Kiitos niin paljon kaikista viesteistä, sähköposteista ja tsempeistä Amsterdamiin liittyen. Olen äärettömän onnellinen teistä lukijoistani, kun olette tällä matkallani mukanani. Minulla on ollut puoli vuotta ehkä jopa hieman huono omatunto, kun en ole näistä asioista voinut puhua. Mutta totta puhuakseni, olen ollut itsekin aika pimennossa maaliskuusta lähtien, että mitä tulee tapahtumaan.
Monelle expat-elämän realiteetit eivät ole ehkä ihan tuttuja ja monesti niistä ei ehkä niin kovaan ääneen puhutakaan. Sinällään harmi, sillä ainakin oma ystäväpiiri käsittää niin paljon ihmisiä, jotka tasapainoilevat aika samanlaisten haasteiden kanssa. It ain’t picnic all the time.
Meillä on hyvä tilanne, sillä olen EU-kansalainen, mutta minulla on tuttuja jotka ovat muuttaneen Yhdysvaltoihin ja jompikumpi puolisoista on joutunut jättämään työnsä, sillä työluvan saaminen on vaikeaa. Sama on jenkkiystävilläni, joista miehet ovat tulleet Eurooppaan, mutta vaimot ovat joutuneet jättäytymään kotiin työviisumien takia. Monissa maissa on tosin ehkä hieman erilainen kulttuuri naisten työnteon osalta, sillä meiltäkin on kysytty monta kertaa ihmetellen, että miksi ihmeessä minä olen menossa töihin, ja varsinkin kun minulla on jo blogi.
Suomalaisena tällaisia asioita tuntuu vähän oudolta selittää, sillä meille on aika itsestäänselvyys, että nainen käy myös töissä. Yhden ystäväni esimies on jopa yrittänyt saada häntä luopumaan työstään, eikä ole kätellyt häntä illallisen päätteeksi koska ystäväni on nainen. Tuntuu oudolta, sillä ollaan Euroopassa ja kyseessä oli ylikansallinen yhtiö, mutta tällaisiin törmää. It’s a mans world sometimes.
Suurin motivaatio tosin minulle mielenkiintoisen työn löytämiseksi on integraatio, itsensä kehittäminen ja oman verkoston rakentaminen. Emme ole muutaman vuoden komennuksella, vaan Hollannista on tulossa ihan oikea kotimaani. Eihän sitä ikinä tiedä, mutta tämä on meidän kymmenen vuoden plan. Ymmärrän tosin täysin, että jos lähtee vaikka kolmen vuoden komennukselle, puolisolle on normaalia jättäytyä töistä ja olla lasten kanssa kotona.
Kun meille tarjottiin maaksi Intiaa, yritettiin minulle myydä se talolla, jossa oli uima-allas, palvelusväki ja autonkuljettaja. Ilmeeni on varmasti ollut kuvan arvoinen ja sanani olisi pitänyt nauhoittaa. Ennen kun mitään keskustelua edes aloitettiin, laitoin veton pöydälle. Mitä ihmettä minä teen kultaisessa häkissä jossakin aivan vieraassa kulttuurissa, jossa on sitä paitsi niin paljon köyhyyttä joka paikassa, että en varmasti ulos olisi pystynyt edes menemään. Kuten arvata saattaa, viivattiin Intia meidän kohdalta yli. Jotkut varmasti pitävät minua hivenen hankalana vaimona, kun en vain kiltisti pysy kotona.
Vielä en ole oikein uskaltanut omia työjuttujani miettiä, sillä pelkään edelleen, että jotakin käy. Kun kuulee ikäviä tarinoita, miten perheitä muutetaan maasta toiseen ja positio loppuukin kahden kuukauden jälkeen muutosta, on näiden asioiden keskellä välillä vaikea hurrata. Onneksi ympärilläni on ihmisiä, jotka tietävät nämä rumbat.
Olen todella kiitollinen kaikesta tuesta ja avusta mitä te olette ihan pyytämättäkin minulle jo antaneet tähän mennessä. Se tuntuu, niin äärettömän ihanalta ja olen jokaisesta neuvosta ja kontaktista todella kiitollinen. Olette huippuja!
Olen juuri itseasiassa laskeutunut Amsterdamiin ja olen täällä tämän viikon katsomassa asunto-asiat kuntoon ja selvittelemässä kaiken maailman juttuja. Amsterdamista matka jatkuu muutaman pysähdyksen kautta Brysseliin, jonne menen InvestEU-projektin myötä. Jos teillä damilaisilla on tosin aikaa nähdä minut tällä viikolla, niin laittakaa minulle sähköpostia avecsofie@gmail.com -osoitteeseen, niin voisin järkätä vaikka pienen meet upin meille suomalaisille tulppaanimaan asukkaille :)
7 Comments
Kiinnostava postaus! Tuntuu tosiaan että expat-elämä jotenkin korostuneesti tuo esiin epätasa-arvon. Ehkä se on sitä tavallista arkea muissa maissa ja Suomessa eletään lintukodossa (korjattavaa toki sielläkin). Kuinka hassulta tämä postaus kuulostaisi jos vaihtaisi sanojen “mies” ja “nainen” paikkaa :D Miehet jäisi kotiin ja naisten töiden perässä muutettaisiin. Kyllä joissain tapauksissa kai niinkin käy, mutta harvemmin! Mutta sitä kohti.
Heippa,
näin olen ainakin itse kokenut. Jep, Suomi on ihan oma kuplansa, vaikka epätasa-arvo ei ehkä näykään naisten ja miesten välillä, on hommaa muilla saroilla.
