Copyright & Right to Copy

Blogeissa esiintyvistä lainatuista kuvista on puhuttu paljon ja haluaisinkin sen takia kirjoittaa siitä teille. Monille on varmasti hieman epäselvää miten lainattujen kuvien ja erilaisten merkintöjen kanssa tulisi täällä blogimaailmassa toimia, joten ajattelin nyt selventää tätä asiaa teille hivenen. Jotkut ehkä huomasivatkin, että meidän ID-tiimiä haastateltiin uutisissa tässä vähän aikaan sitten ja sitä kautta selvennettiin, että millaista eettistä säännöstä me täällä Indiedaysissä noudatamme.

Bloggaajan tulee aina mainita lähde mistä tekstit tai kuvat ovat lainattu. Kuvien lähteeksi ei kelpaa esimerkiksi Pinterest, We Heart It tai Tumblr. Eli kun klikkailette Pinterestin kuvia, niin kuvaa avaamalla pääsette kuvan alkuperäislähteeseen. Jos pääsette. Eli jos sitä alkuperäistä lähdettä ei löydy, ei kuvaa tulisi käyttää blogissa.

Itse olen nämä blogikuvani asettanut niin, että niitä on helppo pinnailla tai hearttailla. Täten lainaajalta säästyy vaivaa ettei hänen tarvitse tallentaa kuvaa koneelleen ja ladata sitä erinäisiin palveluihin sitä kautta. Minua tämä taas hyödyttää niin, että kuvaan rakennettu linkki tuo kuvan avaajat tänne blogiini. Näin turvaan että kenellekään ei pitäisi jäädä epäselväksi, että kuka kuvan on loppupeleissä ottanut.

Pinterestissä pinnailu kuuluu varmasti aika monien muidenkin harrastuksiin. Pinterestissä pinnaillaan joko omia tai toisen kuvia, mutta suurin osa Pinterestin kuvista ovat kumminkin re-pinnejä. Itse olen viime aikoina alkanut tekemään niin, että jos tiedän kuvan olevan esimerkiksi jonkun blogikollegani ottama ja tiedän hänen olevan pinterestissä niin laitan @-merkin ja sen perään tämän kuvan ottajan nimimerkin. Täten kuvassa oleva linkki vie suoraan kuvan omistajan Pinterest-sivuille. Kätevää ja hyviin tapoihin kuuluvaa.   En ole vielä nähnyt kenenkään tekevän samoin, mutta tehkääpä te :)

Kuviani saa lainata jos siltä tuntuu, kunhan niissä pidetään vesileimat ja tekstissä myös linkataan tänne blogiini. Muutaman kerran olen löytänyt sivustoja (kiitos valppaiden lukijoideni) joissa kuviani käytettiin väärin. Toivon, että ymmärrätte että ongelma ei ole  kuvien lainaaminen, vaan se että ne voivat joutua lainauksen seurauksena vääriin tarkoituksiin. Eli muistetaan ne hyvät tavat myös täällä blogimaailmassa.

___________________________________________________

In Finland we have quite strict policies regarding on immaterial law. Therefore this blog post doesn’t necessarily affect you, but I would still highlight that we should remember good manners in every situations. Even in the blog world or in the different social network platforms.

Some of you have unfortunately found my pictures in some international websites without my permission, watermark and link back to my blog. I don’t mind that if you want to borrow my pictures, but please, keep the watermark on them. I would also kindly ask you to put link back into my blog. That’s all I’m asking.

The reason why I’m actually writing this post is that I as a blogger need to tell my sources like any printed newspaper. If I use pictures that are taken by someone else then I need to give the credits to his or her work. At this point I need to emphasize that Pinterest, We Heart It or other same kind of social network platforms cannot be used as sources. At least in Finland we cannot use them as sources. And If you want to be a true gentleman in Pinterest you can always use the @ symbol to tag the person who has taken the picture. This shows appreciation and gives the picture credits to whom those belong to.

