Olen ollut monen monta kertaa Venetsiassa, mutta olen aina pysytellyt pääsaarien lähettyvillä. Kaksi viikkoa sitten kun olimme Venetsiassa, halusin nähdä jotakin uutta myös. Muutama viikko sitten tekemääni reissun onni oli, että lämpötila ei ollut yli kolmekymmentä astetta eikä turisteja ollut juuri ollenkaan. Se joka on käynyt Venetsiassa heinäkuussa ymmärtää, että mistä puhun. Nyt pystyi liikkumaan hyvin eri saarille ja nauttimaan kesäpäivistä ilman hurjaa paahdetta ja massoja.

Yleensä kuulee ihmisten käyneen Muranon lasisaarella, mutta ei niinkään tällä pitsistä tunnetulla Buranon saarella. Pohjois-Italia on mielenkiintoinen siinä mielessä, että monilla eri kaupungeilla tai alueilla on joku tietty teollisuuden ala; Muranossa se on lasi ja Buranossa se on ollut pitsi. Nykyään Buranossa ei taideta kovastikaan enää nyplätä, vaan asukasluku on muutaman tuhannen verran ja paikallinen väestö näytti aika ikääntyvältä.

Buranoon pääsee helposti lautalla tai vesitaksilla Venetsian puolelta. Taksimatka kestää sellaisen puoli tuntia. Normaalioloissa olisimme menneet lautalla, mutta emme halunneet käyttää julkisia kulkuvälineitä pandemian takia ja sen takia vesitaksi toimi loistavasti.

Burano on tunnettu pitsin lisäksi myös värikkäistä taloista, ja ne ovat varmaankin tänä päivänä se suurin syy miksi ihmiset haluavat nähdä tämän pienen saaren. Mitään sen kummempaa ei saarella siis ole, joten muutaman tunnin reissu riittää hyvin. Koko päivää siellä en suosittele viettävän, sillä saari on todella pikkuinen. Mutta muutaman tunnin reissu, vaikka aamupäivästä tälle pastellisaarelle sopii hyvin ja näkee sen ns. työläispuolen myös Venetsiasta. Erilaista loistoa mitä pääsaarella :)

Tiedän, että monikaan teistä ei tänä kesänä ole välttämättä suuntaamassa Venetsiaan tai Italiaan, mutta laittakaa Burano listalle, jos vaikka ensi kesänä olette Pohjois-Italiaan suuntaamassa. Tiedostan, että ulkomaan matkavinkit eivät välttämättä tänä kesänä kovastikaan auta, mutta toivottavasti pääsette näiden kuvien kautta edes virtuaalimatkalle. Ja Italia pysyy siellä varmasti, niin on tulevaisuuden matkoille jotain uutta nähtävää.

Follow me on:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin,  SoundCloud and Twitter

Kun kuvaillaan yleisesti ranskalaista naista, on hän hentoinen, näennäisesti ystävällinen sekä hän kävelee ja polttaa tupakkaakin viettelevästi. Rantatuolissa kääntyminen onnistuu tyylikkäästi ja rypyt kasvoilla näyttävät myös hyvin hoidetuilta.

Ranskalainen nainen on jollain lailla ollut minulle paradoksi. Kai se on jollain lailla edelleenkin, mutta olen alkanut ymmärtämään, että miten he pitävät itsestään huolta ja miksi itsekuri on yksi kurin lajeista Ranskassa. Siltikin ranskalainen nainen on jollain lailla oma lajinsa ja heidän seuraamisensa esimerkiksi rannoilla tai ravintolassa on parempaa viihdettä kuin televisio.

Ranskalainen kasvatus perustuu aika pitkälti kovaan kuriin ja sääntöihin. Samanlainen kurinalaisuus näkyy ranskalaisessa ruokakulttuurissa. Syödään sopivasti mutta ei liikaa. Kun kerran vein Marianne-karkkeja töihin, ottivat muut naiset kourallisen, mutta ranskalainen kollegani otti yhden ja sanoi säästävänsä sen lounaan jälkeiseksi jälkiruoaksi. Minä olin syönyt ennen lounasta jo varmaan 15 Marianne-karkkia. Olen usein varsinkin Pariisissa ollessa huomannut, että annoskoko on todella erilainen ranskalaisilla lounailla mitä esimerkiksi suomalaisilla lounailla. Syödään tarpeeksi, mutta ei niin paljon, että tullaan täyteen.

