For him-Pour Lui?


Tadaa, tässä sitä taas ollaan! Kolme päivää jouluun ja melkeimpä kaikki lahjat vielä ostamatta. Olen ehkä maailman huonoin ostamaan lahjoja. En tykkää ostaa lahjoja ilman miettimättä lahjan saajan tarpeita, sillä minusta kaikki ylimääräisen tilpehöörin osto on turhaa. Ostan mieluiten sellaisia lahjoja, joita lahjan saaja oikeasti tarvitsee tai haluaa. Tilpehöörit ja ihme härpäkkeet jäävät aina kaapin pohjalle edellisten seuraksi.

Olemme keskustelleet kotosalla, että mitä kumpikin haluaisi joululahjaksi. Kummallakin on vähän samat fiilikset ettei oikein tarvitse mitään sen erityisempää. Viime vuonna vein poikaystäväni Pariisiin ja yhteiset hetket ovat minusta kaikista parhaimpia lahjoja. Toissa jouluna poikaystäväni sai minulta spa-hoidot ja illallisen, mutta mitä tänä vuonna? Sillä on jo kaikkea!

Joskus pää on lyönyt jopa niin tyhjää, että olen ostanut hänelle X-boxin? Kuinka hölmö olenkaan ollut! Jos hänellä ei olisi iPadia, niin se olisi varmaan hänen suurin toiveensa. Olen kovasti yrittänyt kysellä hänen toiveitaan, mutta kun hänellä ei tänä vuonna ole sellaisia. Muutaman pienen paketin olen hänelle jo ostanut, mutta se päälahja puuttuu.. Hän on suuri Gant-fani ja yleensä se on ihan sama mitä kyseisen merkin tuotteita hänelle ostan, sillä hän tykkään kaikesta mitä löytyy Gant-merkin alta. Hän on aika moderni, niin erilaiset kosmetiikkatuotteetkin ovat hänen mieleensä, mutta kun niitäkin jo on.

Mietin jopa kuumailmapallolentoa ensi kesäksi, mutta hän ei pidä korkeista paikoista. Sen sijaan ajelu RIB-veneellä olisi varmasti hänen mieleensä. Viime kesänä hän jäi rannalle ruikuttamaan, kun pääsimme bloggaajien kanssa veneajelulle. Ehkä se olisi nimenomaan tämä veneily?! Se olisi ainakin hänelle mieleinen ja siitä jäisi kiva muisto :)

You may also like

18 Comments

  1. Itse osti viime jouluna poikaystävälleni lahjakortin snowkite eli leijalautailun alkeiskurssille. Lahjakortti meni käyttöön aurinkoisena helmikusiena päivänä Munkkiniemen rannalla ja hän oli aika innoissaan siellä jään päällä.

    Tänä vuonna herraa hemmotellaan kahvitilauksella. Tammikuusta alkaen posti tuo joka kuun ensimmäisenä torstaina 350g kahvipapupaketin puolen vuoden ajan (http://shop.squaremilecoffee.com/collections/filter-subscriptions)
    Eilen ostin vielä uuden parranajokoneen kun edellinen hajosi viikonloppuna, sopivasti ennen joulua ;)

    Itse mietin aina pitkään ja tarkkaan lahjojen kanssa. En myöskään tykkää ostaa mitään turhaa. Elämys, ravintola tai hemmottelulahjakortit ovat parhaita lahjoja, tuovat arkeen pientä luksusta.

    Ihanaa joulunaikaa sinulle Sofie!

    1. Oi, kuulostaa juuri sellaiselle elämykselle mistä miehet pitävät! Ystävälläni on täällä Vaasassa tuollainen leijalautailuun liittyvä yritys ja sitäkin mietin yhtenä vaihtoehtona, mutta tämä talvi on ollut niin kehno, niin en uskaltanut sitä ostaa. Munkkiniemen ranta on ihana! Tykkään Munkkiniemestä muutenkin tosi paljon :)

      Oi miten hyvä joululahja tuo kahvi! Kätevää!! Kiitos vinkistä!