You may also like

26 Comments

  1. Kiitos, Sofié! Mä en tiennytkään, että pelkkä Pinterest ei riitä lähteeksi. Pitääpäs alkaakin korjailla lähteitä omiin postauksiin. :) Musta on tosi hieno ja hyvä asia, että “isot” bloggarit ovat nyt ottaneet puheeksi näitä eettisiä ja moraalisia puolia bloggailusta. Uutislähetyksen missasin kyllä.

    Koodaatko itse kuviasi jotenkin, kun sanot, että teet ne helposti pinnattaviksi? Tai siis koodaat tietysti, mutta miten?

    1. Oleppas hyvä!

      Niin, moni ei tiedä ja nämä säännöthän ovat liikkeessä koko ajan, koska sosiaalinen media ja blogit ovat koko ajan kasvussa ja liikkeessä. Moni ei tule ajatelleeksi, että mitä vaikutuksia kuvan lainaamisesta voi olla.

      Tästähän on maailmalla hyvänä esimerkkinä esimerkiksi se että raskalaisen bloggaajan kasvot oli printattu Zaran teeppariin ilman lupaa tietenkin.

      Huomasin kommenttisi eilen Natan postauksessa ja veikkaan että viittaat kommentillasi siihen. Minä itse olen tosi tarkka näistä yhteistöistä enkä halua aliarvioida tai “huijata” lukijoitani. Teidän takia tämä sivusto on pystyssä, joten olen täällä todella avoin jokaisesta yhteistyöstä tai kampanjasta.

      Indiedays on näissä asioissa todellinen suunnannäyttäjä, sillä meillä on todella tarkat säännöstöt piilomainontaa vastaan esimerkiksi. Valitettavan usein huomaan monessa muussa blogissa piilomainontaa ja luulen, ettei moni blogin lukija ymmärrä sitä. Se on todella valitettavaa. Blogimainonta on myös mainontaa ja piilomainonta on lailla kielletty.

      1. Joo, Natan postausta tarkoitinkin. Painavaa asiaa.

        Blogimaailma todella on muuttunut ja kehittynyt niin valtavasti, että ihmekös tuo, että kaikki säädökset eivät ihan pysy perässä. Asiallinen keskustelu vie kuitenkin asioita eteenpäin, siksi sitä on mukavaa seurata ja oppia itsekin uutta. :)

        1. Niin oli. Joksus ihan hämmennyn, että vieläkin saan lähes päivittäin maileja yrityksiltä mitkä ovat pelkkiä hyväksikäyttöyrityksiä. Siitä tulee tylsä fiilis. Blogien kautta kumminkin moni yritys voisi tavoittaa juuri sen oikean asiakaskunnan paljon tehokkaammin ja edullisemmin mitä esimerkiksi muita kanavia käyttämällä. Olen lukenut paljon artikkeleita ja nähnyt millainen vaikutus blogeilla tosiaan voi olla.

          Niin, tämä maailma on vielä meille kaikille aika uusi ja vie aikansa, ennen kun kaikki kohdat on ratkottu ja säädetty. Sehän tässä parasta onkin, että voin oppia joka päivä jotakin uutta ja jakaa tietoutta muille :)

  2. Hyvä kirjoitus :) Hyvin usein näkee kuvien lähteeksi merkittävän myös Google, jos kuva on löydetty Googlen kuvahaun kautta. Mutta eihän se Google kuvan tekijänoikeuksia omista, vain siksi että hakukone kuvan löytää. Itse pidänkin eniten blogeista, joissa bloggaajat julkaisevat enimmäkseen itse tuottamaansa sisältöä, esim. itse ottamiaan kuvia.

    1. Niin, Google menee ihan samaan sarjaan näiden muiden kanssa. Minunkin kuvani ponnahtavat esiin Googlen kuvahaussa, mutta se ei todellakaan tarkoita että Google olisi ne kuvat ottanut :)

      Minua viehättää visuaalisuus, joten suosikkiblogini on maustettu kivoin kuvin ja kirjoituksin. Tökerö ulkoasu vie puolet viehättävyydestä ja minun kiinnostuksestani. Suurin syy miksi aloin tätä blogia edes kirjoittamaan oli se, että rakastan valokuvaamista, kauniiden asioiden tallentamista ja jakamista.

