Nainen on koko ajan kauneimmillaan

[mittaustagi][conversionpixel campaign=’Vichy’ title=’Vichy’]

Sitä ei itse tunne vanhenevansa, mutta kun käyn vuosittain ihoanalyysissä ja kun katson vanhoja valokuvia, huomaa ihon muuttuneen. Vaikka sitä yrittää tehdä kaikkensa; suojata ihoa, juoda paljon vettä ja käyttää kosteuttavia tuotteita, iho vain muuttuu. Näitä ihon muuttumisia ja niihin itse vaikuttavia ajatuksia pääsen jakamaan teille yhdessä ranskalaisen apteekkikosmetiikkamerkin, Vichyn, kanssa kaupallisen yhteistyön merkeissä. Tämän postauksen lopusta löydätte muuten myös linkin, josta voitte tilata Vichyn tuotenäytteen itsellenne.

Avec Sofié blog l Vichy cosmetics

Olen teille aiemminkin kertonut, että olen kaiken luonnollisen kauneuden puolesta puhuja. Ajattelen myös, että kauneus kohoaa sisältä ja siitä mitä syöt ja teet. On monia asioita jotka vaikuttavat niin sisäiseen kuin ulkoiseen kauneuteen. Olen teinistä asti miettinyt mitä syön ja mitä vaikutuksia tietyillä asioilla on kehooni ja ihooni.

Kaksi vuotta sitten voin todella huonosti. En nukkunut kunnolla ja olin todella väsynyt. Väsymys alkoi näkyä kaiken muun ohella myös kasvoilla. Tuon ajanjakson huomasin jättäneen jäljen muuallekin kuin mieleen, nimittäin kasvoille. Kun katson peiliin nykyään, tiedän, että mitkä rypyt ja jäljet ovat tuolta ajalta.

Avec Sofié blog l Vichy cosmetics

Kahden vuoden ajan olen opetellut nukkumaan paremmin. Nykyään sanon myös ”ei onnistu” helpommin mitä ennen ja yritän olla armollisempi kaikella tavalla itselleni. Ei ole ok tehdä 14 tunnin työpäiviä ja kulkea jatkuvasti ahdistuksessa. Katsoa zombina Exceliä yötä myöten. Kun verkkokalvoni alkoivat repeilemään muutama vuosi sitten jatkuvasti liialla näytöllä olosta, oli se selkeä merkki siitä, että pakko oli tehdä muutos. Usein olen miettinyt myös, että jos silmäni verkkokalvot vaurioituivat, mitä tuo aika teki iholleni. Ei varmasti hyvää. Oli pakko hidastaa ja alkaa tehdä asioita eri tavalla.

Avec Sofié blog l Vichy cosmetics

Mieheni meditoi joka ilta ennen, kun hän menee nukkumaan ja häneltä olen oppinut kokonaisvaltaisen rauhoittumisen. En meditoi yhtä orjallisesti mitä hän, mutta yleensä aamuisin hiljennyn muiden nukkuessa ja mietin mitä on tärkeää saada päivän aikana aikaan ja mitä ei. Mille on ok sanoa ei ja mille ei. Mistä asioista kannattaa stressata ja mistä asioista ei. Kaikkiin asioihin, kun ei voi itse vaikuttaa.

Ennen en jollain lailla myös uskaltanut kieltäytyä eri asioista ja pitää huolta omasta hyvinvoinnistani. Nyt laitan jo oman hyvinvoinnin monessa asiassa muiden edelle. On ihan ok sanoa, että haluaa mennä nukkumaan jo ilta kymmeneltä tai että ei halua syödä illallista vaan haluan mennä vaikka kävelylle.

Avec Sofié blog l Vichy cosmetics

Vichyn Slow Âge -filosofin keskeisenä ajatuksena on, että emme haikailisi kadotettua nuoruutta vaan olisimme ylpeitä omasta iästämme ja kantaisimme sen kauniisti yllämme. Itse ainakin, kun katson nyt peilikuvaani, voin ihan ylpeästä sanoa olevani 32-vuotias.