      Elämykset ja hemmottelulahjakortit ovat mielestäni parhaita lahjoja ja varsinkin siinä tilanteessa jos ei varsinaisesti tarvitse mitään.

      Kiitos samoin <3

  2. Itse osti viime jouluna poikaystävälleni lahjakortin snowkite eli leijalautailun alkeiskurssille. Lahjakortti meni käyttöön aurinkoisena helmikusiena päivänä Munkkiniemen rannalla ja hän oli aika innoissaan siellä jään päällä.Tänä vuonna herraa hemmotellaan kahvitilauksella. Tammikuusta alkaen posti tuo joka kuun ensimmäisenä torstaina 350g kahvipapupaketin puolen vuoden ajan (http://shop.squaremilecoffee.com/collections/filter-subscriptions)Eilen ostin vielä uuden parranajokoneen kun edellinen hajosi viikonloppuna, sopivasti ennen joulua ;)Itse mietin aina pitkään ja tarkkaan lahjojen kanssa. En myöskään tykkää ostaa mitään turhaa. Elämys, ravintola tai hemmottelulahjakortit ovat parhaita lahjoja, tuovat arkeen pientä luksusta.Ihanaa joulunaikaa sinulle Sofie!

  3. Tavaraa on kaikilla niin paljon, että koetan vältellä tavaralahjoja, ainakaan “pysyviä” sellaisia. Siippa saa jonkin verran hoitokosmetiikkaa, joita hän kyllä käyttää, mutta ei oikein osaa ostaa kosmetiikkaa Aqua di Parman tuoksuja lukuunottamatta…

    Tänä vuonna annan jokavuotiseen tapaan ruokalahjoja, kyttäsin myös erilaisista diilipalveluista ravintolalahjakortteja ja sainkin ravintola Lyoniin kolmen ruokalajin illalliset kahdelle sopuhintaan. Tänäänkin tuli Viinikassilta maili, jossa olisi olut mahdollista hankkia Mange Sudiin puoleen hintaan illallislahjakortti. Luulen, että lahjakortit ovat saajilleen mieluiset.

    1. Nuo ravintolalahjakortit on varmasti ihan todella mieleuisia! Kävin muuten tuolla Mange Sudissa tässä vähän aikaa sitten syömässä ja hyvää oli! Oli kiva uusi ranskalainen tuttavuus :)))

      Herkullista joulua Lumo!

  4. Tavaraa on kaikilla niin paljon, että koetan vältellä tavaralahjoja, ainakaan “pysyviä” sellaisia. Siippa saa jonkin verran hoitokosmetiikkaa, joita hän kyllä käyttää, mutta ei oikein osaa ostaa kosmetiikkaa Aqua di Parman tuoksuja lukuunottamatta…Tänä vuonna annan jokavuotiseen tapaan ruokalahjoja, kyttäsin myös erilaisista diilipalveluista ravintolalahjakortteja ja sainkin ravintola Lyoniin kolmen ruokalajin illalliset kahdelle sopuhintaan. Tänäänkin tuli Viinikassilta maili, jossa olisi olut mahdollista hankkia Mange Sudiin puoleen hintaan illallislahjakortti. Luulen, että lahjakortit ovat saajilleen mieluiset.

  5. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että mielelläni antaisin kaikille sellaisia lahjoja, joita tulee käytettyä. Kaikki ylimääräinen tilpehööri on ihan turhaa. Sitä on kaikilla kaapit pullollaan, myös meillä. Ennen lapsien tuloa käytin kovasti aikaa, että sain hankittua miehelle mieleisen lahjan, mutta nyt mennään niin lasten ehdoilla, että emme toisillemme juuri mitään hanki (tänä vuonna mies saa minulta vain kunnon hanskat, joilla ulkoilla lasten kanssa). Emme kyllä mitään tarvitsekaan, kumpikaan meistä. Lapset sen sijaan tulevat saamaan paketteja senkin edestä. Heille on niin ihana laittaa kaikkea. Onneksi käytännöllinenkin kelpaa, ilahtuvat kovasti vaatepaketeistakin :-)

