Puhuimme viikonloppuna siitä, että kuinka eri lailla käyttäydyn kun, olen eri maissa. Ranskassa äänenpainoni on aivan erilainen, kun sanon ”bonjour” kun taas Hollannissa ” Goedemorgen” tulee rempseäasti ja jokseenkin hilpeästi ulos suustani. Ranskalainen ”bonjour” on jokseenkin hienostuneempi ja sen takia se sanotaan eri tavalla. Suomen ”huomenta” on taas jokseenkin ehkäpä vakavanoloinen ja sitä en kovin hilpeällä painolla sano.
Olemme myös tässä pienessä hetkessä Hollannissa oppineet, miten tärkeää täällä on ystävällisyys, yhteisöllisyys ja avoimuus. Naapurimme piti meillä pienen puhuttelun jouluna, kun emme olleet lähettäneet heille joulukortteja (?!?) tai kutsuneet kylään? ”Tämä ei ole mikään New York, jossa ihmiset eivät tunne toisiaan, vaan taloyhtiömme on yhteisö, jossa kaikki tuntevat toisensa.” Olin ilmeisesti pitänyt liian innokkaasti Dean & Delucan kauppakassiani, sillä naapurimme luulivat sen takia, että olemme New Yorkista.
Alakerrassamme asuu nainen, joka kävi ennen joulua jalkaleikkauksessa, joten autoimme häntä roskienviennissä ja muissa askareissa. Kun minulta oli leivinpaperi viikonloppuna loppu, menin lainaamaan häneltä arkin. Taas sain kuulla, että miten talon asukkaat toivoisivat, että kutsuisimme kaikki kylään. Kai se teehetki on järjestettävä, jotta naapurit ovat tyytyväisiä.
Ranskassa ei joulukortteja lähetelty naapureille, mutta jos oli juhlat, oli naapureille hyvä ilmoittaa ja pyytää juhliin mukaan. Tämä oli minusta aluksi vähän outoa, mutta myöhemmin ymmärsin, että se oli varsinkin Pariisissa käytännöllistä. Et saa kumminkaan nukuttua, niin mikset samalla menisi niihin samoihin juhliin, jonka melua joka tapauksessa kuuntelet.
Ranskassa välillä myös koin, että talonmiehen kanssa jutustelu pidemmän kaavan mukaan oli työlästä. Välillä kun kuulumisia oli vaihdettu yli 10 minuuttia, alkoi suomalaisuus puskea minusta läpi. Ajatus harhaili ja oli mukamas kiire kotiin. Myöhemmin opin paremmin keskustelemaan niitä näitä ilman sen suurempaa ahdistusta ja kiirettä.
Suomeen kun tulen, puhun varmasti yleiseen väestöön nähden AIVAN liikaa. Monesti olen jopa hieman kiukustunut, kun olen iloisesti sanonut huomenta ja kaupan kassa tai ratikkakuski ei ole sanonut mitään takaisin. En tiedä mistä se johtuu, että miksi meillä ei Suomessa sanota huomenta yleisesti ihan tuntemattomillekin. Yksi sana, mutta niin äärettömän tärkeä ja tekee kohtaamisesta paljon mukavamman. Välillä huomaan tuntevani itseni jotenkin typeräksi, jos vastakaikua ystävällisyydelle ei saa. Mietinkin, että onko tämä nimenomaan syy miksi suomalainen ei tervehdi, kun pelkää että vastakaikua ei saa toiselta osapuolelta. Kuulostaa nyt hieman only Finnish problems -tyyppiseltä ajatukselta, mutta olen miettinyt tätä useasti, kun olen Suomessa.
Nyt Hollannissa taasen yritän miettiä, että miten saisin asiani parhaiten hoidettua, että en joutuisi samanlaiseen tilanteeseen muiden kanssa niin kuin naapureideni. Täällä ei katsota ehkä ranskalaista pulputtamista hyvällä, mutta suomalaisuutta suoruutta jossakin määrin kylläkin. Siihen suoruuteen tulee toki lisätä hieman small talkia, sillä hollantilaiset ovat suhteellisen leppoisia eivätkä sieltä ujoimmasta päästä. Ylenpalttinen ranskalainen kohteliaisuus tosin pitää jättää, sillä monesti huomaan, että leppoisaa hollantilaista ei korusanat kiehdo.
