Tällä viikolla niin blogissa kuin myös Instagramissani on puhuttu paljon kuluttamisesta ja ekologisista valinnoista. Mitä valintoihin tulee, voi niitä tehdä monella tasolla ja jokainen valitsee ne itselle tärkeimmät kohteet. Joku lopettaa printtaamasta, toinen käyttää julkista liikennettä, toinen ei syö avokadoja ja kolmas käyttää luonnonkosmetiikkaa. Tärkeintä kumminkin on, että sitä omaa kuluttamista miettii.
Olen varsinkin Pariisissa saanut ähkyn kaikesta tavaranpaljoudesta, muovista ja paperista. Tuntui, että välillä koko keskustan alue oli yhtä jätettä täynnä ja usein mietin ja toivoin, että ihmiset lajittelisivat kaiken kunnolla, niin katastrofeilta säästyttäisiin. Olen usein miettinytkin, että olisinko näin valveutunut kierrättäjä, jos en olisi asunut Pariisissa saasteiden keskellä. En varmasti. Myöskin vuonna 2009 Borneon paratiisisaarella nähdyt muovilautat ovat ikävästi mielessä ja sen takia ahdistun, jos kotona on yksikin ylimääräinen muovipurkki.
Kuluttaminen nousee varsinkin näin joulun alla, sillä joka paikka pursuaa tavaraa ja tarjouksia. Eilen Instagramissa keskustelin teidän kanssa (videot vielä hetken omassa Storyssani) yleensä kuluttamisesta ja mieleeni tuli kosmetiikalla täytetyt joulukalenterit.
En todellakaan halua jeesustella, sillä käytän itsekin paljon kosmetiikkaa, mutta kosmetiikkakalenteri on ainakin minulle jotain sellaista mitä en ymmärrä varsinkaan ns. luonnonmukaisilta kosmetiikkamerkeiltä. Kynttiläkalenterin ymmärrän, mutta kosmetiikka on kumminkin niin henkilökohtaista ja kosmetiikan pitää sopia ihotyypin mukaan ja sävyt omiin käyttötarkoituksiin.
Uskon, että kosmetiikkakalenterit ovat ehkä tarkoitettu 20-25 -vuotiaille yleisesti ja tuon ikäisenä ei ehkä näitä asioita niin paljoa vielä mieti. Toivon tosin, että me myös puhuisimme näistä asioista enemmän, sillä pienistä asioista kaikki iso lähtee.
Kosmetiikkakalenterit maksavat noin sadasta eurosta ylöspäin. Mietin, että mitä jos sen 100 euroa laittaisikin itselle sopivaan seerumiin, voiteeseen tai muuhun kosmetiikkaan jota oikeasti käyttäisi. Sillä en usko, että kukaan käyttää sen kaiken mitä kalenterista tulee, jos tuotteita ei ole saanut itse valita. Kosmetiikkakalentereissa on kumminkin paljon varmasti myös sellaista joka jää kaapin pohjalle lojumaan ja lisäämään muoviroskaa.
Toki tuotteet voidaan antaa eteenpäin ja myydä kirpputorilla, mutta olisiko sittenkin parempi ostaa kerralla kunnon tuotteet, kuin että laittaa rahaa johonkin mitä ei käytä? Ostan itse paljon erilaisia tuotteita, mutta pidän huolen, että ne myös sopivat iholleni ja käytän niitä päivittäin.
Tämä kalenteriasia on minulle vähän samanlainen asia kuin joulukuuset miehelleni. Kaikki saavat tehdä mitä haluavat, toivoisin vain, että ihmiset eivät kuluttaisi ihan turhaan johonkin mitä ei tarvita, vaan niin kuin monessa asiassa, kerralla kunnon tuotteet. Näin ihon lisäksi kiittää myös luonto.
Pitää myös hyväksyä omaa vajavaisuutensa ja todeta, että kaikkia ei valitettavasti voi miellyttää ja joka asiaa ei pysty ottamaan huomioon. Tärkeintä kumminkin on, että näitä asioita miettii ja puhuu eteenpäin. Meillä Suomessa on niin monta asiaa mitä voisimme viedä eteenpäin maailmalle ja ilmeisesti teidän kommenttien perusteella myös ihan naapuriin Norjaan ja Ruotsiin. Meille suomalaisille kierrättäminen ja puhdas luonto on tullut monella tapaa annettuna ja se on meille itsestäänselvyys, mutta näin ei joka paikassa ole ja on hyvä näyttää esimerkkiä ja kertoa eri vaihtoehdoista.
