Elokuun kolmas ja elämäni paras sähköposti

Vuosi sitten tänään sain mitä ihanimman sähköpostin. Tuota sähköpostia olin odottanut kauan. Se ei vain antanut lupaa muuttaa pois Pariisista, vaan se antoi mahdollisuuden muuttaa lempikaupunkiini Amsterdamiin. Muistan edelleen sen hetken, kun mieheni avasi mailinsa ja luki sen minulle. Minä singahdin kattoon mutta mieheni suu meni mutrulle.

Hän olisi mieluummin halunnut muuttaa Sveitsiin, koska hän rakastaa lautailua ja muutenkin pitää Sveitsiä maana, jossa hän haluaisi asua. Minä taasen olen aina ollut Amsterdamin kannalla, sillä olen ensimmäisestä kerrasta lähtien pitänyt sitä paikkana, jossa minun on helppo olla.

Kaksi viikkoa meni miehelläni järkytyksessä, mutta sillä välin minä aloin jo pakkaamaan, järjestelemään asioita ja etsimään asuntoja. Vaikka paperiasioissa meni monta kuukautta, antoivat nuo kuukaudet aikaa laittaa kaikki asiat järjestykseen ja palikat paikoilleen.

Vaikka olemme asuneet Hollannissa nyt vasta puoli vuotta, ovat nuo kuukaudet olleet ihan käsittämättömän ihania. Kumpikin on ymmärtänyt, että miten tärkeä on asua maassa, joka sopii kummallekin perheenjäsenelle.

Ulkomaille muuttoa romantisoidaan minusta aika paljon ja sen realiteeteista kirjoitetaan vähän. Toki toisille sopii olla kotona lasten kanssa ja elää ns. vapaampaa elämää, mutta meillä kun ei lapsia ole, oli eloni ajoittain aika yksinäistä. Se voi kuulostaa todella erikoiselta, jos sanon, että elämäni Etelä-Ranskassa oli ehkä yksi surullisimmista ajanjaksoista elämässäni. Vaikka minulla oli kaikki hyvin avioliitossa, kiva koti, pystyin elämään blogilla, mutta en silti vain nähnyt elämääni Rivieralla tai Pariisissa.

Tiedän monta pariskuntaa, jotka menevät toisen ura edellä ja se ei ole aina helppoa sille toiselle osapuolelle. Varsinkin jos muuttoja on jatkuvasti ja oman elämän joutuu rakentamaan yhä uudelleen ja uudelleen. Se on ihan todella raskasta varsinkin, jos on yhtään uraihminen.

Oman palansa peliin tuo vielä se, jos perheessä on lapsia. Tämän asian takia meillä ei ole lapsia, sillä haluaisin, että lapsemme voisi elää ns. normaalin lapsuuden ja että hän pystyisi rakentamaan lapsuutensa yhteen paikkaan ja solmimaan normaaleja ystävyyssuhteita.

Saan paljon kysymyksiä siitä, että miksi meillä ei ole lapsia ja syy on nimenomaan tämä. En haluaisi, että lapsemme kasvaisi nannyjen kanssa, sillä minä haluan käydä myös töissä. Ulkomailla asuessa sen oman elämän rakentaminen ottaa aikansa ja energiansa niin lapset eivät välttämättä sovi ihan joka parisuhteeseen. En myöskään halua, että isä ei olisi koskaan kotona ja hän olisi se tyyppi, joka tulisi joka sunnuntai illallispöytään ja lähtisi aina maanantaisin pois. Tai, että laatuaikaa vietettäisiin vain lomaviikoilla.

Nämä ovat todella ikäviä ja myös kipeitä valintoja. Kun riskit osaa nähdä etukäteen, ei onnea mikä meillä on nyt halua laittaa alttiiksi stressille. Olen elämää koskettavissa asioissa aika realisti enkä elä isoissa asioissa hetkessä, vaikka persoonaltani olenkin suhteellisen spontaani. Isoissa kysymyksissä olen varpaillani ja harkitsen asioita pitkään.

Mietimme Amsterdamiin muuttoa kaksi vuotta ja kun lopullinen lupa sille tuli, olin todella valmis aloittamaan uuden jakson elämässä kanaalien varrella. Tuolla sähköpostilla, jonka saimme päivälleen vuosi sitten, on ollut suuri merkitys meidän elämälle. Muistan varmasti elokuun kolmannen lopun ikääni.

