[mittaustagi]
Muistan kun itkin ja tärisin viimeisen viikon ajan, kun olin muuttamassa rakkauteni perässä Suomesta pois. Minulla oli todella ristiriitaiset tunteet. Lähtisin pois maasta, jota niin paljon rakastan ja olisin erossa kaikista ystävistäni ja perheestäni yhden ihmisen takia. Ihmisen jonka kanssa en ollut aiemmin edes jakanut arkea.
Kun ensimmäisen kerran juttelimme, hän sanoi minulle, että hän ei enää koskaan halua asua naisen kanssa ja työ on hänen elämänsä. Hän ei ikinä tulisi perustamaan perhettä eikä varsinkaan menisi naimisiin. Tästä syystä oli suorastaan päätön ajatus, että aloimme tapailla.
Alkuaikoina näimme kerran kuukaudessa ja tästä suhteellisen etäisestä ihmisestä alkoi kuoriutua mitä lämpimin ihminen. Ensimmäiset kuukaudet menivät vähän kuin elokuvissa, mutta kumpikaan ei uskaltanut kysyä, että mikä juttu tämä oikein on. Sohvin tapaan kolme vuotta sitten uutena vuotena neljän kuukauden tapailun jälkeen sanoin, että en enää halua nähdä, jos en tiedä mitä tapahtuu seuraavana neljänä kuukautena. Itsesuojeluvaistoni on näissä asioissa aika suuri ja en halunnut satuttaa itseäni, enkä ketään muutakaan. Ympärillä näkyi niin paljon ”ikuisuuksia”, jotka kestivät neljä kuukautta ja loppuivat kyyneliin.
Tuona uutena vuotena tanssimme salsaa kahdestaan hotellihuoneessa aamuun asti. Niin tassimme myös viime perjantain ja lauantain välisenä yönä sekä sunnuntaiaamuna. Hän vie ja minä seuraan askelia.
Nyt jos mietin taaksepäin, olen niin kiitollinen itselleni, että uskalsin hypätä pois niistää tutuista rutiineista, vaikka se miten alussa hirvittikin. Se aluksi jopa hieman kylmäntuntuinen ihminen on oikeasti mitä lämpimin, ystävällisin ja rakastettavin. Minun pampulani <3
Olemme kumpikin aika itsenäisiä ja oman elämän tärkeys korostuu suhteessamme, vaikka arki toimiikin meillä todella hyvin. Olen niin kiitollinen hänelle, että hän suostui siihen, että muutin Pariisista hetkeksi pois, sillä minä niin kipeästi tarvitsin sitä. Tarvitsin omaa aikaa, uuden työn sekä rauhallisen ympäristön.
Rakkaudentäytteistä viikkoa murut <3
16 Comments
Ihana rakkaudentayteinen teksti! Kyllahan tuo rakkauteen uskominen vaati aika paljon uskallusta… Niin paljon on niita tarinoita, jotka paattyvat kyyneliin. Niin kavi itsellenikin, vastoin kaikkien odotuksia (omat odotukset mukaanlukien). Nyt kun asun rakkaani kanssa meille kummallekin vieraassa maassa, ja hanella olisi ehka tarjoutumassa tyo hanen kotimaassaan, taytyy myontaa etta minua hirvittaa. Olemme seurustelleet vuoden, ja olemme kovin rakastuneita. Silti minua pelottaa muuttaa hanen kotimaahansa Sveitsiin, silla hanelle se on koti, mutta minulle yhta lailla uusi vieras kotimaa kuin nykyinenkin. On kuitenkin rohkaisevaa lukea teidan rakkaustarinasta, joten ehka minakin seuraan sydanta ja rakastani. Voisihan sita kehnompiakin paikkoja olla kuin Sveitsi!
Niin vaatii. Ja mitä vanhemmaksi tulee, se vaati jollain lailla paljon enemmän. Niin on. Niitä tarinoita on aivan liian paljon.
Ymmärrän tunteesi, mutta olet siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että olet nimeomaan menossa Sveitsiin. Muuttaisin sinne heti jos vain tulisi mahdollisuus.
Millään muulla ei ole merkitystä kuin sillä, että elämän saa jakaa toisen kanssa joka rakastaa sinua ja arvostaa sinua sellaisena kuin olet. Maat ja työpaikat voivat vaihtua, niillä ei ole niin väliä. Totta kai välillä niidenkin suhteen pitää olla itsekäs, mutta tärkeintä on kumminkin ihmiset ympärillä.
