Histamiini-intoleranssi ja omia kokemuksiani siitä

Avec Sofié blog l Histamiini-intoleranssi

Histamiini-intoleranssi on ollut noin kaksi vuotta elämässäni. En tosin sen alkuaikoina oikein edes ymmärtänyt mikä minulla oli. Luulin, että en stressin takia saanut nukuttua, mutta suhteellisen nopeasti kumminkin ymmärsin, että aina sushin ja samppanjan jälkeen alkoi sydämen tykytys eikä nukkumisesta tullut mitään.

Menin muutamaan otteeseen lääkäriin ja kävin läpi kaikenlaiset sydänkokeet, mitään muuta ei kumminkaan löytynyt kuin että elimistössäni ei ole tarpeeksi entsyymejä pilkkomaan histamiinia. Siihen ranskalainen lääkäri tokaisi, että jos suurimmat ongelmani alkavat yhden lasillisen jälkeen, minun kannattaa juoda koko pullo. Ööö?

Avec Sofié blog l Histamiini-intoleranssi

En oikein ole mistään saanut apua muualta kuin teiltä rakkaat lukijani. Yhdessä olemme jopa joskus valvoneet ja chattailleet Instagramissa ja jakaneet vinkkejä keskellä yötä, kun sydämen tykytykset ovat voimakkaimmillaan.

Avec Sofié blog l Histamiini-intoleranssi

Nyt joulun aikoihin uskaltauduin kokeilemaan luomuviinejä ja -samppanjoita ja hyvin toimivat. Tämän kokemuksen jälkeen uskaltauduin juomaan lasillisen hääpäivänä ravintolassa Dom Perignon -samppanjaa. Fail ja taas oltiin lähtöpisteessä, kunnes yksi teistä Instagramissa vinkkasi, että moni samppanjoista kirkastetaan äyriäisillä ja ilmeisesti Dom Perignon on yksi näistä samppanjoista. Veuve Clicquot on toiminut minulla, mutta Möet ei. Ystävällinen lukijani vinkkasikin, että Alkosta pitää pyytää aina vegaanisia viinejä, jos kärsii histamiini-intoleranssista, sillä muuten voi helposti käydä huonosti.

Avec Sofié blog l Histamiini-intoleranssi

Histamiinia on kaikessa mitä syömme ja jotkut ruoka-aineet vain saavat reaktion aikaan ihmisillä eri tavalla. Minulle äyriäiset ovat pahimpia, mutta suklaa ei tee minulle mitään. Munakoisoakin syön surutta, mutta rapuja ja raakaa tonnikalaa juoksen karkuun. Tonnikalasta saan nimittäin todella rajun ruokamyrkytyksen kaltaisia oireita ja aluksi luulinkin, että syömäni tonnikala oli aina piloilla. Eipä ollut.

Itseäni auttoi todella paljon, kun ymmärsin, että viinejä kirkastetaan nimenomaan äyriäisillä ja syy reaktioihini saattoi johtua juurikin siitä. Nyt tosin tiedän, mikä luomu-samppanja toimii minulla, niin silloin kun haluan lasillisen, tiedän, minkä pullon poksautan.

Isoisäni on ollut meillä kylässä ja hänen syntypäivänsä takia vein hänet kalaravintolaan syömään. Itse uskaltauduin syömään hummeria ja erilaisia kaloja, mutta ravut jätin syömättä. En saanut hummerista minkäänlaista reaktiota, joten uskallan sitä syödä toistekin. Tärkeintä taitaa kumminkin olla, että en syö mitään kala- tai äyriäisruokia raakana, vaan niiden pitää olla kypsennetty kunnolla.

Avec Sofié blog l Histamiini-intoleranssi

Yksi lukijoistani myös vinkkasi Acetium-valmisteesta, joka on ollut testikäytössä ja sillä on saatu hyviä tuloksia aikaan. Kun seuraavaksi olen Suomessa, nappaan purnukan varmasti mukaan ja kokeilen, että miten se toimii itselläni.