 

Follow me on:

Facebook, InstagramPinterestBloglovin,  SoundCloud and Twitter

You may also like

18 Comments

  1. Varsinkin ulkomailla asuessa on sillä asuinkaupungilla todella suuri merkitys. Meillä se onnellisuus oli niinkin pienestä kiinni kun muuttaminen vain 30 min päähän toiseen kaupunkiin täällä Briteissä. Elämä muuttui tuhat kertaa paremmaksi ja nyt kolme vuotta muutosta olen edelleen superonnelinen että muutettiin, olen niin paljon onnellisempi täällä nykyisessä asuinkaupungissa vaikka se vanha koti sijaitsi todella vain puolen tunnin ajomatkan päässä :) Välillä se on pienestä kiinni!

    1. Heippa,

      jep, näin olen sen itse kokenut. Itse viihdyin Luxissa vaikka se oli todella todella pieni. Mieheni ei taas viihtynyt siellä kun hän on enemmän iltaeläjä, niin hän ei ole tottunut olemaan vain kotona myöskään arkena ja sen takia Lux oli poissa laskuista.

      Niin, meinasimme monta kertaa muuttaa suburbiaan Pariisissa, mutta mieheni elämä lentokenttien välillä olisi ollut todella vaikeaa ja sen takia Amsterdam on niin paljon parempi vaihtoehto elämänlaadun kannalta. Nyt kotiovelta kentälle menee 30 minuutissa tuntien sijaan mitä se olisi voinut olla Pariisin suburbiasta. Luxista ei olisi ollut suoria lentoja tai junia kaikkiin paikkoihin niin työn ja oman elämän yhdistäminen olisi ollut todella vaikeaa. Onneksi nyt kaikki toimii meillä ja teillä paremmin :)

  2. Näin lukijana vaikuttaa, että ajatuksesi pyörivät usein lastenhankinnan ympärillä ja koet jatkuvasti tarvetta puolustella miksei teillä ole lapsia. Teksteistäsi välittyy kuva, että vertaat itseäsi ikäisiisi naisiin, joilla on lapsia. Kirjoitustyylistäsi ja tavastasi käsitellä aihetta voisi luulla, ettet ole aivan sujut lapsettomuuden kanssa. Usein kirjoituksesi, jotka käsittelevät tai sivuavat lapsettomuutta, ovat jollain tavalla hyvin hyökkääviä ja arvostelevia. Lukijana tämä on jollain tavalla kiusallista ja kurjaa luettavaa. Tapasi kirjoittaa asiasta ihmetyttää. Viittaat useissa kirjoituksissa, että saat jatkuvasti kyselyitä lapsettomuudesta. Se on hyvin valitettavaa ja kurjaa. Täällä blogin puolella en ole moisia uteluita kuitenkaan huomannut, joten koen aiheen hieman irralliseksi. Haluaisin myös muistuttaa, että sinun, tai kenenkään muunkaan, ei tarvitse puolustella lapsettomuutta kenellekään. Lasten hankkiminen tai niiden hankkimatta jättäminen on sinun ja miehesi välinen asia. Aurinkoista loppukesää!

    1. Heippa,

      ehkä tämä asia on vain koko ajan käsillä kun moni kyselee siitä koko ajan. Varsinkin nyt kesällä siitä kyseltiin tauotta. En julkaise niitä kysymyksiä, sillä minusta en halua jokaiseen uteluun vastata.

      Olen pahoillani, jos koet, että kirjoitustyylini oli hyökkäävä, sitä sen ei pitänyt olla. Hlausin ehkä selventää, että miksi en koe lapsia meidän elämäntilanteeseen. Moni ei ymmärrä, että ulkomailla asuvilla ei ole samanlaista turvaverkkoa tai äityislomaa mitä Suomessa. Tiedän, että meidän elämä olisi niin vaikeaa jos meillä olisi lapsia. Olisin ihan yksin niiden kanssa ja sitä en halua missään nimessä.

  3. Asuimme ulkomailla viitisen vuotta ja lapset syntyivät siellä. Olin virkavapaalla, äitiyslomalla ja vaihdoin työpaikkaa Suomeen palatessamme.

    Mies on koko perhe-elämämme ajan ollut keskimäärin kaikki viikot työmatkoilla ympäri maailmaa ja lastenkasvatus on jäänyt minun kontolleni.

