Sama maailma, mutta erilaiset mielikuvat

Hei pitkästä aikaa. Olin tarkoituksella hieman aikaa poissa koneen ääreltä, sillä viimeisen viikon aikana minulla on ollut kolme todella ikävää migreeni-kohtausta. Yleensä migreeni tulee kerran vuodessa, mutta kai reissaaminen, vieraat tyynyt ja kylmenevä ilmamassa ovat tehneet niskoilleni vähän hallaa, joten näkö ja tunto käsistä on lähtenyt tässä viime päivinä. Nyt olen palannut reissuiltani kotiin ja tutun tyynyn äärelle ja kun tänään menen joogaan ja hierontaan, niin eiköhän ikävät lukot selässä avaudu.

Avec Sofié blog l Brusseli

Avec Sofié blog l Brusseli

Olin viime päivät Brysselissä InvestEU -yhteistyön myötä ja suhteellisen vapaan aikatauluni takia, ehdin nähdä jonkun verran myös Brysseliä. Olen mennyt Brysselin läpi monesti junalla, mutta kertaakaan en ole siellä ollut edes viikonlopun verran. Junamatka Pariisin keskustasta Brysselin keskustaan on vain tunnin verran, joten ihmettelenkin, että miten ihmeessä en ole sinne mennyt viikonlopuksi aiemmin.

Avec Sofié blog l Brusseli

Minulla oli Brysselistä jollain lailla negatiivinen kuva. Mielikuvissani se oli todella likainen ja sekava. Eikä mielikuviani nyt varmastikaan ole viime vuosien uutisointi paljoa auttanut, sillä terrorismi kun yleensä nimenomaan liitetään Pariisin ja Brysselin tiettyihin kaupunginosiin.

Vertaan Brysseliä auttamattomasti Pariisiin ja jollain lailla koen, että nämä kaksi kaupunkia ovat monilta osin aika samanlaisia. Totta kai Belgialla on myös se flaamien puoli, mutta Brysseli oli minusta aika ranskalainen.

Avec Sofié blog l Brusseli

Yksi asia tosin oli Belgiassa toisin. Brysseli tuntui niin paljon kansainvälisemmältä kaupungilta mitä Pariisi. Pariisissa on toki paljon turisteja, mutta kaupunki ei tunnu kovinkaan kansainväliseltä. En tiedä kuinka tarkkaa dataa löytämäni luvut ovat, mutta lähteen mukaan ulkomaalaisten osuus väestöstä on Brysselissä 28% ja Pariisissa 16%. Kun käveli kaduilla, kuuli koko ajan espanjaa, portugalia ja jopa suomea. Toki tähän vaikuttaa, että EU:n niin sanotut keuhkot ovat nimenomaan Brysselissä.

Avec Sofié blog l Brusseli

Yksi asia mihin kiinnitän suomalaisena automaattisesti huomiota, on puhtaus. Puhtaus on saanut elämässäni ihan erilaisen merkityksen nyt kun olen asunut ulkomailla. Jotenkin pidin Belgiaa hivenen sotkuisena ja likaisena, mutta keskustan alue oli ainakin päällisin puolin paljon puhtaampi mitä Pariisissa.

Avec Sofié blog l Brusseli

Belgia on tunnettu ranskanperunoista, timanteista, suklaasta ja ruuhkista. Kaiken muun pääsin kokemaan paitsi timantit. Suklaata söin myös ruuhkissa ja migreenin kourissa ja hyväähän se on. Oma suosikkini belgialaisista suklaatehtailijoista on Pierre Marcolini. Marcolinin suklaakaupoille olen löytänyt myös Pariisissa, mutta mikään ei ole maistunut migreenipotilaasta niin hyvältä kuin kaakaokuorrutetut tryffelit nyt Brysselissä.

Avec Sofié blog l Brusseli

Mitä sitten jäi käteen muuta kuin suklaata Belgian matkalta? Paljonkin. Yhteistyöpostaukset InvestEU -projektin myötä ovat tulossa myöhemmin, mutta jos jotain tältä matkaltani taas opin, on tärkeä olla avoin ja käydä eri paikoissa eikä vain lukea paikallisuutisia. Olen usein avoimesti harmitellut sitä, miten media maalaa monista asioista niin yksipuolisen kuvan. Toki on jokaisen vastuulla, että uutisensa lukee ja kuuntelee muustakin kuin yhdestä kanavasta. Jos vaikka olisin pelkän Hesarin varassa, olisi minulla aika kapea kuva mitä maailmassa tapahtuu. Täten toivonkin, että jokainen lukisi myös muuta kuin paikallislehteään ja matkustaisi muuallekin kuin Thaimaahan, jotta se maailma näyttäytyisi aika erilaiselta niiden samojen silmien edessä.

