Pidimme muutama viikko sitten ystävieni kanssa brunssin. Olin itse vastuussa muun muassa salaatista ja olettekin kyselleet salaattireseptini perään joten tässä se tulee. Melkein kaikki meidän pöydän ympärillä istuneet ovat olleet Aasiassa vaihdossa tai reppureissaamassa, niin ajattelin, että olisi kiva tehdä jotain mikä muistuttaisi meitä meidän Aasian matkakokemuksista.
Aasiasta inspiroituneena tein pikkuruisen kauppamatkan Kallioon ja kävin ruokaostoksilla siellä kuuluisassa Vii-Voanissa. Olen kuullut siitä alun perin teiltä, ettekä todellakaan ole kehuneet sitä turhaan. Hullaannuin kaikista tuotteista ihan totaalisesti ja ostin vaikka mitä ihanaa. Myös edamameja pakkasen täyteen ;)
Resepti:
Vermisellinuudeleita
1 pieni parsakaali
2 avokadoa
Katkarapuja
Sokeriherneidenpalkoja
Tuoretta pinaattia
Cashewpähkinöitä
Seesaminsiemeniä
Edamameja
Puolikkaan sitruunanmehu
Tuoretta chiliä
Chilikastiketta
Keitä nuudelit ja anna niiden jäähtyä. Paloittele parsakaali suupalan kokoisiksi palasiksi ja keitä ne pehmeäksi. Keitä edamamet suolavedessä ja kun ne ovat valmiita, niin irrota pavut kuorista. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja purista sitruunan mehua joukkoon. Lisäsin sekaan tuoretta chiliä sekä thaimaalaista chilikastiketta, jota ostin Vii-Voanista. Jos korianteri ei jakaisi niin paljon mielipiteitä, niin olisin heittänyt sekaan myös vähän sitäkin ;)
___________________________________________________
Few weeks ago we had a brunch at our place and I made an Asian salad to my dear guests. Almost all of us have been in Asia either in exchange or travelling. Therefore, I made a salad that would remind us from the spectacular time spent around Asia.
Recipe:
Vermicelli noodles
1 small broccoli
2 avocados
Shrimps
Snow Peas
Fresh spinach
Cashew nuts
Sesame seeds
Juice of half a lemon
Edamame beans
Fresh chili
Chili sauce
Boil the noodles and let them cool down. Cut the broccoli into pieces and boil until soft. Cook edamame beans in a salty water. Remove the beans from the shells. Mix all the ingredients together. Add a splash of lemon juice. Add fresh chili and chili sauce. If all of my guests had loved coriander/cilantro, I would have added that as well. Maybe next time ;)
8 Comments
Herkullisen kuuloista. Pakko kokeilla! Kiitti tästä. :)
Hei,
eipä mitään :)
Herkullisen kuuloista. Pakko kokeilla! Kiitti tästä. :)
Näyttää kyllä aika herkkuherkulta! Taidan kokeilla illalla tätä vähän muunnellen :)
Hyvää viikonloppua!
Huomenta Fiipi!
Niin kun olitko sinä allerginen pähkinöille vai muistanko väärin?
Aurinkoista viikonloppua ihana :)
Näyttää kyllä aika herkkuherkulta! Taidan kokeilla illalla tätä vähän muunnellen :)Hyvää viikonloppua!
Hei, eipä mitään :)
Huomenta Fiipi!Niin kun olitko sinä allerginen pähkinöille vai muistanko väärin? Aurinkoista viikonloppua ihana :)