Vielä en ihan tiedä miten päin pitäisi Hollannissa olla. Onneksi tosin täällä on niin kansainvälistä, niin samanlaisia yhteentörmäyksiä tuskin tulee niin kuin Ranskassa. Ranskan jälkeen ymmärrän miksi Amsterdam sijoittuu aina niin ylhäälle eri vertailussa expat-mielessä. Amsterdam on kaikella tavalla sulatusuuni, joten ihan yhtä oikeaa tapaa ei ole, tärkeintä on vain olla kohtelias, ulospäinsuuntautunut ja avoin.
……………………………….
When you are in a different country, you act differently. I’m originally from Finland, and if you know anything about my country one of the things that we do not master is the art of small talk. I always say that we are like the Japanese; silently polite and even we don’t speak that much; we tend to listen very carefully.
Living in France was sometimes very tough for me. I thought many times that the time I spend on having a not-so-deep discussion with a neighbor or a shop owner, was time away from something else. From own errands – to be exact. Finnish people don’t waste time talking. At least, I didn’t want to waste my time on bla bla bla. After the first year, I realized that my interactions with the French people were so different and I would not have the similar discussions with my Finnish neighbor. If I would start to discuss similarly with a Finn in a hallway of my apartment building, they would consider me as weird and they would most probably say that they are busy and would leave the discussion. Finnito – the end.
In Amsterdam I hear people saying “Goedemorgen” very casually on the streets to random people. This happened to me many times also in Paris and as a Finn at first it was a little bit awkward to me. Many times, I caught myself thinking that who was that person who just said “bonjour” to me. After a while I realized, I didn’t personally know them, they were just polite.
In Finland being polite means different things. We like our personal space and sometimes the personal space means not talking to strangers. We usually mean what we say and if someone says something to us, we take it as a fact or as a promise. The high level of trust in my own culture got me sometimes on edge in France, and during the years I learned to read between the lines if I had to plan something with a French person or if someone gave me a timeline. In Finland, the timeline sticks and if not, you give a heads-up waaayyy before the DL. In France in the other hand, I felt it’s necessity to have a timeline, but when it’s set, everyone already understands no one sticks with it. Or if something is done on time – champagne!
I have had to change so many things in my daily life since I have lived abroad. I’m not talking about learning a new language, I’m talking about changing my behavior daily, depending on who I’m talking to. In Finland, I high-fived with my company’s country manager and in Luxembourg I could not send even an email to my CEO. Everything had to go through his assistant. Printed out. Crazy, I know. What a waste of time. I could not have get anything done in France with my Finnish behavior and clearly, I can’t act French in Holland. I must be something between those cultures and currently I’m figuring out what that would be. The most important thing is to be open and polite.
What I have understood in the past few years is that a word with as little letters as five can change your mood, feeling, and perception of a person. Saying “hello” doesn’t take that much energy, but the energy that can give is immeasurable. The way I act towards people is probably sometimes quite laid back, but if you take away the titles, we are all people and we should remember that when we interact with one another. Be open and polite.
16 Comments
Tästä tuli mieleen yksi tapahtuma elämästäni… olen asunnut poissa Suomesta – Itävallassa, Ruotsissa ja Italiassa yhteensä 7 vuotta, eli myös minä olen tämän jälkeen “eri small talk tasolla”. Aloitin sitten työt suomalaisessa yrityksessä ja työskentelin 2 kk ajan Espoosta ja yhtenä aamuna sanoin astuessani toimistoon “Hyvää huomenta! Mitä kuuluu?” Suomalaiselle kollegalleni joka meni kysymyksestä aivan sekaisin. Hän vastasi “Miten niin mitä mulle kuuluu? Mitä sä sellasia oikein utelet? Eihän me vielä tunneta toisiamme niin hyvin? Vai että mitä kuuluu mukamas! Hah!”