PS. Instagramin Storyssä näette vielä paloja Brysselistä ja komissiolta.

Please leave a comment

Ihminen ihmisenä – eikä lokeroituna johonkin tiettyyn lokeroon.

Enkä se johtuu siitä, että matkustettaessa ja ulkomailla oltaessa on enemmän alttiina rasismin ja eriarvoisuuden kokemiselle. Nostan hattua kotimaalleni tässä asiassa, että miten ainakin itse koen kasvaneeni maassa, jossa ihmiset ovat samalla viivalla. Tämän takia minulla onkin ehkä herkemmät tuntosarvet, jos koen, että joku kokee eriarvoista kohtelua.

Avec Sofié blog l All at Sea

Kävimme ystäviemme luona sunnuntaina illallisella Ruotsin puolella Malmössä. Oli jokseenkin outoa kokea se, että lentäen kun tulin Amsterdamista, ei passiani kysytty kertaakaan, mutta kolmenkymmenen minuutin junamatkalla Kööpenhaminasta Mälmöön se kysyttiin. Toki näin on myös, kun käyn kauppareissulla Italian puolella, niin Ranskan rajalla saan passini näyttää, mutta se miten virkailija hoiti sen Ruotsin puolella, nosti karvani pystyyn.

Ymmärrän, että turvallisuusasioiden kanssa ei saa leikkiä, mutta se miten syyttömiä kohdellaan kuin rikollisia kysyttäessä passia ihon värin perusteella on minulle liikaa. Tuntui todella inhottavalta kanssamatkustajieni puolesta, joiden ihonväri tai hiukset eivät olleet vaaleat ja sen takia he saivat erityiskohtelua junamatkan aikana.

Avec Sofié blog l All at Sea

Ystäväni mies on politiikassa Ruotsissa ja he kertoivat, että miten he myös näkevät rasistisia hyökkäyksiä varsinkin nimenomaan tuolla junareitillä Kööpenhaminasta Ruotsiin. Ilmeisesti Malmössä on tänä kesänä ollut paljonkin erilaisia haasteita ja tilanpuutetta, että minne omista kotimaastaan pakenevia ihmisiä sijoitetaan. Haasteita tai ei, asiat voi aina esittää toisella tapaa, ilman ennakkoluuloja ja hyökkäystä. Ennakkoluulot kun kumpuavat yleensä nimenomaan ymmärtämättömyydestä kieltä, taustaa ja kulttuuria kohtaan ja sen takia olisikin tärkeä olla ystävällinen, rauhallinen ja kuunnella ja yrittää ymmärtää.

Koen ehkä varsinkin Syyriaan liittyen suurta myötätuntoa, sillä entinen työkaverini IT-alalta oli lähtenyt vaihtoon Italiaan ja jäänyt sodan alettua niin sanotusti mottiin Milanoon. Kotiin Syyriaan ei voinut enää mennä, mutta Italiakaan ei tuntunut aluksi kodilta. Nyt onneksi monen vuoden jälkeen hän on taas löytänyt paikkansa ja pystyy jopa iloita keskellä surullisia uutisia tai muistoja.

Yksi syy miksi en Ranskassa viihtynyt, oli nimenomaan eriarvoisuuden näkeminen päivästä toiseen. Minulle tulikin tapa jutella autonkuljettajien kanssa heidän taustoistaan, sillä he olivat aika usein joko Marokosta tai Tunisiasta. Yleensä kun heiltä kysyin, että mistä he ovat kotoisin, sain vastaukseksi kauan he ovat asuneet Ranskassa. Kun kysyin uudestaan, sain vaivalloisesti tietää heidän kotimaansa. He jopa yllättyivät usein, miten olin niin kiinnostunut Marokosta tai miten yksi lähimmistä ystävistäni on puoliksi tunisialainen. En tiedä helpotinko omalla pulputtamisellani kenenkään päivää, mutta halusin omalla käytökselläni luoda sellaisen kuvan, että eivät kaikki pidä heitä toisen asteen kansalaisina. Valitettavan usein kun näin on Ranskassa, vaikka olisitkin syntynyt maassa ja muusta kotimaasta et tiedä.