Vichyn Slow Âge –tuoteperhe koostuu kolmesta eri tuotteesta, jotka sisältävät kaksi eri ihotyypeille soveltuvaa päivävoidetta sekä silmänympärysvoiteen. Tuotteet hidastavat ikääntymisenmerkkejä ja pääaineosina tuoteperheestä löytyy mm. antioksidanttinen baïcalinjuuriuute, probioottinen bifidus sekä VICHY Thermal Spa -lähdevesi. Tuotteet sopivat kaikille ihotyypeille, myös herkälle. Olen todella tarkka suojakertoimieni kanssa ja ilokseni näissä voiteissa suojakertoimia on 25 ja 30.

Kärsin hieman varsinkin kuivasta silmänympärysihosta ja tuoteperheen silmänympärysvoide on todella kosteuttava ja käytössä todella hyväksi havaittu. Samalla tavalla, kun en ohita hampaidenpesua iltaisin ennen nukkumaanmenoa, en skippaa myöskään ihon ja varsinkaan silmänympärysihon kosteuttamista. Se on must.

Avec Sofié blog l Vichy cosmetics

Pariisissa asuessa heräsin nimenomaan myös ilmansaasteisiin ja sen takia olen äärettömän herkkä nykyään siitä mitä iholleni pistän ja miten ihoni voi. Vichyn Slow Âge -tuoteperhe kosteuttaa, hoitaa ja suojaa ihoa säteilyltä ja saasteilta. Yksin tosin mikään voide ei auta, pitää oppia myös hidastamaan itse tahtia ja katsoa mitä syö, jotta maksimaalinen hyöty saavutetaan ihonhoidossa. Näin 32-vuotiaana sitä alkaa välttämättä miettiä omaa ihoa ja omia elintapoja. Kartan esimerkiksi tupakansavua ja ilmansaasteita, jotta pysyisin terveenä niin sisältä kuin ulkoa. Yritän tosin ottaa myös rennosti, jotta ilo ja onni säilyvät elämässä.

Avec Sofié blog l Vichy cosmetics

Tehdessäni tätä postausta, mieleeni tuli vielä monta asiaa mitä minun kannattaisi vielä miettiä ja opetella hidastamaan, jotta pääsisin siihen mielentilaan ja oloon minkä haluaisin saavuttaa. Kaikkia ikäviä asioita ei tietenkään aina pääsee karkuun mutta jos asioihin pystyy itse vaikuttamaan, kannattaa se tehdä. Chilliä kesää ajattelin siis vietellä ja samalla pitää huolen ihostani, jotta kannan itseni kauniisti vielä seuraavat vuosikymmenet.

Miten te hidastatte elämää ja vaalitte ihon hyvinvointia? Jos muuten haluatte päästä testaamaan Vichyn ihanaa  Slow Âge Light Day Cream –voidetta, tilaa näytepakkauksen tästä linkistä. Onko teillä muuten jotain omia vinkkejä miten pidätte oman elämänne tasapainossa?

Please leave a comment

Ammattimeikkaajan vinkit ja omat meikkisuosikit

Olen aloittanut tämän postauksen kirjoittamista jo monen monta kertaa ja minun on pitänyt ottaa kasvokuvat arkimeikistäni, mutta koska olen niin paljon yksin ja luonnonvalo on aikaisin aamulla vähän vähissä, on meikkikuvien ottaminen hivenen vaikeaa. Jospa tilanne parantuisi, kun olen pian taas enemmän Pariisissa.

Meikkipurkkini vaihtuvat aika usein, mutta moni purnukka on pussissani vuodesta toiseen. Koska sain polttareideni aikaan paljon käytännön vinkkejä meikkaajalta, ovat meikit olleet paljon enemmän käytössä mitä aiemmin. Aiemmin arkisin laitoin vain kulmani ja ripseni kuntoon ja silmälasit päähän ja se sai riittää. Nyt viihdyn peilin edessä kauemmin ja jopa arkena levitän myös luomivärit luomilleni.

Avec Sofié blog l Make up favorites

Meillä monella on varmasti omia meikkirutiineja, jotka ovat itseasiassa meille hieman vääriä. Värit eivät sovi tai tekniikat ovat vääriä. Sen takia on hyvä kysyä välillä ammattilaisen apua jos sellainen on tarjolla.