Heh, oikein naurahdin äänen kuin luin kommenttisi :D
Taidat olla kyllä eri tasolla, mutta tällaiseen olen myös itse törmännyt. Karsein ehkä kokemani tapaus oli kun sanoin iloisesti huomenta ei-niin-aamuihmiselle ennen kahdeksaa toimistolla ja sieltä tuli vastaus “ammu ittes”. Toki huumorilla lause tuli, mutta kuinka moni ranskalainen korkeastikoulutettu ihminen sanoisi noin jos joku iloisesti tervehtii? Ei varmasti kukaan :D
Niin, monesti suomalainen kokee kysymyksen uteluna ja mietin, että se varmaankin johtuu siitä, että me sanomme aina kaiken niin kuin asiat ovat. Emme pysty olemaan kovinkaan poliittisesti korrekteja ja sanomaan kaikesta huolimatta “hyvää, kiitos- kiirettä pitää” vaikka kotona olisi lapsi kipeänä ja kissa kuollut. Me kun emme pysty jollain tavalla olemaan neutraaleja.
Olipa hyvä postaus! Minuakin luultavasti pidetään Suomessa liikaa puhuvana. Englanti opetti small talking ja Irlanti on vienyt se ihan uusiin fääreihin. Täällä puhutaan kaikkien kanssa, kaiken aikaa ja ollaan aina iloisia. Ja kaikille kuuluu tietysti aina hyvää ja sitten käydään läpi perheenjäsenet, tämän hetkinen sää, viime vuoden sää ja siitähän sitä juttua piisaa.
Välillä minuakin väsyttää tämä small talk ja joskus tekisi mieli sanoa, että voisitko mennä vihdoinkin asiaan. Joskus kaupassa olen (nolottaa tunnustaa) mennyt piiloon, kun joku oikein puhelias puolituttu on vilahtanut hyllyn takana. On ollut kiirus tai työpäivän jälkeen väsynyt. SItä haluaa vain tehdä ostokset nopeasti ja mennä kotiin.
Suomalainen puhumattomuus oikein hyppää silmille, kun saavun Suomeen. Toisaalta nautin siitä, että ei tarvise sanoa mitään, jos ei ole mitään sanottavaa. Toisaalta taas tekisi mieli ravistella ihmisä, että tervehtikää nyt hyvät ihmiset ja hymyilkää vähän. Jos itse hymyilee bussipysäkillä muille odottajille, tuntee tekevänsä lähes rikoksen. Luulevat ilmeisesti, että kaikki Muumit eivät ole laaksossa…
Joka maassa ovat ne omat kirjoittamattomat sääntönsä, jotka vähitellen oppii, Tekee virheitä, jotka toivon mukaan menevät ulkomaalaisuuden tiliin. Pakostakin sitä käytös muuttuu ja hyvä niin!
Kiitos :)))
Uskon, että Irlanti on nimenomaan vienyt sen sinulta aivan uusiin sfääreihin. Olen monesti miettinyt, että onko nimenomaan pubi-kulttuuri opettanut irlantilaiset niin puheliaiksi?
Tuo nimenomaninen lauseesi “ja kaikille kuuluu tietysti aina hyvää ja sitten käydään läpi perheenjäsenet, tämän hetkinen sää, viime vuoden sää ja siitähän sitä juttua piisaa” on jotain samanlaista mitä Ranskassa koin. Ja toki Ranskassa tykättiin myös valittaa mitä ihmeellisimmistä asioista ja niitä sitten voivoteltiin “ooh la la” -tyyppisesti yhdessä.
Ymmärrän niin hyvin. Varsinkin jos on oikeasti asioita hoidettavana, pitää asiaan mennä joskus ja ranskalaisien kanssa se joskus kesti välillä liian kauan ainakin minulle suomalaiselle.
Muistan kun italialainen kollegani sanoi, että suomalaiset ovat hänen mielestään todella samanlaisia kuin venäläiset. Puhumattomia ja suoria. Olin silloin kolme vuotta hieman hämilläni, mutta nyt ymmärrän häntä paremmin kun olen asunut eri paikoissa ja menen takaisin Suomeen. Kaikilla on kiire, niin kiire, että ei edes huomenta ehdi sanoa.
