Minulla on aina ollut samanlaiset hiukset. Sama pituus, väri ja malli. Minulla on luonnostaan todella kiharat, pörröiset ja kuivat hiukset, mikä tarkoittaa sitä etten ole koskaan uskaltanut värjätä hiuksiani. Monesti olen värjäämistä miettinyt, mutta kampaajat ovat lytänneet toiveeni. Värjääminen olisi kuulema viimenen asia mitä hiuksilleni kannattaisi tehdä.
Hiukseni eivät myöskään pidä jatkuvasta käsittelystä, eli en edes voi kuivata, kihartaa tai suoristaa hiuksiani kovin usein. Ne osoittavat mielensä heti jos käsittelen niitä liikaa. Eli te ketkä ihailette luonnonkiharia hiuksia, niin miettikääpäs uudelleen :D.. Olen aina halunnut piikkisuorat hiukset, sillä niitä olisi niin paljon helpompi käsitellä ja ne eivät kiukuttelisi.
Koska hiusteni leikkausmahdollisuudet ovat rajalliset ja värjääminenkään ei onnistu, niin minun pitää aina silloin tällöin yrittää keksiä muita vaihtoehtoja joilla muokkaan hiustyyliäni. Kaappini ovat täynnä erilaisia pantoja, nipsuja, klipsuja ja pampuloita. Kuvissani näkyy uusimmat tulokkaani, mitkä olen ostanut joulun jälkeen. Vinkin mustista ruseteistani sain upealta ystävältäni Charilta. Hän innoitti minua myös kuvissani, jotka näin hänen ihanassa rusettipostauksessaan.
___________________________________________
I’ve always had the same kind of hairstyle. Same length, same color, and same style. I’ve naturally very curly, frizzy, and dry hair. Having naturally curly hair usually means that the hair cannot be dyed. I have been thinking so many times about coloring my hair, but I know that it would only leave my hair looking lifeless and brittle. Hairdressers have said to me that coloring my hair is the last thing I should do to.
Like I mentioned, my hair is very dry and that’s why I cannot straighten, curl or blow-dry my hair all the time. Once a wee is a max. So you people, who are craving for naturally curly hair, think again.
Since I cannot do my hair that much and the coloring does not even come into question I need to think other options how to add that little something. My drawers are filled with headbands, clips, and other hair accessories and you can see my newcomers in the pictures above :)
46 Comments
Miten usein peset hiuksesi? Ja miten saat ne pesun jälkeen suoraksi? Oletan vaan, että et käytä suoristusrautaa joka pesun jälkeen. Mulla on itsellä tosi kihara tukka, eli jos en käyttäisi hoitoaineita ja muotoilutuotteita se olisi lähes afro. Olen värjännyt hiuksiani varmaan 10 vuotta (kampaajalla) ja värjäyksen jälkeen se on ollut aina kiiltävämpi ja paremmin selvitettävä. On käytetty välillä voimakkaampia hapetteitakin, eli vaalennettu aste tai pari eikä hiukset ole siitä kärsineet. Miksi sulle on sanottu ettei sun hiuksia voisi värjätä?
No vähän riippuu jumppailuista, mutta 2-3 kertaa maksimissaan. Siis en edes yritä aina suoristaa hiuksiani, sillä näin kostealla ilmalla se olise enemmän kuin turhaa. Kuvissa olevat hiukset on suoristettu, mutta olen nukkunut yhden yön yli suoristuksen jälkeen.
Mulla se ongelman luo punapigmenttini. Eli jos haluaisin hiukseni jonkun muun väriseksi kuin punaisemmiksi jouduttaisiin hiuksni ensiksi blondaamaan ja sitten sitä alettaisiin vaiheittain värjäämään hiuksiani pehmeämmän ruskeaksi. Kuvissa hiukseni näyttävät aika punertavilta, mutta oikeasti ne ovat aika tosi tummat punapigmentistä huolimatta.
Miten usein peset hiuksesi? Ja miten saat ne pesun jälkeen suoraksi? Oletan vaan, että et käytä suoristusrautaa joka pesun jälkeen. Mulla on itsellä tosi kihara tukka, eli jos en käyttäisi hoitoaineita ja muotoilutuotteita se olisi lähes afro. Olen värjännyt hiuksiani varmaan 10 vuotta (kampaajalla) ja värjäyksen jälkeen se on ollut aina kiiltävämpi ja paremmin selvitettävä. On käytetty välillä voimakkaampia hapetteitakin, eli vaalennettu aste tai pari eikä hiukset ole siitä kärsineet. Miksi sulle on sanottu ettei sun hiuksia voisi värjätä?
