Christmas Panna Cotta

Nyt kun näihin joulupostauksiin päästiin, niin tässä olisi teille ensimmäinen jouluresepti. Teillä kaikilla on varmasti tulossa pikkujouluja ja muita illanistujaisia, eikö? Pannacotta (panna cotta) eli italiaksi sananmukaisesti ’keitetty kerma’ on yksi lempijälkiruoistani. Tai no, onko jotain sellaista mistä en pitäisi? Pannacotta on siitä kiva jälkiruoka, että sen voi tehdä jo hyvissä ajoin ennen tarjoilua, ja täten kotikokki voi rauhassa keskittyä itse pääruoan tekoon. Pannacotta on muutenkin aika varteenotettava jälkiruokavaihtoehto, sillä sitä voi helposti tehdä kookoskermasta tai maidosta ja muokkailla makua maustein ja hedelmin. Täten se on oiva jälkiruoka myös allergikoille.

Tein tällä kerralla aika jouluisen mukaelman perusreseptiä käyttämällä. Tällä kerralla käytin liivatetta, mutta toki voit käyttää myös agar agar –hiutaleita liivatteen sijasta. Reseptistä tulee neljä jälkiruoka-annosta.

Resepti:

2 liivatelehteä

4 dl kuohukermaa

1 vaniljatanko

2 rkl sokeria

1 tl vaniljasokeria

4 rkl glögiä

Hyppysellinen neilikkaa (jauhettua)

Hyppysellinen kanelia

Hyppysellinen pomeranssinkuorta (jauhettua)

Liota liivatteet kylmässä vedessä. Laita kerma, sokeri ja glögi kattilaan. Halkaise vaniljatanko kahtia ja raaputa siemenet seoksen joukkoon. Laita myös tanko seoksen joukkoon. Lisää hyppyselliset neilikkaa, kanelia ja pomeranssikuorta (hyppysellien tässä tilanteessa vastaa muutamaa nuppineulanpäätä). Anna seoksen lämmetä kiehumispisteeseen. Kun seos on kiehuvaa, niin nosta se pois liedeltä. Nosta vaniljatanko pois. Lisää lionneet liivatelehdet.

Sekoita seosta varoen, jotta pannacotta ei vaahtoudu.  Jaa seos tarjoiluastioihin ja laita kelmu suojaamaan. Anna seoksen hyytyä jääkaapissa 4-5 tuntia ennen tarjoilua.

________________________________________________

 

I guess you noticed that I’m a tiny Christmas enthusiast nowadays, so here is my first Christmas recipe for you. I think we all are having little Christmas parties or some other festivities in November and December. One of my favorite Italian desserts is panna cotta, literally ‘cooked cream’.

Panna cotta is nice dessert in that way because it can be done in advance. Panna cotta can be done also from coconut cream, milk and from soy products, so it’s a very good dessert alternative for people who have allergies.

The base for panna cotta is very simple, but you can always spice your own panna cotta as you wish. This time I used gelatin, but of course you can use agar agar flakes instead. This recipe makes 4 portions.

Recipe:

2 gelatin sheets

4 dl of cream

1 vanilla bean

2 tablespoons of sugar

1 teaspoon of vanilla extract/sugar

4 tablespoons of mulled wine (alcohol free)

A pinch of cloves (minced)

A pinch of cinnamon

A pinch of bitter orange peel (powdered)

Place the gelatin sheets in cold water. Put the cream, sugar and mulled wine into a pot. Split the vanilla bean in half and scrape the seeds into mixture. Add a pinch of cloves, cinnamon and powdered bitter orange into the pan. Let the mixture warm up to boiling point. Remove the pan from heat, when the mixture is boiling. Add gelatin sheets and stir carefully. Divide the sauce between 4 serving dishes. Refrigerate until set, at least 4-5 hours.

You may also like

28 Comments

  1. Oi pannacotta, ikisuosikkini! (: Tämä jouluversio kuulostaa kyllä sen verran herkulliselta että täytyy varmaan kokeilla, kiitos reseptistä! Meillä jouluruuat syödäänkin tänä vuonna jo itsenäisyyspäivänä kun joulun aika vietetään reissun päällä.

    Kesällä nautiskelin muuten aivan taivaallista raparperipannacottaa, ja itse kokeilin tehdä sitä vähän aikaa sitten passionkastikkeen kera: http://annashtina.blogspot.fi/2012/10/yummy-friday.html. Jotenkin sen kaiken ihanan kermaisuuden kanssa sopii minun mielestä tosi kivasti pieni hapokkuus mitä sekä raparperista että passionista tulee. (:

    1. Oi, sinä senkin onnekas :). Lähtisin niin miellelläni jouluksi jonnekin kauas!

      Namm! Kuulostaa niin hyvälle. Rakastan raparperia ihan älyttömän paljon!Olen joskus tehnyt pannacottaa kookoskermasta samalla tavalla passionin kanssa ja pidin siitä juurikin sen takia, että kermaa oli täydentämässä jokin muu maku :)

  2. Oi pannacotta, ikisuosikkini! (: Tämä jouluversio kuulostaa kyllä sen verran herkulliselta että täytyy varmaan kokeilla, kiitos reseptistä! Meillä jouluruuat syödäänkin tänä vuonna jo itsenäisyyspäivänä kun joulun aika vietetään reissun päällä.Kesällä nautiskelin muuten aivan taivaallista raparperipannacottaa, ja itse kokeilin tehdä sitä vähän aikaa sitten passionkastikkeen kera: http://annashtina.blogspot.fi/2012/10/yummy-friday.html. Jotenkin sen kaiken ihanan kermaisuuden kanssa sopii minun mielestä tosi kivasti pieni hapokkuus mitä sekä raparperista että passionista tulee. (:

  3. Ai että rakastan aina vaan näitä sun ruokakuvia <3 Meillä tulossa babyn nimijuhlat, jonne juuri mietin menua. Tää voisi olla yksi ihana vaihtoehto makeisiin tarjottaviin. Juhlavan näköinen noissa laseissa!