En saa iho-oireita, vaan oireeni ovat nimenomaan sieltä rajuimmasta päästä eli sydämen tykytys sekä oksentelu. Nämä ovat tosin tosi henkilökohtaisia asioita ja tuttavillani oireilu näkyy vain punaisuutena viinilasillisen tai suklaan jälkeen.

Olen todella kiitollinen teille, että olette jakaneet vinkkejä ja omia kokemuksianne histamiini-intoleranssista, sillä muualta en niinkään niitä ole saanut. Teidän kanssa käymäni keskustelut ja vinkit ovat myös antaneet minulle ymmärryksen, että niin moni muu kärsii tästä minun lisäkseni. Kiitos siis teille avoimuudesta!

Seuraa minua:  

Facebookissa, InstagramissaPinterestissäBloglovinissa,  SoundCloudissa ja Twitterissä.

Please leave a comment

15 asiaa, joita aikuisella naisella ei tulisi olla kotonaan

Muutamassa blogissa on kiertänyt hauska postaus-idea ja ajattelin toteuttaa sen itse myös. Ihanat Carita, Iina ja Kerttu ovat ainakin toteuttaneet postauksen, 15 asiaa joita aikuisella naisella EI tulisi olla kotonaan. Tältä lista näyttää omalla kohdallani:

FUTON

Minulla ei ole koskaan futonia ollutkaan, ja en todellakaan nuku hyvin jos sänky ei ole kunnon pehmeä jenkkisänky. Kun olin sinkkuna, oli minulla järkyttään korkea jenkkisänky Töölössä ja sitä vieraat aina ihmettelivät. Se näytti kuulemma Hummer-autolta keskellä huonetta. Tällä hetkellä meillä on jenkkisänky ja se on paras sänky missä olen koskaan nukkunut. Olen niitä ihmisiä, jotka voivat skipata ruoan ja jaksavat painaa koko päivän, mutta jos uni ei ole kunnossa, ei minun päivistäni tule mitään.

VÄLIAIKAISET HUONEKALUT

Siis täytyy todeta, että tällä hetkellä meillä ei ole yhtään ylimääräistä huonekalua. Tämä tila on jonkinlainen saavutus, että olen karsinut kaikenlaisen ylimääräisen pois. Ainoa elementti mistä en pidä, on mieheni pilates-tuoli. Toki se suvaitaan, mutta onneksi se ei enää majaile olohuoneessa niin kuin Pariisissa. Kaikki huonekalut ovat karsittu muuton yhteydessä ja yhteensovitettu uudessa kodissa. Kerrankin minun kotini on suhteellisen yhtenäinen. Tällä hetkellä on tosin toisenlainen ongelma, sillä meidän kodissa olisi enemmän tilaa huonekaluille mitä meillä on ja sen takia koti näyttää kolkolta, jos ei tänne saada pehmoisuutta.

 

TV-TASOT

En ole ihan varma mitä sinänsä pahaa TV-tasoissa on, vaikka en niistä itse pidäkään. Meidän TV-taso jäi tosin muutossa pois ja todella toivon, että koko telkkari jää asentamatta. En katso televisiota ollenkaan ja en pidä siitä, jos koko huoneen järjestys riippuu television paikasta. Nykyisessä kodissa telkkari pitäisi asentaa tosin seinään, mutta katsotaan tuleeko meille televisiota ollenkaan. Olen tosin vähän huolissani, että jos ihmiset katsovat vain Netflixiä ja lukevat uutisia sieltä sun täältä, niin kaventuuko meidän maailmankuva ihan totaalisesti? Telkkari? Jatkoon vai ei?

