Barcelona

C ya soon!

Olen ollut vuodesta 2001 melkein joka vuosi juhannusviikolla kipeänä. Olen kerran vuodessa kipeänä ja se on aina, siis AINA juhannusviikolla. Niin myöskin tällä viikolla. Sen takia en juurikaan ole juhannuksena ikinä tehnyt oikein mitään ja jussista on tullut minulle vähän niin kuin turha viikonloppu. Tänäkään vuonna en viettele juhannusta muuten kuin pakkaillen ja siivoillen ja kuumeesta toipuen.

Lähden illalla Pariisin kautta Barcelonaan, sillä ensi viikolla ovat ne ystäväni häät joita on kovasti odoteltu jo vuoden päivät. Olen ensi viikon alkupäivät Barcelonan toimistolla, kunnes torstaina pääsemme hääjuhlien makuun. En malta odottaa perjantai-iltaa sitten millään kun paras ystäväni sanoo ”tahdon.”

Barcelona on minulle kuin toinen koti. Sinne mennessä minulla on aina sellainen olo kun olisin kotona. Se on ehdottomasti lempikaupunkini Euroopassa ja nousee kompaktiuden ja ruoan puolesta kyllä Pariisinkin yli. Siellä on niin leppoisa tunnelma ja kaikki menee vähän niin kuin omalla painollaan, jos menee.

Minulla on yleensä aina vähän huono tuuri Barcelonan säiden kanssa, sillä yleensä tuon sateen aina mukanani. Morsiamen äitikin sanoi leikillään, että älä tule tänne vaan ole silloinkin etänä, sillä hääseremonia on ulkosalla. Toivotaan tosin, että pääsisin kesän makuun ihan kunnolla sunnuntaina kun laskeudun aamuvarhaisella Barcelonaan (joku hömelö Sohvi varasi vahingossa 07.20 lennot kun luuli varanneensa 19.20 lentoa).

Mitä sitten ajattelin tehdä Barcelonassa ollessani ennen häitä? Päivät töitä ja illat syödä. Barcelonassa on ihan äärettömän monta ihanaa pikkuravintolaa, jonne on aina päästävä. Lempparini, jonka itseasiassa kuulin lukijaltani on La Pepita. Corneliasta eli picnic-paikasta olen teille aiemmin kertonutkin. Nyt ei ehkä ehdi picnicille, mutta kyllä Corneliassa tulee silti syötyä. Gracian pikkukujien putiikit ja kahvilat ovat myös to-do listalla sekä sitä arkkitehdin ja opettajan karkkikauppaa unohtamatta. Nähtävyydet on tosin osaltani suurimmaksi osaksi nähty, mutta kyllä kai sen Montjüicin vesi- ja valo shown voi taas kertaalleen käydä katsomassa. Linkin kautta saatte vielä muuten muutaman vinkin Barcelonaan liittyen :)

P.S. Jos teillä on kysymyksiä Barcaan liittyen, niin vastailen mielelläni, sillä uskon monen teistä sinne menevän nyt kesällä :)

You may also like

4 Comments

  1. Sääennuste täällä Barcelonassa näyttää lupaavalta, pelkkää aurinkoa, joten tervetuloa :)

    T. Ansku (barcelonankoti.blogspot.com)

  2. Hei,

    Onko sinulla ollut muitakin blogeja kuin tämä? Jos, niin voisinko saada nimen? Pikaista paranemista….

  3. Kiitos varsin ajankohtaisesta muistutuksesta. :) Ostimme poikaystäväni kanssa lennot Barcelonaan viikko sitten ja eilen varasimme hotellin. Poimin äsken tyttömäisiä vinkkejä Barcelonasta poikakaverilleni lähetettäväksi. Hän varmaankin lisää sinne jalkapallostadion vierailut ja mahdolliset harjoituspelit! Täydellinen loma odottelee heinäkuussa! :)

    Tuo keikkavinkki parin vuoden takaa oli varsinkin loistava! Täytyy katsoa, jos joku keikka sattuisi olemaan samaan aikaan siellä.

  4. Barcelona on ihana ja nyt kun espanjan kieli sujuu paremmin kuin muutama vuosi sitten, niin voisi sinne jossain kohtaa pyrähtää. Montjuicin suihkulähde-valoshow on kyllä näkemisen arvoinen. Heinäkuun puolivälissä kuitenkin Etelä-Ranska kutsuu ja olenkin blogistasi lukenut vinkkejä sille suunnalle. Nauti Barcelonasta ja häiden odottelusta! – Merja

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*