Vaikka kuva on Suomen rivieralta, mutta lensin eilen takaisin Ranskaan ihanan Suomen viikon jälkeen. Kun olen Suomessa, on elämä paljon sosiaalisempaa mitä Ranskassa. Minulla kun täällä ei samanlaisia ympyröitä ole mitä Suomessa, niin elämä on jollain lailla keskittynyt aivan muihin juttuihin.
Kesäkelit rantautuivat onneksi myös Suomeen viime viikoksi, niin vietin paljon aikaa ulkosalla. Kun näin ystäviäni ja perhettä, niin halusin samalla tietenkin koluta kaikki Helsingin ihanat kahvilat ja ravintolat läpi. Samalla näitä kolutessa tuli taas kaksi mietettä hyvin selkeästi esiin. Ensiksikin, Helsingin ruokatarjonta on aivan liian aliarvostettua. Ihan oikeasti, meillä syö niin paljon paremmin mitä Ranskassa! Toiseksi, meidän palvelukulttuuri ei tosin yllä sille samalle tasolle mitä se on Ranskassa tai muualla Euroopassa. Eli vaikka ruoka on todella hyvää, ymmärrän hyvin että vierailijalle jää ravintoloista ja kahviloista tympeä kuva kun tarjoilija ei muista hymyillä.
Totta kai olen tämän aiemminkin todennut, mutta se meidän “metsäläisyys” nousee esiin varsinkin kun on ollut pidemmän aikaa poissa. Löysin esimerkiksi kahvilautaseltani lasin palan ja huomautin tästä tarjoilijalle, että en uskalla juoda kahviani jos sekin sisältää lasinsiruja. Tarjoilija kysyi haluaisinko uuden ja tähän jouduin toteamaan, että ihan lasku vain. Ymmärtäisin paremmin jos kyse olisi vaikka maalla olleesta kahvilasta, mutta kun kyse on Helsingin keskustan ravintoloista, niin pistää miettimään.
En itsekään ole aina välttämättä se supliikein ihminen, mutta yleensä perus käytöstavat muistan. Jouduin Suomessa ollessa muutaman kerran taas sanomaan “huomenta xxxx”, kun se muuten oli niin vaikeaa. En tiedä mistä johtuu, että nämä käytösasiat saavat minut aina melkein itkun partaalle. Nyt taas vedän hetken henkeä, että unohdan nämä ikävät käytöstapakaaokset.
Ps . Mattolaiturilla oli hyvä palvelu!
18 Comments
Eihän tästä saanut mitään selvää… “Jouduit” sanomaan jollekkin huomenta…? Etkö normaalisti sano? Ja miksi et halunnut toista kahvia? Sinusta saa aika nirppanokka kuvan?
Tekstissä ihan hyviäkin pointteja mut samoin mulla jäi sofiasta ihmisenä vähän ikävä kuva. Ikään kuin yläpuolelta antaa neuvoja. Ja tuo että ymmärtää jos maalla olisi käynyt noin…. Ihan kuin maalla olisi automaattisesti huonompaa palvelua?! Kiitos vähättelystä kaikkia kehäkolmosen ulkopuolella asuvia kohtaan ( ehkä kommentti kertoo kirjoittajastaan kaikkein eniten)
Heippa, en nyt tarkoita millään lailla vähätellä maalla asuvia. Olenhan itsekin maalta kotoisin. Tarkoitin vain pointillani, että esimerkiksi pienimmissä kaupungeissa ei olla totuttu turisteihin ja suomalainen ei ole samalla lailla tottunut palveluun mitä Etelä-Eurooppalaiset, niin sitä palvelua ei osata myöskään vaatia.
Siis tarkoitin,että kun muille se huomenen sanomin on niin vaikeaa, niin joutuu välillä kovaan ääneen muistuttamaan että miten kuuluu käyttäytyä. Suomalaiset kun tuppaavat mieluummin tuijottamaan varpaita tai kännyköidensä näyttöjä kuin silmiä.
No ihan sen takia, kun jos ei tarjoilija meinaa sitä itse tajuta saman tien tuomaan kun löydän lasia lautaseltani. En nyt mielelläni haluaisi pilata suolistoani lasinsiruilla.
Pöh pöh minä mikään nirppanokka ole, pidän vain palvelusta kun olen maksavana asiakkaana.