  3. Hei
    Ihanaa että tähän vihdoin otetaan kantaa, kiitos siitä. Olen muutamalta bloggaajalta jo koittanut näistä kysyä saamatta vastausta. Voisiko tuon Indiedaysin haastattelun nähdä vielä jostakin?

    1. Et ole todennäköisesti saanut vastausta siihen sen takia, koska myös moni bloggaaja on epätietoinen näistä asioista.Tähän otettiin kantaa meiltä ID:ltä tämän kuukauden alussa ja selvennettiin näitä asioita. Toivon, että tämä tavoittaisi mahdollisimman monet muutkin :)

      Hmm. Mä kysäisen. Palaan sulle asap :)

  4. Tää oli kyllä hyvä kirjoitus! Vaikka kyseisiä sivustoja ei tuu käytettyä (en edes osaa yhyyy) niin tää tuntu silti tärkeältä jutulta noin niinku kuvaajan silmissä. Tykkään valokuvata ja joskus niitä kuvia haluttais julkaista jossain muuallakin kuin vain omilla seinillä (ei fb-seinällä heh) tai puhelimen taustakuvana. Joskus tulee sellainen olo että onpa kiva kun oot ottanu hienon kuvan, saanut muokattua värit jne, julkaiset sen esim fbssä kansikuvana niin se kuva leviää sen saman tien maailmalle käytettäväksi. Otin kesällä 2011 kuvan parvekkeelta kun kaupungin yli ilmestyi sateenkaari. Muokkasin kuvaa mustavalkoiseksi ja niin että vain talojen katot näkyi, teetin kuvasta isonnuksen ja kehystin olkkarin seinälle. Tein kuvasta myös joulukortteja johon lisäsin lumihiutaleita. Sen verran sitä on varmaan itsekäs ettei halua muiden ottavan kuvasta kunniaa niin tämäkään kuva ei ole päässyt omalle fb-sivulle vaan se on ilonani olkkarissa. Mulla on sellainen ajatus että en teetä mistä tahansa kuvista suurennoksia, haluan että kuvassa olevalla paikalla on jokin merkitys minulle. Haaveilin viime vkolla ottavani kuvan mökin rannan vastapäisestä saaresta mutta vesi oli niin korkealla etten päässy rantaan ollenkaan ja kuvaa ei voinut ottaa ilman ettei olis ollu puita eessä. Ehkäpä sitten ens kesänä, Punkaharjulla ei tule alvariinsa käytyä täältä.

    Oho tulipa taas maratonkommentti ja vähän asian vierestäkin :)

    1. Hei Fiipi,

      Olen kaivannut sinua ja maratonkommenttejasi :)

      Ah, mitä! Siis jokaisen ihmisen ja varsinkin yrityksen pitäisi olla Pinterestissä!! Mä oon tästä pauhannut nyt viimeiset puoli vuotta, että siellä kaikkien pitäisi olla :) Olen levittänyt Pinterestin-ilosanomaa ihan kuin joku saarnaaja :D

      No mutta kuva on sinun ja sinullehan sen kuuluu tuoda iloa. Ja parastahan tollaisissa aarteissa on jos ne voi pitää ihan vain itsellään <3

      Jaa Punkaharjulla, olen viettänyt lapsuudessani monia kesiä niissä maisemissa ;)

      1. Pitääpä tutustua Pinterestiin kans :)

        Oi vitsi! Oon viettäny kaikki lapsuuteni kesät 13-vuotiaaksi saakka Punkaharjulla! Yksi kesä sattui niin kovat ukkoset peräkkäisinä öinä etten lähtenyt mökille 8 vuoteen. Nyt olen sitten “isompana” käyny siellä joka kesä kerran, yleensä silloin kun mökki laitetaan talviteloille.

        Mutta onpa hassu sattuma! Aattelepa, ollaan saatettu leikkiä yhessä pienenä!