TAIDEJULISTEET ILMAN KEHYKSIÄ

Jos olisin tehnyt tämän postauksen pari päivää aiemmin, olisin joutunut varmaankin rokottamaan itseäni, mutta vein juuri viimeiset printit kehystettäväksi. Jos jotain olen huomannut, on kehystäminen ihan järkyttävän kallista puuhaa. Sadan euron printin kehystäminen maksoi Pariisissa melkein 200 euroa, mutta onneksi Amsterdamissa se oli puolet edullisempaa. Tuli siis viimeisetkin printit kehystettyä. Ihan jokaista taulauni tai printtiäni en kehystä, vaan ostan myös valmiita kehyksiä jos se on mahdollista.

JALALLISET LOISTELAMPUT

En tiedä mitä tällä tarkoitetaan, mutta minulla on jalallinen valaisin, Flosin klassikko ja jos ei tästä valaisimesta saa aikuispisteitä, niin en tiedä kyllä mistä sitten.

PUULATTIA POSTIMERKIN KOKOISELLA MATOLLA

Ei ole näkynyt käytännössä mattoja ollenkaan, sillä Pariisissa ei yksinkertaisesti ollut tilaa matoille. Nyt tosin kaipaisin mattoja enemmän kuin mitään muuta, sillä nyt koti tuntuu kolkolta ilman mattoja. Yhden ainakin haluaisin sängyn alle tuomaan pehmeyttä, sekä jakamaan tilaa, sillä meidän makuuhuone on aika kolkko tällä hetkellä.

HALVAT LAKANAT

Mitä tekstiileihin tulee, olen aika tarkka. Pidän pehmeistä materiaaleista, jotka hengittävät. Rakastan pellava- ja percalelakanoita. Oma suosikkiverkkokauppani tällä hetkellä vuodevaatteisiin on The White Company, joista olenkin kirjoittanut teille postauksessa New In: bed linen from the white company.  Lisäksi minulla on H&M:n puuvillalakanat sekä Finlaysonin lakanoita. H&M:n lakanoista saan kyselyitä edelleen blogissa monen vuoden jälkeenkin ja minulla ovat lakanat olleet vuosia ja hyvin ovat toimineet. Eivät ne yhtä pehmeät ole kuin Finlaysonin, mutta käyvät ainakin minulle.

PETAAMATON SÄNKY

Ei ikinä! En voi lähteä kotoa jos sänky ei ole pedattu. Petaamaton sänky on vähän sama asia kuin harjaamattomat hampaat – ei vaan kerta kaikkiaan pysty. Jos minun pitäisi esimerkiksi karsia aamutoimista jotakin, olisi petaaminen viimeinen asia, jonka karsisin.

MUOVIASTIAT.

Muoviastioita ei meillä ole muuten kuin säilytysrasioina. Tosin tilanne olisi varmasti toinen jos meillä olisi lapsia, mutta muuten mennään kyllä ilman. Picnic-korin sisältö taitaa olla tosin muovinen, mutta muuten mennään ilman muovia.

 

RIHKAMAKEHYKSET

Noup. Ei löydy. Minulta tosin muuten löytyy tilpehööriä varsinkin blogin takia ja niistä nimenomaisista turhista härpäkkeistä halausin päästä eroon.

AKSENTTISEINÄT.

No kyllä löytyy, mutta se ei tosin ole oma valinta. Itse jos saisin päättää, laittaisin korosteseiniä esimerkiksi makuuhuoneeseen, niin tulisi heti ehkä hivenen pehmeämpi fiilis, kun olisi jotain muutakin kuin valkoista seinää. Uskon myös, että nämä korosteseinät ovat taas tuloillaan ja sitten taas parin vuoden päästä kaikki ovat taas maalaamassa seiniä valkoiseksi. Ranskassa muuten huomasin, että ranskalaiset pitivät täysin valkoisia seiniä surullisena valintana. Kun myös väänsimme kättä talomme ulkoseinien väristä naapuriemme kanssa, oli harmaa aivan ehdoton ei. Nyt talomme seinä on pinkin ja persikan sekoitus.

