Passion project l mitä tekisit jos olisit taloudellisesti riippumaton?

Avec Sofié Blog l Passion project

Tuntuu, että joka paikassa puhutaan taloudellisesta riippumattomuudesta. Joku ostaa asuntoja, toinen sijoittaa osakkeisiin ja kolmas unelmoi, että kun olisi vaikka viisikymmentä vuotta, ei päivätöissä tarvitsisi enää käydä, vaan energian voisi laittaa niin sanottuun passion projektiin. Yksi unelmoi viinitarhasta, toinen purjehtimisesta ja kolmas rinkkaelämästä.

 

Avec Sofié Blog l Passion project

Muutaman tällaisen ihmisen olen tavannut ja ihailen heitä suuresti. Ranskan kotimme entinen omistaja oli ollut Sveitsissä pankkiirina, mutta haluaisi elää vapaasti ja hän muutti kodin myymisen jälkeen purjeveneeseen ja lähti seilaamaan ympäri maailmaa. Toinen sveitsiläinen pariskunta pitää näissä kuvissa vilahtavaa design bnb:tä Provencessa, jossa olimme muutama vuosi sitten lomalla. He olivat olleet kellobusineksessa ja päättivät lähteä oravanpyörästä hotellin omistajiksi. Ei ollenkaan huono vaihtoehto, kun näitä kuvia katselee ja kun seurailin heidän arkeaan pienessä hotellissa keskellä ei mitään muutaman päivän ajan.

Avec Sofié Blog l Passion project

 

Tarvitsen itse aina jonkun passion projektin; yli kymmenen vuotta se on ollut tämä blogi, tänä keväänä olen myös istutellut puutarhaa ja juossut enemmän kuin viiteen vuoteen. Mutta mikä olisi se passion projektini seuraavaksi? Aloin keväällä kirjoittamaan kirjaa ja varmaan lomalla jatkan siitä mihin jäätiin. Mutta jos ei tarvitsisi miettiä millä lyhentää lainaa tai tehdä lomamatkoja, kääntyisin minä suuremman passion projektin pariin. Sehän se unelma kai meillä jokaisella on?

Avec Sofié Blog l Passion project

Avec Sofié Blog l Passion project

Luin edellisestä Glorian Ruoka ja Viini-lehdestä (selkeästi minun elämäni pyörii nyt tämän lehden ympärillä) suomalaisesta pariskunnasta Bordeauxissa ja heidän viinitilastaan. Kuulostaa niin satumaiselta, vaikka tiedän, että on varmasti kestänyt kauan aikaa ennen kuin on saanut kaikki paperihommat ja muut täällä Ranskassa tehtyä kuntoon.

Minun isompi passion projekti ei ole viinitila, vaan ihan erilainen ja helpommin toteutettavissa. Mikä on sinun unelmiesi elämä? Oma joogaretriitti alpeilla? BnB Italiassa? Vaiko viinitila Ranskassa?  Vai onko niin sanottu tavallinen arki unelmien elämää?

Uskon, että tämä kevät on jollain lailla laittanut arvomme uusiksi ja laittanut miettimään mikä on elämässä tärkeää. Näin ainakin toivon. Kuulostaa ehkä hieman karhealta, mutta ensimmäinen lukioaikainen poikaystäväni sanoi aina, että elämässä ei tarvitse muuta tehdä kuin kuolla, joten tee kaikki asiat sitä ennen niin kuin sydämesi sanoo. Niin totta edelleen.

Follow me on:

Facebook, InstagramPinterestBloglovin,  SoundCloud and Twitter

Please leave a comment

Rose Garden

Avec Sofié blog l Rose garden

Edellisessä postauksessa ihastelin kukkaprinttejä eikä ne printit ole vain jääneet sisustusihastukseksi, kukkia löytyy myös vaatekaapistani. Etelä-Ranskassa ollessa, ehdin onneksi käydä monessa suosikkipaikassani ja yksi niistä näin keväällä on ruusujen villa, Villa les Roses.

Avec Sofié blog l Rose garden

Avec Sofié blog l Rose garden

Vuosien saatossa olen löytänyt monta pientä kohdetta, taloa tai kävelyreittiä joille palaan aina kun olen etelässä. Villa les Roses on yksi niistä. Tuo hieman jo ränsistynyt talo näyttää niin kauniilta ruusujen ympäröimänä ja odotan aina kevättä että näkisin ruusujen kukkivan.

