En tiedä mikä on, mutta ensimmäistä kertaa elämässäni minut on vallannut todellinen joulufiilis. En ole ollut niitä suurimpia jouluihmisiä, mutta tänä vuonna kaikki on toisin. Kai sitä on jokin virstanpylväs saavutettu, kun tekee jopa sukunimellä oman sinetin? Kyllä tänä vuonna lähetän ensimmäistä kertaa joulukortteja ja niissä on sinetit (!!?!).

Rakastan askartelua ja DIY-juttuja ja nyt marraskuussa olen tehnyt jo vaikka mitä. Suurimmat projektini tosin liittyvät jouluun ja alun perin minun piti lähettää joulukorteiksi tuollaiset mini-piparkakkutalot. Kuten kuvasta näkee, niistä tuli enemmänkin latoja kuin taloja, joten piparkakkutalo-idea haudattiin suhteellisen nopeasti.
Kun mietin joulukortteja, pidän yleensä suhteellisen minimaalisista jutuista. Senpä takia joulukorttini ovat todella yksinkertaisia ja helppoja askarrella. Ei tarvita paljoa erilaisia tarvikkeita, jopa lankakerä, liima, korttipohja sekä koristukset riittävät. Askartelu ei minusta koskaan saa olla liian vaikeaa tai työlästä, joten senpä takia myös korttini ovat hyvin yksinkertaiset.
Oma suosikkini korteista taitaa olla juuri nuo pienet puiset tossut, jotka olen liimannut vain paperille. Kortti on vähän kuin tonttu lumihangessa. Näitä tossu-kortteja saa varmasti hyvin moni meidän läheisistä.
Omia suosikkejani askarteluliikkeisiin Hollannissa ovat Dille & Kamille sekä Søstrene Grene. Tosi kivoja kumpikin ja jälkimmäinen löytyy ainakin myös Tanskasta. Dille & Kamille löytyy myös Belgiasta, mutta luulisi nettikauppojen toimittavan minne tahansa. Kyse on kumminkin pientavarasta niin postikulut eivät ole kovin korkeita.
Omat joulukorttini ovat yllättäen taas todella neutraalin väriset. Miten teillä? Minulle punainen on edelleen liian voimakas väri ja vaikka kuinka yritin mallailla punaisia juttuja joulukortteihin, en siihen pystynyt. Ehkä ensi vuonna :)
4 Comments
Ihanat nuo tossut <3!!
Monena vuonna tein aina kortit kartongista johon sprayasin kullalla jonkin sabluunan, mutta viimeiset viis joulua ollaan menty ilman lähetettäviä kortteja. Ollaan kyläillessä annettu mun tekemä joulukuusen koriste korttina. Yhtenä jouluna ompelin valkoisia kuusia. Viime jouluna tein hamahelmistä lumihiutaleita ja karkkisauvoja. Tänä vuonna ajattelin antaa paperipalloja, jollaisia tein viime jouluksi kuuseemme. Ne on origami palloja joihin oon laittanut nauhan. Kivan yksinkertaista ja voi laittaa koristeeksi jos tykkää. :)
Rakastuin niihin tossuihin niin paljon <3
Siis en ole kortti-ihmisiä ollenkaan. Menee paperia hukkaan ja tiedän että ihmisiä ärsyttää korttikasat, sillä mihin niitä enää edes säilöö? Mutta siis tänä jouluna meiltä tulee kortit, ensimmäistä kertaa koko elämän aikana :D
Tosi kiva idea tuo origami-pallo. Niin paljon kivempi kuin kortti! Hmm. vaihdanko taas tätä ideaani?:D
Taidat olla nyt todella tullut KOTIIN, se huomaa sinusta. En ole ikinä kommentoinut blogiasi, mutta tuli niin onnellinen olo puolestasi, tekstisi hehkuu rauhaa ja hyvää oloa. Olen myös innoissani kun pääsen lukijana seuraamaan elämää Amsterdamissa, joka on yksi lempikaupungeistani Euroopassa. Asuin siellä hetken itsekin ja juuri sen kotoisuuden, lämminhenkisyyden ja toki kauneuden takia kaipaan sinne itsekin aika ajoin. Ja ihmiset, hollantilaiset ovat miellyttävää väkeä, parhaat palat skandinaaveista ja etelä-eurooppalaisista. Onnittelut, että pääsitte sinne ja iloista joulunaikaa!
Heippa,
Amsterdam on aina ollut henkinen kotikaupunkini Helsingin jälkeen. Kaikki on niin monella tavalla samanlaista täällä mitä kotona. Ainoa ero on monikulttuurisuus, joka on ihan mieletöntä Amsterdamissa. Rkastan kulttuureja ja jo pelkästään erilaiset ravintolat ovay kuin pieniä pyrähdyksiä maailmalla. Tuntuu kun joka päivä rikastuisi kun saan asua täällä.
Amsterdam on niin kompajti ja en teidä voinko olla tästä digitaalisesta maailmasta enemmän onnelline? Kaikki vaan toimii! Hihkuin jopa roskiksen saamista, sillä tilasin sen illalla 20 maissa ja seuraavana aamuna se oli jo oven takana. Kaikki on niin helppoa ja toimivaa. Ihan kun olisin saanut elämäni takaisin.
Ihana kuulla, että olet asunut täällä. Hollantilaiset ovat äärettömän lämpimiä ja kun tulee Pariisista, on fiilis aivan totaalisen erilainen! Siis olen täysin vedet silmissä koko ajan, sillä kaikki ovat niin ystävällisiä. Naapurit tulevat pyytämään kahville ja vieraat ihmiset kadulla höpöttelevät. Ihmiset auttavat ja ovat aidosti ystävällisiä <3
Kiitos, tämä oli paras joululahja <3