OPISKELUAJAN SEIKKAILUIDEN SHOTTILASIT NÄYTILLÄ

Olin opiskeluaikoina totaalisen nössö enkä käynyt missään. Kirjoitin vain kotona blogia tai olin kirjastossa. Vuokrasin kirjastorakennuksesta jopa oman toimiston, että sain olla rauhassa.  Eli siis minulta ei ole koskaan edes löytynyt shottilaseja. Tosin nyt kaapista löytyy Ultima Thule- ja Kartio-sarjan shottilaseja aamiaista varten.

TYHJÄ TAKANREUNUS TAI KIRJAHYLLY

Hetkinen? Miksi takanreunus pitäisi täyttää? Mallailin reunukselle tosin kynttilöitä, mutta olen sitä mieltä, että takka on kodin kruunu ja tuli sen jalokivet. Mitä kirjahyllyihin tulee, lähtivät ne Pariisin kodista kävelemään heti kun muutin sinne. En pidä kirjahyllyistä joista kirjat näkyvät, värit ja eriparikirjat saavat minut rauhattomaksi. Lisäksi, keräävät ne niin paljon pölyäkin. Jos jotain ei kotiini tule, on se avonainen kirjahylly.

TEKOKUKAT JA -KASVIT

Uuden kodin omistaja jätti kotiimme tekokasveja ja minua ei itseasiassa haittaa ne ollenkaan. Olen itseasiassa aika iloinen niistä, sillä ne tuovat hivenen eloa tänne kotiin. Kuvan pienet kookospallot ovat tosin aitoja kasveja, mutta on meillä myös korkeassa tilassa tekokasveja. Onnekas olen, että asun nykyään Amsterdamissa, sillä täällä on ihan mielettömiä viherkasveja.

 

SOHVAN MUKANA TULLEET KORISTETYYNYT

No itseasiassa Gervasonin Ghost -sohvan idea taitaa olla juurikin ne tyynyt, jotka tulevat sen sohvan mukana. Muuten sohva olisi äärettömän epämukava, joten kyllä koristetyynyjä kiitos ainakin tässä tapauksessa. Koen myös kahden vuoden takaisen sohvaostokseni aikuisen naisen ostokseski, sillä puntaroin merkkilaukun välillä, mutta ostin itselleni synttärilahjaksi sittenkin design-sohvan.

Pisteitä tuli 10/15 eli ihan suhteellisen aikuisia tässä ollaan. En tiedä kenelle tämä lista on tarkoitettu, sillä osa kohdista oli vähän outoja. Tiedän esimerkiksi ihmisiä, jotka rakastavat futoneja ja ovat ihan aikuisia eivätkä opiskelijoita.  Myös takka-kohta mietityttää? Miksi takan reunalla pitäisi olla jotakin? Takka on niin kaunis sisustuselementti ja sitä en lähtisi ihan heti peittämään. Kai riippuu myös takasta, sillä Pariisissa takan reunusta koristivat kynttilät ja valokuvat.

Oletteko samaa vai eri mieltä? Millaisia aikuispisteitä te saitte? Yksi minusta aikuisen kodin merkki on sellainen, että koti koostuu nimenomaan asioista, jotka ovat tarkoitettu pysymään, eikä niin, että niitä pitää vaihtaa koko ajan. Nyt kun katson kotiamme, en usko, että jos vaikka kolmen vuoden päästä muuttaisimme, karsisin mitään pois. Kaikki huonekalut ja esineet ovat monen vuoden keräilyn tulos ja montaa huonekalua on harkittu kauan.

Please leave a comment

Mistä on hyvä keittiö tehty?

Joku nokkela voisi yhdistää blogin otsikon ja keinun ja todeta, että mikä huone tahansa paranee keinulla. Se on kyllä totta, että keittiö ja olohuone tilana paranevat tässä asunnossa ihan omiin sfääreihinsä kun aamukahvin voi juoda keinussa, mutta keinumisesta ei pelkästään hyvä keittiö koostu.

