[mittaustagi]
Yksi brändeistä, joiden kanssa olen halunnut aina tehdä yhteistyötä, on KitchenAid. Ostin keväällä heidän blenderinsä ja olen ollut siihen ihan äärettömän tyytyväinen. Ilokseni pääsen tänä kesänä testailemaan KitchenAid Mini -yleiskonetta kaupallisessa yhteistyössä KitchenAaidin kanssa.

Etelän kodissamme keittiö käy koko ajan yhtä kuumana kuin grilli. Täällä kun on tuoreiden raaka-aineiden taivaassa, tulee keittiössäkin oltua ihan eri lailla mitä Pariisissa. Täällä meillä tosin on vieraita myös paljon enemmän, niin senkin takia tulee kokkailtua paljon enemmän.
Tein ennen juuri sen takia enemmän ruokaa ja leivonnaisia, koska minulla oli isommat tilat. Ei tämä meidän uusikaan keittiö mikään suuri ole, mutta onneksi KitchenAid Mini on ihanan kätevän kokoinen, mutta siltikin yhtä tehokas mitä isommat siskonsa.
Minillä tehdään kätevästi, pizzapohjat, perunamuusit sekä pavlovat isommallekin seurueelle. Yhteistyön tavoitteena minulla oli nimenomaan tehdä jokin ihana leivonnainen, niin päätin näyttää miten mini vatkaa valkuaiset kunnolla vaahdoksi, joten saatte kesäisien pavlovan reseptin tämän yhteistyön yhteydessä.


Kooltaan mini on 25% kevyempi ja 20% pienempi, joten yleiskone sopii pienempiinkin keittiöihin tai vaikka mökille. KitchenAid -tuotteet hivelevät silmiä ja piristävät ihanasti keittiön sisustusta söpösti. Olen aina haaveillut nimenomaan KitchenAidin yleiskoneesta ulkonäön perusteella, mutta en voi valittaa ollenkaan sen toiminnallisuudesta. Tämä on a-luokkainen yleiskone ihan samalla tavalla mitä merkin blenderikin on. Jos haluat kerralla iän ikuisen kumppanin keittiöön, on se KitchenAid.

Pavlovan kanssa saa olla aina hieman kieli keskellä suuta, sillä valkuaisten tulee olla vatkattu kuohkeaksi massaksi, jotta kesäkakku kruunaisi kesäpöydän. Itse lisään aina hieman valkoviinietikkaa sokerivaahdon sekaan, jotta se säilyisi valkeana. Jotkut lisäävät vielä maizenaa sokerivaahtoon tuomaan kuohkeutta, mutta itse menen yleensä ilman.
Tarvitset:
6 isoa munanvalkuaista
2 dl sokeria
2 dl tomusokeria
1 vaniljatanko
1 tl valkoviinietikkaa
Laita uuni kuumenemaan 140 asteeseen. Laita munanvalkuaiset yleiskoneeseen ja vaahdota niitä täydellä teholla noin 2 minuuttia kunnes valkuaiset ovat vaahtoutuneet kunnolla. Laske tehoja hieman ja lisää sokerit pienissä erissä. Halkaise vaniljatanko ja raaputa vaniljaa sokerivaahdon sekaan. Lisää valkoviinietikkaa.
Lado kiiltävä sokerimassa leivinpaperille. Paista uunin keskitasossa reilun tunnin verran. Paistoaika riippuu todella paljon uunista, joten pidä marenkia silmällä.
Täyte:
4 dl Kermavaahtoa
100g mascarponea
Sokeria
Marjoja ja minttua koristeluun.
1 valkoinen nektariini koristeluun
Neljän kirsikan mehu marmoeointiin
Laventelia
Täytä marenkilevy kermavaahdolla ja viimeistele pavlova marjoilla, nektariinin paloilla, laventelilla ja mintulla. Ripottele marengin päälle vielä kirsikkamehua.

Nykyään moni haaveilee keittiön kaapista, jonne piilottaa kaikki keittiövälineet. KitchenAid Mini on niin upea, että ei sitä raaski edes kaappiin laittaa, vaikka se kokonsa ja painonsa puolesta olisikin helppo laittaa keittiön kaappiin sisään. Suomessa KitchenAid Minejä myy Kokkipuoti, Hobby Hall, Moko, Carlson sekä Verkkokauppa. Värikartta KitchenAid Mineissä on herkullinen; hunajameloni, matta musta, matta harmaa, twilight blue, hot sauce ja roosa. Itse arvoin roosan ja matta harmaan välillä, mutta onneksi valitsin tuon harmaan, sillä se sopii keittiöömme niin hyvin.
Tähän yhteistyöhön liittyy myös kilpailu! Tilaamalla KitchenAidin uutiskirjeen täältä ja tykkäämällä KitchenAid Suomen Facebook -sivusta, olet mukana kilpailussa jossa voittaja saa KitchenAid Mini -yleiskoneen. Voittaja ilmoitetaan KitchenAidin Facebook-sivulla.