Kun aikoinaan jouduin periaatteessa valitsemaan työni ja rakkauden välillä, oli se ehkä yksi elämäni vaikeimmista ja ikävimmistä päätöksistä. Kun kahden maan kansalaiset tapaavat kolmannessa maassa, kompromisseja joutuu tekemään kumpikin. Usein tällaisissa tapauksissa toisen ura menee toisen edelle ja meidän tapauksessa se oli minun urani.

Moni elää erilaisia kriisejä elämässä. Kriisit, nekin kun kuuluvat elämään. Toinen kokee lapsettomuutta, kolmas avioeroa ja minä koin omasta elämästäni luopumisen kriisinä. Moni ajatteli siinä vaiheessa, että voi miten onnekas olen, kun saan elää Ranskassa. Vieläpä Pariisissa blogia kirjoittaen. Kyllä minäkin Ranskassa asumisen monesta kulmasta positiivisena näin, mutta kun meidät kaikki on rakennettu eri tavalla. Monessa suhteessa perustetaan perheitä tällaisissa tilanteissa tai sovitaan elämälle uudet pelisäännöt.

Me emme riitele juuri koskaan, mutta tämä asia on saanut muutaman kerran minut täysin raiteiltani. Jos jotain niin ranskalainen naapuri on varmasti kuullut minun korottaneen ääntäni ja sanoneen muutaman kerran että ”I effing did not sign up to be a house wife” :D.

Toki tilanteet muuttuvat varmasti vielä elämässäni monta kertaa ja toki edelleen menemme mieheni työ edellä, mutta olen kyllä sen hyvin selkeästi ilmoittanut, että minua ei saa Amsterdamista pois. Meillä on sitten vaikka kolme kotia, mutta opin itsestäni niin paljon tuona Ranskan aikana, että enää en muuttaisi ihan helposti pois täältä olemaan samanlaisessa tilanteessa.

Näen ympärilläni todella paljon ihmisiä samanlaisissa tilanteessa. Käytännössä moni ihminen ympärilläni on tällä hetkellä toisen uran perässä Euroopassa. Toisille se on parasta mitä on tapahtunut. Joku on kotona lasten kanssa, toinen nauttii vapaana olosta ja kolmas haluaa tehdä elämällä täysin muuta kuin rakentaa uraa. Kaikki on omia ratkaisuja ja tärkeintä on vain, että elämäänsä on tyytyväinen.

Nyt kun olen ollut ystäväni tukena näinä viimeisinä kuukausina ja miettinyt elämää aika monelta kantilta, olen tullut siihen johtopäätökseen, että jokaisen tulisi itse tarkemmin miettiä mikä tekee onnelliseksi. Meillä kun ei ole päiviä ihan rajattomasti. Näiden mietteiden takia en voi vaatia miestäni hiljentämään eikä hän voi vaatia minua lähtemään minnekään maahan jonne en halua.

Työ on minulle todella tärkeä asia ja kun Ranskassa ollessa tein työkseni jotain sellaista minkä takana en voinut seisoa, oli elämä todella hankalaa. Olen siinä mielessä hyvin intohimoinen ihminen, että minun on vaikea tehdä asioita joista en oikeasti ole kiinnostunut tai jos ne ovat arvojeni vastaisia. Olen ollut onnekas blogini takia, sillä olen välitilassa voinut tehdä töitä blogillani, mutta koskaan en ole halunnut kirjoittaa vain blogia ja tehdä siihen liittyviä töitä. Blogi on aina ollut minulle luova tila ja ihana iltatyö, mutta asuminen ulkomailla ja blogi yhdessä luovat helposti aika yksinäisen elämän.

Tällä hetkellä meillä kummallakin on työ, josta nautimme ja vaikka emme paljoa näe, ovat ne hetket paljon onnellisempia nyt kuin mitä vaikka kaksi vuotta sitten. Tiedän, että tämä ei ole varmastikaan lopullinen elämäntilanne, mutta nyt nautin näistä hetkistä. Olen onnellinen siitä, että menimme tuon ajanjakson läpi. Ei se helppoa aina ollut, mutta sekin aika opetti niin paljon. Elämässä tulee vaikeita aikoja ja niistä pitää mennä vain läpi. Tässäkin ajassa tai kriisissä tärkeintä oli, että vierellä oli ihminen joka tuki ja tuli vastaan omissa urajutuissa minun uraani ajatellen.