaan totta. Olen välillä aikamoinen myötäeläjä ja sanoisin että yksi parhaimmista puolistani on se, että osaan olla aidosti toisten puolesta onnellinen.

Näitä toisten kokemia onnistumisen tunteita on ollut elämässäni viime aikoina todella paljon. Monta kertaa on onnenkyyneleet vierähtäneet poskelle, kun olen kuullut unelman saavuttamisesta, häistä ja vauvauutisista. Eilen tapahtui taas yksi ihana asia ystävälleni, Mrs. V:lle. Hänen bloginsa, Strictly Style, siirtyi Olivia-lehden alle. Juuri tämäntapaiset asiat saavat minut ihan äärettömän onnelliseksi, sillä tiedän että tämä on ollut hänen unelmansa ja hän on tehnyt unelmansa eteen niin paljon töitä.

Kiitos siis teille kaikille upeille nuorille naisille ympärilläni, teette jokaisesta päivästäni ainutlaatuisen. On upeaa saada olla teidän lähellä ja nähdä miten haaveista kasvaa totta. Näistä tunnelmissa on hyvä aloittaa viikonloppu, skål <3

____________________________________________

It feels that at the moment I’m surrounded by amazing young women who makes their dreams come true. Some of these women open their own cafes, some their own companies and one has become a fashion designer for one Finnish company, Marimekko. It is really empowering to live close to these women and see how their dreams come true.

I think that my best trait is that I can be genuinely happy for others. In that sense I think that I’m not that Finnish? Lately I have felt so much of joy and happiness from the success that my friends have got. Some of them are getting married, some will have babies, and some have launched their own companies. Yesterday once again I was smiling the whole day because of my dear friend and blogger colleague, Mrs.V. She will start to write her blog, Strictly Style, under one Finnish magazine. Things like these make me extremely happy because I know this has been her dream and I know how much work she has done for reaching her goal.

Thank you all wonderful young women around me. You will make my days unique and filled with joy. It is so amazing to be close to you and see how you make your dreams come true. It feels so good to start the weekend! Cheers!

You may also like

34 Comments

  1. Ja se myötäelämisen taito on yksi niistä asioista, miksi sinua niin rakastamme (ja joka on tosi harvassa..!) <3

  2. Kyllä tuli hyvä mieli tästä postauksesta! Onnea teille kaikille kauniille naisille! Elämän hyvistä hetkistä kannattaa aina nauttia täysin siemauksin, sitten jaksaa paremmin kun tulee niitä huonompia päiviä…

    Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua!

    1. Voi miten kiva kuulla :)

      Niin pitää, sillä jokaiselta löytyy varmasti omasta elämästään niitä onnen hetkiä :)

      Kiitos, täällä oli tosin hievenen harmaata, mutta eiköhän siellä Vaasassa taas paista :)

  3. Kyllä tuli hyvä mieli tästä postauksesta! Onnea teille kaikille kauniille naisille! Elämän hyvistä hetkistä kannattaa aina nauttia täysin siemauksin, sitten jaksaa paremmin kun tulee niitä huonompia päiviä…Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua!

  4. Voi murunen <3 Olet mieletön ystävä ja on kyllä sellainen siunaus, että minulla on teidät elämässäni, tsemppaamassa niin pienissä kuin suuremmissakin tavoitteissa eteenpäin <3 Pian nähdään, että pääsen antamaan sinulle livenä valtavan rutistuksen!!! <3 puspuspuspus

  5. Voi murunen <3 Olet mieletön ystävä ja on kyllä sellainen siunaus, että minulla on teidät elämässäni, tsemppaamassa niin pienissä kuin suuremmissakin tavoitteissa eteenpäin <3 Pian nähdään, että pääsen antamaan sinulle livenä valtavan rutistuksen!!! <3 puspuspuspus

  6. <3 Ihana Sofié! Kiitos tästä postauksesta! Tuli hyvä ja valoisa mieli kauniista kirjoituksestasi!

    Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että on hienoa ja rohkaisevaa, kun näkee jonkun tekevän kovasti töitä unelmiensa eteen ja saavuttavan sen. Myötäelän laillasi noissa tilanteissa ja tulee kyynel silmäkulmaan. Onnistumiset rohkaisevat myös itseä tarttumaan työhön ja tavoittelemaan unelmiaan. Tällainen rohkaiseva esikuva olet myös sinä ihan omana itsenäsi: taitava, viisas ja kaunis nuori nainen.

    Aurinkoa ja iloa viikonloppuusi! :)

    1. Voi miten kiva kuulla :)))

      Se on niin hienoa ja ihailtavaa kun näkee jonkun läheisen saavuttavan unelmansa kovalla työnteolla ja päättäväisyydellä. Olen pikkuriikkinen herkistelijä ja siihen ei näissä onnellisimmissa jutuissa vaadita paljon ennen kuin kyynel on jo poskella.

      Kiitos Tarja. Helsingissä oli hivenen harmaa viikonloppu, mutta eiköhän me kohta taas nähdä sitä aurinkoa vähän useammin :)

  7. <3 Ihana Sofié! Kiitos tästä postauksesta! Tuli hyvä ja valoisa mieli kauniista kirjoituksestasi! Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että on hienoa ja rohkaisevaa, kun näkee jonkun tekevän kovasti töitä unelmiensa eteen ja saavuttavan sen. Myötäelän laillasi noissa tilanteissa ja tulee kyynel silmäkulmaan. Onnistumiset rohkaisevat myös itseä tarttumaan työhön ja tavoittelemaan unelmiaan. Tällainen rohkaiseva esikuva olet myös sinä ihan omana itsenäsi: taitava, viisas ja kaunis nuori nainen. Aurinkoa ja iloa viikonloppuusi! :)

  8. Mulla tuli kyynel silmään. En tiedä miksi.. Tai ehkä siksi juuri, että mäkin haluaisin lisää tuollaisia korvaamattomia ystäviä. Pidä niistä Sofie kiinni ja lujasti! Itse olen ilmeisesi/kuulemma (kauniin)ulkonäköni takia joutunut monen “ystävän” hylkäämäksi, selkäänpuukotusta ja paskanjauhantaa, ymmärrät varmaan.. Enää jäljellä pari tosiystävää, mutta ne onneksi ovat minulle kultaakin kalliimpia.. Ihana, että sinulta löytyy useita aidosti välittäviä ystäviä!

    1. Ystävät ja kaverit ovat oman elämäni jalokiviä, en vaihtaisi heitä mihinkään.

      Koen itseni onnekkaaksi, sillä minulla on niin paljon hyvin erilaisia ystäviä jotka tukevat minua joka asiassa.

      On todella tylsää kuulla, että olet joutunut kokemaan tuollaista. Kateus on vaan varsinkin meidän naisten sairaus. Itse en voi ymmärtää piikittelyä ja kateutta. Jätän sellaiset ihmiset ihan omaan arvoonsa; keep your head, heels and standards high ;)

      Muista että et todellakaan tarvitse tuollaisia ihmisiä ympärillesi omaa päivääsi tummentamaan :) Olet onnekas kun sinulla on silti ystäviä, sillä monella ei välttämättä ole ollenkaan oikeita rakastavia ystäviä.

  9. Mulla tuli kyynel silmään. En tiedä miksi.. Tai ehkä siksi juuri, että mäkin haluaisin lisää tuollaisia korvaamattomia ystäviä. Pidä niistä Sofie kiinni ja lujasti! Itse olen ilmeisesi/kuulemma (kauniin)ulkonäköni takia joutunut monen “ystävän” hylkäämäksi, selkäänpuukotusta ja paskanjauhantaa, ymmärrät varmaan.. Enää jäljellä pari tosiystävää, mutta ne onneksi ovat minulle kultaakin kalliimpia.. Ihana, että sinulta löytyy useita aidosti välittäviä ystäviä!