Olette olleet ihan todella aktiivisia eilen Instagramin kautta ja olen saanut todella pitkiä kommentteja teiltä ja toivon, että kommentoitte myös blogiin, niin näette myös muiden vastauksia tästä aiheesta. Vaikka pidän kirjoittamisesta, on Story-toiminto osittain auttanut minua olemaan teidän kanssa paremmassa vuorovaikutuksessa ja jollain lailla ”lähempänä” ja sen kautta olen myös tutustunut moneen teistä paremmin ja saanut vaihtaa ajatuksia. Kiitos!
Kiitos siis teille omien mielipiteiden avaamisesta, sillä välillä blogin kirjoittaminen on yksinäistä puuhaa, kun ei enää varsinkaan ilmene niin paljon keskustelua kommenttikentässä. Toivon siis, että avaatte myös täällä omia mielipiteitänne, niin saadaan keskustelua ja vuorovaikutusta myös blogissa.
Seuraa minua:
Facebookissa, Instagramissa, Pinterestissä, Bloglovinissa, SoundCloudissa ja Twitterissä.
11 Comments
Kosmetiikkakalentereita koskeva pohdintasi oli mielenkiintoista, koska olen itsekin mietiskellyt niitä paljon tänä vuonna. Ihmettelin, miksi tunsin halua saada kalenteri, vaikka järkevästi ajatellen monikaan sen tuotteista ei todennäköisesti sopisi minulle. Yritin perustella itselleni, että yhtä hyvin voisin ostaa itselleni 100 eurolla kaikkea kivaa kosmetiikkaa, mutta jotenkaan se ei ajatuksena tuntunut samalta. Olisin kaivannut yllättymistä ja löytämisen iloa. Ja mua oikeesti nyt harmittaa, etten saanut kalenteria, vaikka teinkin päätöksen itse järkeäni kuunnellen. Noh, ehkä ne turhat tuotteet olisivat kuitenkin harmittaneet kauemmin…
Heippa,
kiva kuulla, että olet myös miettinyt näitä asioita. Mietin tätä kalenteriasiaa, että sillä lailla se varmaan toimisi paremmin ja ekologisemmin, jos niitä saisi valita ihotyypin ja värimaailman mukaan. Toki itse näin aikuisena mieluummin laitan 100 euroa kunnon voiteeseen tai seerumiin.
Minua ainakin purkit kaapissa olisi harmittaneet enemmän kuin luukkujen avaaminen ilostanut. On paperikalentereita ja suklaakalentereita jonka voi ostaa jos joulukalentereita haluaa :)
Hei, seuraan sinua instan puolella ja näin joulukuusi-stoorisi ja tuli mieleeni, että en voi puhua kuin oman ja mieheni suvun puolesta, mutta moni suomalainen pystyy hakemaan kuusen omasta metsästä ns. metsänhoidollisella periaatteella. Me käytiin hakemassa tänäkin vuonna pellon reunalta kuusi, joka kasvoi liian tiheästi muiden kuusten keskellä. Ei ostettaisi kuusta esimerkiksi torilta. Jokainen tyylillään, kuten oletkin kirjoittanut.
Itse olen havahtunut tämän vuoden aikana siihen, kuinka paljon mm. kosmetiikassa ja pesuaineissa on ihan turhia myrkkyjä, muovia ja säilöntäaineita, olen siirtynyt palasaippuoihin niin shampoissa kuin käsienkin pesussa. Tämä on minun “vouhottamisen aiheeni” ja yritän tällä omalta osaltani vähentää muovikuormaa. Asutaan lähellä merta ja nimenomaan tuo mereen kertyvä muovijäte huolestuttaa suuresti.
Kierrättäminen ja tällaiset ympäristöasiat ovat todella herkkiä aiheita monelle, omassa kaveripiirissäni olen kokeillut kepillä jäätä ja vain muutaman kanssa voin ottaa esim. luomuruoan tai kierrättämisen esille ilman, että kukaan loukkaantuu. Näistä asioista pitää puhua, koska maailma ei muuten koskaan muutu paremmaksi!