    1. Kröhöm, itse en ole juurikaan iloinen näistä viime aikojen ruokakuvista. Ruokabloggaus on vähän haastavaa näin marraskuussa kun iltaisin on niin pimeää. Mutta kiitos Katri <3

      Pannacotta on helppo siinä mielessä, koska se ei ole ollenkaan työläs tehdä :)

      Kivoja nimijuhlia!

  4. Ai että rakastan aina vaan näitä sun ruokakuvia <3 Meillä tulossa babyn nimijuhlat, jonne juuri mietin menua. Tää voisi olla yksi ihana vaihtoehto makeisiin tarjottaviin. Juhlavan näköinen noissa laseissa!

  5. Oi, sinä senkin onnekas :). Lähtisin niin miellelläni jouluksi jonnekin kauas!Namm! Kuulostaa niin hyvälle. Rakastan raparperia ihan älyttömän paljon!Olen joskus tehnyt pannacottaa kookoskermasta samalla tavalla passionin kanssa ja pidin siitä juurikin sen takia, että kermaa oli täydentämässä jokin muu maku :)

  6. Kröhöm, itse en ole juurikaan iloinen näistä viime aikojen ruokakuvista. Ruokabloggaus on vähän haastavaa näin marraskuussa kun iltaisin on niin pimeää. Mutta kiitos Katri <3Pannacotta on helppo siinä mielessä, koska se ei ole ollenkaan työläs tehdä :)Kivoja nimijuhlia!

  7. Heippa!

    Pannacotta kuulosti niin hyvältä, että sitä on pakko kokeilla jouluna..voisi tarjota tälläisen vaikka jouluruuan päätteeksi kaikille vieraille :)

    Käytätkö tähän tiiviste glögiä vai millaista? Toimiiko esim. Marlin glögitiiviste tähän hyvin?

  8. Heippa!Pannacotta kuulosti niin hyvältä, että sitä on pakko kokeilla jouluna..voisi tarjota tälläisen vaikka jouluruuan päätteeksi kaikille vieraille :)Käytätkö tähän tiiviste glögiä vai millaista? Toimiiko esim. Marlin glögitiiviste tähän hyvin?

  9. En ole vieläkään saanut aikaiseksi tehdä ite pannista, vaikka onkin niin helpon kuuloinen. Hyvää se kyllä on! Nyt olisi kuohukermapurkki jääkaapissa…ihan selvästi tarkoittaa sitä, että nyt pannacotta tulille ;)

      1. Tykkäsin, melkein ihan liikaa :D Tein hiukan erilaisen variaation eri resepetejä yhdistellen, täytyy vielä tehdä postaus tuosta. Äsh kuinka vaikeaa on kuvata tällaisessa syyshämärässä. Muuten, odotan innolla kattauspostaustasi :)

  10. En ole vieläkään saanut aikaiseksi tehdä ite pannista, vaikka onkin niin helpon kuuloinen. Hyvää se kyllä on! Nyt olisi kuohukermapurkki jääkaapissa…ihan selvästi tarkoittaa sitä, että nyt pannacotta tulille ;)

  11. Hei,

    Kuulostaa todella herkulliselta! Menee heti testaukseen, mutta minuakin kiinnostaisi, käytätkö glögitiivistettä vai ns. valmista glögiä?

    Kiitos ihanasta blogista kauniine kuvineen!:)

    1. Hei, anteeksi etten ole vastannut aiemmin. Käytin siis ihan normaalia kaupasta myytävää glögiä. Laitoin sitä vain hiukan, mutta ensi kerralla laittaisin enemmän. Sitten toki liivatteenkin määrää pitää lisätä :)

  12. Hei,Kuulostaa todella herkulliselta! Menee heti testaukseen, mutta minuakin kiinnostaisi, käytätkö glögitiivistettä vai ns. valmista glögiä?Kiitos ihanasta blogista kauniine kuvineen!:)

  13. Hei,anteeksi etten ole vastannut aiemmin. Laitoin siis tilkan ihan normaalia kaupan glögiä :) Eli siis ihan sellaista mitä saa kaupasta purkista :)

  14. Hei, anteeksi etten ole vastannut aiemmin. Käytin siis ihan normaalia kaupasta myytävää glögiä. Laitoin sitä vain hiukan, mutta ensi kerralla laittaisin enemmän. Sitten toki liivatteenkin määrää pitää lisätä :)

  15. Tykkäsin, melkein ihan liikaa :D Tein hiukan erilaisen variaation eri resepetejä yhdistellen, täytyy vielä tehdä postaus tuosta. Äsh kuinka vaikeaa on kuvata tällaisessa syyshämärässä. Muuten, odotan innolla kattauspostaustasi :)

  16. Hyvältä kuulostaa, ja meinaan toteuttaa ohjeen jouluna! :) kuinkas monta annosta tästä ohjeesta tulee? Luultavasti joudun suurentamaan. Kiitos jo etukäteen!

  17. Hyvältä kuulostaa, ja meinaan toteuttaa ohjeen jouluna! :) kuinkas monta annosta tästä ohjeesta tulee? Luultavasti joudun suurentamaan. Kiitos jo etukäteen!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*