Avec Sofié blog l Rose garden

Kun laskeuduin torstaina etelään, oli jopa pienoinen shokki taas olla Ranskassa. Vaikka miten etelässä on idyllistä, olin taas tottunut ns. pohjoismaalaiseen mentaliteettiin, siisteyteen sekä järjestykseen. Aluksi minua jopa pelotti hypätä auton rattiin kun en ole ajanut autoa pitkään aikaan, mutta nopeasti löysin taas sen rytmin ja pystyin ajamaan ajoittain hyvin kaaosmaisessa ja aggressiivisessa liikenteessä :D

Avec Sofié blog l Rose garden

Kun aikoinaan mietimme, että mistä ostaisimme kodin, mietimme myös Barcelonaa. Mitä enemmän mietin tätä asiaa, sitä varmempi olen päätöksestä, että miten ihanaa että kotimme on nimenomaan tällaisessa mini-kylässä jossa ei ole kovinkaan paljon aktiviteetteja. Aktiviteetit liittyvät joko paddlaukseen, uimiseen, rantaeloon tai puutarhanhoitoon. Jos aktiviteetteja haluaa, pääsee kotoa nopeasti isompiin kaupunkeihin ja vilskeeseen.

Vaikka en ollut lomalla kuin pidennetyn viikonlopun, tuo muutama päivä teki hyvää olla ihan rauhassa ja hiljaisuudessa. Sain tekemättömiä juttuja tehtyä, nukuin 10 tuntisia yöunia ja luin jopa kirjaa pitkästä aikaa.

Avec Sofié blog l Rose garden

Avec Sofié blog l Rose garden

Olen tiedostanut, että olen ollut pienessä stressissä ja jonkinlaisessa surumielisessä tilassa tämän alkukevään, kun ystäviä ja perheenjäseniä on kohdannut ikäviä uutisia. Elän monesti toisten suruja ja iloja ja sen takia oma suu ei aina pysy hymyssä, jos ikäviä asioita on ympärillä. On tuntunut ja edelleen tuntuu todella vaikealta iloita omia juttuja, jos joku vieressä kärsii tai on ikävässä elämäntilanteessa. Tämän takia blogin kirjoittaminen on tuntunut jokseenkin todella hankalalta tänä keväänä.

Kun menin etelään, sain hieman etäisyyttä asioihin ja myös ehkä jonkinlaista rohkaisua siihen, että elämä ei pysähdy, sen pitää jatkua. Vaikka olen perusluonteeltani hyvin positiivinen, on ollut vaikea elää iloisin mielin, kun ympärillä on niin synkkiä asioita.

Tämä kevät on ollut monessa mielessä silmiä avaava monessa mielessä ja opettanut katsomaan asioita niin monelta eri kantilta. Antanut rohkeutta tehdä asioita toisin ja muuttaa suuntaa monessa mielessä. Opettanut olemaan kiitollinen siitä kaikesta mitä on, mitä on ehtinyt saavuttaa ja kokea.

Please leave a comment

Miten varautua identiteettivarkauksiin?

Avec Sofié blog l Indentiteettivarkaus + folksam

*Kaupallinen yhteistyö Folksam & Asennemedia Advertisement

Tällä hetkellä suurimmat haasteet yrityksillä ja organisaatioilla liittyvät varmasti nimenomaan identiteettivarkauksiin. Vaikka erilaisia käytäntöjä luodaan suojaamaan meitä yksityishenkilöitä, on hyvä itse kumminkin muistaa maalaisjärkeä käyttäen mitä tietoja itsestä jakaa ja missä tilanteissa.  Yhteistyössä Folksamin kanssa mietin omaa käyttäytymistäni sekä asioita, jotka tulisi ottaa paremmin huomioon, jotta identiteettivarkauksilta vältyttäisiin.