  5. Täyttä asiaa ja on hyvä että tästä puhutaan! On jotenkin yllättävää kuinka vähän ihmiset nettiä käyttäessä miettivät copyright asioita, ja kuten Elina tuossa yllä sanoi, usein vieläkin näkyy kuvien lähteenä “Google” tai parhaimmassa tapauksessa “kuva internetistä”. Olen itsekin yrittänyt muokata kuvani blogissa niin että ne on helppo pinnata ja info kuvaajasta ja blogista seuraa mukana. Tässä on tosin hetki ollut hiljaiseloa Pinterestin kanssa alkuinnostuksen jälkeen, mutta eiköhän se tästä taas vähitellen kun päivät lyhenevät ja on mukavampi istua sisällä koneen ääressä kuin ulkoilla :)

    1. Niin nämä copyright asiat ainakin pyörivät minun mielessäni usein blogeja lukiessani. Hyvänä esimerkkinä on sähköpostiin tupsahtavat media- ja lehdistötiedotteet joita kopioidaan blogeihin ilman minkäänlaisia merkintöjä. Näissäkin pitäisi selkeästi ilmoittaa, että että kuvat, tekstit ja ideat ovat jonkun muun, ei bloggaajan.

      Enhän minäkään kopioi reseptiä ruokalehdestä ja kerro reseptiä omissa nimissäni täällä blogissani :)

      Muistakaa nyt yksi asia, PINTEREST!Olen kokenut niin, että jos jokatapauksessa kuviani pinnaillaan, niin on hyvä jos sen voi tehdä blogini kautta eikä kenenkään tarvitse muuta kuin ladata se pin it-työkalu. Näin blogini ja kuvan väliin jää linkki.

      Pinterest on parhautta. Olen tehnyt itseni kanssa sellaisen sopimuksen etten saa pinnailla muuten kuin 9 jälkeen illalla :)

  6. Erittäin hyvä juttu!
    Samoin kuin kirjoittaessa, lähdehän pitää aina olla esillä ja selkeästi. Harva sitä kuitenkin tajuaa ja Pinterestin kautta kuvat leviävät älyttömän nopeasti ties minne! Pinterestissä kannattaa myös aina raportoida epämääräinen kuva/ jos alkuperä on epäselvä. Tällöin Pinterest huomauttaa kuvaa pinnatessa!
    Monet ovat myös lisänneet profiiliinsa Pinterestissä kuvien lainaukseen ja pinnaamiseen liittyvän copyright tekstin. Tämä on myös hyödyllistä!
    Kannattaa aina olla selvillä omiin oikeuksiin ja tekoihin liittyvistä asioista!!!
    Tarkkaavaisuutta siis :)
    Mutta — hyvä juttu kokonaisuudessaan!!!
    xx
    -S-

    1. Heippa :)
      Niin pitää,ja tästä esimerkkinä on esimerkiksi RDW-postaukseni.Ilmeisesti Pinterest on alkanut jonkinlaisiin toimiin sillä ihan tässä lähiaikoina kohdalle on osunut kuvia joita ei ole voinut pinnata.
      Olen alkanut käyttämään tuota copyright merkintää pinterestissä ihan vähän aikaa sitten. Mutta tästä lähtien se menee tekstin ja kuvan jatkoksi :-)

      Kiva että tykkäsit :)

  7. Mielenkiintoinen teksti tosiaan. Oma työ on tehnyt minusta hyvin tarkan näissä tekijänoikeusasioissa ja itse olen vähän ihmetellyt kuvien käyttöä blogeissa ja niitä “lähdemerkintöjä”. Parasta olisikin jos käytettäisiin omia kuvia jolloin ollaan turvallisemmilla vesillä tai nähtäisiin se vaiva selvittää tarkka lähde lainatuille kuville.

    Juuri kauniiden kuvien takia luenkin blogiasi, kuvasi ovat niin kauniita ja inspiroivia :)

    1. No yksi monesta syystä,että miksi käytän lähes poikkeuksetta omia kuviani ovat juurikin tekijänoikeusasiat.Toisrksi,minä pidän kuvaamisesta.Kolmanneksi,en voisi sanoa blogiani omakseni jos sisältö ei olisi itse tuottamaani :)

      Kiitos Lora<3

  8. Jes, vihdoinkin bloggaaja tarttuu tähän! Ja mahtavaa, että näitä selvennetään teillekin, myös minä olen kysellyt asiasta muutamalta bloggaajalta vastausta saamatta.

