3 hours in Portofino

Portofino on usein ollut mielessä, mutta en ollut ennen lauantaita ikinä  käynyt tässä kuuluisassa satamakylässä, mutta matkalla Luccaan päätimme pysähtyä siellä lounaalla. Minulla on monesta paikasta aina jonkinlainen mielikuva ja niin oli myös Portofinosta. Luulin sen olevan vähän samanlainen kuin Antibes, mutta Portofino olikin ihan äärettömän pieni. Siis minien mini. Kaunis se tosin on, vaikka ehkä petyin hieman sen kokoon.

Avec Sofié blog l Portofino Italy

Avec Sofié blog l Portofino Italy

Saimme auton Portofinon parkkihalliin, mutta jos olet menossa kylään elokuussa, jätä auto suosiolla edelliseen suureen kaupunkiin ja ota bussi tai kävele rantaviivaa pitkin Portofinoon. Meinasi nimittäin tehdä tiukkaa saada auto parkkiin, vaikka ei ole edes vielä sesonki. Ja tässä kohtaa myös suosittelen suhteellisen pientä autoa, sillä tie on pienistä pienin ja kun bussi tulee vastaan, on ison auton kanssa helposti pulassa.  Viereisestä kaupungista kävelee alle puolessa tunnissa tähän piirrosmaiseen satamaan ja huomasin myös, että vesitaksit liikennöivät kylien välillä.

Etelä-Ranskata ja Nizzan suunnilta ajelee Portofinoon reilussa kolmessa tunnissa. Jos teillä on paljon aikaa tulevana kesälomana ja olette tulossa meidän seuduille, tekisin myös reissun Italian puolelle Rivieraa. Nämä kohteet, kun on helppo yhdistää varsinkin, jos olette reissussa kaksi viikkoa.

Avec Sofié blog l Portofino Italy

Itse Portofinoon en nyt kyllä tekisi kuin maksimissaan kahden päivän matkan. Siis paikka on todellakin yllättävän pieni ja kylä on parissa tunnissa nähty. Luulin nimittäin itse, että paikassa voisi helposti viettää viikon samalla tavalla, vaikka mitä Nizzassa. Mutta siis jos olette käyneet, vaikka Ezessä, niin vertaisin näitä kahta toisiinsa. Ihania päiväretkipaikkoja, mutta kovinkaan aktiivista lomaa ei näissä kahdessa paikassa saa :)

Avec Sofié blog l Portofino Italy

 

Avec Sofié blog l Portofino Italy

Avec Sofié blog l Portofino Italy

Avec Sofié blog l Portofino Italy

Kaksi asiaa ei tosin pettänyt tälläkään kertaa, tyyli ja ruoka. Vaikka kylä miten pieni olikin, oli se italialaisen tyylikäs eikä väreillä oltu samalla tavalla revitelty varjoissa ja muissa mitä välillä Ranskan puolella. Ja ruoka on Portofinossa yllättävän hyvää. Pelkäsin nimittäin vähän turstirysä-ravintoloita, mutta söin oikein hyvän pastan. Taas kerran.

 

Avec Sofié blog l Portofino Italy

Toivottavasti en kuulosta negatiiviselta (sitä en halua olla), mutta haluan olla teille todella rehellinen ja kertoa oman näkemykseni ja omat harhakuvitelmani tästä paikasta. Itseäni ehkä myös häiritsivät laivalla tuodut turistimassat ja roskainen poukama. Kuvittelin nimittäin, että vesi olisi ollut kirkasta ja että olisin voinut pulahtaa uimaan Portofinossa, mutta sitä en ainakaan pääsatamassa pystynyt tehdä. Eli viikon lomaa en Portofinosta varaisi, päivä siellä riittää.

Tämä oli hyvä opetus itselleni, sillä olen kuvien perusteella ollut menossa Positanoon lomalle. Ehkä siis otan hieman paremmin selvää ensi kerralla matkakohteistani, niin tiedän mihin olen menossa : )

 

Follow me on

FacebookInstagram, SoundCloud, Pinterest & Bloglovin

You may also like

9 Comments

  1. Portofino on tosiaan mainettaan pienempi :) ja sopii minunkin mielestä paremmin päiväretkikohteeksi kuin tukikohdaksi.
    Majoitusta kannattaa etsiä Santa Margherita Liguresta tai Rapallosta. Etäisyydet alueella kylästä toiseen ovat tosiaan lyhyet.
    Mutta suosittelen tuota vähän laajempaa aluetta lomakohteeksi lämpimäksi. Rantalomaa hiekkarantoineen ja aurinkotuoleineen ei ehkä kannata odottaa, mutta excursiot esim. vesibussilla tai kevyen päivävaellukset ovat tuolla hyviä vaihtoehtoja.

    Positano sen sijaan minunkin mielikuvissa ikoninen lomakohde. Itse en ole vielä ehtinyt sinne saakka. Mutta kuvittelen, että se sopisi tukikohdaksi loman ajaksi Amalfi-rannikon tutkimiseen. Toivottavasti en joudu pettymään :)

    1. Heippa,

      jep, olin todella yllättynyt. Se on täydellinen päiväretkikohde :)

      Rapallo vaikutti todella kivalta paikalta. Huomasin, että siellä oli myös Cap Eden Roc -hotelli ja ensi kerralla menen kyllä sen jylhälle terassille syömään jätskini. Näytti niin upealta :)

      Siis kun olin nimenomaan luullut, että tuolla on upeita rantaterasseja ja mielettömät uintimahdollisuudet. Pieleen meni :D