Yksi oppimani vinkki meikkaajalta oli, että meikkivoide levitetään aina vasta kun silmät on meikattu. Toinen oli, että minun tulisi aina laittaa tummempaa luomivaria luomilleni, jos haluan kirkastaa katsettani. Vaalea tekee minut väsyneeksi, sillä verisuoneni ovat pinnassa ja silmänaluseni ovat tummat. Kolmas vinkki oli, että poskipunaa pitää aina olla. Neljäs vinkki on varmasti kaikille hyödyllinen: käytä käsipeiliä, kun teet rajaukset. Kylpyhuoneen peiliin kurkottaminen on NO NO.  Aseta peili rinnankorkeudelle ja katso alaspäin piirtäessäsi rajaukset. Näin silmäsi on luonnollisella kaarella ja silmät pysyvät auki samalla kun piirrät rajaukset. En ollut aiemmin koskaan kokeillut tätä tapaa, mutta en ole myöskään koskaan piirtänyt yhtä kauniita rajauksia mitä nykyään. Näillä parilla vinkillä olen jo päässyt niin paljon pidemmälle meikkiruutiinissani!

 

Avec Sofié blog l Make up favorites

1&2. Kuivahkoa ihoa hoidan Mia Höytö Lempeä Uni -seerumilla iltaisin ja päivisin Lancôme Advanced Génifique -tiivisteellä – huipputuotteita kumpikin! 3.  Minulla on ollut pitkään ongelmia löytää peittävä mutta ei liian voimakas peitevoide, jota voin käyttää myös ilman mitään muuta meikkiä. Lancômen Effacernes Concealer -peitevoide on pelastukseni. Parempaa en lukuisien tuotekokeilujen jälkeen ole löytänyt.

4. Pidän kiiltävästä lopputuloksesta matan sijaan ja harmiksi näin talvella iho näyttää aika kuivalta ja elottomalta, joten kiilto pitää hakea purkista eikä ulkoa. Giorgio Armanin UV Master Primer tuo mielettömän hehkun kasvoille. Tätä tuotetta hehkutettiin joka toisessa naistenlehdessä vähän aikaa sitten eikä todellakaan turhaan. 5. Heräsin meikkivoiteisiin vasta kun oli 25. Sitä ennen en meikkivoiteita käyttänyt. Ensimmäinen meikkivoiteeni oli Lancômen Teint Miracle. Olen sitä käyttänyt vuosia, sillä freshin lookin lisäksi meikkivoide ei ole liian raskaan tuntuinen. Teint Miraclen kanssa sekoittelen nykyään myös Teint Idole Ultraa, joka on Miraclea hivenen peittävämpi. Miracle antaa kasvoille kiiltoa ja Idole peittävyyttä.

6. Ennen meikkaajan neuvoja en ollut koskaan käyttänyt luomillani pohjustusvoidetta. Pieni juttu, mutta niin suuri ero luomivarin pysyvyyteen. Jos kärsitte verisuonien kuultamisesta luomien läpi, niin Lancômen La Base Paupières Pro -pohjustusvoide on ihan huipputuote. Luomivärit pysyvät paikoillaan ja lopputulos on tasainen. 7. Ripsivärinä minulla on ollut jo monta vuotta Diorshow Extase. Toinen mitä voin suositella, löytyy markettikosmetiikan puolelta ja se on Max Factorin 2000 Calorie -maskara. 8. Luomillani käytän nykyään aina vähän jotakin tummempaa väriä vaalean sijaan. Yksi paletti missä on värisävyt kohdillaan, on Two Faced Natural Eyes -paletti.

Avec Sofié blog l Make up favorites

Entäs ne kulmat sitten? Kulmakarvani ovat oma ongelmakohtani. Niitä kauhistellaan taukoamatta ja yritetään löytää sopiva tuote, että ne saataisiin kuntoon. & The Other Storiesin harmahtava kulmakynä on ollut meikkipussissani jo kohta neljä vuotta. Suosittelen lämpimästi sitä. Jos taasen teillä on samanlaisia ongelmia kuin minulla ja karvoja on liian vähän silmien yläpuolella, niin Lancômen Les Sourcils Definis on ihan mieletön. Lisäksi suosittelin aikoinaan tätä Mac:n kulmavoidetta.

Avec Sofié l you make me blush

Poskipunaa en ole pahemmin koskaan käyttänyt, mutta viime syksynä tuli poskipunasta vakiovaruste omaan meikkipussiini. Voidemainen poskipuna sopii minulle parhaiten, sillä se antaa kasvoilleni sitä toivomaani kiiltoa. Suosittelen &  Other Storiesin voidemaista poskipunaa kaikille.