Niin, mokien kautta mestariksi :D Nyt muistan lähettää kaikille kevätkortit ja kutsua naapurit kylään. Niin, pakostakin käytös muuttuu ja nimenomaan hyvä niin :))
Elämä on lyhyt ja senkin takia on kiva elää se niin, että ystävällisyys ja ilo tulee ilmi muillekin kuin sille päänsisäiselle ihmiselle. :) Toki huonot päivät näkyvät välillä myös mutta ihan kaikkien muiden takiakin voi opetella olemaan positiivinen tai ainakin ystävällinen, jos kotoa johonkin päättää lähteä. Työkulttuurikin eri työpaikolla voisi olla aika erilainen, jos näistä asioista puhuttaisiin kahvipöytäkeskusteluissa muiden arvostelun sijaan. (Tiedostan, että kaikissa työpaikoissa ei p*skaa toisista puhuta ja hyvä niin.)
Kulttuurierot ovat mielenkiintoisia mutta niistä voi ottaa sen, mikä hyvää on ja jättää loput ottamatta. Kaikesta voi oppia ja sehän tekee elämästä aika mielenkiitoista.
Ihania juttuja sinulla, kiitos niistä!
Jep, elämä on todella lyhyt ja sitä iloa ja onnea minusta tulee jakaa. Aina löytyy jotakin hyvää mistä kertoa ja puhua. Sen takia kai blogini alunperin aloitinkin – halusin jakaa pieniä iloisia juttuja ja oivalluksiani.
Karsastan liian “moody”-ihmisiä. Kun pystyin valitsemaan päivittäin esimerkiksi oman istumapaikkani, pysyttelin arvaamattomista ihmisistä kaukana. En viihdy ihmisten seurassa, joiden mielenlaatu menee ylös ja alas. Pidän siinä mielessä tasaisuudesta tai leppoisasta iloisuudesta.
Uskon, että tuo toisista pahaa puhuminen on myös yrityksen kulttuurista kiinni. Siellä missä kaikki arvioidaan vuosittain 360-mallilla, esiintyy tuontapaista vähemmän, kun taas ehkä yrityksissä jotka ovat ns. perinteisempiä. Toki on paljon ihmisestäkin kiinni ja esimiehestä.
Niin ovat, rakastan kulttuurillisia eroja ihan äärettömästi ja minusta niistä on kiva huomioida ja myös kirjoittaa. Jep, joka päivä oppii jotain uutta ja se kai tässä elämässä onkin niin ihanaa :)
Kiitos paljon <3
Jo monta vuotta ulkosuomalaisena tällainen runo osui ja upposi. Vaikka sisältääkin ironiaa, niin silti niin paljon rakkautta:
Jorma Etto on kirjoittanut runon “suomalainen”:
“Suomalainen on sellainen joka vastaa kun ei kysytä,
kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään,
sellainen joka eksyy tieltä, huutaa rannalla ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen: metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat.Tuolta tulee suomalainen ja ähkyy, on tässä ja ähkyy, tuonne menee ja ähkyy, on kuin löylyssä ja ähkyy kun toinen heittää kiukaalle vettä.
Sellaisella suomalaisella on aina kaveri,
koskaan se ei ole yksin ja se kaveri on aina suomalainen.
Eikä suomalaista erota suomalaisesta mikään, ei mikään paitsi kuolema ja poliisi.”
Heippa,
ja kiitos tästä niin paljon <3 <3
Kuulostaa kyllä niin suomalaiselta: "Suomalainen on sellainen joka vastaa kun ei kysytä,
kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään" <3
Hello from rainy Luxembourg! It is true saying hello is not that difficult and it can go a long way for the person receiving it. Love the post!
Moyen, madam :*
I’m so thrilled that you liked it. Your little princesses are the masters of polite behavior <3
On todella mielenkiintoista lukea sinun kokemuksistasi eri maissa ja vertailuistasi eri maiden kultturien välillä.
