Erilaisia lapsuuskuvia – pommisuojia ja yksityiskouluja

Avec Sofié Blog l Erilaiset elämät

Olin viikonloppuna ystäväni luona Luxemburgissa. Ystäväni on syntynyt Libanonissa, mutta hän on asunut niin Yhdysvalloissa sekä Ranskassa aikuisiällään. Tapasimme työn merkeissä viisi vuotta sitten, ja hänestä tuli Pariisissa tukipilarini monessakin asiassa. Muutama vuosi sitten he muuttivat Luxembourgiin töiden perässä tyttäriensä kanssa, ja he ovat löytäneet kodin tuosta pienestä maasta.

Keskustelimme paljon ystäväni sodantäyteisestä lapsuudesta Libanonissa ja vertasimme sitä millaisen lapsuuden hänen tyttärensä saavat Luxemburgissa. Luxemburg on erikoinen paikka. Maa tai kaupunki on keskellä maaseutua ja ei mitään. Järkevää asuntoa on vaikea löytää alle miljoonalla eurolla. Keskusta on täynnä luksusputiikkeja ja koko tunnelma on suhteellisen ylellinen. Kaukana siis ehkä perinteisistä suomalaisista lapsuuskuvista tai varsinkin ystäväni sodanaikaisista lapsuushetkistä pommisuojissa.

Ystäväni on käynyt Yalen Yhdysvalloissa ja MBA:n INSEAD:ssa Ranskassa. Hän on ystävistäni varmaankin se menestyksekkäin, jos varsinkin katsoo lähtökohtia ja missä hän on nyt. Kaiken koulun ja uran keskellä on hän kasvattanut vielä kaksi mieletöntä pientä tytärtä.

Puhuimme paljon siitä, miten ystäväni tasapainoilee lastensa kanssa, kun omat lähtökohdat olivat niin erilaiset. Lapset Luxemburgissa elävät aika erilaista elämää yksityiskouluissa kuin ystäväni Libanonissa. Lapset oppivat nannyihin ja ties mihin ja luulevat että se on normaalia arkea kaikille kaikkialla.

Avec Sofié Blog l Erilaiset elämät

Ystäväni tyttärien ystävien äidit eivät niinkään käy töissä vaan ovat kotona. Muutaman kerran tytöt ovat kyseenalaistaneet, että miksi heidän äitinsä käy töissä, kun ystävien äidit ovat kotona. Tällaisten kysymysten takia tytöt menivät Luxemburgissa julkiseen kouluun, ei yksityiskouluun. Ystäväni halusi turvata sen, että jos muutto takaisin Ranskaan joskus tulee, ei se ole tytöille shokki, kun he palaavat ranskalaiseen koulujärjestelmään ja elämään.

Hän myös sanoi, että on vaikea pitää rajoja mitä lapset saavat lahjoina tai miten heitä kasvatetaan koska ympärillä olevat lapset opetetaan niin eri tavoille. On hyvä, että on diversiteettiä, mutta ymmärrän vaikeuden kasvatuksellisissa asioissa. Ranskalaisille lapsille pöytätavat opetetaan kotona jo melkein vauvasta lähtien ja heidät opetetaan syömään kunnon ruokaa eikä pikaruokaa. Ja kun he menevät kansainväliseen ympäristöön, saattaa vanhemmilla mennä sormi suuhun, että miten pidetään pöytätavat ja ruokailutottumukset kurissa.

Kun mietin omia lapsuuden lahjatoiveita, pyysin Marimekon laukkua lahjaksi tai hyvin ns. normaaleja lahjoja. Äiti puhui Hermèsin huiveista ja muista lapsuudessani, mutta itse ymmärsin ne vasta kaksikymppisenä. Toisin on ehkäpä nyt jo Suomessa, mutta varsinkin Luxemburgin kaltaisissa paikoissa pikkuiset näkevät eksklusiivisia merkkejä ja niiden saaminen joulu- tai synttärilahjoiksi on jokseenkin normaalia jo alle kymmenvuotiaina. Puhuimme paljon tästä aiheesta ja siitä, miten pitää lapset lapsina ja opettaa heille, että kaikki asiat eivät tipu samalla tavalla kuin omenat puusta.

