Vaikka olen ollut täällä karanteenioloissa ajoittain aika surullinen, olemme silti yrittäneet ottaa tästä yhteisestä ajasta kaiken irti. Olemme kokkailleet, opiskelleet uusia asioita ja urheilleet. Jos ei tarvitsisi miettiä, että millaiseen maailmaan sitä astuukaan tämän elon jälkeen, olisi tämä aika se mitä olen aina toivonut. Rentoa kotoilua ja hyvää kokkailua.
Viikonloppuisin meillä on tapana mennä kukkamarkkinoille ostamaan koti täyteen kukkia. Nyt kun ei kukkia ole enää saatavilla, leivon eilen focaccia-kimpun. Käytin focaccia-ohjetta jonka olen jakanut teille melkein kymmenen vuotta sitten blogissa ensimmäisen kerran. Nyt tosin koristelin leivän hieman eri tavalla mitä aiemmin.
Ranskassa ollessa käymme yleensä lauantaisin Italian puolella kaupassa ja markkinoilla. Perinteisiin kuuluu, että syömme aamiaisen pienessä kahvilassa ennen kuin menemme ostamaan vihannekset. Aamiaiseksi minä juon cappucinon ja syön palan sipuli-focacciaa. Näin myös eilen vaikkakin kotioloissa.
Resepti on aika moneen kertaan testattu ja toimii myös kotona normaalissa uunissa paistettuna. Kortisteiksi käytin persiljaa ja hieman basilikaa. Basilika tosin tummuu uunissa enemmän kuin persilja. Käyttämäni persilja ei ole samanlaista persiljaa mitä normaalisti Suomessa myydään, joten kannattaa kokeilla erilaisia yrttejä, että mikä sopii parhaiten.
Tarvitset:
11dl vehnäjauhoja
1-2 rkl merisuolaa
½ pkt tuorehiivaa
5 dl vettä
1,5 dl oliiviöljyä
1 dl valkoviiniä
Pinnalle:
Oliiviöljyä
Yrttejä
Sipulia
Kirsikkatomaatteja
Mittaa jauhot kulhoon ja lisää suola. Murenna hiiva kuumaan veteen ja sekoita kunnolla. Kaada hiivaseos jauhoihin ja vaivaa taikina kunnolla. Lisää öljy ja valkoviini koko ajan vaivaten. Kun taikina on kunnolla sekoittunut, laita taikina jääkaappiin nousemaan yön yli.
Kun taikina on noussut, levitä taikina pellille ja laita taikina nousemaan vielä kahdeksi tunniksi. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Kun taikina on noussut, voitele pinta oliiviöljyllä ja koristele focaccia niin kuin haluat. Sirottele päälle vielä merisuolaa. Paista focacciaa uunin keskitasolla 30 minuuttia.
Follow me on:
Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin, SoundCloud and Twitter
2 Comments
Kiitos reseptista, vaikuttaa hyvalta ja menee ehdottomasti kokeiluun.
Tuo mainitsemasi persilja, jota ei saa Suomesta… millaista se on? Taalla Briteissa on saatavana kahta erilaista persiljaa (siis ainakin supermarketeista, varmaan markkinoilta saisi muutakin, kunhan sitten joskus avaavat coronan jalkeen) – curly parsley ja flatleaf parsley. Osaatko sanoa, sopisiko jompikumpi paremmin?
Kiitos etukateen ja mukavaa sunnuntaita sinne etelaan. Stay well, you two
Tää on niin upee! Piti jakaa kavereillekin :)