Ehkä maan sisälläkin voi olla eroja: ehkä Pariisissa käyttäydytään vähän toisin kuin jossain Ranskan maaseudulla ja Helsingissä eri tavoin kuin vaikka Lapissa? Oman kokemukseni mukaan pienemmillä paikkakunnilla kyllä enimmäkseen tervehditään ja moikataan esimerkiksi lenkillä vastaantulijoita, kun taas täällä pk-seudulla ei tulisi mieleenkään tervehtiä jokaista vastaantulijaa. Sitä vastoin useammin voisin kyllä hymyillä ja lausua kohteliaisuuksia, etenkin niitä, joita tarkoittaakin. :-)
Suomalaiset voisivat toisaalta luopua jonkinlaisesta yleisestä alemmuskompleksistaan. Tai toivottavasti olen väärässä eikä meillä enää sellaista olekaan, sillä eihän se, että on suomalainen ja toimii suomalaisittain eri tilanteissa, tarkoita aina ja automaattisesti sitä, että se tapa olisi aina huonompi kuin muusta kulttuurista tulevien? Toki meillä olisi tässä sosiaalisessa kanssakäymisessä varmasti opittavaa, etenkin positiivisuudessa ja toisten huomioon ottamisessa pienin elkein. Toisaalta suomalaiset ovat varmasti joustavia ja osaavat sopeutua varmasti hyvinkin erilaisiin tapoihin.
Uskaltaisinko tähän loppuun heittää kysymyksen luonteisen yleistyksen, että esimerkiksi ranskalainen ei välttämättä näe tarvetta muuttaa omaa käytöstään, vaikka näkee suomalaisen tai hollantilaisen toimivan toisella, jopa paremmalla tavalla? Ihan varmasti jokaisessa kulttuurissa olisi muokattavaa ja parannettavaa ja jokainen voisi ottaa oppia muista kulttuureista ja tavoista käyttäytyä ja toimia. :-)
Heippa,
ja aivan ihana kuulla :)
Jep, juurikin niin. Pariisi on aika liberaali monessa mielessä ja muu Ranska on ehkä hivenen vanhoillisempi. Sama se on ihan Suomessakin, niin kuin sanoit. Isompiin kaupunkeihin mahtuu enemmän erilaisuutte.
Niin, pienillä paikkakunnilla on enemmän yhteisöllisyyttä. Sellaisen kaltaista, jota naapurini esimerkiksi toivoivat meiltä.
Olen niin samaa mieltä. Oikein ärsyttää välillä kun Suomessa usein kainostellaan niin monelle asialle. Ihan jos miettii vaikka yrityksiä, Hollannissa, Israelissa ja Ruotsissa ollaan saman tien born globaleita, mutta Suomessa harvemmin. Kuinka moni suomalainen ei teollisuuden alan yritys on samantien globaali? Ei tule yhtäkään nyt mieleen. Toki meidän on varmasti vaikeampi saada rahoitusta, mutta kumminkin.
Mieheni usein Suomessa ollessamme kysyy miksi suomalaisilla on niin huono itsetunto. Aika moni asia kun meillä on niin hienosti, niin kyllä saisimme olla monesta asiasta hieman ylepämpiä ja äänekkäämpiä.
Yksi asia missä toivoisin parannusta olisi toisten huomioiminen, auttaminen sekä myöskin avoimuus uutta kohtaan. Kohtaan välillä niin omituisia kommentteja suomalaisilta tuttaviltani ihan pelkästään bloggaamiseen liittyen ja tässä olisi minusta yksi asia jonka toivoisin muuttuvan ihmisten mielessä.
Kai se menee vähän kaikkien kulttuurien kanssa jos ei osaa puhua toista kieltä tai asu kauaa toisessa maassa. Moni esimerkiksi romantisoi Pariisia ihan älyttömästi, mutta ei ymmärrä realiteetteja millaista siellä on asua. Vaikka meillä on suhteellisen hyvät tulot, emme pystyisi elämään näin hyvin ikinä siellä kuin mitä nyt Hollannissa. Vaikka maksat 3500 euroa vuokraa, et saa Pariisissa kunnollista asuntoa keskustasta.
Uskon myös, että paljon on ranskalaisilla historiasta kiinni ja siitä myöskin, että heidän ei tarvitse lähteä hakemaan aurinko Espanjasta tai Italiasta. Eikä myöskään lunta Sveitsistä. Voin olla totaalisen väärässä, mutta ranskalaiset matkustavat ulkomaille varmaankin näistä syistä vähemmän mitä me suomalaiset.
Koen, että ei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä asioita. Kulttuureja kun on niin monenlaisia. Moni ei tykkää kulttuurien sulamisesta yhteen, mutta itse ainakin koen, että tässä ystävällisyydessä meillä suomalaisilla olisi niin paljon opittavaa.
