[mittaustagi]
Vaikka vuodet vaihtuvat, lempiasuni eivät. Vaatekaappini kiittää minua usein, sillä sinne harvemmin eksyy jotakin sellaista mitä en enää vuoden päästä pitäisi. Kun on löytänyt oman tyylin, vaatteista huolehtimalla, pysyvät samat vaatekappaleet käytössä ja kaapissa vuosia. Miten lempivaatteeni pysyvät sitten hyvänä vuosia? Tästä kerron kaupallisessa yhteistyössä Bio Luvilin ja Comfortin kanssa.
Oma vaatekaappini on aika valkoinen, niin sen ovet kuin myös sisältö. Toki sieltä löytyy myös mustaa, harmaata ja sinistä, mutta muita värejä ei niinkään. Oli sitten kesä tai talvi, minulla on käytännössä aina valkoinen paita ylläni. Sama menee farkkujen kanssa, ne puetaan ylle, jos ei mekkoja voi pitää päällä. Mekot tosin raivaavat ison osan omaa vaatekaappiani, sillä varsinkin Ranskassa ollessa olen täysin hullaantunut erilaisista naisellisista mekoista.
Mietin aluksi, että olisiko pitänyt tehdä vaatekaapin kulmakivet vähän syksyisimmillä vaatteilla, mutta kun nämä vaatekappaleet oikeasti kulkevat ylläni aina kun on mahdollista, niin valikoin ne postaukseeni. Talvella toki tilaa saavat neuleet, mutta kun emme ihan vielä ole talvessa, niin vielä yritän pysyä poissa neuleistani.
Valkoinen toppi on jonkinlainen tavaramerkkini. Minulla on niitä iso kasa erilaisia, mutta tämä Mangosta ostettu toppi on ollut käytössä ihan todella usein kuluneen vuoden aikana. Simppeli leikkaus ja ilmava olemus on kiva yhdistää, niin jakun ja hameen kanssa kuin myös farkkujen ja tennareiden kanssa.
Oma suosikkimekkoni taitaa olla Majen valkoinen mekko ja sekin valkoisessa värissä. Tämä mekko on jotain sellaista, jonka haluan säilyvän pitkään, sillä se näyttää hyvältä ylläni, materiaali miellyttää sekä sen hintalappu oli myös vähän korkeampi mitä normaalien mekkojeni.
Kun on kyse omista vaatekaapin kulmakivistä, niiden haluaa pysyä hieman pidempään käytössä. Varsinkin jos niihin on uhrannut vähän pidemmän pennin. Kaikki meistä tietävät, että valkoinen väri tarvitsee hieman enemmän huolta, jotta se näyttäisi aina puhtaan valkoiselta. Pinttyneet tahrat ja kellertävät kainalot kauluspaidassa, topissa ja mekossa eivät näytä kovinkaan viehättäviltä. Miten sitten pidän valkoiset vaatteeni raikkaina?
Valkoiset vaatteet tarvitsevat sellaisen pesuaineen jossa on myös valkaisevia ominaisuuksia. Jotta lopputulos olisi myös kirkkaan valkoinen, niin yleensä myös liotan varsinkin lempimekkoani ennen pesua. Näin pienet pinttyvät tahrat lähtevät pois helpommin, kun esipesu on tehty käsin. Suosittelen tätä kikkaa varsinkin valkoisten kauluspaitojen kanssa.
Rakastan pyykinpesua ja silittämistä mutta se itse viikkaaminen ei kuulu omiin vahvuuksiini. Onneksi sen tekee kotona joku muu kuin minä. Ja koska olen pyykkääjä meillä, olen myös aika valveutunut pesueineiden kanssa. Moni ajattelee, että vesi värjää valkopyykin (voi toki näin joskus ollakin), mutta oikeilla pesuaineilla pitää pyykin raikkaana ja vaatteet ja tekstiilit pitkäikäisinä. Vaatteiden kanssa en niinkään käytä huuhteluainetta, mutta kodintekstiilien kanssa kylläkin. Tämän yhteistyön mukana sain kokeilla eri huuhteluaineita ja omaksi suosikikseni on noussut Comfort Intense -tekstiilihoitoaine.
Moni varmasti laittaa huuhteluainetta jo pelkästään senkin takia, että vaatteet pehmenisivät, joten sen takia laitan huuhteluainetta varsinkin pyyhkeiden ja lakanoiden sekaan. Vaikka silittämisestä pidän, ihan jokaista lakanaa en ehdi silittää, joten huuhteluaine on siinä mielessä oiva apu kotitöihin.
Farkkutytölle farkut ovat todella tärkeitä ja hyvällä tuurilla samoissa housuissa mennään vuosia. Miten sitten pidän lempifarkkuni hyvänä? Itse en pese farkkuja jauhemaisella pesuaineella, vaan nestemäisellä. Käännän myös farkut ylösalaisin niitä pestäessä. Pesen farkut yleensä tummien vaatteiden kanssa, joten jauhemainen pesuaine ei sovi siitäkään syystä, että se ei välttämättä liukene pestäessä ja pyykkiin saattaa jäädä jäämiä. Senpä takia nestemäinen pesuaine on hyvä ja farkkujen kanssa pesukoneeseen menee joko Bio Luvil Color – tai Black -pesuainetta.
Toivon, että seuraava oma nippelivinkkini ei saa teitä kauhun valtaan, mutta käytän valkopyykille tarkoitettua Bio Luvil Classic -jauhetta myös kenkieni sisäpohjan puhdistukseen. Pidän ballerinoja usein ilman minisukkia, joten paljaista jaloista jääneet tomut tarrautuvat kenkieni pohjiin. Miten ne sitten saadaan pois, jotta myös kenkien käyttöikä pitenisi? No kastamalla talouspaperia hieman sekä laittamalla muutama muru kenkään ja hiekkapaperimaisesti pudistamalla sisäpinta. Tässä puhdistuksessa pitää tosin olla aika hellävarainen nahkakenkien kanssa, sillä vesi ja kova hankaus kuluttavat kengän pintaa. Pidäthän siis huolen, että käytät vettä ja puhdistusaineita hellävaraisesti.
Millainen on sinun luottoasusi? Ja miten pidät materiaalit hyvässä kunnossa vuodesta toiseen? Harjaatko neuleitasi ja valkaisetko kauluspaitasi? Kerro miten lempivaatteesi pysyvät pitkään hyvänä.
Kaikkien kommentoiden kesken arvotaan
kolme Bio Luvilin pyykinpesuaineen ja Comfortin huuhteluaineen sisältävää pakettia!
Kilpailun säännöt löydät täältä.