Ja muista, aina sieltä Sveitsistä pääsee pois. Sinne pitää vain uskaltaa mennä jotta näkee millainen elämä siellä odottaa <3
❤
<3
Me mieheni kanssa olemme asuneet jo 10 vuotta täällä piskuisessa Sveitsissä. Huojentavaa että meiltä on aika lyhyt matka Saksan puolelle Stuttgartiin haistelemaan välillä isomman kaupungin tuntua. Eikä Sveitsissä ole muuta ‘pakkoa’ kuin sairasvakuutus. Se on oltava kaikilla. Kannattaa tutkia compariksen sivuja, sieltä löytyy lähes kaikki tarvittava tieto muihinkin asioihin. Sveitsiläiset ovat kansainvälistä porukkaa ja erilaisia työkuvioita löytyy eri maista. Monet palaavat vanhuudenpäiviksi takaisin Alppimaan lumoon. Sinun ja rakkaasi kohdalla tuskin tästä vielä kysymys.. Tervetuloa!
– Kiitos herkästä oodista! Rakkauskertomukset ovat ihania ja se miten ne etenevät. Tulee se omakin rakkaus tarkistettua siinä sivussa.
Onnenhetkiä elämäänne, missä maassa sitä sitten vietättekin yhdessä. :)
Kiitos vinkeista AnneK! Uskon myos etta Sveitsi tulee olemaan ihana uusi kotimaa :) Siella olen jo monesti vieraillut, ja kylla se vaan idylliselta vaikuttaa. Kurkkaankin heti nuo Compariksen sivut!
Siis Sveitsi on mitä ihanin paikka – aivan totaalisen myyty varsinkin Zürichille! Tuli niin kotoinen fiilis siellä ollessa. Luonto oli puhdasta, julkisissa vessoissa uskalsi käydä ja ihmiset olivat niin monikulttuurisia.
Kaikkea hyvää <3
Voi ei, ei Sveitsiä ja piskuista saa laittaa samaan lauseeseen :D <3 Sveitsi on paras! Se on ollut minun kohdemaani jo kauan aikaa ja viimeistään viime marraskuussa olen alkanut miettimään sinne muuttoa ihan oikeasti. Sveitsi vei sydämeni ihan totaalisesti viime kesänä kun olimme siellä viikon kesälomalla - niin minun paikkani!
Ole hyvä - minun onneni, että voin jakaa tällaisia kertomuksia. On kai täällä välillä ollut vähän toisenlaisiakin postauksia, mutta sydämeni on niin rakkautta täynnä tällä hetkellä, että se oli myös pakko jakaa.
Kiitos paljon <3
Ymmärrät varmaan että ‘piskuinen Sveitsi’ tulee kohdallamme syystä, että asuimme Houstonissa Teksasissa.. Ja viihdyimme siellä valtavan hyvin. Totuimme liian hyvin niihin isompiin ympyröihin.. On niitä aikoja haikaltu, mutta kun olisi ollut mahdollista palata jonnekin Detroitin lähelle, pupu meni minulla housuun. Ja syystä että olimme kävelemässä zürich-järven rannalla ja näin puhtaassa vedessä uiskentelevan paljon pieniä kaloja. Sanoin siinä miehelle, että tässä oli se ‘merkki’ ettemme näin ihanaa asiaa tultaisi näkemään yhdysvaltojen sameissa vesissä. Pienet kalat siis päättivät asian meidän puolesta. :) Romanttista, eikö? :)
Ihana postaus. Näitä lisää! <3
Mä aikoinaan tapasin mieheni lentokentällä. Ensitapaamisesta 4 kk kuluttua olimme jo naimisissa. Häiden jälkeen muutin miehen perässä toiselle puolelle maapalloa ja jätin Suomeen kaiken (tai no, opinnot seurasi mukana ja päättötyö pääsi perille lentopostina).
Enpä olisi uskonut lähes tarkalleen 10 vuotta sitten (7.12), kun olin sydän särkyneenä lentokentällä, että nurkan takana tulisi ihana tulevaisuus vastaan.
Kannatti vaimentaa "voiko tämä toimia?"-epäilykset ja luottaa tunteeseen, että kyllä kyllä. Hyvinhän tässä on käynyt. Edelleen rakastamme.
Elämä on seikkailua! Kaikkea hyvää teille Pampulasi kanssa! <3
Voi miten ihana kuulla <3
Olen ikuinen romantikko ja on ihana kuulla ihmisten tapaamisista ja rakkaustarinoista. Niistä puhutaan ihan liian vähän. En pidä romaaneista, mutta mielelläni kuuntelen oikeita rakkaustarinoita.
Voi miten ihana tarina ja että se jatkuu edelleen. Onnellisena ja täynnä rakkautta <3 Sitä ei koskaan tiedä missä se rakkaus on. Sille pitää vain antaa mahdollisuus.
