Braid to be

Letkeitä lettejä

Minulla on luonnonkiharat hiukset ja niillä on ihan oma tahto. On aivan sama, että vaikka kuinka minä niitä suoristelen tai kihartelen, niin lopputulos on aina sama, pörröinen. Hyvin pörröinen.

Varsinkin näin syksyllä kun on kosteaa, ovat hiukseni ihan säkkärät jos en yritä tehdä niille mitään. Lopputulos ei aina illalla kotiin tullessa ole se kaikista mairittelevin kun hiukset ovat kun jostain 80-luvun elokuvasta. Tai te ketkä katsotte tapaani Frendejä, niin tiedätte miltä Monica näytti Barbadokselta palatessaan. Yep, minä näytän samalta.. ;)

Mitä tulee hiuksien laittamiseen, niin olen yksi laiskimmista ihmisistä ketä tiedän sen suhteen. En vaan jaksa nähdä sitä vaivaa, että tekisin hiuksilleni mitään, sillä ne eivät pysy sillä tavalla mitä tahtoisin. Minulla on melkein aina ollut ihan samanlaiset hiukset. En ole ikinä värjännyt niitä tai muutenkaan käsitellyt. Muutaman kerran minulla on ollut otsahiukset, mutta päätös niiden leikkaamiseen ei ollut ehkä se kaikista fiksuin idea.

Nyt kun täällä kotosalla asustaa tuo Charimus, se sisko jota minulla ei ikinä ollut, niin olen letitellyt hänen hiuksiaan. Omia hiuksiani en pahemmin letittele, sillä vielä niin taitava en ole, että saisin omasta kalanruotoletistäni yhtä kauniin. Onneksi on joku jonka hiuksia letitellä :)

P.S. Tiedän että siellä ruudun toisella puolella on ihmisiä joilla on samanlainen hiuslaatu mitä minulla. Olisiko teillä joitain viimeaikaisia tuotesuosituksia? Olen etsiskellyt kosteuttavia hoivaaineita hiussuortuvilleni, mutta nyt se perfect match vain uupuu. Any suggestions?

You may also like

16 Comments

  1. Oma hiuslaatuni on myös luontuva ja pörröinen. Kampaajani suosituksesta olen jo pidemmän aikaa käyttänyt Paul Mitchellin Awapuhi Wild Ginger-sarjaa. Erityisesti öljy ja kiiltosuihke ovat mieleeni. Näillä tuotteilla ja “puhelinlanka”-ponnareilla kosteampi ja tuulisempikin hiuspäivä on pelastettu. :)

  2. Täällä toinen Monica Barbadoksella. :D :D En kestä! Saan joka kerta kuittailuja kavereilta kuumien ja kosteiden maiden reissujen jälkeen, että näytitkö taas Monicalta. No näytin.

    Hermostun välillä edelleenkin luonnontaipuisuudelle (olisivat sitten edes kunnolla kiharat), mutta tähän ikään mennessä pörröisen hiuslaadun kanssa on oppinut elämään ja nykyään osaan toisinaan jopa arvostaa pehkoani. Luonnollisuus (ja iän myötä tullut ajatus, että kaikki ei muutenkaan ole niin justiinsa) on tervetullut trendi. Aina ei tarvitse olla naama irvessä suoristusraudan varressa niin kuin teininä. Pikku myy -nuttura ja lettikampaukset pelastavat usein.

    En valitettavasti ole löytänyt luottotuotteita, joten vinkkejä kaivataan kipeästi täälläkin. Monicoissa riittää haastetta kosmetiikkateollisuudelle. ;)

    t. homevialaura

  3. Täälläkin Monica Barbadoksella =D

     

    Kampaajani kertoi viime käynnillä, että on olemassa jokin viimeistelytuote hiuksille, joka blokkaa kosteuden. En valitettavasti muista merkkiä, mutta googlettamalla voisi löytyä…

  4. Oi kiitos paljon vinkeistä :)

    Pitää ehdottomasti laittaa muistiin. Heh, “puhelinlankaponnari” – omissa hiuksissani asustelee välillä marsuja ;)

  5. Heippa!

    Hih hei kaimaseni :)

    Kunnolla kiharat tai sitten ihan suorat. Sama kuin sinulla, en jaksa enää taistella vastaan vaan annan olla kunnolla pörrössä. Näin syksyllä se on varsinkin aivan turhaa olla tunti kylppärissä ennen ulos menoa. 

     

    Jep, me ei olla ihan mitään peruskauraa.

    P.S. En kestä teidän hääkuvia <3

  6. Heippa!

     

    Kiitos!

    Tätä en ole kokeillut, mutta nyt kipitän Stocklmannille saman tien ja laitan testiin. Kiitos :)

  7. Paul mitcellin super skinny serumia olen käyttänyt nyt kaksi vuotta. Mulla myös luonnonkiharat ja käsittelystä pörröiset hiukset. Laitan usein pyyhekuiviin hiuksiin ja esim suoristuksen jälkeen vielä silottamaan latvoja. Antaa myös kivaa kiiltoa! Ja kun muistaa että laittaa vain pituuksiin ja latvoohon, ei tule rasvaista vaikutelmaa. Paras hiustuote ikinä!! En enää pärjäisi ilman ja todella suosittelen kokeilemaan.

  8. Moikka! Täältä löytyy kanssa luonnonkiharaa hiusta, ja siihen olen todennut oivaksi Doven Nourishing Oil Care -sarjan tehohoitoaineen eli sen, jossa on kultainen ja valkoinen raita samassa. Hiukset ovat ihanan pehmeät ja taipuisat eikä niitä “teletappeja” nouse heti ovesta ulos astuessa :)

  9. Minun luonnonkiharani ovat ainakin talttuneet hyvin Beauty Hair Sirpa Mansnerin Moisture Conditionerilla. Hiukset pysyvät ihanan kevyinä ja omalla kiharallaan, mutta pörröisyys katoaa ja tilalle tulee kiiltoa. Kannattaa kokeilla, sillä hintakin on oikein kohdallaan! Löytyy helposti Stockan ensimmäisen kerroksen Hair Cornerista, varmaan myös yläkerran spasta :) -Anna

  10. http://www.redonline.co.uk/red-women/blogs/jade-jagger-kerastase-elixir-ultime

    Mullakin on täysin sama ongelma hiusten kanssa, tai oikeastaan oli. Olen aikaisemmin kokeillut vaikka mitä, mutta tuo ylläoleva on ehdottomasti paras. Olen käyttänyt sitä jopa ns. hiusnaamiona eli pistän likaisiin hiuksiin ja annan vaikuttaa ennenkuin pesen pois. Nyt kampaajanikin ihmetteli mitä olen tehnyt hiuksilleni… Vieläkin hieman itsepäiset(taipuvat), mutta sileät ja kiiltävät :)

  11. Hei!

    Mulla on tosi paksut ja luonnonkiharat hiukset ja kävin kampaajalla laitattamassa sellaisen Goldwellin hoidon, jonka pitäisi kestään. 5kk. Hiukset on paljon helpommat käsitellä ja sileämmät, siis myös siistimmät !!! Kysele kampaajalta tätä hoitoa ! Suosittelen. Hinta oli kyllä kova (n. 250 euroa), mutta minusta tulos on sen “väärtti” .

     

    Mukavaa joulun odotusta!

     

    terkuin Kirsi

Leave a Reply to Vierailija Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*