    Ja tänä vuonna olen ollut ajoissa. Kaikki valmiina. Lahjat ja koristelut. Oli joku ihmeellinen tunne, että jos jätän jotain viimeiselle viikolle, niin käy hullusti ja näinhän siinä kävi: pienempi lapsi on ollut kovasti kipeänä, joten eipä tässä olisi juostu kaupoissa tai laiteltu mitään. Pää humisee vain huonosti nukutuista öistä… Mutta eiköhän tästä aattona olla jo koko porukka innoissamme pukkia vastassa :-) Ellei tuo kuoupuksen virus sitten iske meihin muihinkin juuri sopivasti…

    Oikein ihanaa ja levollista joulua sinulle Sofié! Kiitos kuluneesta vuodesta ja kaikista ihanista hetkistä, joita olet meille lukijoille antanut blogisi kautta!

    t. Tarja

    1. Minulla on kaapit täynnä kaikenmaailman roinaa tauluista lähtien. Ihan ahdistaa, kun muutto on kumminkin muutaman kuukauden päästä edessä.. Ajattelin pitää kotikirppiksen tai garage sailin :) Halvalla lähtee, kunhan lähtee!

      Niin, lapsillehan tämä joulu on. Minulle tärkeintä on se, että san viettää joulun niin kuin haluan. Jos edes haluan. Toissa joulu oli helpottava, kun oli kaikesta hössötyksestä poissa. Ehkä sitten ensi vuonna :)

      Ooh, olet ollut ahkera! Miten te äidit aina kerkeätte tehdä kaiken. Olen ihan hämilläni, että minulla ei ole aikaa edes itselle saati jos jaloissa pyörisi hauva ja vauva. Kohta rauhottuu. Syö vähän riisipuuroa ja nosta jalat sohvalle :) Se helpottaa ja rentouttaa. Niinhän se usein käy, loma kun alkaa niin jo tulee joku nuha tai migreeni.

      Voi Tarja, kiitos sinulle! Olen niin otettu kun aina kommentoit niin ahkerasti ja kivasti! Paljon halauksia ja voimia flunssaa vastaan! Ihanaa joulua sinne pohjoiseen :)

  6. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että mielelläni antaisin kaikille sellaisia lahjoja, joita tulee käytettyä. Kaikki ylimääräinen tilpehööri on ihan turhaa. Sitä on kaikilla kaapit pullollaan, myös meillä. Ennen lapsien tuloa käytin kovasti aikaa, että sain hankittua miehelle mieleisen lahjan, mutta nyt mennään niin lasten ehdoilla, että emme toisillemme juuri mitään hanki (tänä vuonna mies saa minulta vain kunnon hanskat, joilla ulkoilla lasten kanssa). Emme kyllä mitään tarvitsekaan, kumpikaan meistä. Lapset sen sijaan tulevat saamaan paketteja senkin edestä. Heille on niin ihana laittaa kaikkea. Onneksi käytännöllinenkin kelpaa, ilahtuvat kovasti vaatepaketeistakin :-)Ja tänä vuonna olen ollut ajoissa. Kaikki valmiina. Lahjat ja koristelut. Oli joku ihmeellinen tunne, että jos jätän jotain viimeiselle viikolle, niin käy hullusti ja näinhän siinä kävi: pienempi lapsi on ollut kovasti kipeänä, joten eipä tässä olisi juostu kaupoissa tai laiteltu mitään. Pää humisee vain huonosti nukutuista öistä… Mutta eiköhän tästä aattona olla jo koko porukka innoissamme pukkia vastassa :-) Ellei tuo kuoupuksen virus sitten iske meihin muihinkin juuri sopivasti… Oikein ihanaa ja levollista joulua sinulle Sofié! Kiitos kuluneesta vuodesta ja kaikista ihanista hetkistä, joita olet meille lukijoille antanut blogisi kautta!t. Tarja

  7. Tämä ei aiheeseen mitenkään hirveän läheisesti liity, mutta voisitko joskus esitellä tarkemmin, että minkälainen suoja teidän iPadilla on? Minunkin pitäisi ostaa sellainen, mutta en osaa millään päättää että minkälaisen ostaisin : )

    1. Öö, se on ihan sellainen Applen oma. Mietin senkin uusimista, sillä se on mielestäni aika tylsä. Hienoin mitä olen nähnyt on LV:n, mutta se olisi minusta jo nyt hieman haaskausta..