Avec Sofié blog l Make up favorites

Laitoin pitkään kynsiini geelaukset, mutta nykyään mennään lakoilla. Oman lakkamerkin löytäminen on välillä hankalaa, sillä kaikki kun riippuu myös omasta Ph-arvosta. Löysin oman suosikkini viime keväänä ja Sally Hansenin kynsilakat ovat ihan mielettömän kestäviä. Kynsilakan päälle kun laittaa vielä geelilakan, on lopputulos todella siisti ja pysyvä. Minulta löytyy kynsistä lähes koko ajan Sally Hansenin Bare Dare – sävy.

Tulipa tosi pitkä postaus, mutta toivottavasti löysitte muutamia vinkkejä ja tuotteita joita kokeilla. Monelle meikkaaminen on suuri nautinto, mutta minä tarvitsen samalla tavalla kunnon välineet ja tuotteet mitä keittiössä, jotta innostun tekemään jotakin. Ilman ammattilaisen apua tekisin edelleen samoja virheitä ja loisin pohjan ennen luomia ja kurkottelisin sinne kylpyhuoneen peiliin rajauksia tehdessäni. Pieniä juttuja, mutta niin suuri ero :)

*Osa kosmetiikasta saatu blogin kautta. 

Please leave a comment

Blush – kolmekymmentä vuotta kalpeutta

Nyt viimeistään pitäisi alkaa punastuttaa, sillä avoimesti myönnän, että olen elänyt ilman poskipunaa käytännössä koko elämäni. Muutama viikko sitten ystäväni tuli Pariisiin työmatkalle työkaverinsa kanssa ja koko lauantaipäivän ihailin luonnollista hehkua heidän kasvoillaan. Nämä ladyt ovat kosmetiikka-alalla ja poskipuna on yksi heidän meikin kulmakivistä. Minulle taas punaisuuden lisääminen on tuntunut aina hivenen vieraalle, sillä punapigmentin takia ihoni on aina hivenen punertava. Sen takia poskipunan lisääminen ei ole ollut osa meikkirutiinejani.

Avec Sofié l you make me blush

Olen aiemmin käyttänyt joskus puuterimaista punaa mutta niin kun tiedätte, puuterimaisten meikkien lisääminen ohuelle ja kuivalle iholle saa ainakin minun kasvot näyttämään paljon vanhemmilta sekä väsyneemmiltä. Se on myös toinen syy miksi olen karttanut poskipunan lisäämistä kasvoilleni. Kun tosin katselin ladyjen poskipunalla kehystettyjä kasvoja koko päivän, päätin avata suuni näiden asiantuntijoiden edessä ja myöntää meikkimokani.

Avec Sofié l you make me blush

Niin kuin monessa muussakin asiassa, niin myös kosmetiikassa on niin tärkeä muistaa, että kaikki tuotteet ja taktiikat eivät vain sovi kaikille. Vaalealle iholle sopii todella pinkki puna, mutta omalle iholleni persikkainen on parempi. Rasvoittuvalle iholle taas puuterimainen puna voi olla parempi vaihtoehto, mutta koen ainakin, että ostamani voidemainen poskipuna sopii minulle paremmin. Voidemainen tuote tuo minun iholleni sitä toivottua kiiltoa ja kuultoa.

Avec Sofié l you make me blush

Olen oppinut tässä muutaman viikon sisällä niin paljon kosmetiikasta, sillä olin myös polttarieni aikana meikissä sekä viime maanantaina opettelin meikin vielä uudestaan meikkaajan avustuksella. Meikkaajani sai minut jollain lailla ymmärtämään koko kosmetiikkaa niin paljon paremmin. Hän nimenomaan korosti sitä, että meikkaaminen on huijaamista – katse pitää viedä pois niistä omista niin sanotuista virheistä pois eikä yrittää peittää niitä. Sen takia luomilla on nyt myös tummempaa luomiväriä eikä silmänalusiani ole peitetty peiteaineilla.  

Avec Sofié l you make me blush

Nämä kosmetiikkaladyt eivät varmasti edes ymmärrä minkälainen vallankumous minulla on omassa meikissäni menossa – kiitos. On hassua miten niin pienillä vinkeillä voi saada aivan uuden perspektiivin niihin omiin rutiineihin. Kolmekymmentä vuotta olen näyttänyt niin kalpealta ilman poskipunaa ja yrittänyt peittää silmänalusiani peiteaineilla ja laittanut vaaleaa luomiväriä luomilleni – fail!

Please leave a comment