Oletko muuten kuullut The Ocean Clean Upista, jonka avulla on tarkoitus kehittää menetelmä muovijätteen siivoamiseksi meristä?
Mun ensi vuoden tavoitteeni on tukea yhä enemmän suomalaisia ekologisia vaatemerkkejä ja ostaa kuukuppi! :D
Hyvää Joulua ja onnea uudelle vuodelle! :)
Heippa, kiva että huomasit stoorit :)
Jep, niin voisi. Luin juuri, että muovikuusi on ekologinen valinta vasta silloin jos sitä käyttää kymmenen vuotta samoilla koristeilla. Tämä kuusiasia on meidän perheessä niin herkkä aihe, joten olen päättänyt että en enää unelmoi kuusista, sillä ekologista tapaa täällä en ole löytänyt tai sellaista että mieheni katse ei olisi masentunut. Nämä viherkasvi tai kuusi-asiat ovat hänelle jonkin sortin uskonto ja sen takia olen luopunut näistä meillä kotona.
Ymmärrän hyvin huolesi merestä. Mitä mereen tulee, ovat risteily-alukset saaneet minut ihan ärsyyntyneeksi. Meidän Etelä-Ranskan kylään tulee viikoittain isoja risteilyaluksia ja turistimassat jättävät jälkeensä jätettä sekä varmasti tuhoavat meren pohjaa. Kun olen katsonut näitä ristelijöitä, olen taas alkanut olemaan entistä enemmän massaturismia vastaan. Anteeksi, nyt taas lähti raiteilta :D
Minusta tärkeä on puhua, ei paasata. Se on väjän kuin hyväntekeväisyys, jokaiselle löytyy omanlaisensa kohde. Me katsotaan maailma omista näkökohdista käsin, me merellisistä, toinen ilmastollisista. Tärkeä on kun omaa käyttäytymistä miettii.
Ymmärrän hyvin ja kai tällaisilla omilla valinnoilla joskus on vaikutus. Kun tuotteet ja tavarat on tehty hyvin ja lähellä, ne myös kestätävät.
Kiitos samoin :)
Moi! Kiva lukea tällaisista aiheista myös blogimaailman puolelta. Suuri osa blogeista on kuitenkin melko kulutuskeskeisiä (ei tietenkään kaikki, tästä hyvänä esimerkkinä juuri sinun blogisi), joten tämän suuntainen pohdinta on mielestäni enemmän kuin tervetullutta.
Täytyy myöntää, etten itse ollut tullut edes ajatelleeksi noita kosmetiikkakalentereita ympäristön kannalta. Hassusti kuitenkin olen kyseiset kalenterit melko lailla sivuuttanut juuri noista sinunkin mainitsemistasi syistä. Turhat ja käyttämättä jäävät kosmetiikkapurnukat lähinnä ahdistavat kylppärissä, ja tavoittelenkin tilannetta, jossa kotoa löytyisi vain oikeita luottotuotteita, jotka sopivat itselleni ja joita mielellään käyttää :)
Tunnistan itse myös tuon aiemmissa kommenteissa ja sinun tekstissäsi ainakin rivien välistä luettavissa olleen ajatuksen, että ympäristöasioista puhuminen ei ihan kaikessa seurassa saa kovin positiivista vastaanottoa. Tai ainakin, että itselleen voi tulla paasaava tai muiden kulutustottumukset tuomitseva olo, vaikkei sitä tarkoittaisikaan. Toisaalta yritän itse myös ajatella, että nämä ovat niin tärkeitä asioita, että jokaisen vastuulla olisi levittää tietoisuutta siitä, miten pienillä arkipäivän valinnoilla voi omalta osaltaan vaikuttaa. Vaikka kuulijat eivät olisikaan niin vastaanottavaisia, saattaa omasta paasaamisesta jokin ajatus jäädä kuitenkin kytemään ja herättää muitakin ajattelemaan asioita uudesta näkökulmasta.
Ja tuosta muovijätteestä vielä. Muovijätteen kierrätys on jonkin verran yleistynyt Suomessa (en tosin tiedä, mihin käyttöön se kerätty muovijäte sitten tulee). Kovasti olen toivonut omaankin taloyhtiöön keräysastiaa, jotta onnistuisi vaivattomammin. Vanhempani alkoivat kierrättää muovia hetki sitten; ihan uskomatonta on ollut heidän kauttaan huomata, miten vähän sekajätettä loppujen lopuksi tulee, kun siitä otetaan muovit erilleen.
