Egg hunt – now also for adults

Muutama viikko sitten olimme kahvilassa ja kun olimme lähdössä pois, kysyi kahvilan tarjoilija, jos haluaisimme tulla pääsiäisen aikana munajahtiin Palais Royalin puistikkoon. Ennen kun ehdin avata suuni, mieheni sanoi, että ”ei kiitos, meillä ei ole lapsia.” Otin flyerin talteen ja ajatus munajahdista puistossa jäi mieleeni..

Egg hunt eli munajahti ei ole kuulunut minun lapsuuteeni. Kävin toki virpomassa ja yöllä myös kukko muni sänkyni alla olevaan koriin, kun nukuin. Munajahtia on varmasti vaikea järjestää Suomessa ulkona, kun yleensä pääsiäisenä meillä on vielä lunta tai sää on muutenkin epävakainen. Etelä-Euroopassa tai Yhdysvalloissa nurmet jo vihertävät, joten munajahti on helppo järjestää ulkona puistoissa ja kotipihalla.

Eilisen aamun vinguin kotona, että miksi emme muka voi osallistua. Tai edes mennä katsomaan, kun ihmiset keräilevät munia puistossa koreihinsa. Sain tahtoni sillä ehdolla läpi, että en veisi yhtään suklaamunaa lapsilta vaan jokaisen munan pitäisi mennä lapsien koreihin, eikä minun käsilaukkuuni. Deal.

Kun saavuimme lähtöpaikalle kahvilaan, kysyin vielä kerran, että onko osallistumisessa ikärajaa, kun näin jonossa myös pariskuntia ja kaveriporukoita. Ja ei, munajahdissa ei ollut ikärajaa. Winning!

Suurimman ajan tosin autoin kanssakilpailijoitani munien löytämisessä, mutta löysin myös itse kolme suklaamunaa. Miten pienestä asiasta voi tulla niin iloiseksi, kun juoksennella pitkin puistoa ja etsimällä suklaamunia.

Tämä oli ensimmäinen virallinen munajahti, jossa olen ollut, mutta ei varmasti viimeinen.  Joskus olen järjestänyt työpaikallani munajahdin koulutusmielessä, mutta en ikinä niin sanotusti leikkimielessä.

 

Ensi kerralla minun pitää tosin panostaa vähän enemmän pukeutumiseen, sillä kanssakilpailijani olivat hieman paremmin varustautuneet mitä minä. Kuvassa näkyvä prinsessa-pupu ei ehkä saanut kerättyä eniten munia, mutta kotiin hän vei parhaiten pukeutuneen keräilijän palkinnon aivan varmasti.  Kuinka suloinen hän on kaikkine korvineen ja häntineen?

 

Mitä tästä opimme? Kannattaa kysyä aina kaksi kertaa, ennen kuin ottaa ”ei” vastauksen vastaan. Opin myös, että munajahtiin saa osallistua ainakin Ranskassa vaikka ikää on mittarissa enemmän kuin 5. Ensi vuonna vain kori vielä mukaan :)

You may also like

6 Comments

  1. Ihana! Egg hunt on kylla mainio – ihan nauratti etta miehesi ei antanut sun napata suklaamunia. Mika asu sulla sitten oli?

    1. Hahah, niin on :)))

      Tällaisia pitäisi olla useamminkin. Ehkä vappuna voisi olla joku muu teema :)

      Siis ihan normaalit vaatteet, mutta joillakin aikuisilla oli myös teemaan sopivat vaatteet.

      Ollaankohan me muuten ainoita ketkä pukeutuu noidiksi? Täällä näkyy vain pupuja ja tipuja..

  2. Juuri eilen katsoin youtubesta erään jenkkiperheen vlogia, missä Egg hunt oli järjestetty niin, että pienille lapsille, isommille lapsille ja aikuisille oli ihan omat sarjat. :)

  3. Hauska perinne tämä munajahti tosiaan!
    Muutama vuosi sitten olimme mieheni kanssa pääsiäisen Pariisissa ja saimme sunnuntaiaamuna seurata aamiaispöydästä hotellin sisäpihalla tapahtuvaa munajahtia. Tämän Le Bristolin version osallistujat taisivat olla kyllä maailman tyylikkäimpiä pääsiäismunien kerääjiä – samoin kuin vanhempansa äidit leningeissään ja korkokengissän ja isät pikkutakeissaan. Muistelen että joku jalokivitalo (kenties Chopard) oli sponssannut joukkoon löydettäväksi myös äitejä erityisesti kiinnostavan munan.

    1. Jösses – missä on tällaisia munjahteja :D

      Olen selvästi ollut väärässä paikassa, haha! Ihana idea ja jollain lailla niin ranskalainen. Jalokivijahti!

      Uskon että oli varmasti kanta-asiakkaille suunnattu :)

      Aivan mahtava idea!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*