Avec Sofié blog l Indentiteettivarkaus + folksam

Identiteettivarkauksien määrä kasvaa koko ajan myös Suomessa, mutta mitä identiteettivarkaus oikeasti tarkoittaa? Yksiselitteinen ja ehkä helpoin tapa selittää tämä on, että joku käyttää henkilötietojasi luvatta. Varkaudella tarkoitetaan jonkun asian anastamista luvatta ja identiteettivarkaudessa kyse on nimenomaan, että joku käyttää henkilötietojasi tai henkilötunnustasi luvatta ja tekee esimerkiksi ostoksia nimiisi. Tässä pitää huomioida, että pankkikortin kopiointi ei ole identiteettivarkaus, vaan se käsitetään henkilötietojen käyttämistä väärin. Identiteettivarkaus tarkoittaa siis, että joku kerää tietojasi ja luo niiden kautta valeprofiilin oman oikean profiilisi rinnalle. Identiteettivarkaudeksi katsotaan myös sellainen tilanne, jossa sosiaaliseen mediaan on luotu valeprofiili toisen tiedoilla sekä valokuvilla.  Se miten tietoja ja esimerkiksi valokuvia on kerätty, vaihtelee varmasti paljon eri tapausten välillä.

Mitä tulee yleisesti tietoturvaan ja henkilötietojen käsittelyyn, on Euroopan alueella ollut hyvin laaja-alaiset käytännöt ja jokaisella maalla on ollut vähän omat tavat tietojen käsittelyihin. Nyt tosin viime vuosina on puhuttu paljon GDPR:stä eli General Data Protection Act:sta eli suomeksi EU:n tietosuoja-asetuksesta. GDPR vaikuttaa todella paljon melkeinpä mihin tahansa yritykseen tai tahoon, jotka käsittelevät suuria määriä henkilötietoja. Asetus on voimassa tällä hetkellä mutta siirtymäaika päättyy 25.5.2018.  Asetuksen tarkoitus on nimenomaan antamaan suojaa henkilötietojen käsittelyyn liittyen ja omalta osaltaan suojaamaan identiteettivarkauksilta.

Avec Sofié blog l Indentiteettivarkaus + folksam

Miten varautua identiteettivarkauksiin?

  1. Ensimmäinen ja tärkein asia on pitää omista tiedoista huolta. Älä siis jätä esimerkiksi laskujasi tai postiasi yleiselle paikalle poistamatta niistä henkilötietojasi. Eli kun ensi kerran viet roskat, revi tai yliviivaa tietosi lehdistä ja kirjekuorista.
  2. Mieti kenelle tietosi annat. Nykyään törmää todella usein omien tietojensa keräämiseen eri sivustoilla. Mieti siis tarkasti mille sivuille tietosi annat. Jopa harmittomat Facebook-päivitykset saattavat olla nimenomaan tiedonkeruuta varten. TiVi julkaisi hetki sitten hyvän esimerkin, miten Facebookissa kiersi harmittomalta kuulostava päivityspyyntö uusien sukulaisten löytämiseksi. Harmiton tai ei, ei ikinä kannata kertoa sukulaisten nimiä, sillä usein ne esiintyvät nimenomaan turvakysymyksinä eri verkkopalveluissa, jos salasana on unohtunut.
  3. Suosittelen myös tarkistamaan, verkkosivuston aitouden. Monesti saan esimerkiksi PayPaliin tai sähköposti-tileihini liittyviä sähköposteja. Kun painan linkistä, huomaan heti, että onko osoite oikea vaiko vain tietojen kalastelua varten tekaistu. Vaikka siis saamasi sähköposti näyttää aidolta, katso browseriin tuleva osoite, niin tiedä keneltä palveluntarjoajalta viesti on todellisuudessa tullut. Selaimessa näkyy myös usein pieni lukon kuva ja sitä klikkaamalla näet kenen palveluun olet tietojasi antamassa. On itseasiassa todella ikävää, miten usein näitä sähköposteja tulee nykyään, mutta pääasia on, että ne jättää huomiotta.
  4. Itse koen, että olen aika tarkka, yksityisyyteen liittyvissä asioissa. Vaikka se blogin kautta näyttäytyy siltä, että täällä avataan aika monta asiaa, mutta silti olen monta blogiin liittyvää asiaa jättänyt tekemättä nimenomaan suojatakseni yksityisyyttäni. Täten olen esimerkiksi poistanut Facebookistani ihmisiä, jotka eivät ole minua ikinä edes nähneet tai näkemisestä on kulunut kymmenen vuotta. Täten myös rajaan aika paljon sitä, että mitä avoimiin Facebook-ryhmiin kommentoin ja mitä jätän kommentoimatta. En myöskään jakaisi ryhmissä puhelinnumeroani tai muita tietojani, sillä kaiken tämän jakamani tiedon perusteella voidaan henkilöprofiili luoda aika tarkastikin. Mieti siis mitä jaat ja missä kanavissa. Avoimuus on hyvä asia, mutta tiedosta myös riskit.
  5. Verkossa asioiminen on monelle arkipäivää, mutta ei kaikille. Varsinkin kun puhuu yhtään vanhemman ikäpolven kanssa, huomaa pienen kuilun välillämme. Jos olen joutunut neuvomaan läheisiäni, olen opettanut, että jos yhtään tuntuu epävarmalta nettiostosten tekeminen, suosin sivustoja jotka pyytävät verkkopankin kirjautumista. Me olemme Suomessa tässä asiassa minusta aika edelläkävijöitä ja meillä digitaalinen asioiminen on tehty turvalliseksi ja helpoksi. Toki aukkojakin on, mutta moni asia riippuu myös omasta valveutuneisuudesta.