Heippa Emmi,
ja kiitos kommentista :)
Veikkaan, että se onmeidän suomalaisten kulttuurissakin, että emme sano mielellämme mielipiteitämme ja mietimme niitä mieluummin hiljaa kuin ääneen. Amerikkalaiset ystäväni taasen (myös mieheni) laittavat koko sydämensä asioihin jotka ovat heille tärkeitä. He ovat tottuneet väittelyihin, ilmaisutaitoon ja oman kannan perusteluihin jo ala-asteella silloin kun me Suomessa opettelimme lukemaan. Kumpikin on hyvä asia, mutta toivoisin nimenomaan Suomessa blogeilta hivenen enemmän kantaanottavuutta, sillä kyllä kolmekymppisellä naisella on varmasti mielipiteitä varsinkin mitä luontoon tulee. Ja jos platformi on valmiina, miksi ei hyvän puolesta puhuisi.
Aluksi olin myös muutaman päivän jouluhuuruissani jee, mutta sitten kun mietin tarkemmin ja katsoin kosmetiikkakaappiani, mietin uudestaan. Ärsyynnyin varsinkin kun ns. luonnonmukaiset merkit olivat tehneet kalenterit. Luksusmerkeiltä sen jollain lailla ymmärsin, mutta en luonnonmukaisilta.
Ymmärrän tuon ja sen takia en itse paasaakaan. Puhun ja kerron mitä teemme, mutta en kauhistele jos joku laittaa joulukuusen sisälle. Minä en ole täydellinen kuluttaja ja jos joku perhe laittaa joulukuusen, mutta ei ikinä matkusta, on minun hiilijalanjälkeni niin paljon suurempi. Jokainen voi tehdä omia ekotekoja ja luopua joistain ja sitten taas nauttia jostakin muusta. Tärkeintä on kumminkin, että näitä asioita miettii.
Ranskassa muovin kierrätys oli hyvällä tolalla. Tai ainakin itse sen koin, että pisteitä oli paljon, joten kuluttajaa valistettiin myös siten. Jep, sitä kun alkaa erottelmaan huomaa suuren eron!
Kiitos niin paljon kommentistasi ja ihanaa joulua!
Musta on vähän hassua sanoa että 20-25 vuotiaina ei miettisi tällaisia asoita, koska yleensähän se on juuri se ikä kun ollaan vielä tosi tiedostavia ja mietitään paljonkin maailman pelastamista yms. Minä ostin Lumenen joulukalenterin koska tutkin tarkkaan mitä kaikkea sieltä tulee ja totesin että saan paljon sellaisia tuotteita joita haluaisin ostaa, mutta en raaski koska täysikokoiset putelit ja purnukat ovat usein tosi kalliita. Olen nyt käyttänyt jo kalenteristani saamia rasvoja, beauty blenderiä, micellivettä, kynsilakkoja, huulihoidetta ha huulikiiltoa. Mielestäni kalenteri on jopa ihan hyvä tapa testata tuotteita sen sijaan että ostaisin kokonaisen purkin joka sitten jäisi käyttämättä. Ymmärrän ettei se ole ehkä egolokisesti ajateltuna kovinkaan hyvä hankinta, mutta minusta tuntuu hieman hassulta että kosmetiikkakalenterit ja joulukuuset saavat näin negatiivisen erityishuomion blogissasi. Tällaisia asioita on tärkeää pohtia ja on ihanaa että kirjoitat näistä asioista kun blogimaailma on niin kovin kulutuskeskeinen.
Heippa,
totta. Ehkä itse en ollut niin valveutunut vielä kun olin 20 vaan enemmänkin alkoi nämä asiat kiinnostaaan kun näin Aasiassa muovilauttoja ja muita epäkohtia.
Niin totta, testausmielessä ne ovat varmasti ihan hyvä ajatus varsinkin jos tietää mitä saa. Itse ehkä toivoisin että sisällön voisi valita oman ihotyypin mukaan, sillä olen itse aika valikoiva mitä tuotteita ja sävyjä käytän.
