Meistä jokainen on varmasti muuttunut tämän kevään aikana. Jokaisen vuoden ensimmäisenä päivänä mietimme, että joidenkin asioiden on muututtava elämässämme. Tämä kevät on ollut hyvä herätys varmasti monelle niin oman yrityksen, talouden, parisuhteen tai vaikka elämäntapojen kohdalla. Tämä on uusi alku meille monelle niin monella tapaa. Olen ollut jollain lailla levollisempi viime aikoina, kuin maaliskuun alussa. Se on ihana tunne, kun mieli on kirkkaampi alun ahdistuksen jälkeen.
Moni on kuullut lauseen, että entiseen emme voi tämän kevään jälkeen varmastikaan palata. Se on niin monella tapaa totta. Mietin tässä kohtaa nimenomaan yrityksiä, jotka ovat joutuneet muokkaamaan omia myyntikanaviaan tämän kevään takia. Täten on myös meidän ihmisten käyttäytyminen muokkaantunut. Meidän pitää olla luovia tällä hetkellä, että mennään eteenpäin.
Olemme joutuneet olemaan kotona aika luovia ja keksimään uusia tapoja tehdä asioita. Pienenä esimerkkinä puutarhasta on se, että nyt kun en ole saanut ostettua siemeniä mistään, olen laittanut kasvamaan kasviksia keittiön kautta. Eli kun paprika on syöty, ei siemeniä laiteta roskiin, vaan ne kylvetään. Sama on avokadojen kanssa. Aiemmin olen käynyt siemenkaupoilla, mutta nyt kun se ei ole mahdollista, on pitänyt kylvää mitä on kaupassa tarjolla.
Postauksen kuva on eiliseltä, kun olimme laittaneet paprikat ja vesimelonit multaan. Kippistelimme limevedellä pienelle onnistumiselle, sillä niin vesimeloni kuin paprikat ovat lähteneet itämään muutaman viikon odotuksen jälkeen. Puutarhatonttuilu on tässä tilanteessa niin palkitsevaa, kun on jotain mitä odottaa ja näkee kehitystä koko ajan pienin askelin.
Puutarhanhoito on hyvä muistutus, että muutosta tapahtuu koko ajan ja että meidän pitää muokata omaa elämää olosuhteiden muuttuessa. Olen itse muuttunut tämän kevään aikana paljon. On ollut mielenkiintoista huomata miten oman fokuksen muuttaminen on muokannut mieltä, kirkastanut ajatuksia sekä luonut uudenlaisia unelmia.
Follow me on:
Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin, SoundCloud and Twitter
1 Comment
Moikka! Me saimme viime syksyna siemenpaketit rautakaupan “Grow London” tempauksen yhteydessa, mutta silloin meilla ei ollut paikka minne istuttaa niita. Nyt talven ja kevaan alussa mieheni kokosi isot kasvilaatikot (planters) lavan vanhoista laudoista ja olemme istuttaneet siihen porkkanoita ja yrtteja, jotka nayttavat jo pienia kasvun merkkeja. Taytyypa kokeilla myos paprikoita, jospa nekin onnistuisivat – kiitos siis vinkista!
Muutenkin ihana nahda kukkia seka ulkona olevassa clematis-koynnoksessa etta sisalla olevassa orkideassa. Elama voittaa.
Mukavaa sunnuntaita ja tulevaa viikkoa!