  8. Tämä ei aiheeseen mitenkään hirveän läheisesti liity, mutta voisitko joskus esitellä tarkemmin, että minkälainen suoja teidän iPadilla on? Minunkin pitäisi ostaa sellainen, mutta en osaa millään päättää että minkälaisen ostaisin : )

  9. Oi, kuulostaa juuri sellaiselle elämykselle mistä miehet pitävät! Ystävälläni on täällä Vaasassa tuollainen leijalautailuun liittyvä yritys ja sitäkin mietin yhtenä vaihtoehtona, mutta tämä talvi on ollut niin kehno, niin en uskaltanut sitä ostaa. Munkkiniemen ranta on ihana! Tykkään Munkkiniemestä muutenkin tosi paljon :)Oi miten hyvä joululahja tuo kahvi! Kätevää!! Kiitos vinkistä! Elämykset ja hemmottelulahjakortit ovat mielestäni parhaita lahjoja ja varsinkin siinä tilanteessa jos ei varsinaisesti tarvitse mitään. Kiitos samoin <3

  10. Nuo ravintolalahjakortit on varmasti ihan todella mieleuisia! Kävin muuten tuolla Mange Sudissa tässä vähän aikaa sitten syömässä ja hyvää oli! Oli kiva uusi ranskalainen tuttavuus :)))Herkullista joulua Lumo!

  11. Minulla on kaapit täynnä kaikenmaailman roinaa tauluista lähtien. Ihan ahdistaa, kun muutto on kumminkin muutaman kuukauden päästä edessä.. Ajattelin pitää kotikirppiksen tai garage sailin :) Halvalla lähtee, kunhan lähtee!Niin, lapsillehan tämä joulu on. Minulle tärkeintä on se, että san viettää joulun niin kuin haluan. Jos edes haluan. Toissa joulu oli helpottava, kun oli kaikesta hössötyksestä poissa. Ehkä sitten ensi vuonna :)Ooh, olet ollut ahkera! Miten te äidit aina kerkeätte tehdä kaiken. Olen ihan hämilläni, että minulla ei ole aikaa edes itselle saati jos jaloissa pyörisi hauva ja vauva. Kohta rauhottuu. Syö vähän riisipuuroa ja nosta jalat sohvalle :) Se helpottaa ja rentouttaa. Niinhän se usein käy, loma kun alkaa niin jo tulee joku nuha tai migreeni. Voi Tarja, kiitos sinulle! Olen niin otettu kun aina kommentoit niin ahkerasti ja kivasti! Paljon halauksia ja voimia flunssaa vastaan! Ihanaa joulua sinne pohjoiseen :)

  12. Öö, se on ihan sellainen Applen oma. Mietin senkin uusimista, sillä se on mielestäni aika tylsä. Hienoin mitä olen nähnyt on LV:n, mutta se olisi minusta jo nyt hieman haaskausta..

  13. just kaikki lahjakortit on ihania, tai sit vaikka sellaiset hauskat “koti hieronta lahjakortit” x>

    jotenkin ihmeen tavalla olen tänä vuonna vain kohdannut sattumalta juuri (omasta mielestäni) oikeat lahjat rakkaille :)

  14. just kaikki lahjakortit on ihania, tai sit vaikka sellaiset hauskat “koti hieronta lahjakortit” x> jotenkin ihmeen tavalla olen tänä vuonna vain kohdannut sattumalta juuri (omasta mielestäni) oikeat lahjat rakkaille :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*