No jos on noin kauniin väriset hiukset niin ei niitä kyllä kannatakaan värjätä. Ihana, lämmin ja elävä sävy! Monen unelma varmasti :) hiukset näyttää mun mielestä oikein kivoille :) jos haluut joskus muutost niin leikkaat vaikka puolipitkäksi ja johonkin tietyyn malliin tai vaikka otsiksen?
ps. ootko mennyt kihloihin? ;) katseeni tietysti kohdistui tuohon sormukseen vasemmassa nimettömässä
No mutta kun haluan vaihtelua! Kerran olen leikannut otsatukan ja poikaystäväni sanoi, “että nyt tiedän miltä tuntuu herätä Riitta Väisäsen vierestä” :D Otsahiukseni menivät ihan afroksi ja vahva keskijakaukseni teki oman ei niin viehättävän efektin :D
Puolipitkää olen miettinyt tai jopa polkkaa? ;)
Olen ollut kihloissa jo monta vuotta :)
No jos on noin kauniin väriset hiukset niin ei niitä kyllä kannatakaan värjätä. Ihana, lämmin ja elävä sävy! Monen unelma varmasti :) hiukset näyttää mun mielestä oikein kivoille :) jos haluut joskus muutost niin leikkaat vaikka puolipitkäksi ja johonkin tietyyn malliin tai vaikka otsiksen?ps. ootko mennyt kihloihin? ;) katseeni tietysti kohdistui tuohon sormukseen vasemmassa nimettömässä
Mulla taas on suorat hiukset, latvoista ne vähän taipuilee, ja jos menee märillä hiuksilla nukkuun niin sitten ne voi olla mitä vaan… :D mutta ne on ohuet, viistävät pitkin päätä ja on niin niin liukkaat. Kun mä yritän suoristaa niitä itsepäisiä suortuvia, ne ei taivu millään. Ja kun mä yritän kihartaa niitä, kiharat pysyy yleensä hyvin noin tunnin. Että on niitä ongelmia suorillakin hiuksilla, lohdutuksen sanoina =)
Hih,
No varmasti on, mutta teidän hiukset ei ainakaan mene tuulessa “marsuille” :)
Mulla taas on suorat hiukset, latvoista ne vähän taipuilee, ja jos menee märillä hiuksilla nukkuun niin sitten ne voi olla mitä vaan… :D mutta ne on ohuet, viistävät pitkin päätä ja on niin niin liukkaat. Kun mä yritän suoristaa niitä itsepäisiä suortuvia, ne ei taivu millään. Ja kun mä yritän kihartaa niitä, kiharat pysyy yleensä hyvin noin tunnin. Että on niitä ongelmia suorillakin hiuksilla, lohdutuksen sanoina =)
Ei voi olla, että nuo eivät olisi värjätyt hiukset. KERRASSAAN UPEAT!Näyttävät niin paksuiltakin ja hyvinvoivilta. ole onnellinen hiuksistasi:)
t. ohuet, ruipelot, maantien väriset, piikkisuorat ällöt hiukset omaava :D
Ja muuten, ihan tosi kivalta näyttää noi ponnari jutut!
Kiitos :`)
No tuossa kuvassa ehkä, mutta luonnossa ja ilmatilojen vaihtelut luovat kyllä aina välillä kunnon worst case scenariot. Monta kertaa olen katsonut pörröistä pehkoani ja toivonut että voisin laittaa hatun päähän :D
Höpö höpö, on varmasti ihanaa kun voi helposti vaihtaa hiusmallia :)
Ei voi olla, että nuo eivät olisi värjätyt hiukset. KERRASSAAN UPEAT!Näyttävät niin paksuiltakin ja hyvinvoivilta. ole onnellinen hiuksistasi:)t. ohuet, ruipelot, maantien väriset, piikkisuorat ällöt hiukset omaava :DJa muuten, ihan tosi kivalta näyttää noi ponnari jutut!
ONNNNNNNEA <3
Mistäs sitä nyt onnitellaan??
