Gardenista life – parempi elämä

Ranskalaisilla on monia hyvin luovia ja jokseenkin välillä jopa hassuja sanontoja. Yksi niistä on vastine pidä huoli omista asioistasi ja se kuuluu ranskalaisittain, pidä huoli omista sipuleistasi (occupe-toi de tes oignons). Sievää kyllä, vaikka välillä tämänkaltaiset sanonnat vievät keskittymisen muualle, kun ei yhtäkkiä ymmärräkään missä keskustelussa mennään.

Avec Sofié blog l Gardenista

Olen ottanut tämän sanonann, occupe-toi de tes oignons, hyvin kirjaimellisesti tänä vuonna. Ensimmäinen ja viimeinen asia mitä olen päivässäni tehnyt, on liittynyt puutarhaani tai oikeastaan terassiini, jonne olen rakennellut pientä keidasta koko kevään. Kiitos Suomi-shoppailuiden ja Jotexin kesälahjojen, näyttää terassilla tällä hetkellä upealta, niin kuin näette postauksessani Terassi on tältä erää valmis ja valmiina juhannukseen.

Avec Sofié blog l Gardenista

Basilikaa olen syönyt istutuksistani jo monta viikkoa, mutta tällä viikolla sieltä on myös kaivettu esiin ensimmäinen sipuli. Jos hyvin käy, ensimmäinen mustikka tullaan tipauttamaan aamiaisjogurttiin vielä tämän viikon puolella (jos eivät linnut ehdi ensin apajille) omasta pensaasta.

Avec Sofié blog l Gardenista

Tämä viherpeukalointi ei tosiaan ole ollut minun leipälajini, mutta nyt kun kerrankin olen hieman enemmän paneutunut siihen, on se vaan niin äärettömän palkitsevaa, kun kaikki kasvaa koko ajan. Mihin ikinä tulemme muuttamaan, pitää kodissamme olla jonkinlainen parveke, minne mahtuu muutama pensas hoidettavaksi. Niin ihanaa tämä terassielämä on.

Avec Sofié blog l Gardenista

Miehenikin on innostunut tästä puutarhanhoidosta minun lisäkseni ja hän yrittää tekohengittää sitruunapuita, jotka ostimme kaksi vuotta sitten. Ostimme puille uuden laatikon ja vitamiineja jotta ne virkoaisivat. Meillä ei muuten ollut enää isoja kiviä, niin laitoimme laatikon pohjalle samppanja- ja proseccopulloja. Tämä siis vinkkinä teille muille viherpeukaloille. Prooffi eli POE löytyy muuten FB:sta ;)

Avec Sofié blog l Gardenista

Vielä tekisi mieli ostaa lisää ruukkuja ja kasvattaa tamia, sillä tässä hommassa nälkä tosiaan kasvaa syödessä. Tähän nälkään tarvittiin vain kunnon onnistuminen kaikkien niiden todella epäonnistuneiden casejen jälkeen. Nyt kaikki kukkii ja kasvaa.

Follow me on

FacebookInstagram, SoundCloud, Pinterest & Bloglovin

Please leave a comment

Terassi on (tältä erää) valmis ja valmiina juhannukseen

Kun aikoinaan kaksi vuotta sitten etsimme taloamme, oli terassi se nimenomainen syy miksi päädyimme tähän asuntoon. Mietimme aluksi kokonaisvaltaista merinäköalaa, mutta kun näimme terassin, emme muita asuntoja enää edes miettineet. Etelässä kun ollaan suurimmaksi osaksi ulkona, on ulkoalue tärkeä, vaikka ei varsinaista pihaa haluaisikaan.

Avec Sofié blog l Teracce living

Avec Sofié blog l Teracce living

Avec Sofié blog l Teracce living

Olemme tehneet talossamme muutamia remontteja ja yksi niistä oli julkisivun maalaaminen. Maalaamisprosessi ja siihen liittyvät kiemurat kestivät kauan aikaa ja koko hommassa taisi mennä 1,5 vuotta vaikka itse maalaaminen ei vienyt kuin 4 viikkoa. Nyt kumminkin kaiken kädenväännön ja neuvottelujen jälkeen talossa ja ikkunoissa on uusi maali. Vaikka talon seinistä ei valkoisia tullut, sopii kai tuo persikka tänne loppujen lopuksi kumminkin paremmin. Turha tänne Ranskaan on kai suomalaista taloa rakentaa?

