Farangin Karamellipossu

Olen kuullut talven ja kevään mittaan yhdeltä jos toiselta  Farangin karamellipossusta ja reseptin eteen sattuessa päätin kokeilla tätä herkkupossua. Bongasin reseptin Glorian Ruoka ja Viini –lehdestä ja kokeilin possua viikonlopun ja eilisen aikana. Tähän reseptiin kannattaa varata hivenen aikaa, sillä ruoka tehdään kahden päivän aikana, eli tämä resepti ei ole tarkoitettu nopeaan nälkään.

possua2

En pidä mitenkään ylettömästi makeista ruoista ja sen takia sävelsin reseptiä hieman. Kuulin tuttavaltani, että jos ei ole niin perso makealle näissä pääruoissa, niin karamellilla ei kannata lotrata jos haluaa syödä koko annoksen ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

possua3

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Liha ja haudutusliemi

600 g possunniskaa eli kasleria

1 l vettä

1 valkosipulinkynsi

7 cm pala inkivääriä

1 korianterinjuuri

2 tl valkopippuria

2 dl valkoviiniä

4 dl vähäsuolaista soijaa

1/2 dl ketjap manista eli makeaa soijakastiketta

1 dl osterikastiketta

1. päivä

Karamellipossun valmistaminen aloitetaan jo päivää ennen tarjoilemista. Ota possu huoneenlämpöön muutamaa tuntia ennen liemen valmistusta. Valmista possun haudutusliemi. Kiehauta kaikki liemiainekset kattilassa. Laita liha kokonaisena valurautapataan ja lisää liemi lihan joukkoon. Hauduta lihaa 160-asteisessa uunissa kannen alla 3-4 tuntia. Lihan tulee olla liemen peitossa koko kypsennyksen ajan.

 Nosta liha liemestä ja laita se prässin (painon) alle yöksi jääkaappiin. Siivilöi liemi ja ota se talteen.

 2. päivä

 2 1/2 dl lihan haudutuslientä

4 tähtianista

1 kanelitanko

Kuori hyytynyt rasva haudutusliemen päältä, mittaa kattilaan tarvittava neste ja lisää siihen tähtianis ja kaneli. Kiehauta ja anna jäähtyä.

 Karamelli

2 dl palmusokeria

1/2 dl vettä

1/2 dl sokeria

Mittaa sokerit ja vesi toiseen kattilaan ja kuumenna vähitellen, kunnes sokeri sulaa. Keitä seosta sekoitellen.  Lisää haudutusliemi. Seoksen tulisi “räjähtää” ja yhdistyä paksuksi karamelliksi, eli varothan näppejäsi ja silmiäsi.

Paahdetut sipulit

2 salottisipulia

5 valkosipulinkynttä

2 rkl rypsiöljyä

Kuori ja hienonna sipulit. Kuumenna öljy ja lisää sipulit joukkoon. Kuullota sipulit kauniin keltaisiksi.

Lisäksi

n. 5 dl rypsiöljyä

2 punaista chiliä

3 rkl riisiviinietikkaa

1 puntti korianteria

Leikkaa possu suupalan kokoisiksi paloiksi. Lämmitä öljy 170 asteiseksi. Friteeraa palat muutamassa erässä kullanruskeiksi (n. 2 min. riittää). Valuta ylimääräinen öljy pois.

Halkaise chilit,  poista siemenet ja viipaloi. Hienonna korianteri.  Yhdistä possu, karamelli, chiliviipaleet, korianteri  ja sipulit. Pirskottele riisiviinietikkaa päälle ja tarjoile heti.

PS. Postauksen kuvista tuli ehkä blogihistoriani kaameimmat, mutta minulla oli kiire syömään. Kerrankin söin melkein lämpimän ruoan ;)

 

You may also like

42 Comments

  1. Heippa!

    Jeps, kokeilin puolikkaalla karamelli-reseptillä, sillä minua ohjeistettiin juuri tässä asiassa olemaan varovainen.

    Ensi kerralla voisin jättää tuon toisen päivän osuuden kokonaan pois ja syödä possun sellaisenaan :)

  2. Heippa!Jeps, kokeilin puolikkaalla karamelli-reseptillä, sillä minua ohjeistettiin juuri tässä asiassa olemaan varovainen. Ensi kerralla voisin jättää tuon toisen päivän osuuden kokonaan pois ja syödä possun sellaisenaan :)

  3. Oijoi, nam, tuota on tullut muutamaan kertaan syötyä Farangissa ja olisi kyllä mahtavaa kokeilla itsekin sen tekemistä esim. kaveriporukalle. Kiitos reseptistä!