Jos viittaat sormukseeni niin se on ollut nimettömässäni jo jonkun vuoden ;)
ONNNNNNNEA <3
Hiuksesi näyttävät kyllä todella hyväkuntoisilta ja paksuilta. Itsellänikin on luonnonkiharat hiukset ja ne eivät kyllä näytä ollenkaan noin sileiltä. Sitä paitsi ne ovat vielä ohuet. Blää! Olen monet kerrat myös miettinyt että olisi ihan jos olisi suorat hiukset jotka pesun jälkeen asettelisivat itsensä. Omani ovat pesun jälkeen niin takkuiset ja jos ne antaa kuivua luonnollisesti ne ovat aivan pörröiset ja sähäkät. Onko sulla jotain tuote vinkkejä ja uusia lemppareita hiustenhoidon puolella? :)
Hmmm. No arvaa vaan kuinka montaa eri tuotetta hiuksissani on, että ne näyttävät tuolta? Mulla on muutama ihan suosikkituote joilla saan hiukseni edes hetkiseksi sileiksi ja pehmeiksi. Mulla on tököttien lisäksi myös sileyttävä harja. Postailen tuotteista pina ;)
Aah, sama onglema. Jos hiukset ovat auki ja tuulee vähänkin niin ne menevät “marsuille”.
Hiuksesi näyttävät kyllä todella hyväkuntoisilta ja paksuilta. Itsellänikin on luonnonkiharat hiukset ja ne eivät kyllä näytä ollenkaan noin sileiltä. Sitä paitsi ne ovat vielä ohuet. Blää! Olen monet kerrat myös miettinyt että olisi ihan jos olisi suorat hiukset jotka pesun jälkeen asettelisivat itsensä. Omani ovat pesun jälkeen niin takkuiset ja jos ne antaa kuivua luonnollisesti ne ovat aivan pörröiset ja sähäkät. Onko sulla jotain tuote vinkkejä ja uusia lemppareita hiustenhoidon puolella? :)
Hei mistä noita metallisia “ponnareita” löytää? Olen jo jonkin aikaa etsinyt sellaista tuloksetta…
Ostin nuo rusetit tammikuussa, mutta tuon hiuksissa olevan jutun ostin H&M:sta viime viikolla :)
Hei mistä noita metallisia “ponnareita” löytää? Olen jo jonkin aikaa etsinyt sellaista tuloksetta…
No vähän riippuu jumppailuista, mutta 2-3 kertaa maksimissaan. Siis en edes yritä aina suoristaa hiuksiani, sillä näin kostealla ilmalla se olise enemmän kuin turhaa. Kuvissa olevat hiukset on suoristettu, mutta olen nukkunut yhden yön yli suoristuksen jälkeen. Mulla se ongelman luo punapigmenttini. Eli jos haluaisin hiukseni jonkun muun väriseksi kuin punaisemmiksi jouduttaisiin hiuksni ensiksi blondaamaan ja sitten sitä alettaisiin vaiheittain värjäämään hiuksiani pehmeämmän ruskeaksi. Kuvissa hiukseni näyttävät aika punertavilta, mutta oikeasti ne ovat aika tosi tummat punapigmentistä huolimatta.
No mutta kun haluan vaihtelua! Kerran olen leikannut otsatukan ja poikaystäväni sanoi, “että nyt tiedän miltä tuntuu herätä Riitta Väisäsen vierestä” :D Otsahiukseni menivät ihan afroksi ja vahva keskijakaukseni teki oman ei niin viehättävän efektin :DPuolipitkää olen miettinyt tai jopa polkkaa? ;)Olen ollut kihloissa jo monta vuotta :)
Hih, No varmasti on, mutta teidän hiukset ei ainakaan mene tuulessa “marsuille” :)
Kiitos :`)No tuossa kuvassa ehkä, mutta luonnossa ja ilmatilojen vaihtelut luovat kyllä aina välillä kunnon worst case scenariot. Monta kertaa olen katsonut pörröistä pehkoani ja toivonut että voisin laittaa hatun päähän :DHöpö höpö, on varmasti ihanaa kun voi helposti vaihtaa hiusmallia :)
Mistäs sitä nyt onnitellaan??Jos viittaat sormukseeni niin se on ollut nimettömässäni jo jonkun vuoden ;)
Hmmm. No arvaa vaan kuinka montaa eri tuotetta hiuksissani on, että ne näyttävät tuolta? Mulla on muutama ihan suosikkituote joilla saan hiukseni edes hetkiseksi sileiksi ja pehmeiksi. Mulla on tököttien lisäksi myös sileyttävä harja. Postailen tuotteista pina ;) Aah, sama onglema. Jos hiukset ovat auki ja tuulee vähänkin niin ne menevät “marsuille”.
