Viimeinen kokonainen viikko Amsterdamin kodissa on alkanut. Se tuntuu jokseenkin ihanalta, mutta samalla hetkellä myös jollain lailla surulliselta. En tiedä miksi olen ollut hieman mixed feelings viime kuukaudet. Tiesin, että tämä päivä tulisi, että meidän pitää muuttaa omaan kotiin, mutta se että oikeasti tapahtuu, on jollain lailla samalla ihanaa ja toisaalta haikeaa.

Koen usein muutostilanteet tällä tavalla. Sama se oli Pariisin kanssa. Halusin sieltä pois, mutta kun menin viimeisen kerran taksissa kaupungin läpi juna-asemalle ja kohti Amsterdamia, itkin hysteerisesti, että mitä tuli tehtyä.

Sama se on nyt. Olemme ostaneet kodin ja se tarkoittaa, että Amsterdam on meille pysyvämpi paikka. Amsterdam on ihana, älkää käsittäkö väärin. Olen vain jotenkin ajatellut, että meillä ei olisi pysyvää kotia, vaan olisimme aina valmiita muuttamaan paikasta toiseen. Nyt se tarkoittaa sitä, että Amsterdam on meidän kotimme seuraavat vuodet. En ole tottunut olemaan kiinni tietyssä paikassa ja nyt kun näin vähän on, se tekee olon levottomaksi ja jonkinlainen puolittainen pakokauhu on vallannut mielen. Vaikea selittää, että millaisia tunteita sitä käy läpi.

Tunteet tulevat varmasti pintaan sen takia, että en ole ollut viimeisten vuosien aikana kiinni missään. Reissasin Luxemburgin, Pariisin ja Nizzan väliä ja mikään ei tuntunut kodilta. Monta vuotta meni haahuillessa, mutta nyt Amsterdam on muotoutunut kodiksi ja haahuilu loppuu.

Olemme puhuneet tästä kotona ja meillä kummallakin on vähän samanlaiset fiilikset. Tämä tunne olisi joka paikassa, ei pelkästään Amsterdamissa. Nyt olemme päättäneet, että tästä kaupungista tulee koti. Olen onnellinen, että olen saanut asua monissa eri paikoissa eikä minulla ole yhtä tiettyä paikkaa, minne haluaisin vielä muuttaa. Paikalle jääminen tuntuu minusta tosin hieman omituiselta.

Tänä viikonloppuna on aika käydä kaikki tavarat läpi ja antaa pois turhat huonekalut, astia, lumilaudat… Ihan kaikki sellainen, joita ei ole käytetty viimeisien vuosien aikana. Tämä viikonloppu tulee olemaan monella tavalla puhdistava kokemus. Vaikka olemme käyneet tavaroita Pariisissa läpi vuosi sitten, nyt käymme kaiken taas uudelleen läpi.

Viikon päästä heräämme omassa uudessa kodissa. Vaikka tunteet ovat vähän mixed tällä hetkellä, en malta odottaa, että vihdoin minulla on oma koti, jota voin laittaa ja pintaremontoida omanlaiseksi. Uskon, että nämä tunteet menevät pois, kun olen asettunut kotiin ja saanut kaikki tavarat paikoilleen.

”Minulle kaikkein tärkeintä on lapsi, tiedän, että suhteemme ei ole lopullinen, sillä haluamme niin eri asioita. Olemme nyt saaneet sen kaikkein tärkeimmän ja jos ero tulee, se ei tunnu pahalta. Tyttäremme on tärkeintä maailmassa ja kaikki muu on toissijaista. Myös parisuhteemme.” Näin sanoi tuttavani minulle hetki sitten kun puhuimme perheestä, lapsista ja parisuhteesta.

Olen päälle kolmekymmentä ja niin ovat myös lähellä olevat ystäväni. Moni meistä tekee hyvin erilaisia ratkaisuja mitä perheeseen ja lapsiin tulee. Toinen etsii itselleen luovuttajaa, toinen miettii munasolujen pakastusta ja kolmas tekee lapsen parisuhteeseen, joka ei ehkä kestä. Kaikki erilaisia valintoja, ja riippuvat niin paljon omasta henkilökohtaisesta tilanteesta.

Yksi on valmis jättämään ehkäisyn kokonaan pois alle vuoden tuntemisen jälkeen, toinen taas haluaa rakentaa kansainvälistä uraa, kolmas haluaa asua vähintään vuoden yhdessä ja neljäs haluaa rakentaa peruspilarit valmiiksi ennen kuin edes voisi miettiä lapsia. Yksi tekee abortin, kun isäehdokas ei ollutkaan sopiva, toinen pitää lapsen, vaikka avioliitto ei ole se kaikista ruusuisin. Niin erilaisia tilanteita, kaikki niin inhimillisiä valintoja.