Edellisen kaltaiset esimerkit korostuvat totta kai varsinkin paikoissa, joissa melkein 50% väestöstä on muualta tulleita. Tällöin niin sanottua vahvaa kotimaan kulttuuria ei ole, ja  ihmiset käyttäytyvät omilla tavoillaan ja konflikteja tai ristiriitoja ainakin mielentasolla voi syntyä.

Myönnän, että olen ystävänäni kanssa samoilla linjoilla mitä tulee esimerkiksi koulutukseen. En nyt halua, että joku pahastuu, että kotona oleminen on jollain lailla väärin, mutta ymmärrän ystäväni huolen siitä millaisia vaikutteita tyttäret saavat, jos ystäväpiiri ei ole kovinkaan kunnianhimoinen. Tiedän omastakin elämästäni, että tilanteet vaihtuvat ja aina eivät asiat mene niin kuin suunniteltiin, mutta perusarvoiltani olen tässä asiassa samaa mieltä.  Pienten kommentit työssäkäyvän äidin kummastelusta johtuvat paljolti ympäristöstä ja valitettavasti siitä faktasta, että Keski-Euroopassa on jokseenkin normaalia, että vain yksi puolisoista käy töissä. Se ei tosin ole kulttuuri johon ystäväni haluaisi kasvattaa lapsensa. Sen takia myös minä kerroin heille, että heistä voi tulla mitä tahansa he haluavat, eikä ikinä tähti ole liian korkealla mihin kurkottaa.

 

Follow me on:

Facebook, InstagramPinterestBloglovin,  SoundCloud and Twitter

You may also like

8 Comments

  1. Mukava lukea Luxista! Ja mielenkiintoinen näkökulma. Täytyy kyllä sen verran sanoa, että yhtälailla täältä löytyy ihmisiä ja taustoja jokaiseen lähtöön. Eli kuvailemasi elämäntyyli on yksi monesta. Tiedän esimerkiksi itse enemmän työssäkäyviä äitejä kuin kotona lasten kanssa olevia. Luksusta ja merkkivaatteita näkyy ihmisillä, mutta ei niinkään ekspattien yllä vaan paikallisten. Parasta musta Luxissa on se, että täällä pystyy aika helposti elämään oman kulttuurin mukaan ja että kaikki on niin kansainvälistä. Usein ei töissä/koulussa/harrastuksissa jne ole vain yhtä tai kahta kansalaisuutta vaan useita eri. Ehdottomasti yksi helpoimpia maita kotoutua. :)

    1. Heippa Emialia,

      Jep, Luxiin on helppo kotiutua ulkomaalaisena, mutta ystäväni tapauksessa kun oma kulttuuri on niin vahva ja hän häaluaa pitää lapset ns.ranskalaisten käytöstapojen piirissä, on se vaikeaa.
      Meillä ei Suomessa välttämättä ole ihan niin tarkkoja käyttäytymissääntöjä tai lapsilta odoteta sitä että he kolmevuotiaina haluavat lautasliinan ennen kuin pystyvät syömään, niin tällaiset erot välttämättä tulevat esiin. Ihan samalla tavalla kuin esimerkiksi se, että Etelä-Euroopassa annetaan pienillekin lapsille makeaa, mutta pohjoismaalaiset äidit kavahtavat nutella purkkeja ja keksejä aamiaispöydissä. Kyse on pienistä suurista eroista :)

  2. Olin vuosia sitten osa-aikatoissa vaatekaupassa ja kollegani oli bosnialainen nainen, joka oli tullut tanne Lontooseen aikoinaan pakolaisena ex-Jugoslavian sodan jaloista. Olimme samanikaisia mutta lapsuuteni turvallisessa Suomessa oli kovin erilainen hanen lapsuuteensa verrattuna Sarajevon pommitetuilla kujilla.

    Olen sittemmin tutustunut ystavani mieheen, joka pakeni myos Sarajevosta teinina, kun sai kuulla etta olisi joutunut armeijaan 16-vuotiaana ja moni hanen bosnialaisista ystavistaan kuoli sodassa, kun olivat eturivissa. Mies omistaa nykyaan oman baarinsa ja on kaikin puolin menestynyt ja hanella ja ystavallani on 2 mahtavaa pienta poikaa monen vastoinkaymisen jalkeen. On hienoa, etta heilla on kaikki hyvin kaiken tapahtuneen jalkeen.

