Heleän arkimeikin aakkoset

Avec Sofie blog l arkimeikin aakkoset

Olen tehnyt kuukauden ajan meikkivideoita Instagram Storyn muodossa. Olette tykänneet niistä ihan äärettömän paljon ja sen takia olen ajatellut tehdä niistä ihan oman sarjan. Tänä aamuna julkaisin aiemmin kuvaamiani Storyja ja tästä postauksesta näette tuotteet ja lopputuloksen paremmin.

Avec Sofie blog l arkimeikin aakkoset

Haluan muistuttaa, että kaikki tuotteet eivät sovi kaikille, mutta monia näitä tuotteita olen käyttänyt jo vuosia ja jotkut ovat testikokeilussa. Osan tuotteista olen saanut blogin kautta, mutta suurimman osan olen ostanut itse. Olen myös videoissa painottanut, että pidän todella kuultavista meikeistä ja sen takia kasvoillani ei ole kovinkaan voimakkaita tuotteita, vaan läpikuultavia meikkisuosikkeja.

Minun meikissäni ja ihonhoitorutiineissani kaikista tärkeintä on, että ihoni voi hyvin ja sen takia kosteutus on ihonhoidossani tärkeintä. Käytän paljon erilaisia seerumeita, öljyjä sekä voiteita, että ihoni näyttäisi myös talvella hyvältä. Te keillä on pintakuiva iho, ymmärrätte mitä tarkoitan, kun sanon että kasvoja kutiaa ja pientä ihottumaa ilmaantuu aina kun lämpötila laskee.

Avec Sofie blog l arkimeikin aakkoset

Kun teen meikin, kaikki lähtee kosteutuksesta ja puoli vuotta olen käyttänyt Lancômen Hydra Zen Beauty Facial Essenceä. Hydra Zen on jokaisen meikkini pohja ja olen teille maininnut tuotteesta useasti. Hydra Zenin lisäksi eilen kasvoilleni meni LV:n seerumi sekä Lancômen Énergie  De Vie  -seerumi. Seerumien seuraksi kasvot tarvitsevat näin talvella kunnon ravitsevan voiteen ja Vichyn Slow Age -voide toimii loistavasti ihollani näin talvella.

Avec Sofie blog l arkimeikin aakkoset

Avec Sofie blog l arkimeikin aakkoset

Kun iho on kosteutettu, laitan sen jälkeen silmämeikin ja silmämeikkini alkaa pohjustuksesta. Meikkaaja on myös antanut minulle äärettömän hyvän vinkin, että luomelle kannattaa laittaa varsinkin näin talvella tummia sävyjä, jos kärsii tummista silmänalusista. Kun yläluomi on tumma, näyttävät silmänaluset paljon vaaleammilta.

Meikkaaja opetti minua myös tekemään rajaukset sillä tavalla, että en kurkottele peiliin, vaan katson alaspäin käsipeiliin, jotta pystyisin seuraamaan silmieni luontevaa kaarta, kun teen silmiini rajaukset. Tämän tekniikan avulla teet varmasti kauniit rajaukset silmiisi!

Avec Sofie blog l arkimeikin aakkoset

Kun olen tehnyt silmämeikkini, teen pohjan. Pyyhin tosin meikin pois silmieni alta, jotta tummat sävyt eivät sekoitu meikkivoiteen kanssa. Pidän kaikista highlighter- tuotteista ja sain Lancômelta testiin heidän uutuustuotteen, Custom Highlight Drop – highlighterin*. Mieletön tuote meille, jotka pitävät kuultavasta lopputuloksesta. Laitan kuultoa varsinkin poskiluilleni ennen kuin levitän meikkivoiteen. Meikkivoiteeksi eilen valitsin MACin Stuodio Fix-meikkivoiteen*, joka on varsinkin niille jotka haluavat kestävän ja viimeistellyn lookin. Itse käytän meikkivoidetta ohuesti, sillä haluan, että kuulto ja viimeiset pisamat kuultavat meikkivoiteen läpi. Viimeistelen pohjan poskipunalla ja itselläni on ollut käytössä The Other Storiesin voidemainen puna. Kun puna on voidemainen, lisää se kiiltoa ja kuultoa myös meikkiin.

Avec Sofie blog l arkimeikin aakkoset

Avec Sofie blog l arkimeikin aakkoset

Mitä ripsiin tulee, pidän aika paksuista ja näyttävistä ripsistä. Vaikka muuten meikkini on aika luonnollinen, ripseni saavat olla näyttävät. Yleensä käytän Lancômelta Monsieur Big- ripsiväriä, mutta kuvien meikissä silmiin meni Hypnôse -ripsiväriä. Jos olisin ollut menossa vaikka ulos tai dinnerille, olisi Monsieur Big ollut valintani, mutta Hypnôse on hyvä valinta arkeen ja luonnollisempaan meikkiin.

Avec Sofie blog l arkimeikin aakkoset

Avec Sofie blog l arkimeikin aakkoset

 

Jos haluat nähdä, että miten tein tämän meikin, kurkkaa videot Instagramin Storysta, sillä olen juuri ladannut ne sinne. Jos joku tuote jäi askarruttamaan, kysy lisää ja yritän vastata parhaani mukaan :)

 

You may also like

8 Comments

    1. Heippa,

      poskipunan sävy on tuo kuvissa näkyvä: Dimple Peach. Ostin punan vuosi sitten, joten voi olla, että se ei ole enää valikoimissa, mutta sävy taittaa enemmän persikkaan kuin pinkkiin.

    1. Heippa,

      pohjustuksessa käytin Lancômen La Base Paupiers Pro. Superhyvä tuote ja meikki pysyy silmillä koko päivän aamusta iltaan :)

    1. Heippa,

      kiitos niin paljon – olen niin iloinen, että pidätte näistä postauksista. En ole todellakaan ammattilainen, vaan pikkuhiljaa meikkaamisesta innostunut. Vaati, että ammattilainen opetti kädestä pitäen kunnon tuotteilla meikkaamaan.

  1. Hei,
    Kertoisitko vielä huulipunasi merkin ja ihanan sävyn sekä myös meikkivoiteesi sävyn.

    Kiitos ihanasta blogista ja hyvää joulua sinulle!!

Leave a Reply to TUIJA Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*