Kun itse tulee avioeroperheestä, on se ydinperhe minulle kaikista optimaalisin haave. On tosin todella virkistävää nähdä, että se ei ole kaikille ympärilläni oleville ihmisille enää välttämättä se kaikista tärkein tavoite. Ehkä tässäkin näkyy muutos asenteissa sukupolvien välillä, ja on vapauttavaa nähdä miten erilaiset mielipiteet ja elämäntavat ovat nykyaikana sallittuja.

Minulta usein kysytään, että miksi meillä ei ole jo lapsia. Katseet kääntyvät usein vatsaani ja myös niihin kysymysmerkkeihin, että emmekö me halua lapsia. Aihe on meille aika neutraali. Meille tärkeintä elämässä on, että meidän parisuhteemme voi hyvin ja meillä on muut elämän palaset raiteillaan, ennen kuin voimme miettiä uutta perheenjäsentä meille. Enää se ei ole minulle ehdoton ei niin kuin 10 vuotta sitten, mutta en myöskään halua olla äitinä kaoottisessa tilanteessa. Ehkä kontrollifriikkipiirteeni näkyy nimenomaan tässä asiassa.

Toiselle lapsi menee parisuhteen edelle ja se saadaan ihmisen kanssa, joka ei nyt välttämättä ole se optimi. Minulle tärkeintä on meidän parisuhteemme ja että meillä on kaikki hyvin. Totta kai en ole naiivi ja tiedän, että usein avioliitot päättyvät eroon, mutta yritän kaikkeni, että meille ei kävisi niin.

Avoimuus ja puhuminen on näissä asioissa varmasti se kaikkein tärkein asia. Avoimesti puhuminen asiasta kuin asiasta on minulle kaiken lähtökohta. Tuomitseminen ei kannata ikinä. Et ikinä tiedä miksi loppujen lopuksi ihmiset päätyvät tiettyihin päätöksiin ja elämäntilanteisiin. Pitää kuunnella ja ymmärtää, että miksi näin on ja antaa tilaa erilaisille päätöksille.

Mieheni on tämän viikon Yhdysvalloissa työmatkoilla, joten Carita tuli luokseni pitämään seuraa. Tämä on itseasiassa meidän perinteemme, että kun mieheni on pidemmän aikaa poissa, Carita tulee luokseni. Onneksi hän voi tehdä niin hyvin etätöitä mistä tahansa, niin olemme voineet viettää paljon aikaa yhdessä, vaikka olen asunut ulkomailla. Kaksi vuotta sitten olimme Etelä-Ranskassa tähän aikaan ja viime vuonna Amsterdamissa niin kuin myös nyt.

Carita toi minulle lahjaksi Gauharilta saaman luomupuuvillamekon sekä aivan ihanan torikassin. Mekko tulee olemaan suuressa käytössä kesällä ja korista tuli saman tien lempikassini viikonlopun torireissuille. Olemme aiemminkin saaneet Gauharilta twinning -juttuja, mutta nämä kaksosasut ovat kyllä aivan lempparit – kiitos ihanat Gauhar-ladyt!

Koska Carita on käynyt Amsterdamissa niin useasti, ei meillä ole ollut mitään pakottavaa tarvetta tehdä mitään. Olemme itseasiassa kuvailleet materiaalia, leiponeet kakkuja, ottaneet päiväunia ja rentoilleet vain. Kummallakin on ollut niin hektistä, joten sen suurempaa agendaa ei olla tarvittu.

En ole tällä viikolla lomalla, vaan vietän päivät toimistolla. Mutta onneksi illat voin viettää parhaassa seurassa ja Amsterdamia tutkiskellen. Olen ollut viime aikoina niin kiinni töissä ja asuntokaupoissa, että en ole viettänyt normaalia Amsterdam-eloa juuri ollenkaan. Sen takia on ihana saada ystäviä kylään, että tekee muutakin kuin töitä ja kotihommia.

Blogi on ollut stressitason ja workloadin takia aika hiljainen. Asuntokaupoissa ja muuton järjestelyissä menee todella paljon energiaa. Vaikka mitään suurta remonttia emme ole tekemässä, vie ammattilaisten etsiminen uudessa maassa paljon aikaa. Onneksi kaikki on nyt suhteellisen reilassa ja tämän kuun lopussa pääsemme muuttamaan omaan Amsterdamin kotiin. En vielä oikein edes ymmärrä sitä, mutta pian pääsette kurkistamaan meidän omaan 1905 rakennettuun kotiin. Carita on kodin nähnyt myös ulkoa ja tietenkin kuvissa, mutta sisälle emme ole vielä päässeet yhdessä kurkistamaan. Onneksi olen saanut jakaa mielipiteitä hänen kanssaan ja olen tietenkin konsultoinut häntä sisustusvalinnoistani.

Aurinkolasit | Céline & Le Specs
Huivit | Hermès
Paitamekot | Gauhar Helsinki (gifted)
Korikassi | Gauhar Helsinki (gifted)
Ballerinat | Chanel