Lokakuu on virallinen syksyn kuukausi. Vaikka syyskuussa saatiin olla hellekeleissä Amsterdamissa, on lokakuu tuntunut jo enemmän siltä, että pian on oikeasti syksy ja, että syystakit pitää pian kaivaa esiin. Toisaalta pidän tällaisesta rauhoittumisesta, kun ei ole niin sanotusti pakko mennä minnekään vaan voi olla kotona rauhassa ja kokkailla. Hollannissa on korona tilanne huonontunut aika paljon, niin senkin takia olemme olleet vain kotona kauppareissuja lukuun ottamatta. Tällaiselle kotihiirelle se sopii oikein hyvin. Olen myös luonut uuden syksyn soittolistan ja se löytyy Spotifysta. Kesän soittolistalla on melkein tuhat tykkääjää ja lupaan luoda syksyn listasta vielä paremman.
Ostin lauantaina kaupasta viikunoita kokonaisen laatikollisen. Rakastan viikunoita yli kaiken ja koska niitä tosiaan tuli ostettua laatikollinen, piti niistä kehittää reseptejä ja syömistä, että ne eivät pilaantuisi. Viimeiset viikonloput ovat menneetkin vain oikeastaan kotona kokkaillen ja remppaillen; tuntuu hyvältä saada asioita etenemään ja koti joulukuntoon (apua, voiko näin sanoa).
Koska päivänvalo alkaa vähenemään, tein ruokaa koko sunnuntain ja kuvasin varastoon reseptejä, niin ei käy sitten niin, että ei ole mitään kuvia varastossa ja sen takia blogi on hiljaisempi. En ehdi päivisin kuvailemaan mitään arkena, niin on pakko pitää syksyllä sunnuntait kuvauspäivinä, että saa edes hieman valoisempia kuvia.
Tarvitset:
Viikunoita
100g tummaa suklaata (riittää noin kuudelle viikunalle)
Suolaa halutessa
Sulata suklaa vesihauteessa. Pese ja kuivaa viikunat. Valuta suklaa viikunoiden päälle. Sirottele suolaa vielä pintaan halutessasi. Laita viikunat jääkaappiin muutamaksi tunniksi ennen kuin tarjoilet viikunat, jotta suklaa jähmettyy kunnolla.
Moni teistä tietää, että olen käynyt ahkerasti antiikkimarkkinoilla Amsterdamissa ja olen tehnyt ihania löytöjä kotiin ja varsinkin keittiöön. Kuvissa näkyvät kristalliset suklaa-astiat, joita olen hamstrannut aina kun olen niitä nähnyt. Nyt niitä on jo sen verran, että voisin pitää isommatkin illalliskutsut. Ihanaa alkanutta viikkoa!
Follow me on:
Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin, SoundCloud and Twitter