Avec Sofié blog l Teracce living

Avec Sofié blog l Teracce living

Avec Sofié blog l Teracce living

Avec Sofié blog l Teracce living

Terassille tilattiin isommat kalusteet jo ennen kuin meillä oli avaimet edes kädessä ja en voisi olla tyytyväisempi näin kahden vuoden jälkeen valintoihimme. Gervasonin puutarhakalusteet sekä marmoripöytä ovat toimineet mainiosti huvinkumpumme terassilla enkä vaihtaisi niitä mihinkään muuhun. Totta kai marmoria pitää suojata ja kalusteita muutenkin ja sen takia minulla on kalusteiden päällä öisin aina suojat. Näin ne pysyvät hyvinä vuodesta toiseen, eikä sade, saasteet tai siitepöly tee niihin jälkiä.

Avec Sofié blog l Teracce living

Kotimme ulkona olevasta olohuoneesta ovat uupuneet kasvit sekä piensisustus, mutta nyt tuntuu, että kaikki alkaa olla kohdillaan. Yrtit kasvavat, lattialla on mattoja, sohvalla tyynyjä sekä pientavaraa tuomassa kotoisuutta. Aiemmin tämä lempihuoneeni näytti aika kolkolta, mutta nyt kukat kukkivat ja sohvat ovat pehmustettu lisätyynyillä.

Yksi hyvä opetus itselle tämän terassin kanssa on ollut, että olen ymmärtänyt, miten paljon pienessä tilassa on hommaa, vaikka nurmikkoa ei olekaan leikattavana. Joka päivä terassin joutuu melkein lakaista lehdistä ja tomusta. Eli ehkä ei mitään isoa pihaa minulle, jos ei ole oikeasti aikaa sen hoitamiseen. Tänä vuonna tosin olen yllättänyt itseni omilla viherpeukalointitaidoilla, sillä ikinä ennen ei mikään yrttitarhailuni ole tuonut niin paljon tulosta, kun tämän kesän puutarhatonttuilut. Kuinka iloinen sitä ihminen voikaan olla, kun kaikki kasvaa ja kukkii niin kauniisti? Alkutilanteen tältä keväältä puutarhaani voitte nähtä Gardening -puutarhatonttuilua taas kerran -postauksestani.

Avec Sofié blog l Teracce living

Pöydällä: 1. H&M Homen Green Garden -tarjotin. 2. Ikean samppanjalasit 3. Jotexin ihanat servettirenkaat*. 4. Alessin aivan mieletön cooler, jonne mahtuu useampikin pullo. 5. Nicolas Vahen oliiviöljypullo. 6. House Doctorin suola- ja pippurimylly. 7. Riviera Maisonin mini-tarjottimet.

Avec Sofié blog l Teracce living

Kollaasissa: 1. Iso ruukku Jotex*. 2. Zara Home Marokkolais-pöytä. 3. Tyynyt Jotex* ja Linumin kankailla teetetyt. 4. Kartell kukkavaasi.

Terassin lattialta löytyy myös mattoja, sillä kesäkuumalla kuumenee lattiapinta niin kovasti, että siinä on välillä vaikea ihan kävellä. Ostin tuon harmahtavan maton vuosi sitten, mutta sain Jotexilta kesälahjana toiset matot suojaamaan varpaita. Nyt kun tämä Marokko-kuume on minulla ainakin kuumimmillaan, sopivat mustavalkoiset matot kirjailullaan Zara Homesta ostamani riad-pöydän kanssa. Mieheni mukaan olen rakentamassa tänne pientä riadia, enää uima-allas, lattiatyynyt sekä kirjaillut laatat taitavat enää puuttua. Minttua ja kiiltäviä sisustuselementtejä taitaa olla jo tarpeeksi :)

Harvemmin mikään sisustukseen liittyvä on kai valmis, mutta nyt voin ainakin hetken hengähtää ja ihailla terassia, sillä se näyttää nyt todella kivalta ja asuttavalta. Sisustuksesta huomaattekin, että aika monta asiaa olen raahaillut Suomesta, sillä täällä on vähän ehkä erilainen tyyli mitä minulla on. Ravasin Suomessa ollessa Granitissa, Cobellossa H&M Homessa ja ties missä, sillä täällä ei ole yhtä mahtavaa valikoimaa mitä Suomessa. Nyt on kumminkin kaikki paikoillaan ja kesä voi alkaa :)

 

Please leave a comment

Sunday afternoon garden party

Olen siitä maininnutkin, että Pariisissa kaipaan vihreää ja linnunlauluja. En sitä ennen oikein käsittänytkään, että miten tärkeä luonto ja sen hiljaisuus minulle olivat. Pariisissa ei paljoa vihreää ole näkyvillä ja koska asumme keskustassa, ei täällä ole koskaan hiljaista.