Jos olet nähnyt videot Instagramissa, huomaat että äänenpainoni on enemmän ymmärtävä kuin tuomitseva. Nämä nyt ovat asioita jotka ovat häirinneet minua viime aikoina. Keäsällä olisin voinut paasata risteilyaluksista ja massatursimista, mutta jätin mainitsematta kun en halunnut loukata ketään. Sain vain kymmenittäin teiltä viestejä IG:n puolella privaatisti ja kovasti halusitte tällaista sisältöä blogiini myös saada.
En ole muoti- tai ruokablogi, olen lifestyle-kategoriassa ja sen takia tämänkaltaiset postaukset sopivat blogiini paremmin. Keskustelen näistä asioista paljon ystävieni kanssa niin sen takia koin, että niitä voi avata myös täällä. Blogini on aika erilainen mitä 8 vuotta sitten kun sen aloitin, joten kyllä sisältöjenkin odotetaan muuttuvan hivenen vuosien saatossa.
En pidä pelkän hötön kirjoittamisesta tai lukemisesta, niin joskus on ihan hyvä avata sitä omaa ajatusmaailmaa sekä mielipiteitä. Tosin se tehdään kunnioittavasti ja kuuntelemalla ja sen takia on ihan mielettömän ihanaa, että olette avanneet niin upeasti omia näkökantojanne.
Kiitos siis sinulle ja ihanaa joulua!
Olen samaa mieltä muiden kommentoijien kanssa siitä että tällaiset postaukset ovat todella mielenkiintoisia ja minustakin on ollut kiva lukea muidenkin ajatuksia aiheesta. En myöskään koe, että sinulla on mitenkään paasaava lähestymistapa tähän aiheeseen ja postauksesi ovat saaneet minutkin miettimään näitä asioita uusilta kanteilta.
Kiitos vastauksesta ja ihanaa joulua myös sinulle! :)
P.s. minusta on tosi kiva kun vastaat aina kommenteihin ja vielä usein niin pitkästi!
Mielenkiintoinen aihe, kiitos kun toit tämän myös blogin puolelle! Täytyy myöntää, että kiitos sinun ja miehesi, olen ensimmäistä kertaa elämässäni joulu tai pari sitten alkanut pohtia joulukuusen ekologisuutta. Toki jouluun liittyy paljon muutakin mielestäni turhaa kuluttamista: joulukoristeita uusitaan trendiväreihin harva se vuosi jne. Itselläni perintökoristeet isovanhempieni varastoista. Niihin liittyy tarinoita ja ovat siksi hyvin rakkaita.
Olen itse tehnyt kuluttamisessani kestävämpiä, tiedostavampia valintoja jo pitkään, n. 20-vuotiaasta asti, mutta olen myöskin kokenut, että hyvin harvalle ystävistäni ja kavereistani olen näistä uskaltanut puhua. Esim. luonnonkosmetiikkaa olen käyttänyt eksklusiivisesti tuon 10 vuotta, mutta purkkien näyttäminen ystäville on lähes hävettänyt – miksi? Olen jptenkin kokenut, että joutuisin puolustelemaan valintojani, minua saatettaisiin pitää outona viherpiipertäjänä tms. Onneksi viimeaikoina myös luonnonkosmetiikka on noussut katu-uskottavammaksi vaihtoehdoksi ja ehkä myös ikä on tuonut itsevarmuutta omien kulutusvalintojen esilletuomiseen.
Ps. Tuli mieleeni miten perjantaikimput mahtuvat miehesi maailmaan, mutta joulukuusi ei? ;) Mutta niin kuin itsekin kirjoitit, jokaisella meillä on omat heikkoutemme, mutta tärkeintä on, että näihin asioihin kiinnittää huomiota ja tekee pääasiassa kestävämpiä valintoja kuluttamisessaan. Itselleni esimerkiksi matkustaminen on se, mistä en ole valmis luopumaan, vaikka tiedostan lentämisen synnit ja poden huonoa omaatuntoa.
Muovitteestä ja kierättämisestä vielä sen verran että kunhan tänne ”edelläkävijämaahan” saataisiin ne muovienkeräyslootat roskakatoksiin, niin all good.
Peukut ja terkut sun miehelle, mä olen itse samoilla linjoilla mitä tulee joulukuusien ostamiseen.