Voi Sofie, jaan niin ajatuksesi suomalaisesta asiakaspalvelusta, ja minä asun täällä 24/7. Olen monesti pohtinut, että eikö asiakaspalvelija ole tajunnut olevansa asiakaspalvelija, kun esim. sanaa “pahottelen” ei kyllä useinkaan kuule. Olen itse saanut kaupallisen koulutuksen eikä siihen kyllä kuulu perusasioita hyvästä asiakaspalvelusta. Itsensä johtaminenkin (peiliin katsominen) on vapaaehtoinen kurssi, kun se mun mielestä pitäisi olla pakollista jo alakoulusta lähtien. Suomalaisilla tuntuu olevan vaikeaa tajuta, että nöyrä asenne ei ole sama kuin nöyristely. Ja tuosta huomenen sanomisesta. Yritän opettaa sitä tokaluokkalaiselleni ja joudun useimpina aamuina toistamaan sen pari kertaa ennenkuin vastaus tulee, mutta olen toiveikas tulevaisuuden suhteen ;)
Niin. Ranskassa ihan ventovieras saattaa tervehtiä ja bussikuskit myös. Kun menin viime viikolla Espooseen töihin bussilla niin kiinnitin huomiota miten kertaakaan ei kuski sanonut huomenta . Nöyrä pitää olla tottakai, mutta kyllä jokainen osaa sanoa huomenta. Se on vähän sama kun joku kättelee veltosti, tulee tylsä ja laiska olo.
Bussikuskeista ulkomaalaistaustaiset useammin tervehtivät, kun ensin heitä tervehtii, mutta harvalta hei tai huomenta tulee kyllä oma-aloitteisesti! :D
Tyly käytös palveluammateissa laittaa tosiaan miettimään miksi kyseinen henkilö on tuossa ammatissa, kun se vaikuttaa olevan niin vastenmielistä, “Olen täällä vaan töissä’ asenteella ei pitkälle pötkitä. Itse olen tosin tänä kesänä saanut Suomessa poikkeuksellisen hyvää palvelua. Kiva käydä kaupassa jossa kassalla hymyillään ja jutellaan tai ravintolassa hymy huulilla hoidetaan askareita. Siitä tulee itsellekin hyvä mieli ja olen kyllä myös kiittänyt erikseen hyvästä palvelusta.
Aina mietin sitä omassakin käytöksessäni kun esimerkiksi aluksi etsin tiettyjä ruokatavaroita kaupassa ja kysyin aina “anteeksi, missä on suola”. En siis tervehtinyt. Hyvin usein vastaan tuli kommentti “bonjour mademoiselle”, eli kaupan tätiä otti päähän kun en muistanut sanoa huomenta vaan menin suomalaisittain suoraan asiaan. Nyt on treenattu ja hymykin tulee sieltä vaikka ei loistopäivä olisikaan :)
Mä muistan, että kun vajaa kolme vuotta sitten muutin takaisin Helsinkiin Pariisissa ja Brysselissä vietettyjen vuosien jälkeen, olin aidosti vaikuttunut siitä ystävällisestä ja suorastaan sydämellisestä palvelusta, jota Helsingistä sai…. Voi olla että tilanne on muutamassa vuodessa muuttunut.
Mutta toinenkin asia tuli mieleen, joka voi vaikutta: Nyt kesäaikaan on ehkä haalittu Helsingin kahviloihin kokemattomia kausityöntekijöitä, jotka ei ehkä itse niin arvosta tekemäänsä työtä ja se näkyy myös palvelun laadussa….
Minusta Pariisissa ei ole sen parempi palvelu kuin Helsingissä -puhui sitten ranskaa tai ei. Toki ranskalaisessa kulttuurissa tulee bojourit ja au revoirit kaikilta ja missä vain, mutta usein tarjoilijat ovat Suomessa enemmän tunnelmanluojia ja jäävät myös hetkeksi juttelemaan. Etelä-Ranskassa ilmapiiri onkin sitten taas kepeämpi.
Jälleen kerran to the point!
Valitettavasti olen huomannut saman, että meidän suomalaisten käytös on hieman hakoteillä. Kuulostan varmaan taas vaihteeksi kukkahattutädiltä, mutta silläkin uhalla totean, että varsinkin nykynuorten (alle 20 v) käytös huolestuttaa. Esim erään jätskikikkarin tytöt on niin leipiintyneitä työhönsä, että oksat pois! Naama keturallaan kysytään, mitä sais olla. Eikä puhettakaan kiitoksesta tai ole hyvistä. Siinä sitten katson ylpeänä meidän pikkuisia, jotka tästä huolimatta kiittävät ja katsovat silmiin jäätelön ojentajaa. Tai ei, ei sitä jäätelöä edes ojenneta vaan jätetään sinne tiskille niin, ettei nuo pienet edes yletä sinne :D
Hih, mä olen ottanut tavaksi hissiinkin mennessäni nyökätä ja hymyillä :) Välillä saan hymyn takaisin, mutta useimmiten en.
