Aiemmin tällä viikolla mietin hieman kodin sisutuksen muokkaamista Pehmeyttä ja pintaa kotiin kiitos -postauksessani ja mietin erilaisia elementtejä, miten saisin kodistamme ei-niin-kliinisen. Pidän selkeydestä, sillä siten on myös helppo pitää paikat siistinä, kun pinnat ja tekstiilit on helppo pitää puhtaana. Tämä kliinisyys tosin aina välillä hieman uuvuttaa, kun kaikki on minusta jotenkin ennalta arvattavaa ja hieman jopa tylsää. Rakastan itse persoonallisia sisutuksia, mutta en itse halua kotiini värejä, sillä tiedän, että kestän niitä hetken ennen kuin kyllästyn. Tekstiilejä on tosin helppo vaihtaa, mutta keittiönkaappeja ei. Sen takia kaapit ovat valkoiset ja niiden rinnalle pitäisi saada jotakin tuomaan rouheutta.
Olen haaveillut yllä olevan kaapin serkusta meidän ruokailutilaan muuten niin modernien kalusteiden rinnalle. Vielä ei ihan täydellistä yksilöä ole tästä lähettyviltä löytynyt, vaikka olen jo jonkun aikaa pitänyt silmäni auki niin antiikkiliikkeissä kuin myös Ranskan Tori.fi -vastineelle, Le Bon Coin:ssa. Ehkä vielä joku päivä.
Matoista aina silloin tällöin haaveilen, mutta koska täällä ”maalla” tulee kaikenmaailman rantahiekkaa ja terassipölyä koko ajan sisälle, olen pitänyt matot minimissä. Meiltä löytyy yksi Pappelinan muovimatto sekä pari pienempää, jotka voi heittää pesukoneeseen tarvittaessa. Kotimme lattia ei tosin mattoja edes välttämättä kaipaisi, mutta jotenkin täältä puuttuu pehmoisuus tällä hetkellä.
- Ellos Round marble lamp. 2. Nicolas Vahe suryp 3. Meraki soap 4. Hübsch-kulho 5. Ellos pillows 6. Cactus Plantagen 7. Ellos London carpet 8. Lexington Napkin rings.
Yllä olevasta kollaasista voi napata niin elementtejä kuin myös värimaailmoja mitä tänne kotiin haluaisin. Vaikka miten ruskeat puskevat taas harmaan aikakauden jälkeen, en beigeä, hiekkaa tai sinapin sävyjä suuremmalti kotiini ole kantamassa. Pieninä ripauksina nekin tosin tänne kävisivät, mutta itse pidän kaikella tavalla enemmän harmaasta kuin ruskean sävyistä.
Haluaisin vaihtaa lasipöydän ja tuoda kotiin joko kivi – tai puupöydän tilalle, sillä iso lasinen sivupöytä tuo kovuutta jo muutenkin niin pelkistettyyn sisustukseen. Valkoiset sohvat käyvät tänne paremmin kuin minnekään, mutta nekin haluaisin päällystää pellavalla tuomaan vähän samanlaista Gervasoni-rentoutta tänne mitä meillä on Pariisin kotona.
Tämä sisustus on ikuisuusprojekti ja koko ajan olisin maalaamassa, remontoimassa ja hiomassa paikkoja. Ennen kun tosin alan seuraavaan remonttiprojektiini, pitäisi nyt selvitä pienellä pintaremontilla, jonka toivon mukaan saan alkuun tässä ihan pian.