Minulla on tuttuja, joiden miehet ovat joutuneet jättämään työnsä vaimon työnsä takia, mutta en usko että heille markkinoitaisiin uutta kotimaata uima-altaalla ja auton kuljettajalla :D
Hollantilainen tuttavani on muuttamassa helmikuussa Seattleen töihin ja hänen miehellään ei ole työviisumia, joten hän on lasten kanssa kotona.
Sitä kohti eikä uima-altaita ja autonkuljettajia.
Hei!
Haluan tuoda esille myös toisen puolen expat- puolison elämästä. Itse olen ollut yli kymmenen vuotta expat- puolisona täysin erilaisessa kulttuurissa. Maassa, jossa en osaa lukea enkä kirjoittaa. Arkea helpottaa nykyään se, että osaan puhua paikallista kieltä. Kliseisesti en voi todeta, että päivääkään en vaihtaisi pois mutta niin paljon tämä elämänvaihe on antanut meidän perheelle kokonaisuutena ettei vaihdettavia päiviä kovinkaan montaa olisi. Eihän elämä kotimaassakaan niin auvoista ole joka ikinen päivä. Olen ollut poissa palkkatyöstä nämä vuodet mutta tämäkin asia muuttuu sitten kun joskus palaamme. Aika aikaa kutakin. En koe, että olisin jotenkin kärsinyt tai uhrautunut. Perhe- elämässähän harvoin kaikki palat loksahtavat täydellisesti kohdalleen; molempien aikuisten ura/työ, hyvä yliopisto, lukio, leikkikoulut. Joskus vaaditaan venymistä.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että jokainen tyylillään ja tavallaan. Ulkomailla pitkään asuminen on kuitenkin niin iso asia, että jokainen perhe varmasti pyrkii siihen juuri heille optimaaliseen ratkaisuun.
Uima-allas, kotiapulainen ja autonkuljettaja löytyvät meiltäkin mutta todellakin toivon, ettei kukaan näiden asioiden perässä expat- elämään lähde. Ja jos firmat näitä markkinoivat rekryn yhteydessä niin ei voi kuin ihmetellä! Paljon mieluummin ajaisin itse kuin käyttäisin autonkuljettajaa jos se vain suinkin olisi mahdollista.
En kirjoittanut tätä kommenttia kritiikiksi sinulle vaan kuten totesit expat- elämän käänteet eivät kaikille ole vältämättä niin tuttuja. Tarinoita on varmasti niin paljon kuin lähtijöitäkin.
Aurinkoista syksyn jatkoa ja onnea muuttoon!
Heippa,
kiitos paljon kommentistasi.
Tällä postauksella halusin ehkä tuoda esiin sitä, että ihmisillä on välillä niin epärealistinen kuva expat-elämästä . Kun vastailee vuosia ihmeellisiin kysymyksiin, tulee sellainen olo, että ympärillä olevat ihmiset eivät oikeasti ymmärrä mitä ulkomailla asuminen oikein on.
En koe minäkään, että olen uhrautunut, sillä tiesin millaista elämäni tulisi olemaan kun on liikkuvainen puoliso.
Me nimenomaan pyrittiin optimaaliseen ratkaisuun näin.
Mutta kun moni on minulle juuri sanonut, että miksi ihmeessä en pyri olemaan kotona Etelä-Ranskassa auringossa :)
Niin, ymmärrän. Sitä helposti voi tuntua vähän kädettömältä kun ei voi itse tehdä niitä aisoita, joihin on tottunut.
En ottanut tätä kritiikkinä, vaan kirjoitin tämän neutraalisti ja halusin tuoda sen kääntöpuolen myös esiin :)
Kiitos kun kommentoit – näiden eri puolien avaaminen on nimenomaan rikastuttavaa :)
Täytyy sanoa että en ihan täysin ymmärtänyt pointtiasi siitä että Intiaan ei voi muuttaa sillä siellä on niin paljon köyhyyttä. Toivottavasti itse tiedostat asemasi vähemmistönä mitä tulee maalliseen omaisuuteen ja kuukausiliksaan (mikäli sinne Intiaan nyt pääsisit niin tämä asia ei varmasti unohtuisi). Pidän sinun blogistasi, mutta täytyy sanoa että välillä ärsyttää sinun naiiviuutesi ja asioiden yksinkertaistaminen ja omien näkemystesi puolustaminen melko passiivisaggresiivisen tavoin.
Heippa,
ehkä olisin voinut olla vähän tarkempi kirjoittaessani kommenttiani. Mietin sitä heti kun julkaisin tekstin, että eikai tule väärintmmärretyksi.
Koen todella huonoa omaatuntoa jo Ranskassa siitä miten etuoikeutettu olen kun tulen Suomesta. En halua esimerkiksi kertoa ihan perusasioita, että miten asiat meillä hoidetaan että en loukkaa ketään.
Olen todella herkkä ja koen että en vain henkilökohtaisesti kestäisi jatkuvaa köyhyyden ja katulasten kohtaamista. Koen, että maailma on välillä niin epäreilu jo ihan jos vertaa Yhdysvaltoja ja Suomea. Tiedän että en voi pelastaa kaikkia, joten olen aika varma että minulle tulisi voimaton ja todella surullinen olo jos asuin Intiassa.
Indeed: it ain’t a picnic all the time.. Kivaa päivää ja terveisiä Barcelonasta! <3
xx Jenna
http://www.jennaclaudiat.com