Identiteettivarkaudet ovat moderni rikos, mutta onneksi niihin voi myös varautua modernein keinoin ja että apua on tarjolla, jos sitä tarvitsee. Niin kuin mainitsin, identiteettivarkaus ei tarkoita pankkikortin kopioimista, vaan pahimmillaan ihminen menettää luottotietonsa sen takia, kun valeprofiili on tehnyt ostoksia toisen nimiin. Rikosvyyhti yleensä selviää paljon myöhemmin rikoksen jälkeen ja kuten arvata saattaa, sen selvittäminen on aika vaikeaa ja vie paljon aikaa.

Avec Sofié blog l Indentiteettivarkaus + folksam

Suomessa Folksam tarjoaa ainoana vakuutusyhtiönä henkilöllisyysvarkausvakuutuksia osana kotivakuutusta. Identiteettivarkaudet ovat koko ajan lisääntymässä ja poliisin tilastopalvelujen mukaan identiteettivarkauksia ilmoitetaan satoja kuukausittain. Tarkkoja lukuja minulla ei ole, mutta uskon, että kotimurrot ovat paljon vähäisempiä meillä Suomessa kuin identiteettivarkaudet. Miksi sitten vakuutamme kotimme, mutta emme suojautuisi identiteettivarkaudelta? Folksam tekee yhteistyötä Affinion Internationalin kanssa, joka on nimenomaan erikoistunut identiteettivarkauksien selvittämisessä. Folksamin vakuutus kattaa myös juridisen avun ja on voimassa ilman omavastuuta.

Avec Sofié blog l Indentiteettivarkaus + folksam

Folksamin kotivakuutuksen voi ostaa Internetin kautta ja uudet asiakkaan saavat vuoden loppuun saakka Folksamin kotivakuutuksen 30% edullisemmin ensimmäisen vuoden osalta. Lisää identiteettivarkauksista voitte lukea Folksamin sivuilta.

Yhteistyöhön liittyy myös arvota ja saan arpoa teidän kesken kolme Ivana Helsingin ensiapulaukkua. Arvontaan voitte osallistua kommenttiboksissa ja kertoa omia kokemuksianne tai tuntemuksianne identiteettivarkauksia kohtaan? Onko osunut omalle kohdalle tai askarruttavatko nämä asiat teitä? Arvonta on voimassa viikon verran ensi maanantaihin 11.12 klo:20 asti.

Please leave a comment

15 asiaa, joita aikuisella naisella ei tulisi olla kotonaan

Muutamassa blogissa on kiertänyt hauska postaus-idea ja ajattelin toteuttaa sen itse myös. Ihanat Carita, Iina ja Kerttu ovat ainakin toteuttaneet postauksen, 15 asiaa joita aikuisella naisella EI tulisi olla kotonaan. Tältä lista näyttää omalla kohdallani:

FUTON

Minulla ei ole koskaan futonia ollutkaan, ja en todellakaan nuku hyvin jos sänky ei ole kunnon pehmeä jenkkisänky. Kun olin sinkkuna, oli minulla järkyttään korkea jenkkisänky Töölössä ja sitä vieraat aina ihmettelivät. Se näytti kuulemma Hummer-autolta keskellä huonetta. Tällä hetkellä meillä on jenkkisänky ja se on paras sänky missä olen koskaan nukkunut. Olen niitä ihmisiä, jotka voivat skipata ruoan ja jaksavat painaa koko päivän, mutta jos uni ei ole kunnossa, ei minun päivistäni tule mitään.

