Noista tunteista on päivät tehty. Joskus ihan unohtaa mitä oikein tapahtuu, kun on jopa tottunut tähän arkeen. Päivät ja viikot tuntuvat samalta ja menevät yllättävän nopeasti. Huoli on poistunut ja tilalle on tullut ymmärrys, että entiseen ei ainakaan olla palaamassa.
Kun kukaan ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu, olen laittanut energiani pois tästä pandemiasta niin paljon kuin mahdollista. Tuntuu pahalta sanoa tämä, mutta luvut ovat jollain lailla blurrautneet ja uutiskuvia ei pysty enää katsomaan tuntikaupalla. Tilalle on tullut itsensä kehittäminen ja luovat uudet projektit.
Tilalle ovat myös tulleet kauniit aamupalat ja lounaat. Ensimmäisinä viikkoina tuli jotenkin mentyä ihme moodiin ja söimme linssejä, kvinoaa ja kikherne-salaatteja. Menimme silloin maaliskuun alussa kauppaan mentaliteetilla, että ruoka pitää riittää kuukaudeksi ainakin ja sen takia ostimme linssejä ja muita. Nyt jälkeenpäin olen naureskellut tätä jopa pienehköä paniikkitilaa mikä meille tuli. Nyt meillä syödään ihan normaalisti ja linssejä on edelleen kaapit pullollaan. Käymme tosin edelleen kaupassa maksimissaan kerran viikossa, mutta linssien tilalla ovat normaalit tuotteet.
Iloa toi viime viikolla se, että meidän kylämme leipomo avautui pitkästä aikaa ja sain croissantin aamupalaksi. Vaikka en Ranskassa asuessani croissantteja kovinkaan usein syönyt, nyt lauantainen croissant on tuntunut pieneltä viikoittaiselta spesiaali-jutulta.
Olen myös miettinyt isovanhempiani paljon tänä aikana. Se miten he menivät sotien läpi ja aloittivat elämän alusta uudessa maassa kaikkien kauheuksien jälkeen. He ovat olleet onnellisesti yhdessä yli 75 vuotta ja elävät edelleen. Tämä on tuonut minulle jonkunlaista mielenrauhaa. Jos he menivät yli tuon kaiken, minä voin mennä tämän yli ja elää hyvän elämän.
Kun laittaa asioita perspektiiviin, tulee paljon parempi olo. Totta kai harmittaa, että viime vuonna ostetun asuntomme hinta on nyt varmasti laskussa, mutta se on pieni asia tässä kaikessa muussa. Jos joudun vaikka työttömäksi, se on todella surullista, mutta sitten pitää uudelleen kouluttautua tai perustaa oma yritys. Kunhan me olemme terveitä, se on ainoa asia mikä merkitsee. Kun katson ja kuuntelen isovanhempieni tarinoita, omat huolet tuntuvat aika pieniltä.
Tänään juhlimme Toisen Maailmansodan päättymistä Hollannissa ja sen takia isovanhempieni elämä on vahvempana mielessä kuin ehkä muina päivinä. Se miten he edelleen ovat niin rakastuneita ja elävät yhdessä kotonaan, on niin ihana asia. Se tuo toivoa tässä tilanteessa ja laittaa asiat perspektiiviin.
Follow me on:
Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin, SoundCloud and Twitter
2 Comments
Eilen (pe 8.5) taalla Briteissa juhlistettiin toisen maailmansodan loppumisen muistopaivaa ja juttelin anoppini kanssa, joka oli pienena tyttona joutunut evakkoon Pohjois-Irlannin maaseudulle, kun heidan Belfastin kodissa ei ollut turvallista olla. Belfast oli iso teollisuuskaupunki ja sita pommitettiin pahasti sodassa eli ei ihme, etta perhe pakeni kaupungista pois.
Isoaitini taas toimi lottana ja oli ilmatorjuntayksikossa. Han eli 86-vuotiaaksi ja hanen asenteensa oli uskomattoman positiivinen aina.
Nama kertomukset myos antavat minulle perspektiivia ja tuovat toivoa myos.
Hyvaa Eurooppa-paivaa sinne Etela-Ranskaan ja kiitos muuten kivoista ruokakuvista, ne ovat inspiroivia!
Heippa Elina,
Ihanat toivoa tuovat tarinat – kiitos niiden jakamisesta. Tällaisten tarinoiden takia sitä ihmettelee miten ihmiset valittavat pienistä asioista ja lomamatkojen peruuntumisesta. Nyt on niin isommista asioista kyse ja meitä pyydetään vain olemaan kotona. Tämän takia minua harmittaa, että ihmiset tulevat menettämään töitään ja kotejaan ihan vain sen takia että me emme pysy kotona tai käytä maskeja. Ranskassa meidän pitää nyt käyttää maskia ja se on asia mihin toivisin myös Hollannissa siirryttävän.
On pieni vaiva käyttää maskia ja olla vain kotona, kun vertaa tätä kokemusta vuosikausien sotaan.
Hyvää Eurooppa-päivää myös sinne!