Minun kädet, mutta kaverin kuva.
Copyright of this picture belongs to my friend.
Tänään olen ensimmäistä kertaa virallisesti kauppakorkean opsikelija. Viimeiset kolme vuotta olen ruikuttanut professoreille, että miksi minun pitäisi päästä heidän luennoillensa. Aina eivät ole itkuiset silmät auttaneet ja olen joutunut lähtemään kursseilta pois. Mutta en tänään!! Nyt ei enää kukaan voi sanoa minulle, että minulla ei ole virallista opiskeluoikeutta, sillä sain sellaisen viime toukokuussa. Kaikkien niiden epätoivon tunteiden ja unettomien öiden jälkeen tämä päivä tuntuu ihan äärettömän hyvältä.
Olen siis opiskellut virallisesti viimeiset vuodet hallintotieteitä. Jo ensimmäisenä syksynä tajusin, että ehkä se ei olekaan ihan se minun juttuni. Luovuttaminen tai minkään jutun kesken jättäminen kun ei kuuluu luonteeseeni, niin päätin suorittaa edes kandidaatintutkinnon hallintotieteissä. Luin koko ajan omien opintojeni sivussa kursseja kauppiksen puolella ja minulla onkin laaja sivuaine talousoikeudesta. Toissa keväänä päätin, että haluan tehdä maisterini IB-linjalla, joten viime vuosi meni IB:n kursseja tenttiessä.
Tämä vuosi menee vielä kursseja tehtäessä, mutta ensi keväänä voin jättää Vaasan ja opiskelut taakseni. Tuntuu ihan hassulta, sillä vastahan minä muutin Vaasaan ja nyt on opinnot jo loppusuoralla.Vaasa on ollut ihan kiva opiskelukaupunki, sillä täältä on jäänyt käteen ihania ystäviä ja hetkiä. Niin ja toivon mukaan se toinenkin tutkinto sitten ensi vuonna.
_________________________________
To you my readers from overseas, there is translate section in the right of my page. From there you can chose your own language and translate my text :)
14 Comments
Hihi been there done that, siis itkenyt itseni kursseille, ja vieläpä tiedekunnassa, jossa minulla ON opiskeluoikeus! Paikkoja tietyille kursseille on niin vähän, että kaikki keinot on olleet käytössä, mutta tässä gradua viimeistellessä onneksi jo hymyilyttää menneet murheet :)
Onnea opiskeluoikeudesta ja tsemppiä opintoihin! Ja toivottavasti sun kohdalla tappelu kurssipaikoista on nyt taaksejäänyttä elämää :)
No nyt ne saa vaikka raahata minut ulos kursseilta, sillä vapaaehtoisesti en ainakaan lähde :D
No varmasti hymyilyttää, niin varmasti minuakin ensi vuonna! Tsemppiä viimeiseen rutistukseen :)
Kiitos! Luulen niin, tai ainakin toivon, että enää minun ei tarvitse toistella mitään ihme lauseita ja selityksiä, että miksi minun pitää päästä kursseille. Luulen, että siellä tiedekunnassakin alkoivat ihmiset hieman kypsyä minuun ja ruikutuksiini :D
Tuplasti onnea Sofie, opiskeluoikeudesta ja kokkailukirjasta.
Mahtavaa kun olet päässyt toteuttamaan itseäsi sellaisen harrastuksen parissa jota rakastat, se on harvinaista herkkua :)Innolla odotan kirjasi ilmestymistä, se on varmasti kertakaikkisen upea!
Kiitos!
Nyt on opiskelujen kanssa vielä loppurutistus :)
Niin, ilman blogiani ei tämäkään juttu olisi toteutunut. Onneksi jaksoin kirjoitella blogiani viime vuonna, vaikka kursseja oli ihan hurjat määrät :)
Hei, olipa kiva yllätys törmätä sinuun täällä. Onnittelut uudelle kauppislaiselle, törmätään keväällä taas WSC:lla. Wau, huikea juttu tuo keittokirja!
Ihanaa ja lämmintä syksyä toivoo Tuuli Bangkokin auringon alta.
Hei :))))
Vihdoin olen ihan oikea kauppislainen, enkä mikään wannabe :D
Oi Tuuli! Et tiedä miten vihreäksi teit minut! Teille tulee kyllä ihan mieletön syksy! Vaihtoaika oli ainakin minulle ihan mieletön kokemus :) Käy syömässä yksi cupcake Central Worldissa minun puolestani :)))
Nauti Bangkokista ja vaihdosta!
Pitää aloittaa nää treenailut ihan pikapuoliin tuolla WSC:lla, sillä kirjaa tehtäessä tuli myös hieman syötyä ;)
Paljon onnea opiskelupaikasta ja tsemmpiä koulutielle :)
http://todellajossain.blogspot.com/
Kiitos:)
Onneksi eilen sain huomata, että aikaisempien vuosien ahkerointi on kannattanut, sillä tälle vuodelle ei ollut jäänyt enää ihan hirveesti tekemistä. Tai minun kohdallani se tarkoittaa, että kerrankin minulla on normaali määrä kursseja :)
Onnittelut fellow kylterille! :)
Tackar!
Onnittelut opiskelupaikasta ja tosiaan aivan mahtavia nuo keittokirjauutiset! Jännityksellä odotellaan kirjan ilmestymistä. Vastailin vanhoihin haasteisiin blogini puolella – ota vastaan tai jätä ottamatta, ihan miltä sinusta tuntuu :)
Kiitos :)
Tuntui kyllä hyvältä palata tänne Vaasaan vielä loppurutistuksen pariin :) Oudolla tavalla kivalta! Tai tässä vaiheessa kun se loppu on oikeesti näkyvissä, niin itsellä on ihan erilaista virtaa :)
Hävettää vähän nämä haastejutut, kun viimeisimpiin en ole millään kerennyt vastata :/ Jospa sitten tähän sinun antamaasi, kiitos siitä :)
Ihan mielettömästi onnea opiskelupaikasta ja tsemppiä opintoihin viimeiselle Vaasa-vuodelle! Tuo sinun opintopolkusi pitäisi kyllä jaksaa pitää mielessä, sinnikkyys ja ahkeruus näköjään palkitaan aina.
Mukavaa syksyn jatkoa! :)
No on se ollut aikamoisen itsensä kanssa taistelun takana. Tai kun opintopisteitä on jo nyt sen maisterin verran ja vielä pitäisi tehdä ainakin 150 lisää, niin onhan tässä muutaman kerran tullut vähän ahdistunut olo. Olisin viime keväänä voinut muuttaa Helsinkiin ja jättää opiskelut taakseni. Kun se oma pääaine ei kumminkaan olisi ollut loppuelämäni kannalta se paras juttu, niin mielummin näin. Yksi vuosi vielä lisää, niin ei ainakaan jälkeenpäin tarvitse miettiä, että mitä jos sittenkin olisin tehnyt maisterin kauppiksessa. Eli vielä kerran Vaasa ja sitten voikin tuulettaa siellä maalilinjalla :)
No ainakin toivon mukaan minun kohdallani. Toivon, että ensi vuonna tutkintoni avaa enemmän ovia erilaisiin työpaikkoihin, mitä hallintotieteet olisivat ikinä tehneet. Nämä ovat ihan omakohtaisia juttuja ja joillekin hallintotieteet sopivat mainiosti, mutta itse haluan kumminkin loppujen lopuksi jotain erilaista :) Pitää kumminkin muistaa, että mikään opiskelu ei ole turhaa!