VÄLIAIKAISET HUONEKALUT

Siis täytyy todeta, että tällä hetkellä meillä ei ole yhtään ylimääräistä huonekalua. Tämä tila on jonkinlainen saavutus, että olen karsinut kaikenlaisen ylimääräisen pois. Ainoa elementti mistä en pidä, on mieheni pilates-tuoli. Toki se suvaitaan, mutta onneksi se ei enää majaile olohuoneessa niin kuin Pariisissa. Kaikki huonekalut ovat karsittu muuton yhteydessä ja yhteensovitettu uudessa kodissa. Kerrankin minun kotini on suhteellisen yhtenäinen. Tällä hetkellä on tosin toisenlainen ongelma, sillä meidän kodissa olisi enemmän tilaa huonekaluille mitä meillä on ja sen takia koti näyttää kolkolta, jos ei tänne saada pehmoisuutta.

 

TV-TASOT

En ole ihan varma mitä sinänsä pahaa TV-tasoissa on, vaikka en niistä itse pidäkään. Meidän TV-taso jäi tosin muutossa pois ja todella toivon, että koko telkkari jää asentamatta. En katso televisiota ollenkaan ja en pidä siitä, jos koko huoneen järjestys riippuu television paikasta. Nykyisessä kodissa telkkari pitäisi asentaa tosin seinään, mutta katsotaan tuleeko meille televisiota ollenkaan. Olen tosin vähän huolissani, että jos ihmiset katsovat vain Netflixiä ja lukevat uutisia sieltä sun täältä, niin kaventuuko meidän maailmankuva ihan totaalisesti? Telkkari? Jatkoon vai ei?

TAIDEJULISTEET ILMAN KEHYKSIÄ

Jos olisin tehnyt tämän postauksen pari päivää aiemmin, olisin joutunut varmaankin rokottamaan itseäni, mutta vein juuri viimeiset printit kehystettäväksi. Jos jotain olen huomannut, on kehystäminen ihan järkyttävän kallista puuhaa. Sadan euron printin kehystäminen maksoi Pariisissa melkein 200 euroa, mutta onneksi Amsterdamissa se oli puolet edullisempaa. Tuli siis viimeisetkin printit kehystettyä. Ihan jokaista taulauni tai printtiäni en kehystä, vaan ostan myös valmiita kehyksiä jos se on mahdollista.

JALALLISET LOISTELAMPUT

En tiedä mitä tällä tarkoitetaan, mutta minulla on jalallinen valaisin, Flosin klassikko ja jos ei tästä valaisimesta saa aikuispisteitä, niin en tiedä kyllä mistä sitten.

PUULATTIA POSTIMERKIN KOKOISELLA MATOLLA

Ei ole näkynyt käytännössä mattoja ollenkaan, sillä Pariisissa ei yksinkertaisesti ollut tilaa matoille. Nyt tosin kaipaisin mattoja enemmän kuin mitään muuta, sillä nyt koti tuntuu kolkolta ilman mattoja. Yhden ainakin haluaisin sängyn alle tuomaan pehmeyttä, sekä jakamaan tilaa, sillä meidän makuuhuone on aika kolkko tällä hetkellä.

HALVAT LAKANAT

Mitä tekstiileihin tulee, olen aika tarkka. Pidän pehmeistä materiaaleista, jotka hengittävät. Rakastan pellava- ja percalelakanoita. Oma suosikkiverkkokauppani tällä hetkellä vuodevaatteisiin on The White Company, joista olenkin kirjoittanut teille postauksessa New In: bed linen from the white company.  Lisäksi minulla on H&M:n puuvillalakanat sekä Finlaysonin lakanoita. H&M:n lakanoista saan kyselyitä edelleen blogissa monen vuoden jälkeenkin ja minulla ovat lakanat olleet vuosia ja hyvin ovat toimineet. Eivät ne yhtä pehmeät ole kuin Finlaysonin, mutta käyvät ainakin minulle.

PETAAMATON SÄNKY

Ei ikinä! En voi lähteä kotoa jos sänky ei ole pedattu. Petaamaton sänky on vähän sama asia kuin harjaamattomat hampaat – ei vaan kerta kaikkiaan pysty. Jos minun pitäisi esimerkiksi karsia aamutoimista jotakin, olisi petaaminen viimeinen asia, jonka karsisin.

MUOVIASTIAT.

