“Give me a museum and I’ll fill it”

Picasson lainauksella on ehkä kotiani ajatellen hieman eri merkitys – “anna minulle tila, niin minä täytän sen.”  Ihailen koteja joissa tavarat ovat ”piilotettu” kaappeihin ja laatikoihin. Haluaisin itse olla samanlainen, mutta kun en vain osaa. Esineitä ja tavaroita kun on täällä kotonani aina joka puolella esillä. Tästä tietenkin syytän pienen kodin tilaratkaisujen puutteellisuutta enkä mitään muuta ;).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Keittiössä varsinkin tarvitsisin paljon enemmän tilaa, sillä jo pelkät ruokatarvikkeet täyttävät keittiön kaapit. Tärkeimmät ruoanlaittoon tarvitsemani purkit ja purnukkani olen nostanut tuohon lieden vierelle. Ne eivät ehkä ole niitä esteettisimpiä elementtejä, mutta käytännöllisten seikkojen syystä ne löytyvät käden ulottuvilta. OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Siemenet, myslit ja ne itse kerätyt sienet (!), olen säilönyt Iittalan Jars-purkkeihin. Purkit löytyvät keittiön avohyllyiltä, joten aamuisin mysliä saa jogurtin kaveriksi kätevästi ja muuten purkit toimivat kauniina sisustuksellisena elementtinä. Olen tosin kaaaaauuuaaan harmitellut, että sen korkeimman purkkimallin valmistus on lopetettu muutama vuosi sitten. Hyvä Iittala, kuule meitä kuluttajia – haluamme spagettimme Jars-purkkeihimme <3 OLYMPUS DIGITAL CAMERA Recently Updated657 Recently Updated658 Recently Updated659

Avohyllyiltä löytyy myös keittokirjoja, joista voin helposti kerätä inspiraatiota kokkailuihin sekä esillepanoon, sekä astiavarastoni yksilöitä, jotka eivät mahdu enää kaappeihin. Kröhöm. Minusta on tullut tämmöinen pieni astiamummeli, joka ostaa välillä astioita käyttöön sekä toisen kappaleen keräilykappaleeksi.  Tästäkös se poikaystävä on riemuissaan :).

You may also like

32 Comments

  1. Hei!Eka kertaa blogissasi :)

    Kaunis, näpsäkkä keittiö eikä yhtään liikaa tavaraa.

    Nostan kyllä hattua sienituntemuksesta :)

    Jääkö ruokapöytä kuvan ulkopuolelle?

    1. Heippa ja tervetuloa!

      Hih, kiitos. Tästä tavaroiden määrästä voi kysyä eriäviä mielipiteitä joltakin toiselta ;)

      Minä olen pienestä asti ollut äidin mukana sienimetsässä :)

      Jeps, ruokapöytä jää vasemmalle puolelle. Se sijaitsee alkovin tyyppisessä ratkaisussa.

  2. Hei!Eka kertaa blogissasi :)Kaunis, näpsäkkä keittiö eikä yhtään liikaa tavaraa.Nostan kyllä hattua sienituntemuksesta :)Jääkö ruokapöytä kuvan ulkopuolelle?

  3. Ihana purkkinurkkaus! Löysin äsken ihania kuvia talosta jossa juuri nuo keittiöpurkit oli kauniisti aseteltu mustiin koreihin, http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/2013/06/one-should-never-be-oldest-thing-in.html. Itse etsin siis sellaisia mustia ja tyylikkäitä koreja tällä hetkellä. Viime viikolla löysin Huuto.netistä kolme ihanaa maalaisromanttista purkkia pitsinauhoineen ja niihin laitan tämän blogipostauksen innoittama mm. mysliä :) Kiitos inspiroivasta tekstistä! Ihanaa viikonloppua sinulle! Sain eilen kuulla töissä että meillä on yhteisiä tuttavia, maailma on pieni!

    xxx
    E
    http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/

    1. Heippa hei!

      Ihana inspiraatiopostaus <3

      Hmm. Käyppäs Pinossa! Ihan kun olisin nähnyt siellä sellaisia, vai oliko se sittenkin Nougatissa.. Pitäiskö kopioida? Saanhan?! Sitten keittiö olisi taas hivenen enemmän järjestyksessä :)

      PS. Hmm. Kukakohan hän on? Jokus Visit Swedeniläinen?

      "World is a small town" :)

        1. Hih, ehdin ensin eikä niitä siellä ollut :(

          Mistä ihmeestä me saadaan sellaiset?!?

          hmm. Kukakohan se nyt on. Näistä “Sohviuluista” ei yleisesti töissäni tiedetä joten mietin nyt kuka on meillä linkkinä :)
          Hmm..

  4. Ihana purkkinurkkaus! Löysin äsken ihania kuvia talosta jossa juuri nuo keittiöpurkit oli kauniisti aseteltu mustiin koreihin, http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/2013/06/one-should-never-be-oldest-thing-in.html. Itse etsin siis sellaisia mustia ja tyylikkäitä koreja tällä hetkellä. Viime viikolla löysin Huuto.netistä kolme ihanaa maalaisromanttista purkkia pitsinauhoineen ja niihin laitan tämän blogipostauksen innoittama mm. mysliä :) Kiitos inspiroivasta tekstistä! Ihanaa viikonloppua sinulle! Sain eilen kuulla töissä että meillä on yhteisiä tuttavia, maailma on pieni!xxxEhttp://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/

  5. Heippa ja tervetuloa!Hih, kiitos. Tästä tavaroiden määrästä voi kysyä eriäviä mielipiteitä joltakin toiselta ;)Minä olen pienestä asti ollut äidin mukana sienimetsässä :)Jeps, ruokapöytä jää vasemmalle puolelle. Se sijaitsee alkovin tyyppisessä ratkaisussa.