Sama pätee ranskalaisten naisten kauneusihanteissa; sopivasti meikkiä korostamaan tiettyjä asioita, mutta ei liikaa. Nyt tuntuu, että naisten kauneusihanteet ovat aika lailla kahtiajakautuneet, on joko klassista ja luonnollista tai ylitseampuvaa botox-täytehuulia ja selkeitä ripsilisäkkeitä. Jos yleistän hieman, Ranskassa ei ranskalaisilla naisilla näy niin selkeitä botox-toimenpiteitä tai saatikka tekoripsiä. Etelä-Ranskassa näkyy mielestäni hieman enemmän rintaimplantteja ja huulitäytteitä mitä Pariisissa, mutta ne ovat luonnollisen näköisiä, eikä niitä edes huomaa, jos ei kiinnitä huomiota. Jos menen esimerkiksi Ruotsiin työmatkalle, on tilanne toinen. Siellä selkeästi on ok näyttää siltä, että operaatioissa on käyty eikä haittaa, että ripset ovat vinksin vonksin.

Viikonloppuna seurailin illallisella Cannesissa ja eilen koko päivän rannalla ranskalaisia naisia ja mietin, että miten he onnistuvat näyttämään vielä viisikymppisiltäkin niin upeilta. Vaikka tupakkaa ja viiniä voi mennä päivittäin vielä vanhalla iällä, näyttävät he silti niin hyvin säilyneiltä. Uskon nimenomaan, että kaiken a ja o on kurinalaisuus. Syödään sievästi ja juodaan kevyesti, on varmaankin geenien lisäksi ranskalaisten naisten salaisuus. He ovat luonnostaan usein hentoluisempia mitä me pohjoismaalaiset, ja sen takia minä esimerkiksi tuskastelen ranskalaiset merkkien kohdalla, koska olen paikalliseen väestöön nähden paljon harteikkaampi. Paljon saa aikaan itsekurilla ja käytöskulttuurilla, mutta geenit määrittävät paljolti kropan mallin.

Ihailen kurinalaisuutta naisten käytöksessä ja lastenkasvatuksessa, työpaikoilla en niinkään. Mutta kurinalaisuus ja jonkinlainen autoritäärisyys kuuluvat vahvasti ranskalaiseen kulttuuriin, niin en usko, että sitä voisi Ranskassa kohdistaa nimenomaan vain syömiseen kohtuudella, se näkyy ihan kaikessa. Ne kenellä on ollut esimerkiksi ranskalainen esimies ymmärtävät mitä tarkoitan täydellisyyden tavoittelulla ja kurinalaisuudella. Asioita ei yritetä viedä pohjoismaisesti nopeasti eteenpäin vaan ne tehdään monen monta kertaa uudestaan ja vasta sitten on valmista, kun kaikki on tip top. Isä on yleensä autoritäärinen kotona ja näin myös esimiestä kunnioitetaan työpaikoilla Ranskassa eikä välttämättä ole soveliasta väitellä asiasta esimiehen kanssa samalla lailla mitä amerikkalaisessa työkulttuurissa.

Täten uskonkin, että se on nimenomaan se kulttuuri ja käytöstavat mitkä täällä ohjaavat naisten käytöstä ja kropan mallia. En välttämättä voisi nähdä kovinkaan helposti ranskalaista ystävääni syömässä Mc Donaldsissa lastensa kanssa, mutta suomalaisen kyllä. En myöskään useinkaan näe ranskalaisia naisia humaltuneena, suomalaisia kyllä. Viiniä Ranskassa toki juodaan mutta se jää usein yhteen tai kahteen lasiin. Heidän tapakulttuurinsa korostuu kohtuus monella lailla ja se on kaiken lähtökohta elämälle ja kauneudelle.