The copyright of some of the pictures belongs to Coco & Char
Tiedättekö, minä olen vähän sellainen että saatan innostua pienistäkin asioista ihan hurjan paljon. Kuuntelin koko viime kesän Veronica Maggiota. Siis ihan koko kesän. Veronican uusin levy sattuu nyt vaan olemaan niin pirun hyvä! Ainakin mun mielestä. Poikaystävä tosin ei enää jaksa kuunnella sitä ollenkaan. Nykyään se tarjoaa mulle auliisti jo kuulokkeita, kun alan kuuntelemaan neiti Maggiota.
Tukholman Scandic Centralissa meidät otti vastaan aivan ihastuttava ja herttainen neitonen nimeltä Emilia. Scandic Centralin alakerrassa on akustinen baari, joka on Emilian sanoin hänen vauvansa. Emilia yrittää tällä hetkellä saada jopa Lady Gagaa lavalleen esiintymään. Emilia esitteli meille hotellin perinpohjaisin ja jossain vaiheessa kierroksen aikana huomasin, että meillä oli Emilian kanssa samanlainen musiikkimaku. Noh, jossain vaiheessa kumminkin huomasin Veronica Maggion julisteen hotellin seinässä. Melkein kiljaisin, että onko hän kenties esiintynyt hotellin baarissa. Ei kulunut kun pieni hetki ja Emilia alkoi lauleskella “finns det en så finns det flera” :D
Veronican uusimman levyn nimi on Satan i Gatan ja levyn kaunein kappale on mielestäni “snällä bli min”. Onkos täällä muita ketkä tykkäävät Veronica Maggiosta? Millaista musiikkia kuuntelette noin muuten?
_____________________________________
The pictures above are taken in a hotel, Scandic Grand Central. We stayed there during our blog trip in Stockholm, Sweden. The building was just been renovated and re-decorated. The hotel offered a lot more that a just a cosy rooms; there is a café, acoustic bar, and a nice restaurant for Sunday brunches.
The staff of the hotel was extremely nice and our guide in the hotel was a sweet girl named Emilia. Emilia was in charge of the acoustic bar and she said that it’s her baby.
I listen a lot of different kind of music and one my favorite artist at the moment is Swedish singer and songwriter, Veronica Maggio. Have you heard about her or her music? When Emilia was giving a tour to us I noticed Veronica Maggio’s poster on the wall. I got bit excited because I thought that she had been in their stage. Unfortunately she hasn’t performed yet in Scandic Grand Central. Anyway, I think that with Emilia’s enthusiasim, she will get the artists on her stage that she wants to have.
16 Comments
Ooooo Veronica! Ihana ihana ihana! Tykkään kans, vaikka koko levyyn en oo päässy vielä tutustumaan. Veronica oli tuttu jo entuudestaan ennen tätä kesää mutta kun sain kesällä mahdollisuuden päästä seuraamaan Allsång på Skansenia paikan päältä ja huomasin että esiintymässä on Veronica, ei riemulla ollut rajaa! Veronica, se Pieni ja ihana nainen! Se että jouduin istuskelemaan muutaman tunnin kivisellä maalla housut liikaantuen hiekkaan ja sadekuuron iskiessä niskaan, jaksoin olla niin onnellinen siitä hetkestä! Kun näin Måns Zelmerlöwin (ohjelman juontaja) ekaa kertaa livenä paikan päällä, kiljaisin. Yksi pieni unelmani oli toteutunut kun olin päässy seuraamaan Allsångia jota oon seurannu tvstä jo pikkutytöstä asti. Se oli ehdottomasti tämän kesän parhain Allsång (ja tämän kesän parhaimpia hetkiä, meinaa tulla tippa linssiin pelkästään ku muistelee et sai olla siellä). Paikalla oli minun lisäkseni vaatimattomat 25 000 ihmistä, joka oli kesän ennätys. Esiintyjistä tunsin suurimman osan, mutta esimerkiksi Eric Amarillo oli uusi tuttavuus josta tykkäsin kyllä kovasti. Äiti ja isä seurasivat kotonaan tvssä kun heiluttelin Suomen lippua yleisössä, siellä se meän tyär on :) Sen kerran ainoa Suomen lippu oli minulla, mutta kesän edetessä niitä oli yleisössä muutama muukin.
Fiilistellen (onneksi on juutuubi)
Hei!
Oi minkä ihanan tarinan olet minulle kirjoittanut :))
Kuulostaa mahtavalta kesäpäivältä! Katsoin linkkisi ja kyseisessä tapahtumassa on ollut esiintymässä muutama muukin suosikkini, Hoffmaestro, Oskar Linnros ja Håkan Hellström! Mun suomenruotsalainen kesäkämppis soitteli Ericiä aina silloin tällöin kotosalla joten sekin oli edes vähän tuttu :)
Kiitos paljon tästä tarinasta!