  6. Heippa hei!Ihana inspiraatiopostaus <3Hmm. Käyppäs Pinossa! Ihan kun olisin nähnyt siellä sellaisia, vai oliko se sittenkin Nougatissa.. Pitäiskö kopioida? Saanhan?! Sitten keittiö olisi taas hivenen enemmän järjestyksessä :)PS. Hmm. Kukakohan hän on? Jokus Visit Swedeniläinen? "World is a small town" :)

  7. Kiitos vinkistä, käyn ehdottomasti katsomassa Pinossa ja Nougatissa :)Saat tietysti kopioida ideani!Hmm, ymmärsin että kollegani tuntee jonkun joka oli samaan aikaan kanssasi *********** töissä :D Voiko olla näin?xxxEhttp://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/Editoinut Sofié 16.6. Otin työpaikkani pois näkyvistä :)

  8. Hih, ehdin ensin eikä niitä siellä ollut :(Mistä ihmeestä me saadaan sellaiset?!?hmm. Kukakohan se nyt on. Näistä “Sohviuluista” ei yleisesti töissäni tiedetä joten mietin nyt kuka on meillä linkkinä :)Hmm..

  9. Mukava nähdä kauniita kuvia kodistanne!
    Mikä on tuo kirkas lasipurkki lieden vieressä, onko siinä sipuleita vai mitä, mutta kulhon speksit kiinnostavat :)

    1. Heippa!

      Kirkas lasipurkki on Iittalan jokin tosi vanha kulho. Olisiko Verna? En nyt muist ollenkaan purkin nimeä varmuudella, sillä olen ostanut sen varmaankin 15 vuotta sitten :)

  10. Mukava nähdä kauniita kuvia kodistanne!Mikä on tuo kirkas lasipurkki lieden vieressä, onko siinä sipuleita vai mitä, mutta kulhon speksit kiinnostavat :)

  11. heippa! ootekko ollut tyytyväisiä sohvaanne? itse olen miettynyt vastaavan hankintaan, kuitenkin sohvan ostaminen ikeasta kuulostaa huonolta ajatukselta. kaipaisin siis muutamaa rohkaisun sanaa :)

    1. Heips!

      Kiva kun kysyit – en ole. Tämä oli vain tällainen väliaikainen sohva, mutta oikeasti en pidä tuosta sohvasta sitten ollenkaan. Kaunishan se on kuin mikä, mutta todella epäkäytännöllinen. Päällisiä ei saa pestyä ja se ei ole se mikään mukavin istuskelusohva.

      En tietenkään voi tuomita kaikkia sohvia, mutta tuota omaamme en kyllä suosittele.

      Nimim. Uutta sohvaa etsii hän :)

      1. Voi harmi! Mullakin ollut tuo sohva mielessä. Tykkään sen ulkonäöstä, mutta mua on ne päälliset mietityttänyt (Ikeassa livenä kokeilemani kangas ei ollut kovin miellyttävää). Hyvä että luin tämän kommentin…. Tosin tämä tekee sohvan löytymisestä entistä vaikeampaa (ja kalliimpaa ?)

  12. heippa! ootekko ollut tyytyväisiä sohvaanne? itse olen miettynyt vastaavan hankintaan, kuitenkin sohvan ostaminen ikeasta kuulostaa huonolta ajatukselta. kaipaisin siis muutamaa rohkaisun sanaa :)

  13. Heippa!Kirkas lasipurkki on Iittalan jokin tosi vanha kulho. Olisiko Verna? En nyt muist ollenkaan purkin nimeä varmuudella, sillä olen ostanut sen varmaankin 15 vuotta sitten :)

  14. Heips!Kiva kun kysyit – en ole. Tämä oli vain tällainen väliaikainen sohva, mutta oikeasti en pidä tuosta sohvasta sitten ollenkaan. Kaunishan se on kuin mikä, mutta todella epäkäytännöllinen. Päällisiä ei saa pestyä ja se ei ole se mikään mukavin istuskelusohva. En tietenkään voi tuomita kaikkia sohvia, mutta tuota omaamme en kyllä suosittele. Nimim. Uutta sohvaa etsii hän :)

  15. Kauniin selkeä ja avoin koti teillä, henkii sellaista “täällä on rauhaisaa olla” fiilistä. Hienosti olet kyllä saanut kaikki kokkailutarvikkeet kauniisti esille, ne kun ovat joskus haasteellisiä sisustuksen puolesta.Sain muuten inspiraation keskiyön lettukestit jutustasi ja listasin kesän parhaat vohvelipaikat :)http://www.haaveharrastaja.fi/2013/06/parhaat-kermavohveli-mestat.html

  16. Heip!

    Hih, no ette näe kaappien sisään ;)

    Voi miten herkullinen postaus! Olisipa ihanaa jos meillä olisi samanlainen vohvelibuumi mitä Belgiassa :)

    Kiitos linkistäsi :)

  17. Heip!Hih, no ette näe kaappien sisään ;)Voi miten herkullinen postaus! Olisipa ihanaa jos meillä olisi samanlainen vohvelibuumi mitä Belgiassa :)Kiitos linkistäsi :)

  18. Voi harmi! Mullakin ollut tuo sohva mielessä. Tykkään sen ulkonäöstä, mutta mua on ne päälliset mietityttänyt (Ikeassa livenä kokeilemani kangas ei ollut kovin miellyttävää). Hyvä että luin tämän kommentin…. Tosin tämä tekee sohvan löytymisestä entistä vaikeampaa (ja kalliimpaa ?)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*