    Arki on ollut välillä raskasta ja sitovaa, varsinkin kun nykyisessä asuinkaupungissamme ei asu lähisukulaisia eikä vanhoja ystäviämme.

    Mutta, silti en muuttaisi mitään menneessä ajassa. Nämä kaksi nyt jo isoa lasta ovat luontainen jatkumo meille ja en voisi kuvitella, ettei heitä olisi olemassa.

    Asioilla on tapana järjestyä, eikä elämän ja arjen tarvitse aina olla niin pilkulleen järjestyksessä. Pieni sekasorto myös kasvattaa. Ja on ihan tervettä. Kunhan perusasiat, siis rakkaus ja välittäminen kuuluvat arkeen, voi muissa asioissa joustaa.

    Mutta, korostan että nämä ovat ainoastaan minun mielipiteitäni ja jokainen päättää omasta elämästään.

    Mutta siltikin rohkaisisin miettimään vielä tuota lapsiasiaa. Oman lapsen saaminen on kuitenkin jotain niin erityistä, että sitä on vaikeaa kuvitella etukäteen

    Ja se on kuitenkin mahdollista vain tietyn aikaa.

    1. Heippa Maisa,

      ja kiitos kommentista.

      On todella mielenkiintoista kuulla miten muut samassa tilanteessa elävät ihmiset kokevat uuden roolin ja elämäntilanteen. Minulle se oli todella todella vaikeaa ja varsinkin Pariisi yksin toi siihen oman lisänsä.

      Olen miettinyt näitä asioita paljon nyt kun ystäväni tilanne aivokasvaimen kanssa on niin huono. On todelinen siunaus hänen miehelleen, että heillä on lapsia. Mihen loppuelämälle on siunaus, että hänellä on jatkumo vaimostaan, sekä myös jotain mikä pitää aktiivisena ja virkeänä vaikeana aikana.

      Ymmärrän ja en ota mitään paineita näistä. Joskus voi mieli muuttua, mutta meidän elämän pitäisi olla hieman seesteisempää, että voisin kuvitella lapsia. Minulla ei olisi ketään täällä joka voisi auttaa ja sen takia on parempi kuunnella itseä tässä asiassa.

      Niin on. Vaikka jotkut lähellä ovat saaneet lapsia yli 40 vuotiaina, tiedän, että ei se aina onnistu,

      Kiitos ihanasta kommentista <3

  4. Itse taas ajattelen niin, että lähes missä maailmankolkassa tahansa voi expattina asua rajatun ajanjakson (3-4 vuotta) ja joka paikassa oppii jotain uutta, ei vain maasta, kulttuurista, ihmisistä, kielestä vaan myös itsestään. Erilaiset paikat kehittävät eri tavalla. Olenkin ollut valmis muuttamaan maihin, joissa en ole koskaan ennen käynyt (ennen kuin niitä on ehdotettu asemamaaksi), joiden kieltä en ole osannut etukäteen jne. Minusta on kiinnostavaa ottaa haaste vastaan; löytää jokaisesta paikasta asioita, josta koko perhe voi nauttia ja innostua ja toisaalta oppia elämään epämukavien tai hankalien asioiden kanssa. Lapsiperheellisenä en muuttaisi maahan, jossa saasteiden tai elintarvikkeiden muodossa olisi lapsille korkea riski sairastua tai saada vakavia terveysvaikutuksia myöhemmin. Toisaalta nyt asumme yhdessä maailman rikollistilastojen kärkimaassa, ja se pitää huomioida kaikessa toiminnassa. Lapsetkin oppivat arvostamaan vapauttaan Suomen-lomilla aivan uudella tavalla lukuisten muiden asioiden lisäksi.

    1. Heippa,

      tässä varmasti tulee eroavaisuudeksi se haluaako olla kotona vai haluaako myös puoliso olla töissä. Kadehdin suoranaisesti ihmisiä, jotka pystyivät olla kotona ja pystyivät nauttimaan joutilaisuudesta. Toivoin niin paljon, että olisin osannut olla stressaamatta ja nauttia omasta vapaasta ajasta. Jos olisin luonteeltani sellainen, miksipä ei sitä muuttaisi maasta toiseen ja eläisi täysillä uusia kieliä ja kulttuureja opiskellen. En vain kertakaikkiaan pystynyt siihen.