Mielenkiintoisia toteamuksia sekä sinulta että lukijoiltasi. Useimmista olen jo enemmän kuin muutaman vuoden Hollannissa asuneena yhtä mieltä.
Yleisesti ottaen allekirjoitan lausuntosi hollantilaisista. Tulet kuitenkin ehkä vielä huomaamaan, että holtskut ovat tosi suorapuheisia ja tietävät asiat aina paremmin. Itse sain belgialaisessa tytäryhtiössä vierailessani kuulla, miten he tekivät mieluusti töitä minun kanssani. Hollantilaiset kun eivät edes välittäneet kuunnella mitä näillä belgialaisilla oli mielessä.
Myös olen huomannut, että muutama vuosi toisessa kieliympäristössä tarkoittaa tuttujen sanontojen tai sanojen suoraa kääntämistä mitä ei sitten niin vain hyväksytäkään. Jokin aika sitten kysyin helsinkiläisessä terassiravintolassa naispöydältä, olisiko siinä ollut tilaa kahdelle ihmiselle istua. Käytin puhuttelussa sanaa “rouvat”. Kyseiset leidit eivät kysymykseeni vastanneet, vaan ilmoittivat että eivät he mitään rouvia ole. Hollannissa oli juuri siihen aikaan painostettu siihen, että kaikkia naisia puhutellaan siviilisäädystä huolimatta rouvina.
Aivan kielitaipaleeni alussa jaoin saksalaisen ystäväni kanssa taidenäyttelyn julisteita. Yhdessä kaupassa pyyntöömme saada teipata yksi juliste ikkunaan myyjä vastasi, että vaikka löisit minut kuoliaaksi tarkoittaen sitä, että hän ei tosiaankaan tiennyt olisiko se sallittua.
Useilla alueilla Hollannissa tosiaan odotetaan, että uudet asukkaat esittelevät itsensä naapureille. Se tarkoittaa sitä, että näytetään myös miten talo on (kokonaisuudessaan) kalustettu ja kerrotaan ainakin työpaikat ja ehkä muutakin taustaa. Yleensä tämä tapahtuu borrelin (viiniä/olutta) ja borrelhapjesien (pikku syötävän) muodossa. Kahvia ja teetätin on hyvä olla, mutta sitä ei juuri kulu. Jos odotat myös lapsia paikalle, on heitäkin ajateltu tarjoiluissa.
Hei,
kiitos kommentistasi ja toteamuksistasi.
Noh, olen muutamaan otteeseen tuohon törmännyt ja hiljaisemmalta tyypiltä olisi huuli voinut alkaa väpättää, mutta onneksi osaan sanoa myös takaisin jos koen aiheelliseksi. Belgialaiset ovat varmasti aika samanlaisia mitä ranskalaiset ja perustavat paljon sosiaaliseen kanssakäymiseen.
Heh, kuinka suomalaista korjata siviilisääty :D
Kiitos kun kerroit, ei kukaan ole minulle tuollaista sanonut. Jotenkin tuntui hivenen oudolta kun he pyysivät päästä kylään, sillä en ole kaikkia edes kunnolla rappukäytävässä tavannut. Mutta selväksi kävi alakerran rouvalta, että meistä on puhuttu kun ei olla pyydetty kylään :D. Noh, pitää vaihtaa sitten teet viiniksi.
Kun muistaa olla kohtelias, hiukan ystävällinen, joskus hymyillä ja kiinnostunut muista ihmisistä, niin olemalla oma itsensä pärjää aina parhaiten maassa kuin maassa 💗 Päivän sanominen ja tervehtiminen on minustakin ihan a ja o, vielä ihan ilmaista! 😊 Hyvä postaus, mietin samoja juttuja ja olen huomannut, että pohjoiskarjalaisella luonteellani pärjään missä vaan 😊
Heippa,
niinhän se on. Joskus tosin tuntuu, että meillä suomalaisilla on vähän liian kiire sinne kotiin, niin jää heipat sanomatta ja kuulumiset kysymättä.
Siellä ollaankin vähän iloisempia ja rempseämpiä :))