Ostin nuo rusetit tammikuussa, mutta tuon hiuksissa olevan jutun ostin H&M:sta viime viikolla :)
Minulla on aivan samanlaiset hiukset, ehkä hivenen paksummat ja kuivemmat, mutta luonnonkiharat kuitenkin. Muutaman kerran olen pääni värjännyt, mutta hiukseni ovat muuttuneet entistä kuivemmiksi erinäisten värikokeilujen jälkeen, joten olen jättänyt ne pois. Sinun hiuksesi ovat aivan täydellisen väriset, olisivatpa minunkin oma värini yhtä upea. :)
No olen kyllä uumoillut, että minun ei kannata värjätä hiuksiani. Olen nähnyt livenä muutamat sellaiset hiukset, jotka on poltettu karrelle, niin myöskään ne kuvat eivät välttämättä rohkaise minua värjäämään hiuksiani.
Laitan teille loppuviikosta suosikkituotteitani, niin toivottavasti löydätte hiusongelmiin pientä helpotusta :)
Voi kiitos :´)
Minulla on aivan samanlaiset hiukset, ehkä hivenen paksummat ja kuivemmat, mutta luonnonkiharat kuitenkin. Muutaman kerran olen pääni värjännyt, mutta hiukseni ovat muuttuneet entistä kuivemmiksi erinäisten värikokeilujen jälkeen, joten olen jättänyt ne pois. Sinun hiuksesi ovat aivan täydellisen väriset, olisivatpa minunkin oma värini yhtä upea. :)
No olen kyllä uumoillut, että minun ei kannata värjätä hiuksiani. Olen nähnyt livenä muutamat sellaiset hiukset, jotka on poltettu karrelle, niin myöskään ne kuvat eivät välttämättä rohkaise minua värjäämään hiuksiani. Laitan teille loppuviikosta suosikkituotteitani, niin toivottavasti löydätte hiusongelmiin pientä helpotusta :)Voi kiitos :´)
Mutta ainakin hiuksesi näyttävät tosi kauniilta.
No voi kiitos :)
Mutta ainakin hiuksesi näyttävät tosi kauniilta.
Vitsi mäkin ootan innolla, että postaat käyttämistäsi hiustuotteista. Tuntuu, että oma tukka on liki mahdotonta saada suorana pysymään puolta päivää pidempään, vaikka kuinka ois lätrännyt eri mömmöjen kanssa.
Sun hiukset on kyllä tosi kauniit :)
No saatte tuotesuositukseni tällä viikolla, kuvat on jo otettu ;)
Ne ei ole pelkästään luonnonkiharille hiuksille vaan ihan kaikille. Mulla on muutama silottava “ihmeaine” ;)
Kiitos, se on kyllä ihan hoidon ja aineiden yhteistulos :D
Vitsi mäkin ootan innolla, että postaat käyttämistäsi hiustuotteista. Tuntuu, että oma tukka on liki mahdotonta saada suorana pysymään puolta päivää pidempään, vaikka kuinka ois lätrännyt eri mömmöjen kanssa.Sun hiukset on kyllä tosi kauniit :)
wonderful :))
come and see my blog and my new outfit :)
chicchoolee.blogspot.com
wonderful :))come and see my blog and my new outfit :)chicchoolee.blogspot.com
No voi kiitos :)
No saatte tuotesuositukseni tällä viikolla, kuvat on jo otettu ;)Ne ei ole pelkästään luonnonkiharille hiuksille vaan ihan kaikille. Mulla on muutama silottava “ihmeaine” ;)Kiitos, se on kyllä ihan hoidon ja aineiden yhteistulos :D
Hassua, miten pieni vinkki voi olla ISO, kuten nuo ponnarit. Mulla on tuollainen hopeanvärinen solkiponnari ja olen miettinyt, että voi kun löytäisin uuden sellaisen jostain, kun kuminauha on ihan virunut ja solki vähän kulunut. Joten kiitos ;)
Voi, ole hyvä!! Niin täältä blogeista voi tosiaan löytää apua yhteen jos toiseen juttuun :)