Enemmän häitä, vähemmän hautajaisia

 

Vaikka Amsterdamiin muutto meni kivuttomasti ja olemme saaneet elämän rullaamaan täällä todella hyvin, on tätä ensimmäistä vuotta varjostaneet ikävästi kahden läheisten hollantilaisen ystävän syöpätaistelut. Ensimmäinen taistelu loppui elokuussa ja toinen muutama päivä sitten. En ole hollannissa ollut häissä, mutta ensi viikolla on edessä jo toiset hautajaiset vuoden sisällä.

Se tuntuu jotenkin niin väärältä, kun nuoria ihmisiä nukkuu pois. Minulta ei ole montaa läheistä aiemmin kuollut ympäriltä ja sen takia olen ollut näiden tapausten takia hieman alakuloinen. Kun joku lähellä sairastuu yhtäkkiä, ymmärtää elämän rajallisuuden.

Näillä ikävillä tapauksilla on myös ollut hyvä vaikutus minuun. Olen pystynyt keskittymään enemmän olennaiseen, jättänyt turhat jutut miettimättä ja tylsät jutut murehtimatta. Keskittynyt olennaiseen ja myös omaan hyvinvointiini. Olen oppinut sanomaan ei tyhjänpäiväisille asioille ja keskittymään asioihin, jotka tuottavat hyvää oloa. Olen myös oppinut ja uskaltanut sanoa enemmän vastaan. ”Take no shit” -rannekoru on ranteessa muistuttamassa, että täällä ollaan hyvien asioiden vuoksi ja ihan mitä tahansa ei tarvitse kestää.

Jollain tavalla kuolemantapaukset ovat siis kasvattaneet minusta vahvemman ja itsevarmemman ihmisen. En osaa selittää sitä, mutta muistan kun ensimmäinen poikaystäväni sanoi joskus lukiossa minulle, että pakko ei ole muuta kuin kuolla. Tuo lause on jollain lailla konkretisoitunut minulle viimeisen vuoden aikana.

Tähän viimeiseen kuolemantapaukseen olen osannut jo varautua 19 kuukautta. Ennuste oli jo huono Amsterdamiin muuttaessa, mutta joissain hetkissä valoa oli paljonkin. Nyt voi jollain lailla hengittää kevyemmin kun tietää toisen päässeen kivuista ja perheen suruprosessissa eteenpäin.

You may also like

2 Comments

  1. Elämän rajallisuus on jännä juttu. Olen hakemassa opiskelemaan lääketiedettä, ja pidän nyt siis välivuotta. Vuosi on mennyt aikalailla nenä kiinni kirjassa, pääsykokeista stressaten ja omaa osaamista epäillen. Olen miettinyt usein, että jos kuolisin vaikka ensi viikolla, nämä viimeiset puoli vuotta olisivat menneet täysin hukkaan siinä mielessä, etten ole erityisemmin tehnyt itselleni mieluisia asioita, vaan pikemminkin panostanut tulevaisuuteen opiskelemalla. Koen vaikeaksi sen, että jotenkin pitäisi yrittää samanaikaisesti elää sitä omaa parasta elämäänsä – koska elämä on niin kovin lyhyt – mutta samalla joudun ponnistelemaan niin kovasti, jotta pääsisin unelma-alalleni..

    Paljon voimia surun keskelle.

Leave a Reply to Milla Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*