Rimowa luggage – hitti vai huti?

Harvemmin tulee enää käytettyä jotakin tavaraa niin paljoa, että se oikeasti hajoaisi liitoksistaan. Näin tosin kävi luottokumppanilleni, Victorinoxin matkalaukulleni. Matkustan usein pelkät käsimatkatavarat mukanani, joten matkalaukut joutuvat kokemaan kovia. Entisen laukkuni hajotessa, mietin pitkään, että pysynkö samassa merkissä, vai olisiko aika vaihtaa merkiksi Rimowa vanhan tutun sijasta.

Avec Sofié blog l Rimowa topas luggage

Suurin syy miksi epäröin Rimowan ostoa, oli se että laukku ei anna ollenkaan periksi. Aiempi laukku oli varmaankin juuri sen takia kovia kokenut, sillä se ahdettiin aina aivan täyteen. Rimowa ei tosin anna periksi, joten niiden tavaroiden olisi syytä mahtua laukkuun sisälle tai sitten on hyvä ottaa toinen laukku mukaan.

Avec Sofié blog l Rimowa topas luggage

Meinasin kysyä teiltä palautetta Rimowan laukuista, mutta tein päätökseni niin yllättäen niin en ehtinyt. Jotkut ystävistäni rakastavat Rimowaa, toisilla on taas huonoja kokemuksia. Itse toivon laukun olevan vähintään yhtä uskollinen matkakumppani mitä aiempi matkalaukkuni oli. Nyt vaan pitäisi oppia pakkaamaan juuri sen verran mitä tarvitsee sillä laukku ei anna armoa suurpiirteiselle pakkaajalle.

Avec Sofié blog l Rimowa topas luggage

Vertailin laukkujen kokoja ja koska suurin osa lentoyhtiöistä suosi mallia, jonka koko oli 55 x 20 x 40 cm, niin sen myös hankin itselleni. Finnairin lennolle olisi päässyt vielä isommallakin laukulla, mutta KLM:n ei. Sen takia valitsin varmimman mallin jota en joudu laittamaan ruumaan.

Avec Sofié blog l Rimowa topas luggage

Edellisessä postauksessani mainitsin, että vietän syntymäpäiväni mieheni kanssa ja suuntaamme minireissulle viikonlopuksi rajan toiselle puolen Belgiaan. En ole juurikaan Belgiassa aiemmin ollut rautatieasemaa ja lentokenttää lukuun ottamatta. Emme ihan Brysseliin asti köröttele, vaan nimensä mukaisesti, menemme spa-hotelliin ja kaupunkiin nimeltä Spa. Eli aika rento synttäriviikonloppu tulossa.

Mukaani pääsee myös matkalaukkuni ja pääsen testaamaan miten hyvin osaan pakata ja miten paljon matkalaukku vetää itseensä. Lennolle laukku ei tosin pääse, sillä Belgia kun on ihan vieressä, niin teemme road tripin minulle uuteen maahan. Jos olette käyneet Spa:ssa, niin kaikki vinkit ovat tervetulleita :)

Please leave a comment

Työasun kulmakivet

Suomessa pukeudutaan töihin ehkäpä astetta rennommin, mitä Luxemburgissa. Pidin Suomessa esimerkiksi farkkuja ja kauluspaitaa, mutta täällä sitä komboa katsottaisiin vähän vinoon. Sama on korkokenkien kanssa ja olen varmaankin toimiston ainut nainen, joka ei käytä päivittäin korkoja, vaan ballerinoja.

Avec Sofié blog l Gucci Soho Disco

Avec Sofié blog l Gucci Soho Disco

Avec Sofié blog l Gucci Soho Disco

Kuvat ovat sunnuntailta, mutta sama asu oli ylläni eilen töissä. Puolipituiset housut, valkoinen paita ja musta jakku, niistä on minun työasuni oikeastaan tehty. Työkaverini ovat jopa hieman naureskelleet, että miksi ihmeessä minulla ei ole mitään muuta värejä kaapissa kuin mustaa, valkoista ja harmaata, sillä töihin en yleensä pue mitään värejä.

Avec Sofié blog l Gucci Soho Disco

Avec Sofié blog l Gucci Soho Disco

Kun Keski-Euroopassa työasuun panostetaan hivenen enemmän, ei väreissäkään ole säästelty. Väriloiston seassa hyvin suomalainen värimaailma voi näyttää hyvinkin tylsältä ja mitäänsanomattomalta, mutta minusta se on vain helpompaa ja jollain lailla neutraalimpaa, kun vaatekaappi pysyy työvaatteiden osalta tietyissä väreissä.