Avec Sofié blog l All at Sea

Puhutaan paljon siitä, miten mailla on erilaisia integraatio-ohjelmia ja miten jotkut maat ovat onnistuneet integraatiossa ja toiset taas täysin epäonnistuneet. Sunnuntaisen passintarkistuksen jälkeen sanoin miehelleni, että ei ne hienot integraatio planit paljoa lohduta, jos jo pelkästään junamatkalla kokee rasistisen hyökkäyksen. Uskon vahvasti siihen, että integraatiosuunnitelmat eivät voi olla pelkästään jonkun työryhmän käsissä, vaan jokaisen meidän tulee kunnioittaa kanssaihmisiämme, oli tausta mikä tahansa. Me kenellä on Suomen passi, elämme omassa kuplassamme ja uskon, että sinun tai minun ei ole montaa kertaa tarvinnut epäröidä sen kysymyksen äärellä kun joku tiedustelee mistä maasta olet kotoisin. Ihan typerää on itseasiassa kysyä  edes koko kysymystä. Pitää vain olla avoimin mielin ja kohdata ihminen ihmisenä eikä tiettynä ryhmänä.

Please leave a comment

Tivoli Copenhagen & Halloween mood

Olemme olleet viikonlopun Kööpenhaminassa ja vihdoinkin pääsin Tivoliin. Vaikka Kööpenhaminassa juuri pari viikkoa sitten käväisin, en silloin enkä myöskään aiemmilla reissuillani ole Tivolissa piipahtanut. Eilen kumminkin vietimme aamun tässä satumaisessa kurpitsakeitaassa.

Avec Sofié blog l Tivoli Copenhagen

Avec Sofié blog l Tivoli Copenhagen

Monesti olen kuullut ystävieni menevän Tivoliin joulun alla, kun huvipuisto puetaan valoloistoon, mutta kertaakaan en ole kuullut tästä Halloweenin ajan tapahtumasta. Silmäni olivat varmasti lautasen kokoiset nuhasta huolimatta, sillä puisto näytti niin sympaattiselta kaikkine kurpitsoineen.

Avec Sofié blog l Tivoli Copenhagen

Avec Sofié blog l Tivoli Copenhagen

Yritin kysellä, että montako tonnia kurpitsoja tuodaan puistoon koristukseksi ja mitä niille tehdään tämän ajan jälkeen, mutta kukaan ei tuntunut tietävän. Ketään fiksumpaa siellä ruudun toisella puolen? Olisi nimittäin mielenkiintoista tietää, millainen prosessi on tämä koko puiston koristelu kurpitsoilla sekä miten Tivoli uudelleen käyttää kaikki materiaalit. Uudelleen käyttöä tai ei, oli puisto ihan mielettömän näköinen.

Avec Sofié blog l Tivoli Copenhagen

Eilinen oli ehkä elämäni parhain huvipuistokokemus. En niinkään pidä laitteista, mutta kun käveli oranssissa satumaassa tikkupullaa grillaten, en olisi huvipuistolta muuta pyytää. Kaikki oli niin kauniisti laitettu, joten aikuisetkin viihtyivät.

Avec Sofié blog l Tivoli Copenhagen

Avec Sofié blog l Tivoli Copenhagen

Avec Sofié blog l Tivoli Copenhagen

Monesti huvipuistot ovat aika laitekeskittyneitä ja väriloisto sotii keskenään, mutta tuntui kuin Tivolissa olisi ymmärretty, että lapsien lisäksi puistoon tulevat aikuiset. Tivolissa oli niin upeita ravintoloita ja esimerkiksi hotelli Nimbin aulabaarissa todella unohti, että oli yhdessä Euroopan vilkkaimmista huvipuistoista.

Avec Sofié blog l Tivoli Copenhagen

Olin todella häkeltynyt siitä, miten laitteiden väriloistoa ei edes huomannut ja miten jokaiseen yksityiskohtaan oli kiinnitetty niin paljon huomiota. Tuli todella ihana olo, kun näki jotain näin viehättävää ja lautasellekin aseteltiin mitä kaunein voileipä. Tämä on juuri sellainen moderni huvipuisto, jonka aikuinen haluaa kokea.