Elämä on seikkailu ja kaikista päivistä pitää olla niin kiitollinen.
Kiitos paljon. Tulevaisuudessa saan viettää niin paljon enemmän aikaa Pampulani kanssa kun muutan takaisin Ranskaan helmikuussa : )
En kovin paljoa kertoile meidän suhteen alusta, koska kyynikot voisi saada sydärin. ;)
Täällä nyt voin tunnustaa, että annoin ekana yhdessä vietettynä päivänä sormuksen miehelleni. Se oli mulle aivan liian iso antiikkisormus, joka solahti miehen sormeen. Ja sinne jäi. Mun timanttisormus ostettiin seuraavana päivänä.
Joku muuten tuolla aiemmin kertoi tilanteesta, missä muutto edessä miehen kotimaahan. Me olemme asuneet kummankin kotimaassa ja tällä tavalla saaneet ensikäden kosketuksen toistemme taustoihin ja kulttuuriin.
Sinänsä meillä ei ole arjessa kovin paljoa kulttuurieroja ja olimme ns. kansainvälisiä jo ennen parisuhdettamme, mutta etenkin lapsillemme se on tehnyt hyvää. Mulle on ollut tärkeätä, että lapset saisi kokemuksia myös suomalaisesta koulusta ja nimenomaan suomen kielellä.
Omasta kokemuksesta vielä sen verran vinkkaan, että myös paluumuutto voi nostaa kulttuurishokin. Eli puoliso ei välttämättä olekaan heti kuin kala vedessä “omiensa parissa” omassa kotimaassaan, vaan voi alussa kipuilla tietynlaista ulkopuolisuuden tunnetta.
Mulle tämä tuli ihan puun takaa. Luulin, että Suomeen muutto olisi mulle helppo juttu. En osannut etukäteen aavistaa sitä tunteiden kirjoa, mikä lävähtäisi vasten kasvoja. Mieheni tuolloin totesi, että olen kuin “native foreigner” Suomessa.
Nyt mieheni on alkanut haikailla takaisin kotimaahansa ja jos päädymme sinne, muutto ja sopeutuminen taitaa olla mulle helpompi juttu, koska asennoidun jo etukäteen siihen, että olen siellä ulkomaalainen ja ainakin aluksi “ulkopuolinen.” Saan rauhassa olla omituinen ja vaikka nyyhkiä taakse jäänyttä elämää ja vanhaa kotia -ainakin mulle se on aina suruprosessi jättää taakse ystävät, koti ja tutut ympyrät edellisestä asuinmaasta. Jostain syystä kun joillekin tuntuu olevan tabu, jos paikallinen kaipaa jotakin toisesta maasta. “Miksi sitten tulit takaisin?” on vakiokysymys.
Paljon iloa, rakkautta ja yhteenkuuluvutta kaikille! Monikulttuurinen elämä ei ole aina helppoa ja välillä se vaatii veronsa, jos esim. kipuilee uran, asuinpaikan yms. suhteen, mutta antoisaa se on. Sitä taatusti tulee elettyä täysillä ja haastettua itsensä mennen tullen. ;)
Voi miten ihana tarina <3
Ihan todella rohkea veto sinulta - onneksi se sormus pysyi miehesi sormessa <3
Tuon paluumuuton shokin koin jo silloin kun tulin vaihdosta Malesiasta kotiin. Menin takaisin Vaasaan ja kaikki tuntuivat siellä niin negatiivisilta aurinkoisen Aasian jälkeen. Suomessa toki ilmasto on yksi mikä tekee myös tehtävänsä, mutta ei se nyt kovin erilaista ole täällä Luxemburgissakaan. Lunta täällä ei ole, mutta kylmää ja pimeää kylläkin.
Omat ystävät ja tuttavat toki tekevät paluusta niin paljon helpomman, mutta ymmärrän niin hyvin mitä tarkoitat. Olin niin maassa kun tulin vaihdosta kotiin, että en voinut edes itse kuvitella, että niin olisi käynyt.
Hih, niinpä. Aluksi saa kysellä tyhmiä ja sanoa, että minähän en halua tulla kymmeneen töihin, minä tulen kahdeksaan. Tuo on muuten totta, kun kysytään että miksi sitten lähdit kun on noin kova ikävä ja miksi et sitten muuta takaisin jos on noin kova ikävä. Ei siihen ole yksiselitteistä vastusta todellisuudessa.