Muoviastioita ei meillä ole muuten kuin säilytysrasioina. Tosin tilanne olisi varmasti toinen jos meillä olisi lapsia, mutta muuten mennään kyllä ilman. Picnic-korin sisältö taitaa olla tosin muovinen, mutta muuten mennään ilman muovia.

 

RIHKAMAKEHYKSET

Noup. Ei löydy. Minulta tosin muuten löytyy tilpehööriä varsinkin blogin takia ja niistä nimenomaisista turhista härpäkkeistä halausin päästä eroon.

AKSENTTISEINÄT.

No kyllä löytyy, mutta se ei tosin ole oma valinta. Itse jos saisin päättää, laittaisin korosteseiniä esimerkiksi makuuhuoneeseen, niin tulisi heti ehkä hivenen pehmeämpi fiilis, kun olisi jotain muutakin kuin valkoista seinää. Uskon myös, että nämä korosteseinät ovat taas tuloillaan ja sitten taas parin vuoden päästä kaikki ovat taas maalaamassa seiniä valkoiseksi. Ranskassa muuten huomasin, että ranskalaiset pitivät täysin valkoisia seiniä surullisena valintana. Kun myös väänsimme kättä talomme ulkoseinien väristä naapuriemme kanssa, oli harmaa aivan ehdoton ei. Nyt talomme seinä on pinkin ja persikan sekoitus.

OPISKELUAJAN SEIKKAILUIDEN SHOTTILASIT NÄYTILLÄ

Olin opiskeluaikoina totaalisen nössö enkä käynyt missään. Kirjoitin vain kotona blogia tai olin kirjastossa. Vuokrasin kirjastorakennuksesta jopa oman toimiston, että sain olla rauhassa.  Eli siis minulta ei ole koskaan edes löytynyt shottilaseja. Tosin nyt kaapista löytyy Ultima Thule- ja Kartio-sarjan shottilaseja aamiaista varten.

TYHJÄ TAKANREUNUS TAI KIRJAHYLLY

Hetkinen? Miksi takanreunus pitäisi täyttää? Mallailin reunukselle tosin kynttilöitä, mutta olen sitä mieltä, että takka on kodin kruunu ja tuli sen jalokivet. Mitä kirjahyllyihin tulee, lähtivät ne Pariisin kodista kävelemään heti kun muutin sinne. En pidä kirjahyllyistä joista kirjat näkyvät, värit ja eriparikirjat saavat minut rauhattomaksi. Lisäksi, keräävät ne niin paljon pölyäkin. Jos jotain ei kotiini tule, on se avonainen kirjahylly.

TEKOKUKAT JA -KASVIT

Uuden kodin omistaja jätti kotiimme tekokasveja ja minua ei itseasiassa haittaa ne ollenkaan. Olen itseasiassa aika iloinen niistä, sillä ne tuovat hivenen eloa tänne kotiin. Kuvan pienet kookospallot ovat tosin aitoja kasveja, mutta on meillä myös korkeassa tilassa tekokasveja. Onnekas olen, että asun nykyään Amsterdamissa, sillä täällä on ihan mielettömiä viherkasveja.

 

SOHVAN MUKANA TULLEET KORISTETYYNYT

No itseasiassa Gervasonin Ghost -sohvan idea taitaa olla juurikin ne tyynyt, jotka tulevat sen sohvan mukana. Muuten sohva olisi äärettömän epämukava, joten kyllä koristetyynyjä kiitos ainakin tässä tapauksessa. Koen myös kahden vuoden takaisen sohvaostokseni aikuisen naisen ostokseski, sillä puntaroin merkkilaukun välillä, mutta ostin itselleni synttärilahjaksi sittenkin design-sohvan.

Pisteitä tuli 10/15 eli ihan suhteellisen aikuisia tässä ollaan. En tiedä kenelle tämä lista on tarkoitettu, sillä osa kohdista oli vähän outoja. Tiedän esimerkiksi ihmisiä, jotka rakastavat futoneja ja ovat ihan aikuisia eivätkä opiskelijoita.  Myös takka-kohta mietityttää? Miksi takan reunalla pitäisi olla jotakin? Takka on niin kaunis sisustuselementti ja sitä en lähtisi ihan heti peittämään. Kai riippuu myös takasta, sillä Pariisissa takan reunusta koristivat kynttilät ja valokuvat.