      Intiaan en suostunut muuttamaan köyhyyden ja saasteiden takia ja lapsiperheellisen on varmasti aika vaikea muuttaa esimerkiksi Shanghaihin. Edes minä en pystynyt syömään siellä oikein mitään kymmenen vuotta sitten, niin elo lasten kanssa olisi varmasti todella vaikeaa siellä.

      1. Expattina ei välttämättä ole lainkaan joutilaana vaikkei töissä olisikaan, ainakaan lapsiperheellisenä. Pienten lasten hoitaminen kotona, isompien auttaminen läksyissä (vieraalla kielellä opiskeluun tarvitaan enemmän apua), koulutoimintaan osallistuminen, koulu- ja harrastuskuljetukset ym. täyttävät nopeasti arkipäivät. Omat harrastukset ovat ainakin itselleni myös henkireikä.
        Kaikilla turvaverkkoja ei muuten ole Suomessakaan. Sukulaiset eivät asu lähellä, isovanhempia ei ole tms. eli monet turvautuvat myös Suomessa maksulliseen lastenhoitopalveluun. Mekin myös sitten kun takaisin muutamme.

        1. Heippa,

          joutilaisuudella tarkoitan lähinnä, että en käynyt päivätöissä. Toki päiväni kuluivat nopeasti blogijuttuja tehden, mutta se ei ollut minulle tarpeeksi haasteellista tai sellaista, että sain siitä tarpeeksi itselleni.

          Ei niin, mutta useammin jokaisella on varmasti joku tuttu johon turvautua kun apua tarvitsee vaikka tunniksi :)

  5. Tosi mielenkiintoista ja hiukan pysäyttävääkin, miten tietoisesti olette pohtineet tulevaisuuden valintojanne. Kiitos, kun avasit sitä :) Moni tuskin miettii noin tietoisesti ja realistisesti isoja valintojaan.

    Onko tulevaisuudessa mahdollista, että asetutte yhteen paikkaan, vai ovatko miehesi ala / omat ambitiot sellaisia, ettei se onnistu? Voihan olla, että päädytte vielä Sveitsiinkin. Tämä on hieno maa, mutta välillä olen kokenut hankalaksi juuri tuon oman paikan ja roolin löytämisen. Expat-vaimojahan täällä on paljon, mutten oikein koe sitäkään maailmaa omakseni, ja oman työuran jatkaminen vaati hiukan miettimistä ja kypsyttelyä, mutta nyt olen aika tyytyväinen tilanteeseen :)

    Terkkuja Sveitsistä ja kivaa loppukesää!

    1. Heippa,

      kiitos kommentistasi.

      Tulemme kumpikin avioeroperheestä ja se varmasti vaikuttaa meihin kumpaankin. Kun on nähnyt miten korttitalo leviää aivan totaalisesti, haluaa sitä tehdä elämässään erilaisia valintoja. Vaikka lapsuus oli ajoittain aika kipeää, on se jo pienestä asti ohjannut omaa ajatteluani ja päätöksiäni, jotta en joutuisi samaan tilanteeseen.

      Itkin Etelä-Ranskassa monta kertaa, että olen juuri kuin äitini joka en koskaan halunnut olla, sillä olin täysin mieheni uran armoilla.

      Mieheni käy Sveitsissä usein. Hän vaan rakastaa sitä paikkaa yli kaiken ja ymmärrän että miksi. Puhtaus ja luonto ovat upeita asioita siellä. Ehkä joku päivä vielä :)

      Ihanaa loppukesää sinne <3

  6. Hienoa kuulla, että olette onnellisia. Sanot, ettet halua nyt riskeerata onneanne lapsilla ja stressillä. Oletko varma, että ajattelet samoin vielä viiden, kymmenen tai vielä useamman vuoden päästä? Tai siinä vaiheessa, kun lapsia ei voi enää saada. Älä rakenna onneasi yhden ihmisen varaan. Ikuiseltakin tuntuva rakkaus voi kadota. Useinhan miehet eivät halua lapsia mutta sitten kun se on jo myöhäistä vaimolle, lähtevät nuoremman naisen matkaan ja lapsia ilmaantuukin hyvin nopeasti.

    En tarkoita olla pahan ilman lintu mutta kyllä kai Hollannissa nyt lastenhoito hoituu ilman nannyjakin? Harva Suomessakaan kotona vuosikausia on vaan lapset menee tarhaan ja kouluun.