Ei ole helppoa aina kyllä. Jo se että ikävöin Nordean toimivaa verkkopankkia on jotain kertoo paljon Keski-Euroopan kehityksestä :D. Antoisaa se on ja auttaa avaamaan silmät. Nimenomaan haastettu on itseä ja kai sitä Pampulaakin välillä;)
Kiitos ihanasta kommentista ja ihanaa joulun odotusta <3
Hei Sohvi, ja kiitos ihanasta blogistasi! <3 Kun sanoit että tarvitset omaa aikaa, niin halusitko sitä tavallaan myös Pampulastasi? Kysyn tätä siksi, että poikaystävälleni oma aika on äärimmäisen tärkeää, toisin kuin minulle, jolle riitttää satunnaiset, lyhyet ajat erossa. Poikaystäväni onkin maalaillut vaihtoehtoa, että hän lähtisi x ajaksi ulkomaille töihin, koska hänen alansa töitä löytyy sieltä paremmin, ja hän viihtyy muutenkin paremmin ulkomailla kuin Suomessa (hän on asunut useampaan otteeseen ulkomailla ja yhdessäkin asuimme vuoden keski-Euroopasssa). Minä otan asian aika raskaasti, sillä ajattelen automaattisesti, että hän ei rakasta minua tarpeeksi kun olisi valmis olemaan niin kaukana minusta ja näkisimme harvemmin. Uskon sisimmässäni, että asia ei ole niin (olemme olleet jo 6 vuotta yhdessä ja monesti hänestä näkee kun olemme taas yhdessä erossa olon jälkeen, että hän on ikävöinyt minua) mutta en voi pelolleni mitään. Kuitenkin nyt kun luin, että sinäkin, joka olet niin rakastunut Pampulaan, muutit myös toiseen maahan ja kerroit tarvitsevasi omaa aikaa, aloin ajattelemaan, että onko se sittenkään hälyttävä merkki jos toinen sitä tarvitsee. Olisi ihanaa, jos avaisit hiukan ajatuksiasi asiasta, että miten sinä näet asian. :) Tämä kun on minulla pitkäaikainen, henkilökohtainen pelko ja kipukohta, jossa toivoisin osata ajatella eri tavalla, toinen huomioon ottaen. Ihanaa joulua sinulle ja Pampulallesi! <3 Nauttikaa yhdessä olostanne, se tuntuu varmasti uskomattoman ihanalle saada olla toisen vieressä kiireisen syksyn jälkeen! :)
Heippa Ansku,
kiva kun kirjoitit.
Siis minulle suurin syy Luxiin lähdölle oli Pariisi. Olimme molemmilla kerroilla niin lähellä terrori-iskuja ja se on jättänyt niin ikävät fiilikset kun varsinkin Pariisin iskujen aikaan jouduimme juossa ravintolasta ulos ja kotiin. Sitten lähdin Nizzaan “turvaan” ja peruin ilotulitukseen menemisen kun olin kuumeessa. Kun aamulla heräsin, luin surulliset uutiset :(. Vaikka miten Ranskaa rakastan, on täällä moni asia niin huonosti tällä hetkellä. Kertaakaan en mene ovesta ulos miettimättä minne olen menossa ja mihin aikaan. Luxin elo on ollut niin stressitöntä ja vaikka se on oikeasti aika tylsä paikka, ei minun ole tarvinnut pelätä siellä.
Mitä tulee yksinoloon, ymmärrän poikaystävääsi hyvin. Olen myös todella itsenäinen ja jos minun pitäisi olla koko ajan Pampulani kanssa, niin tulisin vähän hulluksi. Ja se jälleennäkeminen on niin ihana tunne kun ei ole nähnyt viikkoon. Mutta täytyy sanoa, että en odota myöskään mitään muuta niin paljoa kun sitä hetkeä kun saan olla taas kotona hänen kanssaan. Talvi on ollut niin raskas kun olen ollut niin yksin Luxissa.
Älä siis pelkää, meitä ihmisiä on niin moneksi ja monet meistä tykkää olla paljon yksikseen.
Ihanaa joulua sinne <3
Hei Sofia,
Kiitos, että sinulla oli aikaa vastata noin pitkästi viestiini! <3 Joulun hulinoissa unohdin että olin kirjoittanut sinulle, ja olikin ihana yllätys kun muistin tämän ja täällähän oli sinulta vastaus! :)
Voin vain kuvitella, miten raskasta eläminen Ranskassa on ollut jatkuvan pelon alla. Ihan hirveää. Meillä täällä Suomessa kun ei ole siitä vielä ainakaan mitään käsitystä. Ja kiitos rohkaisevista sanoistasi, on ihanaa kuulla erilaisia näkökulmia asioihin! :)
Ihanaa uutta vuotta sinulle ja pampulalle, ja mielettömän paljon onnea avioitumisen johdosta! Tunne ja rakkaus välittyy ruudun tänne puolelle. <3