    Mikko

  4. Oijoi, nam, tuota on tullut muutamaan kertaan syötyä Farangissa ja olisi kyllä mahtavaa kokeilla itsekin sen tekemistä esim. kaveriporukalle. Kiitos reseptistä!Mikko

  5. Heippa sinä kirppuilijakaverini!

    Sanoin kotona, että meidän pitäisi oikeasti mennä joskus kahville kun ollaan aina kumminkin samoissa paikoissa :)

    Anteeksi tosin sunnuntai kun lähdin niin nopeasti, mutta tämä herkku oli tosiaan uunissa.

    Jos teet enemmälle kuin kahdelle, niin tuplaa lihan määrä, sillä 600g on kumminkin aika vähän :)

    Soffuliini

  6. Heippa sinä kirppuilijakaverini!Sanoin kotona, että meidän pitäisi oikeasti mennä joskus kahville kun ollaan aina kumminkin samoissa paikoissa :)Anteeksi tosin sunnuntai kun lähdin niin nopeasti, mutta tämä herkku oli tosiaan uunissa. Jos teet enemmälle kuin kahdelle, niin tuplaa lihan määrä, sillä 600g on kumminkin aika vähän :)Soffuliini

  7. Taidatkin tietää ettei tästä tytöstä kokolihan ystävää saa tekemälläkään, mutta jospa yrittäisin vielä kerran…hmmm, tää vaikuttaa siltä että tälle pitäis antaa mahdollisuus ;)

    1. Heippa Iitu <3

      Yritä vielä kerran! Anna pois, mutta suosittelen maistamaan lihaa myös siinä vaiheessa kun se tulee pois uunista, sillä se on jo silloin ihan älyttömän hyvää. Eli jos ei pidä makeasta niinkään paljon, niin keplaa possu ilman kuorrutettakin!

      Ikävöin muuten meidän lapsuuden fetasalaattihetkiä <3

      1. Hih, niitä hetkiä olikin paaaaljon! Ja arvaa mikä kuuluu päivittäiseen ruokalistaani edelleen? Fetasalaatti ja sen miljoona eri variaatiota! Ei ole sen voittanutta :)

  8. Taidatkin tietää ettei tästä tytöstä kokolihan ystävää saa tekemälläkään, mutta jospa yrittäisin vielä kerran…hmmm, tää vaikuttaa siltä että tälle pitäis antaa mahdollisuus ;)

  9. Todella herkullisen kuuloinen resepti, tätä täytyy testata ehdottomasti! Suuri kiitos! Laittelen yleensä aika kasvispainotteista ruokaa, mutta tämä kuulostaa niin hyvältä, että poikkeus totuttuun!;)

    1. Hei,

      tämä oli herkkua myös tallaiselle ihmiselle, joka ei normaalisti laita possua nassuun kovinkaan helposti :)

      Siltä normaalilta tieltä on hyvä poiketa aina välillä ;)

  10. Todella herkullisen kuuloinen resepti, tätä täytyy testata ehdottomasti! Suuri kiitos! Laittelen yleensä aika kasvispainotteista ruokaa, mutta tämä kuulostaa niin hyvältä, että poikkeus totuttuun!;)

  11. Heippa Iitu <3Yritä vielä kerran! Anna pois, mutta suosittelen maistamaan lihaa myös siinä vaiheessa kun se tulee pois uunista, sillä se on jo silloin ihan älyttömän hyvää. Eli jos ei pidä makeasta niinkään paljon, niin keplaa possu ilman kuorrutettakin! Ikävöin muuten meidän lapsuuden fetasalaattihetkiä <3

  12. Hei, tämä oli herkkua myös tallaiselle ihmiselle, joka ei normaalisti laita possua nassuun kovinkaan helposti :)Siltä normaalilta tieltä on hyvä poiketa aina välillä ;)

  13. Hih, niitä hetkiä olikin paaaaljon! Ja arvaa mikä kuuluu päivittäiseen ruokalistaani edelleen? Fetasalaatti ja sen miljoona eri variaatiota! Ei ole sen voittanutta :)

  14. Nam, vaikuttaa herkulliselta ja kokeilisin reseptiä mieluusti. Vaan mistähän tuota palmusokeria löytäisi, kun ei ainakaan tavan kaupoista löydy… :-(

    1. Heippa!

      Itse ostin Stockmannilta, mutta luulisi että suuremmista marketeista myös. Yksi paikka mistä voisi myös kysyä on luontaistuotekaupat :)

  15. Nam, vaikuttaa herkulliselta ja kokeilisin reseptiä mieluusti. Vaan mistähän tuota palmusokeria löytäisi, kun ei ainakaan tavan kaupoista löydy… :-(

  16. Heippa!Itse ostin Stockmannilta, mutta luulisi että suuremmista marketeista myös. Yksi paikka mistä voisi myös kysyä on luontaistuotekaupat :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*