Kun torstaina istuimme kiitospäivän illallisella, taisimme herkistyä kumpikin, että miten kiitollinen siitä saakaan olla tästä hetkestä. Monen vuoden odotus loppui ja viisumi-asiat menivät miehelläni läpi. Kun tätä sekamelskaa on seurannut vierestä, on sitä onnellinen, että itsellä on käsissä Suomen passi.
Viimeiset pari vuotta ovat menneet odottaen ja kai sitä voi ihan myöntää, että hermoni ovat välillä olleet aika kireällä. Pari kertaa olen tainnut myös sanoa, että jos ei homma ala nyt etenemään, että pääsen Pariisista pois, niin lähden takaisin Suomeen. Kuluneen viikon aikana olen saanut kiitoksia odottelusta sekä anteeksipyyntöjä, että olen joutunut asumaan Ranskassa niin kauan minusta johtumattomien syiden takia.
Tunnelma on tällä hetkellä vähän kuin Töölössä. Talo ei tärise, ulkona ei kuulu autojen ääntä, korkeintaan veneiden torvien, kun ne ajelevat kanaaleissa kodin ympärillä. Olen onnellinen, että kahden vuoden odotuksen jälkeen minulla on koti, keittiö, kiva asuinympäristö, pystyn nukkumaan sekä minulla on puhdas ilma, jota hengittää. Monta kertaa yritin tsempata Pariisissa, mutta aina tuli seinä vastaan. Vaikka sitä kotia olisi kuinka updatettu, ei sitä ilmaa puhdisteta eikä ympäristöä muuteta.
Hollannissa meidän asuinympäristö on mitä sympaattisin, tuntuu kuin olisi New Yorkin Sohossa (tosin täältä ne ideat sinne taidettiin aikoinaan viedä). Hollantilainen ystäväni sanoinkin minulle, että vaikka ympäristö näyttää kylältä, pitää minun muistaa, että kyse on suurkaupungista.
Tiedän, että teitä expat-ihmisiä on siellä muitakin ja tiedän, että moni teistä asuu kaltaisessani välitilassa ilman omaa halua. Toisille se toki sopii ja olisin toivonut, että itsekin olisin osannut ottaa rennosti ja pystynyt asumaan Etelä-Ranskassa ilman suurempia suruja. Mutta en vain pystynyt, en vaikka kuinka yritin.
En ole halunnut näistä asioista oikein blogissa aiemmin puhua, kun olen halunnut pitää fiiliksen pirteän positiivisena, mutta nyt kun on uuden aika, on helpompi katsoa taakse ja olla kiitollinen tuosta ajasta, vaikka se ajoittain todella vaikeaa olikin. Tuntuu, että vihdoinkin pystyn hengittämään taas ja olemaan miettimättä niin paljon tulevaisuutta. Se minun tulevaisuuteni kun on aina ollut Amsterdam <3