    1. Heippa Elina,

      onpa ihana tarina ystävilläsi. Tällaisia tarvitaan lisää :)

      Samoin olen minä onnellinen ystäväni puolesta miten hän kaikesta huolimatta on mennyt niin hienosti eteenpäin ja menestynyt elämässään, niin töissä kuin kotona. Tällaisista tarinoista tulee niin hyvä mieli :)

  3. Keski-Euroopassa on jokseenkin normaalia, että naiset käyvät työssä:Saksassa 70,8%, Alankomaissa 70,1 %, Ranskassa 60,9 % , Luxemburgissa 60,4 %, Belgiassa 58,1 %, koko EU:ssa 61,3% ja Suomessa 67,6 %. Saksassa politiikka edistää tyttöjen ja naisten koulutusta ja äitien työelämään oallistumisen mahdollisuutta, etenkin johtavin ja hyvin palkattuihin virkoihin ja toimiin. Lapsilla on oikeus 1v. asti saada paikka varhaiskasvatuksessa, päivähoitajan luona tai päiväkodin pienryhmissä. Naisille kuuluu 50% maailmasta, ja se on pikkutyttöjen ja pikkutyttöjen opittava pienestä asti.

    1. Mun on pakko oikaista tästä kommentista muutama asia, sillä itse yli 10 vuotta Saksassa asuneena ja työssäkäyvänä äitinä voin vain todeta, että todellisuus on hyvin erilainen kuin mitä Katriina antaa kommentissaan ymmärtää (valitettavasti!). Ensinnäkin merkittävä osa naisista Saksassa käy töissä vain osa-aikaisesti ja matalapalkka-aloilla. Joissain tilastoissa on mukaan laskettu myös ns. mini job-työssä olevat, jotka tienaavat max 450 e kuussa ja he ovat myös yleensä myös naisia. Verotusmalli kannustaa toista puolisoa tekemään vain vähän tai ei ollenkaan töitä ja se saa hyvin usein naisen jäämään kotiin, koska rahallisesti yhdellä palkalla voi pärjätä ihan hyvin tämän veromallin ansiosta. Työelämä on täällä sen verran raakaa, että harvoin osa-aikatyössä pääsee mihinkään päättävään asemaan tai hyvään tuntipalkkaan kiinni. Myöskin Suomen 8-16 työpäivät voi unohtaa, jos haluaa edetä uralla johtavaan asemaan tai sinne päinkään.

      Päiväkotiin on lain mukaan oikeus 1-v lähtien, mutta tämä on monessa paikassa vain iso vitsi. Hoitopaikkoja ei ole tarpeeksi ja niihin saattaa olla vuosien jonot. Lisäksi moni päiväkoti menee kiinni jo alkuiltapäivästä, jolloin esim. klo 17 saakka töissä oleminen on mahdotonta. Me esim. asumme yhdessä Saksan suurimmista kaupungeista ja meidän kaupunginosassa on vain kaksi päiväkotia, jotka ovat auki pidempään kuin klo 16.

      En tiedä mitä Katriina tarkoitti sillä, että politiikka edistää naisten koulutusta ja työllistymistä, sillä tämä ei ainakaan käytännössä näy millään tavalla (mm. Saksan verotus päinvastoin kannustaa naista jäämään kotiin). Yksityisellä sektorilla ei naisjohtajia paljon näy, voi tosin olla, että julkisella on jonkinlainen sukupuolikiintiö olemassa, mutta harvemmin siellä niitä oikeasti merkittäviä ja hyvin palkattuja virkoja on olemassakaan.

      Kyllä Saksassa on edelleen naisen asema työelämässä erittäin huono verrattuna vaikkapa Pohjoismaihin.

      1. Heippa Molly,

        yep, en tiedä oliko tämän tarkoitus olla provokatiivinen kommenntti, sillä Hollannin luku ei ole ollenkaan tuollainen ja mitä nyt Saksalaisesta työkulttuurista tiedän, niin en usko millään, että tuo luku pitää paikkansa.

        Me ollaan Suomessa niin edellä näissä asioissa. Onneksi voidaan vaikuttaa äänellämme ja esimerkeillämme nyt ulkomailla asuessa näihin asioihin :)

    2. En tiedä mistä sait nämä luvut, mutta voin väittää että Hollannin luku ei ainakaan ole tuolla tasolla. Täällä tehdään 4 päiväistä viikkoa aika laajasti ja naiset eivät käy yhtä ahkerasti töissä mitä Suomessa. Muistaakseni meidän HR sanoi, että alle 50% naisista käy töissä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*