Oli jopa jollain lailla huvittavaa, kun asuntoa Hollannista etsimme, oli tarjontaa liikaakin. Kerrankin pystyi olemaan jopa nirso asuntoja katsellessa. Harvemmin sitä kuulee itse sanovansa, että ”en halua WIC:ia kylpyhuoneen kanssa samaan tilaan, koska vaatteet kostuvat” tai ”siinä asunnossa oli liian pieni kattoterassi.” Aiemmin ei ole pahemmin ollut WIC:ia tai kattoterasseja, joten tämä asunnonetsintä Hollannista oli oikeastaan erittäin kiva projekti ja kävimme yhteensä yli 30 asunnossa.

Kun katsoo koteja eri maissa, huomaa selkeästi mikä on selkeä trendi. Hollannissa monessa kodissa makuuhuoneen yhteydessä oli kylpyhuone ja joskus jopa avonaisena sängyn vieressä. Toinen asia minkä täällä huomasin keittiöissä oli se, että yläkaappeja ei niinkään laitettu, vaan tila jätettiin avonaiseksi. Samoin on tässä meidän kodissa.

Keittiön paikalla on ennen ollut koulun esiintymislava ja kun kurkkaa saarekkeen alapuolella olevien ovien sisään, on siellä valtavat puulaatikot varusteille edelleen paikoillaan. Kivasti on siis historian havinaa jätetty tähän tilaan, vaikka se muuten niin moderni onkin.

Ette tainnut kertaakaan nähdä meidän Pariisin keittiötä ja siihen oli syynsä, sillä se oli niin pieni ja pimeä. Sen takia minulle olikin automaattisen selvää, että uudessa kodissa pitää olla tilaa ja kunnon keittiö. Kunnon keittiön sain ja sen kruunaa kaasuliesi ja kaksi erillistä uunia. Kaasuliesi on jokaisen kokkailijan unelma ja jos jostain olen tässä kodissa onnellinen, on se nimenomaan kunnon kaasuliesi.

Pariisin rajatun tilan takia en saanut kodinkoneita ja mausteita hyvin näkyvälle, mutta nyt sitä tilaa on vaikka mille vempaimelle. Pitää tosin olla hivenen varovainen, ettei jokainen neliö täyty tavaroista. Nyt jokainen kodinkone ja tavara pääsee paremmin esiin, kun niille on oma paikkansa ja niitä tulee varmasti myös käytettyä enemmän kun ne ovat kädenulottuvilla.

Keittiössä pitää tietenkin kasvaa yrttejä ja olen tässä viikon aikana jopa idättänyt jo itujakin. Muutakin vehreää keittiöstä löytyy ja suosikkini viherkasveista on ehdottomasti tällä hetkellä kiinalainen raha -kasvi tai pannukakku kukka, niin kuin hollantilaiset sitä kutsuvat.

Keittiö tulee olemaan aivan varmasti blogin kuvatuin huone, sillä nyt kun sain unelmieni keittiön, vietän siellä varmasti kaiken mahdollisen ajan. Blogiin tulee keittiön johdosta myös varmasti paljon enemmän reseptejä mitä aikoihin. Sopii varmasti myös teille, sillä reseptejäni olette niin monesti kyselleet :)

Kivaa sunnuntaita!

Follow me on

FacebookInstagramSoundCloud, Pinterest & Bloglovin

 

Please leave a comment

Kiitospäivää ja Amsterdamia

Kun torstaina istuimme kiitospäivän illallisella, taisimme herkistyä kumpikin, että miten kiitollinen siitä saakaan olla tästä hetkestä. Monen vuoden odotus loppui ja viisumi-asiat menivät miehelläni läpi. Kun tätä sekamelskaa on seurannut vierestä, on sitä onnellinen, että itsellä on käsissä Suomen passi.