  10. Ihana Sofié, maailmassa tarvitaan lisää sinunkaltaisiasia ihmisiä! :) Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua. :)

  11. Kauniisti kirjoitettu Sofié! Naistenpäivä pitäisi olla joka päivä eikä vain kerran vuodessa maaliskuussa! Skål ja onnistunutta viikonloppua! :)

  12. Ihmisten onnistumisia on kyllä mahtavaa seurata, oli kyseessä ystävät tai tuntemattomat. Toisen innostus ja ilo on tarttuvaa ja inspiroi ainakin itseäni :)

    Oikein ihanaa viikonloppua!

    1. Niin on. Onnen kyyneleet tulee väistämättä silmiin :)

      Olen niin onnellinen lähimmäisteni puolesta, sillä saan heidän onnistumisistaan niin paljon voimaa <3

      Aurinkoista viikonloppua!

  13. Ihmisten onnistumisia on kyllä mahtavaa seurata, oli kyseessä ystävät tai tuntemattomat. Toisen innostus ja ilo on tarttuvaa ja inspiroi ainakin itseäni :)Oikein ihanaa viikonloppua!

  14. Voi miten kiva kuulla :)Niin pitää, sillä jokaiselta löytyy varmasti omasta elämästään niitä onnen hetkiä :)Kiitos, täällä oli tosin hievenen harmaata, mutta eiköhän siellä Vaasassa taas paista :)

  15. Itse olet! On ollut upea olla mukana seuraamassa elämäsi pieniä isoja askelia :)Jep, pian nähdään <3

  16. Voi miten kiva kuulla :)))Se on niin hienoa ja ihailtavaa kun näkee jonkun läheisen saavuttavan unelmansa kovalla työnteolla ja päättäväisyydellä. Olen pikkuriikkinen herkistelijä ja siihen ei näissä onnellisimmissa jutuissa vaadita paljon ennen kuin kyynel on jo poskella.Kiitos Tarja. Helsingissä oli hivenen harmaa viikonloppu, mutta eiköhän me kohta taas nähdä sitä aurinkoa vähän useammin :)

  17. Ystävät ja kaverit ovat oman elämäni jalokiviä, en vaihtaisi heitä mihinkään.Koen itseni onnekkaaksi, sillä minulla on niin paljon hyvin erilaisia ystäviä jotka tukevat minua joka asiassa.On todella tylsää kuulla, että olet joutunut kokemaan tuollaista. Kateus on vaan varsinkin meidän naisten sairaus. Itse en voi ymmärtää piikittelyä ja kateutta. Jätän sellaiset ihmiset ihan omaan arvoonsa; keep your head, heels and standards high ;)Muista että et todellakaan tarvitse tuollaisia ihmisiä ympärillesi omaa päivääsi tummentamaan :) Olet onnekas kun sinulla on silti ystäviä, sillä monella ei välttämättä ole ollenkaan oikeita rakastavia ystäviä.

  18. Niin on. Onnen kyyneleet tulee väistämättä silmiin :)Olen niin onnellinen lähimmäisteni puolesta, sillä saan heidän onnistumisistaan niin paljon voimaa <3Aurinkoista viikonloppua!

  19. Todella kaunis postaus. Onnen kyynelillä eteenpäin :). MrsV:n Strictly Style on kyllä yksi Suomen parhaista blogeista, ja voin uskoa minkä määrän työtunteja hän on sen eteen tehnyt! Ystävät ovat elämän suola… Kiitos sinulle todella upeasta blogista myös :)

  20. Todella kaunis postaus. Onnen kyynelillä eteenpäin :). MrsV:n Strictly Style on kyllä yksi Suomen parhaista blogeista, ja voin uskoa minkä määrän työtunteja hän on sen eteen tehnyt! Ystävät ovat elämän suola… Kiitos sinulle todella upeasta blogista myös :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*