Oletteko samaa vai eri mieltä? Millaisia aikuispisteitä te saitte? Yksi minusta aikuisen kodin merkki on sellainen, että koti koostuu nimenomaan asioista, jotka ovat tarkoitettu pysymään, eikä niin, että niitä pitää vaihtaa koko ajan. Nyt kun katson kotiamme, en usko, että jos vaikka kolmen vuoden päästä muuttaisimme, karsisin mitään pois. Kaikki huonekalut ja esineet ovat monen vuoden keräilyn tulos ja montaa huonekalua on harkittu kauan.

Please leave a comment

Mistä on hyvä keittiö tehty?

Joku nokkela voisi yhdistää blogin otsikon ja keinun ja todeta, että mikä huone tahansa paranee keinulla. Se on kyllä totta, että keittiö ja olohuone tilana paranevat tässä asunnossa ihan omiin sfääreihinsä kun aamukahvin voi juoda keinussa, mutta keinumisesta ei pelkästään hyvä keittiö koostu.

Oli jopa jollain lailla huvittavaa, kun asuntoa Hollannista etsimme, oli tarjontaa liikaakin. Kerrankin pystyi olemaan jopa nirso asuntoja katsellessa. Harvemmin sitä kuulee itse sanovansa, että ”en halua WIC:ia kylpyhuoneen kanssa samaan tilaan, koska vaatteet kostuvat” tai ”siinä asunnossa oli liian pieni kattoterassi.” Aiemmin ei ole pahemmin ollut WIC:ia tai kattoterasseja, joten tämä asunnonetsintä Hollannista oli oikeastaan erittäin kiva projekti ja kävimme yhteensä yli 30 asunnossa.

Kun katsoo koteja eri maissa, huomaa selkeästi mikä on selkeä trendi. Hollannissa monessa kodissa makuuhuoneen yhteydessä oli kylpyhuone ja joskus jopa avonaisena sängyn vieressä. Toinen asia minkä täällä huomasin keittiöissä oli se, että yläkaappeja ei niinkään laitettu, vaan tila jätettiin avonaiseksi. Samoin on tässä meidän kodissa.

Keittiön paikalla on ennen ollut koulun esiintymislava ja kun kurkkaa saarekkeen alapuolella olevien ovien sisään, on siellä valtavat puulaatikot varusteille edelleen paikoillaan. Kivasti on siis historian havinaa jätetty tähän tilaan, vaikka se muuten niin moderni onkin.

Ette tainnut kertaakaan nähdä meidän Pariisin keittiötä ja siihen oli syynsä, sillä se oli niin pieni ja pimeä. Sen takia minulle olikin automaattisen selvää, että uudessa kodissa pitää olla tilaa ja kunnon keittiö. Kunnon keittiön sain ja sen kruunaa kaasuliesi ja kaksi erillistä uunia. Kaasuliesi on jokaisen kokkailijan unelma ja jos jostain olen tässä kodissa onnellinen, on se nimenomaan kunnon kaasuliesi.

Pariisin rajatun tilan takia en saanut kodinkoneita ja mausteita hyvin näkyvälle, mutta nyt sitä tilaa on vaikka mille vempaimelle. Pitää tosin olla hivenen varovainen, ettei jokainen neliö täyty tavaroista. Nyt jokainen kodinkone ja tavara pääsee paremmin esiin, kun niille on oma paikkansa ja niitä tulee varmasti myös käytettyä enemmän kun ne ovat kädenulottuvilla.

Keittiössä pitää tietenkin kasvaa yrttejä ja olen tässä viikon aikana jopa idättänyt jo itujakin. Muutakin vehreää keittiöstä löytyy ja suosikkini viherkasveista on ehdottomasti tällä hetkellä kiinalainen raha -kasvi tai pannukakku kukka, niin kuin hollantilaiset sitä kutsuvat.

Keittiö tulee olemaan aivan varmasti blogin kuvatuin huone, sillä nyt kun sain unelmieni keittiön, vietän siellä varmasti kaiken mahdollisen ajan. Blogiin tulee keittiön johdosta myös varmasti paljon enemmän reseptejä mitä aikoihin. Sopii varmasti myös teille, sillä reseptejäni olette niin monesti kyselleet :)

Kivaa sunnuntaita!

Follow me on

FacebookInstagramSoundCloud, Pinterest & Bloglovin

 

Please leave a comment
1 2 3 15