Avec Sofié blog l Thanksgiving

Viimeiset pari vuotta ovat menneet odottaen ja kai sitä voi ihan myöntää, että hermoni ovat välillä olleet aika kireällä. Pari kertaa olen tainnut myös sanoa, että jos ei homma ala nyt etenemään, että pääsen Pariisista pois, niin lähden takaisin Suomeen. Kuluneen viikon aikana olen saanut kiitoksia odottelusta sekä anteeksipyyntöjä, että olen joutunut asumaan Ranskassa niin kauan minusta johtumattomien syiden takia.

Avec Sofié blog l Thanksgiving

Tunnelma on tällä hetkellä vähän kuin Töölössä. Talo ei tärise, ulkona ei kuulu autojen ääntä, korkeintaan veneiden torvien, kun ne ajelevat kanaaleissa kodin ympärillä. Olen onnellinen, että kahden vuoden odotuksen jälkeen minulla on koti, keittiö, kiva asuinympäristö, pystyn nukkumaan sekä minulla on puhdas ilma, jota hengittää. Monta kertaa yritin tsempata Pariisissa, mutta aina tuli seinä vastaan. Vaikka sitä kotia olisi kuinka updatettu, ei sitä ilmaa puhdisteta eikä ympäristöä muuteta.

Hollannissa meidän asuinympäristö on mitä sympaattisin, tuntuu kuin olisi New Yorkin Sohossa (tosin täältä ne ideat sinne taidettiin aikoinaan viedä). Hollantilainen ystäväni sanoinkin minulle, että vaikka ympäristö näyttää kylältä, pitää minun muistaa, että kyse on suurkaupungista.

Avec Sofié blog l Thanksgiving

Avec Sofié blog l Thanksgiving

Tiedän, että teitä expat-ihmisiä on siellä muitakin ja tiedän, että moni teistä asuu kaltaisessani välitilassa ilman omaa halua. Toisille se toki sopii ja olisin toivonut, että itsekin olisin osannut ottaa rennosti ja pystynyt asumaan Etelä-Ranskassa ilman suurempia suruja. Mutta en vain pystynyt, en vaikka kuinka yritin.

Avec Sofié blog l Thanksgiving

En ole halunnut näistä asioista oikein blogissa aiemmin puhua, kun olen halunnut pitää fiiliksen pirteän positiivisena, mutta nyt kun on uuden aika, on helpompi katsoa taakse ja olla kiitollinen tuosta ajasta, vaikka se ajoittain todella vaikeaa olikin. Tuntuu, että vihdoinkin pystyn hengittämään taas ja olemaan miettimättä niin paljon tulevaisuutta. Se minun tulevaisuuteni kun on aina ollut Amsterdam <3

Please leave a comment

Amsterdam: jatkuvaa oppimista ja joogailua

Tämä aika on jollain lailla niin kivaa, kun pitää opetella uutta ja tutkia kaikenlaisia asioita. Jokainen asia kun on uusi, on niin paljon opeteltavaa. Moni arkinen asia jää usein minun harteilleni, sillä miehelläni ei ole kauheasti aikaa etsiskellä vaikkapa lamppuliikkeitä tai hyvää jooga-studiota (näin on varmasti  monesti expat-perheissä, että arkisten asioiden hoito kasaantuu toisen harteille). Minua se ei itseasiassa haittaa, sillä olen muutenkin luonteeltani explooraaja ja pidän uusien asioiden oivaltamisesta sekä etsimisestä.

Avec Sofié blog l Amsterdam

Hollantiin on helppo tulla, sillä jokainen puhuu täällä niin sujuvasti englantia. Ranskassa silloin tällöin löin päätäni seinään, kun en saanut alkuaikoina mitään asiaa sanottua. Loppua kohden ja varsinkin etelässä ollessa puhuminen sujui hyvin, sillä etelässä puhutaan hitaammin mitä Pariisissa. Vaikka Hollannissa pärjäisi toki englannillakin, olen tosin päättänyt, että kieli on opeteltava. Kielen kautta, kun pääsee niin paljon paremmin sisään maan kulttuuriin.