    Itselläni ei ole lapsia, nyt on jo liian myöhäistä. En ole koskaan ollut kovin lapsirakas ja vauvakuume ei ole vaivannut. Kaduttaako? Kyllä ja ei. Muistan miettineeni lähestyessäni neljääkymmentä, että nyt olisi vihoviimeiset hetket, jos lapsia haluaisi edes yrittää saada. Olin parisuhteessa mutta mies ei ikinä lapsista puhunut, hänellä kun oli jo yksi edellisestä avioliitosta. Olisin kai tarvinnut miehen, joka olisi todella halunnut lasta, niin sitten olisin ehkä itsekin lämmennyt ajatukselle.

    Asun myös ulkomailla ja se, minkä tämä lapsettomuus on aiheuttanut on se, että esim. tuttavuudet ja mahdolliset ystävyydet lasten kautta ovat jääneet saamatta. Ei perheellisiä kiinnosta lapsettomat. Sama Suomessa. Jos sinne joskus palaan, edessä on todella yksinäinen vanhuus. Välillä nimittäin tuntuu, että eiväthän suomalaiset naiset osaa muusta puhuakaan kuin lapsistaan. Ja auta armias, kun tulee lapsen lapsia. Huoh. Kun kysyy suomalaiselta naiselta, että mitä kuuluu, niin tulee tarinaa, että lapset sitä ja mies tätä. Naurattaa ja ärsyttää lähinnä ja usein tekisi mieli sanoa, että kuule, ei minua kiinnosta pätkääkään lapsesi tai miehesi asiat, kysyinhän mitä SINULLE kuuluu? Siihen vastaus on usein, että mitäs minulle mitään. Ymmärrän, että se perhe kuuluu tiiviisti elämään ja lyhyesti voi kyllä kuunnella perheenkin kuulumiset mutta usein niitä kaadetaan niskaan tuskastuttavalla yksityiskohtaisuudella. Minua ei niinkään kiinnosta yleensäkään se, mitä ihmiset ovat tehneet vaan tunteista ja kokemuksista puhuminen. Meitä on moneksi.

    1. Heippa,

      En osaa sanoa mitä mietin kymmenen vuoden päästä. Olemme usein miettineet myös adoptiota vaihtoehtona myöhemmälle iälle, sillä jotenkin koen, että se olisi monella tavalla parempi vaihtoehto. Maailma on täynä lapsia jotka tarvitsevat perheen, niin miksi ei anna heille parempaa tulevaisuutta?

      Olemme kumpikin työmatkoilla niin olemme myös öitä poissa niin aika vaikea olisi järjestää aikatauluja sen suhteen.

      Olen todella pahoillani, että näin on käynyt. Minulla on paljon lapsellisia ystäviä ja pidän siitä kun lapset tuovat sen oman energian asioihin.

      Minusta lapsikeskustelut ovat välillä samanlaisia mitä urakeskustelut. Kun yksi asia ottaa ns. suuren osan elämästä, ei sitä osaa muusta puhua. Joku on tehnyt töitä koko elämänsä niin ei osaa nähdä toisenlaista elämänpolkua. Toinen taas on ollut 5 vuotta kotona lasten kanssa, niin totta kai elämä täyttyy lapsiin liittyvillä keskusteluilla. Huomaan tämän ystäväpiirissäni ja minusta se on ihan luonnollista ja välillä ihan virkistävääkin :)

  7. Lähetin eilen pitkän kommentin mutta et ole julkaissut sitä. Mikähän siinä sinua ärsytti? Siinä ei ollut mitään ihmeeellistä mielestäni mutta ehkä et siedä eriäviä mielipiteitä. Todella paskamaista, näpyttelin sitä meinaan pitkän tovin. Nyt sai tämä blogi jäädä.

    1. Heippa, se oli mennyt spämmiin enkaä plut huomannut sitä. Anteeksi. Tänään reissaan koko päivän enkä ehdi siihen enää vastata.

      Otathan huomioon, että olen ollut lomalla, enkä ole halunnut koluta kaikkia foldereita läpi tai avannut edes mailiani.

      Muistetaan ne hyvät käytöstavat myös täällä blogissa ja annetaan meillekin joskus aina lomailla ja olla vähän rennommalla vaihteella. Jokaisen kommentin julkaisen jos se ei pahoita läheisiäni.

Leave a Reply to Maisa Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*