      Joo, se Positano on kummitellut kyllä kovasti viimeisen kahden vuoden aikana. Luulen, että se on nimenomaan hyvä tukikohta jos haluaa liikkua alueella. Italiassa moni kohde on juuri sellainen, että pitää liikkua kohteesta toiseen, jotta pääsee näkemään upeita paikkoja :)

  2. hei
    Meillä muutamia vuosia sitten vene vielä Välimerellä ja meidän kotisatama lähellä Portofinoa. Kävimme usein veneellä siellä ja onhan se päivämatkalle ihan oivallinen kohde, ei juurikaan pidemmäksi aikaa. Talvikautena hiljainen ja kaikki “luxus ” liikkeet avoinna vain kesäkauden. Myös ravintoloista moni näytti olevan auki vain sesonkina. Näin alkukesästä tai -syksystä varnaan paras aika tutustua ettei tule pettymystä joko täysin hiljisesta paikasta tai sesongin ruuhkasta.
    Sanna

    1. Heippa,

      kuvailit juuri sen mitä mietin. Talvella on varmasti ihan täysin hiljainen paikka, mutta heinä ja elokuussa pysyisin hyvin kaukana. En usko, että paikka on kiireisimpinä lomakuukausina millään lailla viehättävä kun on kaikki tiet ja ravintolat tukossa. Alkukesä tai -syksy on varmasti otollisinta vierailuaikaa:)

  3. Hei lomalainen!

    Mukavaa lukea matkajuttuja jo käydyistäkin paikoista. Näin voi omissa mielikuvissa tehdä matkan uudelleen kauniita kuvia katsellen.. Kiitos lomafiiliksistä, niitä kohta tarvitaankin. Se harmittaa että vihaan italialaista liiikennekulttuuria. Siis pelkään sitä menoa, on pakko ajaa kovaa muuten alkaa torvet soida. Ja ajovalot vilkkua takana. Sekin on koettu että ruuhkassa pitäisi päästä ‘sveitsiläisen’ ohi, vaikka kaistat täynnä autoja. Mies vielä niin tempperamenttinen, että kädet alkaa heti heilua.. ;)
    Siltikin ajettu usein kotimatkoja etelä-Ranskasta Italian kautta. Viime kesänä huilattiin yksi yö Comossa. Ja siitäkin paikasta tykkäsin ja huomasin, että niitä tykkääjiä oli paljon muitakin..
    Portofino on yksi kuvankaunis palanen Italiaa. Ja se on itse koettava. Päivän käynti riittää – voi nauttia leppoisasta olosta ja ruoasta.. Yövyimme matkalla lähikylässä ja hotellista neuvottiin että kannattaa lähteä junalla reissuun. Myöhästyimme sitten sopivasti Portofinoon menevästä bussista ja otimme taxin; se oli iso virhe, pieni matka jotain 50 euroa. Takaisin tulimme vesitaksilla ja taisi maksaa kahdelta sen 5 euroa. Näistä sitä oppii aina jotain..

  4. Hei,

    itse olen käynyt Portofinossa päiväreissulla muutama vuosi sitten marraskuussa. Tuolloin auki oli muutama kahvila ja mini market, ei muuta. Oikein tunnelmallinen ja kaunis paikka oli silloinkin ja turisteja vain kourallinen.
    Oletko muuttanut pysyvästi Etelä-Ranskaan? Meillä talo Kreetalla ja olen alkanut haaveilemaan tuollaisesta pienestä Fiatista sinne, jolla olisi niin ihana tehdä päiväretkiä ympäriinsä.

  5. En ole kaynyt Portofinossa mutta Positanossa kyllakin ja voin kertoa, etta se on todella pieni kaupunki ja parkkeeraaminen on vaikeaa, etenkin sesonkiaikaan. Sielta ei myoskaan ole kovin hyvia julkisia yhteyksia, joten auto on lahes pakollinen, ellei sitten halua bussin kyytiin, jolloin useimmiten joutuu seisomaan matkan ajan. Jos haluaa liikkua osittain/kokonaan julkisilla, suosittelen hotellia Sorrentosta, jonne paasee junalla Napolista; sama juna pysahtyy Pompejin ja Ercolanon (entinen Herculaneum) asemilla jos on kiinnostunut historiasta. Jos liikkuu autolla, matkaan kannattaa varata aikaa – teilla on usein ruuhkaa ja ne ovat kovin kapeita. Esimerkiksi 50km:n ajomatka Napolista Sorrentoon kesti 2 tuntia koska suuri osa matkasta taittui pienella tiella, josta paikalliset kylatiet haarantuivat. Ensimmainen osa on moottoritieta, mutta sen ajaa n 20 minuutissa, ja sitten on pienempi tie. Amalfin, Positanon, Sorrenton, Caprin, Napolin ja muiden Napolinlahden saarien valilla voi menna myos laivalla, mutta ne eivat kulje iltaisin. Capri on aivan ihana mutta todella kallis: vesipullo maksaa €5. Sinne kannattaa silti menna ja voin suositella saarta kiertavaa risteilya – nakee saaren ja saa nauttia parista tunnista merella. Mukavaa matkaa kaikille, jotka suunnittelevat matkaa sinne.

  6. Ah, minulle kävi juuri samalla tavalla Taorminan kanssa. Odotukset olivat korkealla, mutta turistimassat pilasivat kauniit maisemat. Minulla on niin ikävä Italiaa, toivottavasti pian pääsemme nauttimaan taas Italiasta <3 olin muuten kuvitellun Luccan lähemmäs Genovaa!

    1. Olin Taorminassa viime syyskuussa, jolloin turistimassat olivat havinneet mutta oli viela miellyttavan lamminta eli 25-30C. Tottakai siella oli matkailijoita, mutta varsinkin iltapaivisin ja iltaisin oli hiljaisempaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*