En tiedä olenko hehkuttanut Amsterdamia tarpeeksi kaupunkina, mutta yritän parhaani. Monesti kun reissaa paikasta toiseen, kiinnittää mitä ihmeellisimpiin asioita huomiota. Ruokailutapoihin, julkiseen liikenteeseen, digitalisaation palvelukulttuurissa ja muutenkin ihan yleiseen fiilikseen. Talot ei heilu metroista ja ihmiset eivät huutele öisin kaduilla :D
Foodiena ihmettelen aina esimerkiksi ruoan laatua verrattuna menun hintaan. Ruoan arvolisävero on esimerkiksi 6% Hollannissa ja Suomessa se on 14%. Ja se kyllä näkyy varsinkin, kun menee pariisilaisista ravintoloista amsterdamilaisiin. Ruoan laatu nousee samalla kun hinta laskee. Hollannissa syö niin paljon paremmin mitä Ranskassa, uskokaa tai älkää. Henkilökohtainen mielipide totta kai, mutta sen verran olen täällä asunut ja muualla reissannut, että rohkenen näin sanoa. Ehkä myös toki hollantilaisten kokeellisuus kaikessa näkyy myös ravintoloissa ja se on yksi suurimpana plunssana omalla listallani. Go Holland!
Pääsiäiseen kuului Amsterdamissa ravintoloissa ja kahviloissa kiertelyä. Minulla on Damissa monta suosikkia (De Kas nyt ehkä suurimpana), mutta kaupungissa on vaikka kuinka monta ihanaa paikkaa missä käydä syömässä tai vaikka aamupalalla. Aamiaisesta Zokussa mainitsinkin jo aiemmassa postauksessani.
Kävimme entisen työkaverimme kanssa perjantaina lounaalla De Plantagessa. Niin ihana paikka ja täydellinen juuri lounasaikaan. Annokset eivät olleet suuria ja vaihtoehtoja löytyi aina salaateista oystereihin sekä ravioleihin. De Plantage oli ihan eläintarhan kupeessa, joten siitä olisi voinut kätevästi jatkaa matkaa myös eläintarhaan.
Pluk:sta olen tainnut mainita ainakin Instagramissani aiemmin. Pluk on salaattibaarin tapainen paikka ja visuaalinen pläjäys mikä lätsähtää salaatin tai kakkupalan muodossa. Menisin Plukiin nimenomaan lounaalle ja herkkusmoothie mielessä.
The Hoxton on mieheni lempihotelli ja sanoisinko, että hänen Amsterdamin kotinsa. Hän on siellä vähintään kerran kuukaudessa ja hän rakastaa tätä hotellia yli kaiken. Olisimme muuten menneet The Hoxtoniin, mutta se oli bookattu täysin pääsiäisen aikoihin. Kävimme siellä tosin drinkeillä ja mieheni näytti minulle missä hän yleensä on tiiminsä kanssa töissä ja illallisella. Ihana paikka niin työmatkoille kuin muutenkin. The Hoxtonissa oli paljon neukkareita ja luovia tiloja samalla tavalla mita Zokussa, niin hotelli ja ravintola on varmasti paljon työmatkalaisten käytössä.
Koska jokaisessa suurkaupungissa on oma pariisilainen kahvila, löytyy sellainen myös Amsterdamista. Café Gerogette on ihan keskustassa ja Chanelin liikettä vastapäätä. Niin kaunis kahvila ja ravintola, että toivoisin tuollaisia pariisilaistyyppisiä kahviloita myös tänne. Kyllä kelpasi Chanelin uutta lasitiileistä (!!!) rakennettua liikettä katsella kahvikuppi kädessä. Café Georgette, I like you a latte.
Follow me on
Facebook, Instagram, SoundCloud, Pinterest & Bloglovin
8 Comments
Oih, Amsterdam. En ole tainnut ketään tavata, joka ei kaupungista pitäisi.
Kun kerran miehesikin siellä paljon töitä tekee, ettekö ole harkinneet asuvanne Damissa?
Heippa, en minäkään :))) Se pohjosmaalainen ja boheemisuus on ihana yhdistelmä :)
Ollaan monesti, mutta tällä hetkellä nuolet näyttävät nyt vähän muualla. On välillä vaikea puhua näistä muuttoaikeista blogissa kun asiat muuttuvat aina ja koko ajan :D
Voi, Amsterdam on ollut haavelistalla jo pitkään!
Mitä arvioisit onko dami hyvä kohde yksin matkustavalle nuorelle naiselle?
Ja täytyy vielä kehua, blogisi on noussut yhdeksi lempparikseni! Jaat kauniita kuvia ja mielenkiintoisia sisältöjä, antaen teksteissä näkyä kuitenkin sopivasti persoonasi ja jotain ”tarttumapintaa” . Tätä arvostan kovasti nykyajan kiiltokuvablogien maailmassa. Kiitos siis siitä :)
Heippa,
Minun mielestä on. Siellä on niin paljon näkemistä ja katseltavaa, niin matkakaveria ei edes välttämättä tarvita. Dami on kaikenlisäksi todella turvallisen tuntuinen ja kaikki toimii niin ei tarvitse harmitella yksin matkalla, sillä kaikki myös puhuvat englantia.
Ihan mahtava kuulla – kiitos niin paljon! Tuntuu hyvältä saada palautetta teiltä <3 Välillä on itselläkin vaikeuksia, kun haluaisi sanoa niin paljon enemmän pitä pystyy :)
Kiitos- piristit ihanasti päivää :)
Mietimme viikonloppumatkan varaamisra syksyllä, enkä ole vuosin Amsterdamissa käynyt. Oliko Hixtonin sijainti mielestäsi kiva? Haluaisimme hotellin joka on kävelyetäisyydellä hyviin ravintoloihin, kahviloihin ja shoppailuun – ytimessä. (Julkisien käyttäjiä emme ole, pakko myöntää.) Sijainti on niin tärkeä viikonloppuhotellissa.
Sorry Hoxtonin, hups.
Heippa, ihana kuulla.
Joo, Hoxton on todella kivalla alueella joen varrella. Se on juuri kaiken ytimessä, joten kaikkialle voi kävellä :)
Ihana paikka, vaikka siellä en ole vielä yöpynytkään, mutta aivan todella viehättävä paikka.
Voi vitsi, Amsterdamiin on kyllä vielä päästävä vierailemaan!
Olen käynyt siellä vain lentokentällä vaihtamassa konetta….Nykyään lentojakin saa kai Norwegianin kautta tosi edullisesti, mutta mikä mahtaa olla majoittumisen hintataso Amsterdamissa? Onko sulla suositella jotain hinta-laatu suhteeltaan hyvää hotellia?
Minttu
https://lifeofmenta.wordpress.com/