Avec Sofié blog l Amsterdam

Se miten ihmiset puhuvat, kertovat niin paljon maan tavoista. Usein kun esimerkiksi käänsin ranskalaisia lauseita suomeksi, ymmärsin paremmin Ranskaa ja ranskalaisia. Samalla myös monesti huomasin tekemällä suoria käännöksiä ranskalaisista lauseista, että miten moni vivahteinen ja runollinen kieli ranska on verrattuna suomeen. Jos vaikka puhuisin suomalaisittain ranskaa Ranskassa, en kovinkaan pitkälle pääsisi. Suomen puhuminen ranskalaisittain kuulostaa myös äärettömän oudolle ja yltiö kohteliaalle. Piti siis opetella sanojen lisäksi muutakin ja näin on myös tulevaisuudessa.

Avec Sofié blog l Amsterdam

Eilen sain pikakurssin hollantiin, kun menin ensimmäiselle jooga-tunnilleni. En tosin muistanut kysyä ennen tunnin alkua, että millä kielellä joogailtaisiin. Mutta hyvin tunti meni saksan viiden vuoden opinnoilla. Tuli myös muistutettua itseä, että ihan perusasioista ja käytännöntilanteista kielen oppiminen lähtee parhaiten etenemään. Hollanti on niin lähellä saksaa ja ruotsia, että välillä olen itsekin ihmeissäni, että mitä kieltä nyt puhutaan. Hollanti vaikuttaa myös aika samanlaiselta kieleltä mitä Suomi, ei turhia korulauseita, vaan suoraan asiaan. Hollantilaiset ovat tosin (tai ainakin amsterdamilaiset) ihan äärettömän kohteliaita ja ystävällisiä. Joogatunnillakin muistuteltiin, että vaikka olit missä asennossa tahansa, muista hymy ja iloinen ilme kasvoilla.

Havainnoin eroavaisuuksia yleisestikin todella paljon, mutta varsinkin maiden välillä se tuntuu äärettömän mielenkiintoiselta. Moni yhdysvaltalainen tuttu pitää Eurooppaa yhtenä ja samana ja monesti joudun korjaamaan, että vaikka alue on pieni, ovat erot maiden väleillä ihan äärettömän isoja. Kun eilen menin hot jooga-tunnille, tuntui kun olisin ollut Suomessa. Ihmiset tulivat joogaamaan ja istuivat hiljaa salissa odottaen, että opettaja tulee. Pariisissa taasen poskipusuja vaihdettiin ennen tunnin alkua tuttujen kesken ja kuntosali oli muutenkin niin sanotusti enemmän näyttäytymistä varten mitä Hollannissa. Eilen joogassa ihmiset olivat pukeutuneet nimenomaan hot- joogaamaan ja miehillä oli speedojen kaltaiset pöksyt jalassa ja naisilla myös pukeutuminen oli vähäistä eikä ketään tuntunut haittaavan, vaikka masu näkyi tai hiki lensi. Pariisissa salini pukeutumisessa oltiin hienovaraisia ja jollain lailla tyylikkäitä sekä omaa vartaloa kyllä näytettiin, mutta hienostuneesti. Toki kuntosaleissa on eroja, mutta heti ensimmäisellä kerralla huomasin selkeän eron käytöksessä ja pukeutumisessa.

Avec Sofié blog l Amsterdam

Olen suhteellisen malttamaton monen asian kanssa ja kielten oppiminen ja kulttuurin omaksuminen ovat asioista joiden kautta olen oppinut, että ihan ensimmäisen viikon tai vuoden aikana et voi oppia kaikkea uuttaa.  Oppiminen on jatkuva prosessi. Pitää olla kärsivällinen ja antaa ajan kulua. Tärkeintä on kumminkin olla kiinnostunut ja pitää jatkuvasta oppimisesta kiinni.

Please leave a comment
1 2 3 15