    Tuohon piilomainontaan, osa Indiedays-bloggaajista kyllä postaa hieman hämäävästi ns. mainospostauksia. Jos en aivan väärin muista, niin muutama kuukausi sitten ID-bloggaaja perusteli jättäneensä maininnan yhteistyöstä pois sen vuoksi, että oli maininnut siitä aiemmassa postauksessa (joka ei kuitenkaan ollut aivan tämän postauksen alla tai muuten silmäiltävissä). Mielestäni reilua olisi, jos yhteistyöstä yritysten kanssa mainittaisiin aina kun sellaisia postauksia tehdään, sillä ei voi olettaa, että lukijat lukevat blogeista kaiken/uudet lukijat lukevat koko blogin kerralla läpi.

    Kiitos kuitenkin sinulle, kerrot varsin selvästi aina yhteistyökuvioista ja kuvasi on vallan ihastuttavia:)

    1. Heh, no näin tilaisuuden tulleen ja selvennyksien varmistuttua ajattelin kirjoittaa siitä teille. Siis syy miksi et ole saanut vastauksia johtuu ehkäpä varmaankin siitä että kun monille bloggaajillekin nämä asiat ovat epäselviä. Meillä Suomessa näihin puututaan tosi tarkasti, mutta ulkomaisissa blogeissa ei nähin tai piilomainontaan kiinnitetä juuri mitään huomiota.

      Toisaalta ymmärrän tuon, mutta sitten jos esimerkiksi joku laukku näkyy melkein joka postauksessa ja sen jälkeen lukee aina sama teksti, että se on blogin kautta saatu niin sekin ärsyttää lukijoita. Ehkä seuraavilla kerroilla voisi käyttää boldausta tai jotain muuta että tulisi selkeästi esille,että tuote on palkaksi saatu. Sivupalkkiin voisi myös selkeästi kirjoittaa tekstin, että boldadut tuotteet ovat blogin kautta saatuja.

      Minusta se on kaikkien etu että kerron niistä avoimesti ja selkeästi. Olen myös aina valmiina vastaamaan jos teitä mietityttää joku asia :)

  9. Hyvin kirjoitettu ja tärkeää asiaa! :)

    Olen viime aikoina pohtinut tuota Pinterestiä työn puolesta ja siinä on kyllä ihmettelemistä monella! Itsekin olen omassa blogissani ollut vähän laiska linkkaamaan joka kuvaan erikseen… (hyi minua, en ole laittanut kaikkia linkkejä postaukseen vaan vain linkin Pinterest-boardille, josta tietysti sitten kyllä löytää alkuperäislähteet… täytyy ryhdistäytyä!!) Mutta onneksi Pinterest on sentään askel eteenpäin Tumblr’sta, jossa näkee jatkuvasti “varastettuja” kuvia ilman mitään linkkausta tai lähdemainintaa. Luin, että joku oli Tumblrissa jakanut Honey & Jam Hannahin koko reseptin ja kuvat omissa nimissään…

    Toisaalta, jos ja kun omia kuviaan nettiin laittaa, niin se väärinkäytösten vaara on. Kaikki eivät välitä tekijänoikeuksista, ja kun mitään vakavastiotettavaa instanssia ei ole, joka kuvien käyttöä valvoisi niin… no, jos omatunto ei kolkuta, niin helppoahan se on jakaa mitä tahansa. Mutta silti kuvaamme ja jaamme kuviamme blogeissa ja muilla sivuilla.

    Minulla henkilökohtaisesti on kuitenkin sellainen fiilis, että tulevaisuudessa tekijänoikeudet muuttavat totaalisesti muotoaan. Netissä on todella vaikea valvoa oikeuksien toteutumista ja resursseja siihen on harvalla. Mitä helpompi kuvia (tai musiikkia, leffoja yms.) on jakaa, sitä helpommin tekijänoikeudet unohtuvat ja ‘katoavat’ ja sitä vaikeampi materiaalin käyttöä on valvoa. Mielenkiintoista nähdä, minkälaisia keinoja tulevaisuudessa kehitetään, että tekijät saisivat edes jonkunmoisen korvauksen työstään. (Spotify’han on jo askel oikeaan suuntaan)