Itse ihmettelen aina kun palaan Suomeen miten hyvää palvelua saan, erityisesti lentoasemalla jo! Eli sanoisin, että riippuu hyvin paljon siitä missä liikkuu. En väitä että palvelu olisi samantasoista kaikkialla, mutta mielestäni Helsingin palvelutaso on hyvä. Pari viikkoa sitten kahvilassa sain kahvini kanssa lauseen “kuningattarelle kahvi”, joka pisti hymyilemään :) Missä muualla sellaisen saisi?
xxx
E
http://helsinkidragonfly.blogspot.fi/
Itselläni kävi juuri lentokentällä niin, että vesipulloa ostaessa kassa sulki nenäni edestä, ei pahoitellut eikä mitään vaan sanoi pelkästään, että “Tuol on vapaa kassa”. Tuli aika paha mieli… Helsingissä vietän harvemmin aikaa Suomessa käydessäni, mutta esim. Tampereen kaupoissa huomaa usein että myyjät ei tervehdi tai hymyile. Ravintoloissa onneksi saa mukavaa palvelua, vaikka kahviloihin kaipaisin enemmän pöytiintarjoilua nyt kun siihen on keski-euroopassa tottunut :)
“Ymmärtäisin paremmin jos kyse olisi vaikka maalla olleesta kahvilasta, mutta kun kyse on Helsingin keskustan ravintoloista, niin pistää miettimään.”
Ihan pakko oli tähän tarttua, kun niin korvaan särähti..Miten ihmeessä tämän ymmärtäisi paremmin maaseudulla? Huono asiakaspalvelu on huonoa myös Helsingin ydinkeskustan ulkopuolella ja aina yhtä vähän hyväksyttävää vaikka siellä Lapin perukoilla. Harvinaisen tyylitön ja Helsinki-keskeinen kommentti muuten aina niin asiallisessa blogissa.
Hyvä kirjoitus. Pienillä eleillä tai hymyllä voi pelastaa jonkun päivän. Kävin viikonloppuna syömässä juhlapäivän kunniaksi ja olin pettynyt palveluun tasokkaaksi kuvitellussa ravintolassa. Ruoka oli hyvää, mutta palvelu keskinkertaista. Annokset heitettiin pöytään ja koko ruokailun ajan henkilökunta setvi kovaan ääneen omia asioitaan.
Hei,
Minua kiinnostaisi tietää lisää, millä lailla Helsingissä sinusta parempaa ruokaa kuin Ranskassa. Minulle on Ranskan lomilla ruoka ollut yksi kohokohdista ja kotiin Helsinkiin palattuani olen kaikkiaRanskan herkkuja kaiholla muistellut, niin olisi mielenkiintoista kuulla sinun kokemuksista :)
Hei Sofié!
Kerran Hgin satamassa odottelimme autossa laivaan pääsyä, ja nuorehko kaveri tuli siihen kyselemään lomatunnelmia, ja missä olisi parannettavaa. Sanoin, että muuten ok, mutta enemmän hymyä, kiitos! No nuorimies nappasi heti idean ja alkoi siinä sitten itsekin hymyilemään.. Oikeastaan en paljon enää vertaile keski-euroopan ja Suomen asiakaspalvelua keskenään… Käydessämme toukokuussa saimme mielestäni aika mukavaa asikaspalvelua joka puolella Suomea, mutta Turussa sitäkin enemmän.. ja pakko käydä aina pyörähtämässä Gantin-liikkessä, siellä kun on niin loistava tunnelma. Ja kaupungin ravintola Tintossa ruoka erittäin maukasta… Helsingissä taas Kauppatorin läheiseltä sivukadulta löytyi mieluisa yllätys, tosin sitä suositeltiin, ja espanjalainen ruoka olikin vallan mainiota. Ainoa mistä en pidä on itsepalvelukahvilat ne on kaikki yhtä kamalia, ja kun on tottunut hyvään kahviin ja palveluun. Torikahvilat vielä jotenkin ymmärrän.. ;)