Avec Sofié blog l Gucci Soho Disco

Kun kerroin työkaverilleni, että hauskin työasu mitä entisessä työpaikassani näin, oli surffipuku (työkaverini meni töistä suoraan surffaamaan), niin he eivät voineet kuvitella, että joku tulisi toimistolle sellainen puku yllään. Tiedän, että IT-ala on aika suhteellisen rento pukukoodeiltaan, mutta en usko, että esimerkiksi Ranskassa olisi hyväksyttävää tulla märkäpuku päällä toimistolle. En tiedä kuvastaako tämä pukeutumiskulttuuri myös jollain lailla muutenkin suomalaista rentoutta ja välittömyyttä, että jokainen saa olla sellainen kuin on, eikä sitä omaa persoonaa tarvitse piilotella työvaatteiden alla?

Blazer / Zara

Shirt / H&M

Pants / H&M

Flats / Mellow Yellow

Bag / Gucci

Please leave a comment

Welcome home, my new little Gucci Soho Disco

Monesti blogeissa jaetaan vain lukijoille vinkkejä, mutta olen itse niin äärettömän onnellinen teistä, sillä te olette inspiroineet ja jakaneet mielipiteitänne minulle niin monesti. Viimeksi reilu viikko sitten mietiskelin kahden laukun välillä ja te annoitte pisteet Guccille YSL:n sijaan.

Avec Sofié blog l Gucci Soho Disco bag

Niin kuin aiemmassa postauksessa kerroin, en ole koskaan ollut mikään Gucci girl. En koe olevani oikein minkään merkin suhteen uskollinen, mutta YSL on jollain tasolla minun suosikkini. Sen takia, olin jo kääntymässä enemmän sen puoleen kuin Guccin. Mutta toisin kävi, kiitos teidän.

Avec Sofié blog l Gucci Soho Disco bag

Olin myös värien kanssa vähän epäröivä, mutta samppanjan sijaan ostin mustan. Tiedän, että postauksessa toivoin muuta, mutta olin nyt ehkä vähän tylsä, kun mietin laukkua talvitakkien kautta. Jos olisi kesä, niin tiedän, että olisin ostanut samppanjan. Beigeä en olisi voinut kuvitellakaan, sillä se näytti ihan kellertävältä ihoani vasten. Unelmissani olisin nimenomaan halunnut sen, mutta beige ei vain sovi ihonsävyyni, sillä ihoni taittaa punertavaan oliivin sijaan.

Avec Sofié blog l Gucci Soho Disco bag

Olen laukkuuni ihan äärettömän tyytyväinen. Te myös ylistitte sen pehmoista nahkaa ja yhdyn teidän sanoihin. Nahka on TODELLAKIN pehmeää ja laukku käytännöllisempi mitä YSL:n vastaava. Sohoon mahtuu kätevästi Olympukseni ja kaikki muut välttämättömät ja YSL:n vastaavaan valitettavasti ei kaikki olisi mahtunut. Kannan kameraani aina mukanani, joten olen onnellinen jos minun ei tarvitse kantaa kahta laukkua mukanani.

Avec Sofié blog l Gucci Soho Disco bag

Guccin myyjätär osasi myös kertoa, että hän oli kuullut viime viikolla Firenzessä koulutuksessa, että laukun tekeminen lopetetaan tämän vuoden jälkeen. En tiedä oliko kyseessä myyntipuhe vai mikä, mutta lauseen jälkeen en voinut sanoa muuta kuin ”sold”, heh. Gucci ilmeisesti yrittää nostaa uuden mallinsa, Marmontin, niin sanotulle jalustalle ja sen takia Sohon pitää väistyä. Mallailin myös Marmontia olalleni, mutta se ei näyttänyt ollenkaan minulta. Pidän selkeästä ja yksinkertaisesta Sohostani jossa ei ole liian isoja metallisia yksityiskohtia. Soho vain sopii minulle paremmin.

Avec Sofié blog l Gucci Soho Disco bag

Yksi asia mikä minusta tekee tästä laukusta myös kivan, on sen hintapointti. Sitä ei ole vedetty ihan tappiin ja minusta laukun hinta on todella kohtuullinen ollessaan tuon kokoinen ja merkkilaukku. Ymmärrän toki miksi merkkilaukuista joutuu maksamaan, mutta en ainakaan itse haluaisi maksaa kovinkaan paljoa enempää tuonkokoisesta laukusta. Täältä löytyy siis todella onnellinen laukunomistaja – kiitos!

 

Please leave a comment

Guccin Soho Disco vai YSL:n Blogger ja käytettynä vai uutena?

Jos ei se jo tässä vaiheessa ole tullut selväksi, niin olen enemmän kenkä- kuin laukkuihmisiä. Totta kai laukuista pidän, mutta mieluummin käytän rahani kunnon kenkiin kuin laukkuihin. Monta laukkuhaavetta minulla tosin on ja jo varmasti yli puoli vuotta olen miettinyt kahden laukun välillä. Mielessä on kummitellut tasseli-laukut, Guccin Soho Disco ja YSL:n Blogger.

