No en itse asiassa edes ole, mutta heinäkuussa olen ihka oikealla lomalla pikkuruisen hetken. Muutoin näin viikonloppuisin leikin kesälomalaista ja teen kaikkea sellaista mitä lomalaisen kuuluukin ja olen ihan chill + relax =chilax. Ajattelin jopa olla niin hurja, että olisin blogistakin lomaviikkoni poissa ja eläisin ihan ilman tietokonetta? Onnistuisikohan se?
Minua ei itse asiassa edes haittaa olla kesällä töissä muiden lomaillessa, sillä iltaisin ja viikonloppuisin elämästä voi nauttia ihan yhtä lailla mitä silloin jos oikeasti olisi lomalla. Olen sitä paitsi vähän huono lomalainen, sillä en jollain lailla osaa olla tekemättä mitään.
Olen niin sanotusti kesälomaillut hyvinkin ahkerasti kuluneina viikkoina aina iltaisin ja karannut merelle aina tilaisuuden tullen. Viikonloppuna meitä hellittiin mahtavilla ilmoilla ja veneilinkin koko viikonlopun. Lauantai-aamuna lähdimme kaveripariskunnan kanssa veneretkelle ja picnicille Espoon Vasikkasaareen.
Olen useasti kirjoitellut teille Helsingin edustalla olevista saarista ja niin teen mielelläni myös nyt. Näille monille lähisaarille pääsee todella kätevästi lautoilla, eli omaa venettä ei tarvita eikä uimareissuakaan pidä tehdä päästäkseen näille saarille. Jos olette tulossa tänne Helsinkiin päin esimerkiksi lomareissuille, niin suosittelen vaihtamaan Suomenlinnan tänä kesänä johonkin näihin pikkuisiin saariin. Island hoppingia voi tehdä ihan täällä kotoisessa Suomessakin ;)
Olen monesti miettinyt, että mikä on se tapa tai paikka missä unohdan kaikki asiat ja onnistuisin elämään vain hetkessä. Taitaa olla, että se paikka/tapa on nyt löytynyt. Merellä ollessa kun sitä on vähän vaikeampi alkaa tekemään mitään muuta kuin siivoamaan kalapakkia, niin veneillessä ollessa sitä rentoutuu ihan eri tavalla. Ajatukset katoaa ja iho palaa, siis pää pehmenee auringosta.
Uimaan en ole vielä tosin uskaltautunut, enkä taida sitä tehdä näillä meidän Suomen leveyspiireillä. Katsotaan niitä uintihommia sitten siellä Italiassa ;)
Kesäistä keskiviikkoa kaverit!
10 Comments
Vitsi, mikä ihana fiilis näistä kuvista välittyy! Olen myös kesä-, Helsinki- ja meri-ihminen henkeen ja vereen. Meidän frendi osti juuri veneen ja aion tukea hänen paatilleen aika monta kertaa – tietysti herkkueväät kainalossa ja kiitoksena.
Kyllä kiitos, kiinnostaa siis kovasti vinkit Helsingin saarista ja merenrannoista uutena postauksena tai linkkeinä aikaisempiin postauksiin. Enkä pane pahakseni, jos Sohvi haluaa valottaa myös hyvien eväiden salaisuutta. :) Ovatko jotkut reseptit erityisen toimivia mukaan otettaviksi, eli mitkä ruoat eivät mielestäsi lässähdä vaan maistuvat freeseiltä vielä muutaman tunnin päästä valmistuksesta?
PS. Sama homma, tämä henkisesti espanjalainen ei todellakaan ole vielä valmis veteen. ;)
Heippa Lauraliini!