Ooooo Veronica! Ihana ihana ihana! Tykkään kans, vaikka koko levyyn en oo päässy vielä tutustumaan. Veronica oli tuttu jo entuudestaan ennen tätä kesää mutta kun sain kesällä mahdollisuuden päästä seuraamaan Allsång på Skansenia paikan päältä ja huomasin että esiintymässä on Veronica, ei riemulla ollut rajaa! Veronica, se Pieni ja ihana nainen! Se että jouduin istuskelemaan muutaman tunnin kivisellä maalla housut liikaantuen hiekkaan ja sadekuuron iskiessä niskaan, jaksoin olla niin onnellinen siitä hetkestä! Kun näin Måns Zelmerlöwin (ohjelman juontaja) ekaa kertaa livenä paikan päällä, kiljaisin. Yksi pieni unelmani oli toteutunut kun olin päässy seuraamaan Allsångia jota oon seurannu tvstä jo pikkutytöstä asti. Se oli ehdottomasti tämän kesän parhain Allsång (ja tämän kesän parhaimpia hetkiä, meinaa tulla tippa linssiin pelkästään ku muistelee et sai olla siellä). Paikalla oli minun lisäkseni vaatimattomat 25 000 ihmistä, joka oli kesän ennätys. Esiintyjistä tunsin suurimman osan, mutta esimerkiksi Eric Amarillo oli uusi tuttavuus josta tykkäsin kyllä kovasti. Äiti ja isä seurasivat kotonaan tvssä kun heiluttelin Suomen lippua yleisössä, siellä se meän tyär on :) Sen kerran ainoa Suomen lippu oli minulla, mutta kesän edetessä niitä oli yleisössä muutama muukin.Fiilistellen (onneksi on juutuubi)http://www.youtube.com/watch?v=C1vmQcJrbN8
Veronica on ihana, kaikki levyt löytyy ja musiikki toimii kaikkina hetkinä, jokaisena vuodenaikana. Taitaa olla ainoat levyostokset viiden vuoden sisään :)
Niin on! No Veronica on kyllä levyjen oston arvoinen!
Milloinkohan mä oon ostanut levyn viimeeksi :o?
Veronica on ihana, kaikki levyt löytyy ja musiikki toimii kaikkina hetkinä, jokaisena vuodenaikana. Taitaa olla ainoat levyostokset viiden vuoden sisään :)
Hei!Oi minkä ihanan tarinan olet minulle kirjoittanut :))Kuulostaa mahtavalta kesäpäivältä! Katsoin linkkisi ja kyseisessä tapahtumassa on ollut esiintymässä muutama muukin suosikkini, Hoffmaestro, Oskar Linnros ja Håkan Hellström! Mun suomenruotsalainen kesäkämppis soitteli Ericiä aina silloin tällöin kotosalla joten sekin oli edes vähän tuttu :)Kiitos paljon tästä tarinasta!
Niin on! No Veronica on kyllä levyjen oston arvoinen!Milloinkohan mä oon ostanut levyn viimeeksi :o?
Heippa!
Veronica on ihana! Kuulin Veronicaa ekaa kertaa kun olin kesällä Visbyyssä:D varsinkin just tuo “snälla bli min” on ihana. Mulla valu kyyneleet kun kuulin sen.
Ihanaa keskiviikkoa!
t. Kaisa
Heiii!
Joo, “snällä bli min” on kyllä takuuvarmaa itkumusiikkia. Jos on yhtään herkällä tuulella, niin ei kannata kuunnella sitä. Niili nimittäin alkaa vuotamaan entistäkin vuolaammin :D
Kiitos samoin :))
Heippa!Veronica on ihana! Kuulin Veronicaa ekaa kertaa kun olin kesällä Visbyyssä:D varsinkin just tuo “snälla bli min” on ihana. Mulla valu kyyneleet kun kuulin sen.Ihanaa keskiviikkoa!t. Kaisa
Heiii!Joo, “snällä bli min” on kyllä takuuvarmaa itkumusiikkia. Jos on yhtään herkällä tuulella, niin ei kannata kuunnella sitä. Niili nimittäin alkaa vuotamaan entistäkin vuolaammin :DKiitos samoin :))
Oon musiikin suurkuluttaja, musiikkimakuni todella monenkirjava. Veronica soinut silloin tällöin myös meidän kaiuttimissa. Ruotsinkieli sopii moniin melodioihin älyttömän hyvin. Lisa Nilssonia oon kuunnellut jo kauan (ja tämän kirjoitettuani tunnen itseni ikälopuksi. Taas ;D). Musiikki antaa ainakin mulle tosi vahvasti muistikuvia, mitä milloinkin on tapahtunut ja mitä fiiliksiä on kokenut.
Samoin! Kuuntelen vähän mitä sattuu, fiiliksen mukaan.
Musiikin kautta olen oppinut myös eri kielet. Ala-asteella opiskelin englantia Oasiksen lyriikoita suomentamalla. Ehkä ei ne kaikista parhaimmat sanoitukset ;D
Viime kesänä kuuntelin tosi paljon ruotsalaista musiikkia ja myös sitä kautta tuli ruotsiakin petrattua :)
Haha, ei Lisassa mitään vikaa ole! Ikäloppu, ja pöh!
Sama juttu, yhdistän helposti tietyt kappaleet tiettyihin aikoihin ja tapahtumiin :)
Oon musiikin suurkuluttaja, musiikkimakuni todella monenkirjava. Veronica soinut silloin tällöin myös meidän kaiuttimissa. Ruotsinkieli sopii moniin melodioihin älyttömän hyvin. Lisa Nilssonia oon kuunnellut jo kauan (ja tämän kirjoitettuani tunnen itseni ikälopuksi. Taas ;D). Musiikki antaa ainakin mulle tosi vahvasti muistikuvia, mitä milloinkin on tapahtunut ja mitä fiiliksiä on kokenut.
Samoin! Kuuntelen vähän mitä sattuu, fiiliksen mukaan. Musiikin kautta olen oppinut myös eri kielet. Ala-asteella opiskelin englantia Oasiksen lyriikoita suomentamalla. Ehkä ei ne kaikista parhaimmat sanoitukset ;DViime kesänä kuuntelin tosi paljon ruotsalaista musiikkia ja myös sitä kautta tuli ruotsiakin petrattua :)Haha, ei Lisassa mitään vikaa ole! Ikäloppu, ja pöh!Sama juttu, yhdistän helposti tietyt kappaleet tiettyihin aikoihin ja tapahtumiin :)