Avec Sofié blog l Sunday afternoon in the graden

Sunnuntaina ystävämme pyysivät meidät kylään heidän luokseen. He asuvat noin puolisen tuntia keskusta ja tunnelma muuttuu täysin, kun menee Pariisin suburbiaan. On vihreää, linnut laulavat, on hiljaista ja ilma tuntuu puhtaalta. Olisi kun olisi mökillä vaikka automatka ei vie kuin puolisen tuntia : )

 

Avec Sofié blog l Sunday afternoon in the graden

Ystävillämme on aivan ihastuttava talo ja puutarha. Kun taloa katselee, ei uskoisi että se on Pariisin esikaupungissa. Luulisi, että se on Normandiassa tai vaikkapa vähän etelämpänä.

Avec Sofié blog l Sunday afternoon in the graden

En ymmärrä miten heillä on aikaa pitää puutarha aina niin viimeisen päälle kunnossa. Vielä ei kasvimaalla paljoa kasvanut, mutta kirsikka-, luumu- ja päärynäpuut olivat kukassa luomassa toivoa, että kesällä puissa odottaa palkinto. Talon nurkissa kasvoi yrttejä ja kasvimaalla näkyi pieniä salaatinnuppuja.

Avec Sofié blog l Sunday afternoon in the graden

Avec Sofié blog l Sunday afternoon in the graden

Avec Sofié blog l Sunday afternoon in the graden

Kun olimme kiertäneet puutarha ympäri ja ihastelleet kesätpäivää, söimme hyvin ranskalaisittain. Goûter on ranskalainen version ilta viiden teestä. Se on välipala lounaan ja illallisen välillä. Silloin pöytään kannetaan juustoja, leipää ja välillä myös samppanjaa. Yleensä näiden goûter-hetkien jälkeen en tosin enää tarvitse illallista, sillä suomalaiselle nämä juusto- ja lihatarjottimet ovat aika tuhteja syötäviä.

Avec Sofié blog l Sunday afternoon in the graden

En olisi millään halunnut illan tullen lähteä kotia ystäviltämme, sillä nukun heillä aina niin hyvin. Viileä ja puhdas ilma ja totaalin hiljaisuus ovat jotain mitä rakastan. Eilen en tosin voinut jäädä heille yökylään, mutta ensi viikolla yhteinen ystävämme tulee Etelä-Afrikasta Ranskaan, niin lauantaina meillä on sovittuna grillibileet ja goûter-hetkiä. Odotan niin paljon, että näen tuon puutarhan jälleen sekä myös sitä että saan nukuttua yhtä hyvin kuin mökillä :)

Psst. Instagramin Storyssa voitte nähdä vielä muutaman tunnin ajan lisää puutarha-klippejä.

Follow me on

FacebookInstagram, SoundCloud, Pinterest & Bloglovin

Please leave a comment

Aamupalaonnellisuus

Aamupalat ovat minulle aina niitä ihanimpia hetkiä päivässä, mutta eilisen aamupala oli vielä ehkä hitusen ihanampi mitä yleensä. Tulin pidennetyksi viikonlopuksi Etelä-Ranskaan ja kun sain syödä eilisen aamiaisen parvekkeella lempipaikassani, olin niin onnellinen. Olin nukkunut hyvin, aurinko paistoi ja raksuni oli jakamassa aamiaisen kanssani.

Avec Sofié blog l Breakfast in the balcony

Avec Sofié blog l Breakfast in the balcony

En ole käynyt yli kuukauteen etelässä ja kun olen ollut täältä hetken poissa, olen ymmärtänyt, miten ihana paikka tämä oikein on. Ihmiset jotka voivat asua täällä ympäri vuoden, ovat kyllä niin onnekkaita, kun meri ja aurinko ovat niin lähellä koko ajan. Yksi työkavereistani lentää perheensä luo Nizzaan joka viikonloppu ja ymmärrän kyllä miksi.

Avec Sofié blog l Breakfast in the balcony

Aamiaisella syötiin eilen shakshukaa, josta mainitsinkin teille hetki sitten Café Oberkamf -postauksessani. En tehnyt sitä ihan perinteisintä versiota, sillä raksuni ei syö tomaattia (??). Pannulle meni tomaatin sijasta pinaattia, chiliä, meksikolaista tajin-maustetta, manteleita, sipulia ja tietenkin kananmunaa.