    1. Ooh, lucky you! Minulla on muutama kaveri ketkä kehittävät palvelujaan Pinterestin avulla päivätyössään. Se kuulostaa niin upealta kun sinne voi kehitellä vaikka mitä erilaisia juttuja :))

      Joo, toi Tumblr on aina ollut vähän mun “no no”-listalla. Harmillisintahan se vain on että moni Pinterestinkin kuva tulee juurikin Tumblr:sta. Hih, vähän kun yksi ulkomainen bloggaaja kertoi omasta brunssistaan minun vappu-brunssin kuvilla :D. Laitoin aika tiukkaan sävyyn viestiä että nyt ne watermarkit takaisin ja linkki blogiini tai otan yhteyttä palvelun tuottajaan..

      Siis sen takia en jaksa olla näistä asiasioista ihan hirveän kireänä kun eri maissa on eri lait ja itsehän näitä kuviani tänne laitan. Sitten se on eri asia jos joku yritys käyttää niitä väärin. Muistat varmaan sen ikävän Gant-tapauksen?

      Niinhän se varmaankin menee. Ei ole mitään kaikkia maita kattavaa sopimusta näistä asioista, joten niin kuin päätoimittajamme tokaisi niin täällä on vähän niin kuin viidakon lait käytössä. Suomessa tosin asioiden pitäisi olla eri lailla.

  10. Kiitos asioiden valaisemisesta!

    Kuten Norppa tuolla ekassa kommentissaan kysyy, voisitko neuvoa meitä muitakin, miten koodaat kuvasi? Meiningillä “Anna hyvän kiertää”, niin viesti kulkee taas eteenpäin :).

    1. Heippa,

      Anteeksi, unohtui ihan vastata tuohon kommenttiin. Meillä nämä koodaamiset hoitaa onneksi meidän IT-heppu mutta sieltä sivuilta löytyy koodi mikä pitää lisätä HTML:ään jos et halua kuviasi pinnattavan.

      Tässä koodi:

      Muuten kuvia voi pinnailla :)

      EDIT: En tajua miksei koodi tule näkyviin mutta sen löydät täältä: http://pinterest.com/about/help/

  11. Näin vanhana virtuaaliheppailijana (oh dear, don’t ask) olen ollut suorastaan hämilläni tästä blogimaailman villistä kuvalainailusta. Itse totuin jo vuosia sitten siihen, että sivuston ylläpitäjälle tai suoraan kuvaajalle, jos se oli kuvan yhteydessä mainittu, laitettiin sähköpostia ENNEN kuvan käyttämistä ja kysyttiin lupa. Että sellainen “kuva lainattu täältä”-merkintä ei riitä, jos ei ole oikeasti lupa kyseistä kuvaa käyttää.

    Omien kuvieni lainailusta olen myös nostanut haloon useammin kuin kerran tai kaksi. Niitä on päätynyt luvatta printtimediaan asti(!!) mikä tuntuu uskomattomalta, kun kuvissa on vesileima päällä ja ne on pienennetty surkeaan nettiresoluutioon.

  12. Eikös siinä uutisessa, johon teitä haastateltiin nimen omaan sanottu, ettei se niin mene, että jos oikean lähteen mainitsee niin sitten saa lainata.

    Todellisuudessa pitäisi varmistaa kuvan oikeuksien haltijalta eli käytännössä usein kuvaajalta lupa. Muuten kuvaajalla on oikeus laittaa laskua perään. Ja just tätä laskun lähettämistä Suomen ammattivalokuvaajien liitto suosittelee jäsenilleen ko. uutisessa.

    Eli kuten edellä Johanna kirjoittaa, samat pelisäännöt pätee edelleen. Kun näistä tekijänoikeuksista nyt puhutaan blogimaailmassa, pitäisi “sääntöjen” noudattamisessa mennä loppun saakka, ei vain niin pitkälle, kuin itselle sopii.

    Blogeissa vaan loppuisi muiden kuin omien kuvien käyttö kokonaan, jos niiden käyttöön pitäisi hankkia lupa kuvaajalta itseltään. Ja kuinkakohan moni olisi valmis tähän?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*