Avec Sofié blog l Tivoli Copenhagen

Joku teistä kommentoikin minulle Instagramiini, että ”jos lokakuun markkinoi näin, se ei vaikuta ollenkaan hullumalta” ja en olisi itse voinut sitä paremmin sanoa. Lokakuu on hivenen tylsä kuukausi, kun päivät pimenevät ja taivaalta tulee tuulen lisäksi yleensä myös vettä, mutta jos siitä voi viettää edes päivän tai pari jossakin tämänkaltaisessa paikassa, ei se ole ollenkaan hullumpi kuukausi.

PS. Instagramin Storyssa näkyy vielä hetken materiaalia Tivolista ;)

Please leave a comment

Miten mennä New Yorkissa naimisiin?

Vuosi sitten salamyhkäisesti järjestelin häitämme ja sen takia halusin kirjoittaa, että mitä kaikkea tulee ottaa huomioon, jos haluaa mennä New Yorkissa naimisiin. Kahdestaan New Yorkissa naimisiin meneminen oli meille alusta asti päivänselvä juttu ja olemme olleet siitä niin onnellisia, että pystyimme olemaan hiljaa ja tekemään unelmastamme totta.

Avec Sofié blog l Wedding in New York

Häät ovat todella henkilökohtainen asia. Jotkut eivät halua mennä naimisiin ollenkaan, toiset haluavat 500 ihmistä paikalle ja toiset haluavat olla ihan kahdestaan. Tässäkin asiassa olimme onnekkaita, sillä kukaan ei nyrpistellyt kulmiaan kuulleessaan uutisemme, että olimme menneetkin jo naimisiin.  Perheemme ja ystävämme ymmärsivät, että miten hankala on järjestää häät kahden mantereen välillä.

Miksi New York? No siksi, että se oli kummallekin erityislaatuinen kaupunki ja halusimme juhlistaa rakkauttamme jossakin muualla kuin Euroopassa. Oli sitä paitsi joulun aika, niin kaikki oli kaupungissa kerrassaan taianomaista.

Avec Sofié blog l Wedding in New York

Mitä papereita meillä piti olla mukana? Olin käynyt maistraatista hakemassa kaiken tarvittavan, mutta mitään papereita passin lisäksi ei kysytty. Toki kannattaa ottaa syntymätodistus ja muut mukaan kaiken varalle.

Pitääkö kaupungintalolta varata aika? Kyllä pitää. Aika pitää varata 24 tuntia ennen vihkimisitä kaupungintalolta ja se määrittää aikaikkunan, jolloin vihkipappi voi vihkiä. Itse menimme aikaisin edeltävänä aamuna kaupungintalolle ja suosittelenkin varaamaan näihin asioihin aikaa.

Hääpäivämme oli juuri ennen uutta vuotta, joten emme olleet ainoita, jotka halusivat naimisiin tuona päivänä. Osaltaan väenpaljouteen vaikutti myös Donald Trumpin tuleva kausi, sillä moni vähemmistöön kuuluva tai ihmiset keillä ei ollut green cardia tai pysyvää oleskelulupaa, halusivat mennä naimisiin ennen vaihtuvaa vuotta.

Oli todella mielenkiintoista nähdä, miten erilaisia pareja oli kaupungintalolla, sillä esillä oli koko kulttuurien kirjo. Toiset tulivat isoissa tyllimekoissa, toiset farkuissa ja jotkut niin kuin minä, vaaleassa kotelomekossa. Tyyli oli todella vapaa ja olisin niin halunnut ottaa pareista kuvia ja kysellä heidän taustoistaan, sillä harvemmin näkee niin erilaisia hääpareja.

Hääseremoniasta sen verran, että se on aika lyhyt. Saimme lausua toisillemme valat, mutta ehkä juhlallisin hetki tuona päivänä oli hääpäivämme aamu, jolloin puhuimme toisillemme tuntikausia kaikesta. Pidän sanoista ja tunteista puhumisesta, joten yhteinen aamuinen hetki oli jollain lailla se koskettavin.