Avec Sofié blog l Breakfast in the balcony

Shakshuka on ihana aamiaisruoka, sillä pannulle kun voi heittää mitä ikinä tekee mieli. Jos ei halua ihan perinteitä noudattaa voi totta kai sekaan laittaa myös maitotuotteita ja lihaa. En tiedä saako Suomesta mistään ravintolasta shakshukaa, mutta koska kyseessä on niin helppo brunssiruoka, voi sen tehdä ihan hyvin omassa keittiössäkin.

Avec Sofié blog l Breakfast in the balcony

Avec Sofié blog l Breakfast in the balcony

Avec Sofié blog l Breakfast in the balcony

Meillä ei yleensä syödä leipätuotteita aamiaisella, sillä kun asuu gluteenitonta ruokavaliota noudattavan kanssa, ei sitä itsekään viitsi kovin paljoa leipää nakertaa. Sen takia shakshuka ja jogurtit hedelmineen ja marjoineen, löytyvät yleensä meidän aamupalapöydästä. Raksuni tosin oli Suomessa viime viikolla ja salmiakin, kurkkujen ja Elle -lehden mukana tuli myös ruispaloja. Näiden tuliaisten takia, on minun seuraavat aamut myös ruissien täyteistiä.

Avec Sofié blog l Breakfast in the balcony

Pienistä hetkistä saa niin paljon iloa ja energiaa ja tuntuu kun minun energiavarastoni olisi taas ladattu täyteen, kun olen saanut olla täällä auringossa muutaman päivän. En paljoa vaadi, mutta kun näen meren ja tunnen auringon lämmön, niin siitä tulee niin hyvä olo pitkäksi aikaa. Elämän ilot tulevat nimenomaan pienistä asioista.

Please leave a comment

Eggplant sliders – munakoiso sliderit

Yksi parhaimmista ystävistäni on ollut luonani lomailemassa ja meidän yhteiset lomatunnelmat ovat varmasti välittyneet teille asti myös Instagramin ja Snapchatin kautta. Eilen illalla  se rakas lakinaiseni, Kirppuni,  tosin lähti kohti kotia, mutta jätti taas jälkeensä mitä ihanimman viikon. Teimme kaikkea kesäistä, yöllisiä uintireissuja ja grillasimme munakoiso slidereita – nämä olivat kesän parhaimpia päiviä ehdottomasti <3

Avec Sofié blog l Aubergine sliders - munakoiso slideri

Avec Sofié blog l Aubergine sliders - munakoiso slideri

Sliderit eli miniburgerit ovat mitä mainiointa kesäruokaa. Tällä kerralla korvasimme sämpylät tosin munakoisoilla ja muutenkin ehkäpä hieman italialaisilla täytteillä. Kävimme itseasiassa perjantaina Italiassa heti aamusta ruokatorilla ostamassa munakoisot, kesäkurpitsat ja tomaatit näihin grilliherkkuihin. Sliderin välistä löytyi siis pihvin lisäksi grillattua kesäkurpitsaa ja mozzarellaa. Täydellinen kesäinen suupala.

Avec Sofié blog l Aubergine sliders - munakoiso slideri

Munakoiso vaatii aika pitkän grillausajan, jotta se pehmenee kunnolla. Slideri kun on käytännössä burgeri, joten sen sämpyläosan ei ehkä kuulukaan olla kovin pehmeä. Sen takia paahdoin munakoisoa grillissä vain noin kymmenisen minuuttia.

Avec Sofié blog l Eggplant sliders - munakoiso slideri

Poikaystäväni on keliaakikko, joten hänen takiaan meillä harvemmin syödään ihan normaaleja burgereita. Munakoisohattuiset sliderit maistuivat tosin meille oikein hyvin, vaikka nyt ei Pampula kotona ollutkaan. Munakoison maku sopii loistavasti jauhelihan kanssa varsinkin, kun mukaan lisätään hivenen mozzarellaa ja kesäkurpitsaa.

Avec Sofié blog l Aubergine sliders - munakoiso slideri

Kuuman kesäillan kruunasivat vanhat muistot yli kymmenen vuoden takaa, niistä ajoista, kun oltiin vielä nuoria ja käytiin esimerkiksi Hesarin Sikamaanantaissa. Hyviä aikoja ja ihania muistoja. Onneksi vielä on monta vuosikymmentä edessä rakkaan Kirppuni kanssa.

Please leave a comment