Picture :Damsel in dior
Picture: Damsel in Dior

Olen halunnut Minkoffini kaveriksi jonkun toisen ja myös jossakin muussa värissä, sillä musta kun on välillä vähän tylsä väri. Gucci ei ole oikein kuulunut lemppareihini kuluneen kuosin takia. Vaikka minulla heidän kuosilliset kumpparit ovat olleet jalassa kymmenen vuotta, mutta edelleen vierastan heidän kuosiaan aika paljon. Siinä on vain jotain mistä en pidä.

Avec Sofié blog l Gucci Disco bag
Picture: Gucci

YSL:sta taas pidän paljonkin ja minulla on hyvät käyttökokemukset heidän clutcheistaan sekä lompakoistaan, joten blogger bag tuntuisi jollain lailla paremmalta vaihtoehdolta. Kerran sillä surullisen kuuluisalla kävelyreissulla meinasin pistää ranttaliksi ja lahjoa itseäni bloggerilla, mutta laukun pienuus askarrutti. Mahtuuko sinne edes kamera? Käyttökokemuksia olisi kiva kuulla.

Avec Sofié blog l YSL Blogger bag
Picture: YSL

Väriäkin olen pähkäillyt. Vaalea nude vaiko räväkkä punainen. Mustia laukkuja kun on kaapit täynnä. Yksi asia mitä olen tässä myös pähkäillyt, että pitäisikö ostaa käytettynä vaiko uutena. Yksi vaihtoehto on nimittäin ostaa laukku yhdestä Ranskan suosituimmista vintage-sivustoista, Vestiaresta. Moni ystävistäni on käyttänyt sitä, mutta jollain lailla vähän vieroksun asiaa. Niin, olen tällainen mummeli, jota pelottaa ostaa tällaisia asioita verkosta. Olettko te ostaneet vintage-laukkuja second hand-sivustoilta? Jos olette, niin mielenkiinnolla kuulisin lisää vinkkejä ja kokemuksia.

 

Please leave a comment

Rebecca Minkoff ja kohtuullisen hintaiset laukut

Mitä laukkuihin tulee, niin olen ehkä vähän pihi. Olen nyt kaksi vuotta yrittänyt miettiä, minkä laukun ostan itselleni, mutta en osaa päättää. En nyt kumminkaan joka vuosi ajatellut ostaa itselleni tuhansien eurojen laukkua, niin päätös on vaikea. Koruihin voin investoida, mutta näissä laukkuasioissa haluan pysyvän mallin, jota sitten kannan mukanani vuosia, en vain yhtä kautta.

Rebecca Minkoff -merkkiset laukut  ovat vilahdelleet blogissani aika usein. Tämä jenkkimerkki tarjoaa kauniita nahkalaukkuja, joiden takia ei tarvitse ummistaa silmiä kassalla. Minulla on merkin muutama laukku ja olen ollut niiden laatuun ihan älyttömän tyytyväinen.

Avec Sofié blog l Rebecca Minkoff bag

Kun poikaystäväni lähti jenkkeihin, en pyytänyt muuta tuomaan kuin Minkoffin laukun. Näitä laukkuja uskallan nimittäin ostaa näkemättäkin, sillä laatu on aina ollut kohdillaan. Tällä kerralla halusin laukun joka olisi vähän isompi kuin aiemmat Minkoffini, mutta sellainen jonne ei mahdu välttämättä  läppäri. Minulla on nimittäin taipumusta raahailla isoja säkkejä mukanani, joista löytyy yleensä kaksi tietokonetta, kamera ja useita linssejä (plus paljon muuta sälää).

Avec Sofié blog l Rebecca Minkoff bag

Kun surffailin Minkoffin virtuaalikaupassa ja näin Isobel Hobo –laukun, tiesin, että meistä tulisi parhaimmat ystävät. Laukun nahka on ihan todella pehmeää ja tupsut tuovat muuten niin simppeliin malliin hieman sitä jotain. Sisältä löytyy myös taskuja ja erottelijoita, joten tästä pussista ei tule mustaa aukkoa.

Avec Sofié blog l Rebecca Minkoff bag

Jos etsitte kohtuullisissa hinnoissa olevia nahkalaukkuja, niin voin lämpimästi suositella Minkoffeja. Todella laadukkaita laukkuja joita ei ole ainakaan vielä ylihinnoiteltu. Niitä saa monien nettikauppojen kautta ja jos en nyt muista väärin, niitä pitäisi löytyä nykyään myös Stockmannilta.

Please leave a comment