Kun saimme vihkitodistuksemme, piti meidän mennä hakemaan siihen kolmet leimat, jotta avioliittomme olisi laillinen myös Euroopassa. Luin etukäteen hyvän ohjeistuksen, että miten tässä kohtaa tulee toimia ja käytin tätä kirjoitusta ohjeena, että minne pitää mennä ja missä järjestyksessä. Moni pareista myös menee maistraatissa Suomessa naimisiin etukäteen, jolloin ei lippuja ja lappuja tarvitse leimata, vaan vihkiminen on jo suoritettu. Tiedän myös, että suomalainen pappi on New Yorkissa, mutta emme halunneet uskonnollisia häitä, joten kaupungintalo oli meille oikein sopiva vaihtoehto. Jos kirkollinen vihkiminen on toivottu, kannattaa sekin vaihtoehto katsoa läpi.

Yksi ehkä oudoimmista havainnoista oli, että kaupungintalon ulkopuolella oli koju, jossa myytiin kukkakimppuja sekä sormuksia. Aika erikoista, mutta kukkien osalta ainakin näytti kauppa käyvän hyvin. Only in America.

Avec Sofié blog l NYC

Seremonian jälkeen menimme ottamaan hääkuvamme ja otimme niitä eri puolilla kaupunkia. Hääkuvaajasta sen verran, että kannattaa ainakin amerikkalaisten osalta katsoa portfoliot hyvin läpi, että tietää mitä haluaa. Vaikka olin sanonut, että en halua yhtäkään jenkkihymykuvaa, kuulin lauseen ”big smile” hyvin monta kertaa. En vain pidä jenkkimäisistä isoista hymyistä joissa näkyy hampaat ja potrettikuvista, vaan rauhallisista ja luonnollisista ilmeistä. Kannattaa siis painottaa, että mitä haluaa. Lempi hääkuvamme taitaakin olla, kun emme kumpikaan katsoneet kameraan vaan toisiamme kun yritimme avata samppanjapulloa.

Miten sitten avioliiton laillistaminen? Se kävi itseasiassa todella nopeasti. Vein kaikki saamani paperit maistraattiin ja muutamassa päivässä tietoni muuttuivat nimeni lisäksi. Koko paperirumba oli itseasiassa todella vaivaton ja kaikki meni todella helposti.

Olen varmasti unohtanut jonkun kohdan tästä postauksesta, joten kysykää ihmeessä, jos teitä arveluttaa joku kohta. Vaikka minua jännitti, että olemmeko unohtaneet jotakin, mutta onneksi edes tämä prosessi oli tehty jokseenkin helpoksi, joten sai nauttia vain päivästä eikä tarvinnut vaivata päätä ylimääräisillä asioilla.

 

 

Please leave a comment

Jos haluaa muutosta, pitää muuttua (ja muuttaa)

Minulle oli oikeastaan alusta asti selvää, että Pariisiin emme ole jäämässä. Pariisilainen elämäntyyli ei vain oikein ole minua. Kertomalla omia mielipiteitäni näissä asioissa, en lynkkaa toisten elämäntapoja, kerron vain mitä minä haluan elämältäni. Me olemme jokainen erilaisia, joten toivon, että kukaan ei ota henkilökohtaisesti sitä asiaa, että en viihtynyt Pariisissa. Näin olen myös sanonut ranskalaisille ystävilleni ja he ovat ymmärtäneet minua. En myöskään ota itseeni, jos joku ei pidä Suomesta, me olemme jokainen erilaisia ja arvostamme eri asioita. Tärkein asia on arvostaa ihmistä vierellä ja heidän toiveitaan.

Koska en voinut saada Pariisissa niitä asioita mitä toivoin, oli meidän pakko muuttaa. Monesti sitä kuulee ihmisten valittavan parisuhteesta, työpaikasta ja omasta elämästä, vaikka se valittaminen kannattaisi vaihtaa tekemiseen. Mikään ei muutu, jos et sinä muutu tai muuta asioita. Niin se vain on.

Avec Sofié blog l My life in Amsterdam

Mitä sitten odotan uuden kotimaani muuttavan elämääni? Olen koti-ihminen, niin kuin aika moni meistä suomalaisista. Siinä missä pariisilaiset alkavat valua kahdeksan maissa illallisille, minä alan tekemään iltatoimiani. Minä rakastan ruoanlaittoa enemmän kuin ravintolassa istumista. Näitä asioita ja paljon muuta odotan uudelta kotimaaltani.

