Jotkut aamiaiset vain ovat parempia kuin toiset. Hyvä aamiainen eivät välttämättä aina tarvitse mitä kauneinta näköalaa, hyvä ruoka riittää, mutta kun katsoin ulos ikkunasta sekä ruokapöytää, kaikki oli kohdallaan. Siis aivan kaikki. Mitään ei tarvinnut pöytään lisää ja vaikka olisin syönyt vain näkkileipää ja vettä, olisi aamiainen ollut yksi elämäni upeimmista.
Teinivuosien ystäväni on asunut New Yorkissa jo pidemmän aikaa. Hän rakastaa hyvää ruokaa ja on yksi visuaalisimmista ihmisistä mitä tiedän. Hänen kotinsa ja keittiönsä on ihanan harmoninen joka tavalla. Ei liikaa mitään, mutta kaikkea tarpeeksi.
Uuden vuoden aattona lensimme Atlantasta aamu kuuden maissa takaisin New Yorkiin ja ennen kuin menimme hotellillemme, kävimme haukkaamassa aamupalan ystäväni luona. Matkalaisena olimme niin kiitollisia tästä mitä ihanimmista viimeisestä aamiaisesta vuotena 2016. Se oli täydellinen päätös viime vuodelle.
Koska ollaan New Yorkissa Jew Yorkissa, pöydästä löytyi bageleita ja shakshukaa. Tarvitsimme kunnon aamiaisen ennen illan juhlia, joten masu täyttyi lempiruoistani. En tosin meinannut pysyä paikoillani kun katsoin ulos samalla kun söin bageleita äärettömän onnellisena.
Minulle Ultima Thule on aina jollain lailla ollut muisto lapsuudesta ja mummin kattauksesta. En ole jollain lailla pitänyt siitä kovinkaan paljon. Nyt kun näin sen ystävälläni kattauksessa, ihastuin siihen ihan totaalisesti. Ultima Thule on ehdottomasti yksi kauneimmista Iittalan sarjoista ja menee varmasti keräilylistalle seuraavan kerran, kun tulen Suomeen. Näin ne mielipiteet muuttuu.
Kattauksen suosikkiyksityiskohtani oli ystäväni äidin tekemät tabletit. Ne ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan niin kauniit ja musta kanttinauha tabletin ympäri on kerrassaan ihana. Upeaa kun jotkut osaavat! Kävin jo viikonloppuna etsimässä Pariisista vastaavia, mutta en löytänyt. Eli jos tiedätte mistä saisi edes saman tyyppiset tabletit, niin kertokaa :)