Kiva että tykkäät :)
Hyvä päätös! Mä aion tunkea kaikkien mökeille. Olen itseasiassa enemmän mökki- kuin veneihminen. Parasta mitä tiedän on juurikin mökkeily :)
Nukun yleensä ylssä noin 6 h, mutta mökeillä nukun helpostikin 12 h :D
Saamanne pitää :)
Tabouleh on hyvä vaihtoehto. Kirjoittelinkin siitä tässä muutama päivä sitten: http://avecsofie.indiedays.com/2013/06/07/tabouleh/
Hih, olen henkisesti italialainen joten nämä suomen kesän merivdet eivät ole makuuni ollenkaan :)
Vitsi, mikä ihana fiilis näistä kuvista välittyy! Olen myös kesä-, Helsinki- ja meri-ihminen henkeen ja vereen. Meidän frendi osti juuri veneen ja aion tukea hänen paatilleen aika monta kertaa – tietysti herkkueväät kainalossa ja kiitoksena.Kyllä kiitos, kiinnostaa siis kovasti vinkit Helsingin saarista ja merenrannoista uutena postauksena tai linkkeinä aikaisempiin postauksiin. Enkä pane pahakseni, jos Sohvi haluaa valottaa myös hyvien eväiden salaisuutta. :) Ovatko jotkut reseptit erityisen toimivia mukaan otettaviksi, eli mitkä ruoat eivät mielestäsi lässähdä vaan maistuvat freeseiltä vielä muutaman tunnin päästä valmistuksesta?PS. Sama homma, tämä henkisesti espanjalainen ei todellakaan ole vielä valmis veteen. ;)
Apua mitä ihania kesäkuvia! Suomen kesä on kyllä jotain ihan parasta. Mä haluaisin kanssa joskus päästä veneilemään tuonne saaristoon. Harmi kun kaikki tutut on vaan mökki-ihmisiä eikä kukaan omista venettä :D
Emmi L.
http://happyfeetingblogi.blogspot.com
Heippa! Niin on!Helsinki näyttää niin paljon kauniimmalta tuolla saaristossa :)
Eih, olisin niin paljon mielummin mökillä kuin veneellä. Lucky you!
Apua mitä ihania kesäkuvia! Suomen kesä on kyllä jotain ihan parasta. Mä haluaisin kanssa joskus päästä veneilemään tuonne saaristoon. Harmi kun kaikki tutut on vaan mökki-ihmisiä eikä kukaan omista venettä :DEmmi L.http://happyfeetingblogi.blogspot.com
Heippa Lauraliini!Kiva että tykkäät :)Hyvä päätös! Mä aion tunkea kaikkien mökeille. Olen itseasiassa enemmän mökki- kuin veneihminen. Parasta mitä tiedän on juurikin mökkeily :)Nukun yleensä ylssä noin 6 h, mutta mökeillä nukun helpostikin 12 h :DSaamanne pitää :)Tabouleh on hyvä vaihtoehto. Kirjoittelinkin siitä tässä muutama päivä sitten: http://avecsofie.indiedays.com/2013/06/07/tabouleh/Hih, olen henkisesti italialainen joten nämä suomen kesän merivdet eivät ole makuuni ollenkaan :)
Heippa! Niin on!Helsinki näyttää niin paljon kauniimmalta tuolla saaristossa :)Eih, olisin niin paljon mielummin mökillä kuin veneellä. Lucky you!
Hei kaunokainen! Olen aivan samaa mieltä siitä, että kesästä voi todella nauttia vaikka ei koko kesää lomailekaan! Kun tietokoneen ruudun sulkee iltapäivällä, alkaa loputon kesäilta… <3
Saisinko kysäistä pikku vinkkiä? Muistelen, että olet useita kertoja käynyt Barcelonassa. Itse suuntaan sinne heinäkuussa ensimmäistä kertaa. Mistä päin kannattaisi varata hotelli, jotta olisi mahdollisimman helppoa ja nopeaa säntäillä sieltä eri suuntiin, kaupungille ja ehkä rannallekin? Ja olisko sulla jotain muuta vinkkiä ensikertalaiselle?
Hih, olipa ihana eilen kaupungilla, kun huomasin sinun viilettävän Aleksanterinkadulla Charin kanssa. Kaksi suloista bloggaajaa :) Ihania kesäpäiviä ja -iltoja sinulle!
Hei kaunokainen! Olen aivan samaa mieltä siitä, että kesästä voi todella nauttia vaikka ei koko kesää lomailekaan! Kun tietokoneen ruudun sulkee iltapäivällä, alkaa loputon kesäilta… <3Saisinko kysäistä pikku vinkkiä? Muistelen, että olet useita kertoja käynyt Barcelonassa. Itse suuntaan sinne heinäkuussa ensimmäistä kertaa. Mistä päin kannattaisi varata hotelli, jotta olisi mahdollisimman helppoa ja nopeaa säntäillä sieltä eri suuntiin, kaupungille ja ehkä rannallekin? Ja olisko sulla jotain muuta vinkkiä ensikertalaiselle?Hih, olipa ihana eilen kaupungilla, kun huomasin sinun viilettävän Aleksanterinkadulla Charin kanssa. Kaksi suloista bloggaajaa :) Ihania kesäpäiviä ja -iltoja sinulle!