Emme käytännössä ikinä syö yhdessä arkena mieheni kanssa, joten ihan perustavanlaatuinen aamupalahetki on jotain sellaista mitä olen kaivannut. Nyt kun tulemme asumaan Hollannissa, on mieheni enemmän kotona, joten yhteisiä aamupalahetkiä tulee olemaan enemmän. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta kaipaan sitä, että saan puristaa hänelle sitruunamehun ja sitä, että hän tekee minulle kahvin.

Avec Sofié blog l My life in Amsterdam

Koti, jonka alla ei ole metroa. Yksi tärkeimmistä asioista mitä uudelta kodiltani odotan, on, että kodin alla ei mene metrolinjoja. En ollut aiemmin edes ajatellut, että miltä tuntuu, kun kodin alla menee kolme metrolinjaa. Metrolinjat yhdistettynä 1700-luvun rakennukseen, ovat huonoyhdistelmä ihmiselle joka haluaa nukkua hiljaisuudessa.

Toinen kriteeri kodille olivat laadukkaat ruokakaupat. Niitä tosin on Amsterdamissa enemmän kuin voisin pyytää ja kävin eilen tekemässä pienen iltakävelyn ja kartoittamassa, että mikä on lähikauppani ja miten pääsen sinne kätevimmin.

Avec Sofié blog l My life in Amsterdam Avec Sofié blog l My life in Amsterdam

Suomalaisena koti on äärettömän tärkeä paikka ja sen takia me olemme olleet aika valikoivia uuden kotimme takia. Pariisissa elämäntyyli ei ole samanlainen mitä Suomessa, joten kodit eivät ole ehkä ihan samanlaisilla asioilla varustettuja mitä sitä odottaisi. Hollannissa taasen, kodit ovat todella hyvin varusteltuja ja pinta-ala on järkevästi käytetty.

Ilman puhtaus on jotain sellaista mitä olen kaivannut. Pariisissa kun juoksin aamulenkkejä Louvren vierellä, olivat kuvat kauniimpia mitä ehkä todellisuus. En ole aiemmin edes ajatellut, että Euroopassa voi ilman laatu lähennellä Kiinan suurimpien kaupunkien tasoa, mutta näin se Pariisin kohdalla on. Amsterdamissa ihmiset pyöräilevät ja kanaalien sokkeloissa autoilu on muutenkin aika vaikeaa, joten uskon ilman laadun olevan puhtaampi Amsterdamissa mitä Pariisissa.

Vaikka suorapuheisuus on meille suomalaisille hyve, saatan tulla kaipaamaan ranskalaisten pulputusta hivenen. Miehelleni hollantilaisten suoruus ja ”paleo-puhetapa” voi tosin olla hivenen haastava. Itse tosin olen iloinen, kun aikaa ei mene turhaan ”ooh la la”-voivotteluun vaan puhutaan niistä asioista, jotka ovat tärkeitä. Amsterdamissa tosin tuntuu monesti, kuin olisin New Yorkissa, sillä kaikki puhuvat niin hyvin englantia ja yleinen fiilis on hilpeä. Jopa lipuntarkastaja naureskeli minulle ystävällisesti eilen, kun en ymmärtänyt miksi junalippu ei toiminutkaan metrossa, kun vaihdoin kulkuvälinettä.

Haluan painottaa näissä teksteissäni, että vaikka en Pariisissa suuremmin viihtynytkään, on se silti ihana kaupunki ja minulle jää sinne paljon mahtavia ihmisiä ja paikkoja joita tulen kaipaamaan. Asioissa on aina vähintään kaksi puolta ja vaikka hihkun nyt onnesta, tulee olo varmasti olemaan haikea sillä hetkellä, kun suljemme Pariisin asunnon ovemme viimeistä kertaa. Siellä olemme nimittäin rakastuneet, rakastaneet, iloinneet, itkeneet ja kokeneet elämän kaiken kirjon. Pariisin koti on myös miehelleni ensimmäinen paikka minkä hän koki kodikseen, joten hänelle muutos tulee olemaan isompi mitä minulle ja minä tiedän, että minun pitää olla hänen tukenaan tässä muutoksessa, samalla tavalla mitä hän on ollut minulle.

Please leave a comment