Vaikka Amsterdamiin muutto meni kivuttomasti ja olemme saaneet elämän rullaamaan täällä todella hyvin, on tätä ensimmäistä vuotta varjostaneet ikävästi kahden läheisten hollantilaisen ystävän syöpätaistelut. Ensimmäinen taistelu loppui elokuussa ja toinen muutama päivä sitten. En ole hollannissa ollut häissä, mutta ensi viikolla on edessä jo toiset hautajaiset vuoden sisällä.

Se tuntuu jotenkin niin väärältä, kun nuoria ihmisiä nukkuu pois. Minulta ei ole montaa läheistä aiemmin kuollut ympäriltä ja sen takia olen ollut näiden tapausten takia hieman alakuloinen. Kun joku lähellä sairastuu yhtäkkiä, ymmärtää elämän rajallisuuden.

Näillä ikävillä tapauksilla on myös ollut hyvä vaikutus minuun. Olen pystynyt keskittymään enemmän olennaiseen, jättänyt turhat jutut miettimättä ja tylsät jutut murehtimatta. Keskittynyt olennaiseen ja myös omaan hyvinvointiini. Olen oppinut sanomaan ei tyhjänpäiväisille asioille ja keskittymään asioihin, jotka tuottavat hyvää oloa. Olen myös oppinut ja uskaltanut sanoa enemmän vastaan. ”Take no shit” -rannekoru on ranteessa muistuttamassa, että täällä ollaan hyvien asioiden vuoksi ja ihan mitä tahansa ei tarvitse kestää.

Jollain tavalla kuolemantapaukset ovat siis kasvattaneet minusta vahvemman ja itsevarmemman ihmisen. En osaa selittää sitä, mutta muistan kun ensimmäinen poikaystäväni sanoi joskus lukiossa minulle, että pakko ei ole muuta kuin kuolla. Tuo lause on jollain lailla konkretisoitunut minulle viimeisen vuoden aikana.

Tähän viimeiseen kuolemantapaukseen olen osannut jo varautua 19 kuukautta. Ennuste oli jo huono Amsterdamiin muuttaessa, mutta joissain hetkissä valoa oli paljonkin. Nyt voi jollain lailla hengittää kevyemmin kun tietää toisen päässeen kivuista ja perheen suruprosessissa eteenpäin.

Minulla on ollut työkiireitä viimeisen kuukausien aikana ja sen takia olen jättänyt blogin vähemmälle. Mitä vähemmälle sen jättää, sitä vähemmän sitä pystyy kirjoittamaan. Se on ikävä kierre, kun haluaisi tehdä jokaisen postauksen hyvin, mutta talven aikana ei valo eikä energia aina anna periksi. Sen takia olenkin päättänyt olla itselleni armollinen. Kirjoitan useammin, mutta jokaisen postauksen ei tarvitse olla niin viimeistelty.

Olisi eri asia, jos en tekisi 12 tuntisia työpäiviä ja tekisin vain blogia. Jos blogi on päätyö, on siihen toki enemmän aikaa paneutua. En kumminkaan osaa tai halua luopua tästä osasta elämääni, niin teen sen nyt omilla ehdoilla ja armollisemmin.  Sen takia lupaan nyt päivittää blogia useammin, kuin viime kuukausina.

Olette olleet kovin kiinnostuneita antiikkilöydöistäni ja kuvassa näette eiliset löytöni. En ole ihan varma ovatko ne kukkaruukkuja vai vanhat sipulikeiton kulhot. Minulla ne toimivat suojaruukkuina keittiön yrteille.

Seuraan varsinkin ruotsalaisia brändejä ja sisustussuunnittelijoita ja huomaan, että heidän trendit menevät aika yhteen sen kanssa mitä näen Hollannissa kuvissa, sisustusliikkeissä ja kodeissa. Enemmän värejä ja muotoja.

Huomaan myös, että miten nykyään sekoitetaan uutta ja vanhaa paljon enemmän mitä aiemmin ja kodit ovat persoonallisempia kuin mitä vaikka viisi vuotta sitten. Olen suhteellisen inspiroitunut kotiprojekteista ja tällä hetkellä en odota papin aamenta vaan pankin suostumusta.

Follow me on:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin,  SoundCloud and Twitter

Kun on asunut ulkomailla jonkin aikaa, huomaa miten hyvin meillä on asiat monelta kantilta. Ei tarvitse mennä kovinkaan kauas Eurooppaan, kun huomaa suuria eroja, miten ihmisillä on mahdollista opiskella, edetä ja tehdä erilaisia asioita. Uskon vahvasti siihen, että moni asia on asenteesta ja uskalluksesta kiinni, mutta moni asia kumpuaa myös meidän suomalaisesta ”kaikki samalla viivalla” -kulttuurista.

Meillä ihan jokainen voi päästä korkeakouluun ja valmistua sieltä. Itse tein töitä yliopisto aikana, joka mahdollisti matkustelut ja muut aktiviteetit. Blogin tekeminen tietenkin oli yksi tulonlähteistäni, mutta ei sitä kukaan minulle opettanut, opettelin itse valokuvaamaan ja koodaamaan sen mitä tarvitsin.

En tiedä onko meillä pohjoismaalaisilla jonkinlainen erilainen just do it -asenne, sillä en ole sitä asennetta täällä hollantilaisten tai ranskalaisten kesken nähnyt. Ikäväkseni huomaan enemmänkin kateutta ja sormien osoittelua päättäjiä kohti. Vero sitä, ministeri tätä.

Olen myös itse saanut välillä kokea ikäviä kommentteja esimerkiksi blogin suhteen: ”helppohan sun kun sulla on toi hieno kamera.” Say whaaaat! Joo, on mulla kamera, mutta on siinä mennyt muutama oppitunti, kun olen itsekseni opiskellut sen tai PhotoShopin käyttöä. Saatikka istunut koneen ääressä ja kirjoitellut ja editoinut. Sen ajan olisin voinut käyttää moneen muuhun asiaan, mutta päätin toisin.

Sama asia pätee moneen muuhun asiaan. On kyse sitten töistä tai vaikka puutarhan hoidosta. Ei kukaan osaa heti kaikkea, on vain aloitettava. On myös turha verrata itseään muihin.

Olen myös oppinut olemaan tekemisistäni tai elämästäni hiljaa. On itseasiassa yllättävää, että teille jaan kuvia avoimesti, mutta tosi elämässä en jaa kovinkaan paljon mitä minulle kuuluu puolitutuille tai työkavereille. Tilanne olisi eri, jos asuisin Suomessa, mutta Hollannissa en ole esimerkiksi kokenut ilmapiiriä sellaiseksi, että voisin kertoa matkoista tai muista avoimesti. Hollantilaiset yleisesti, kun ovat todella pihejä ja matkustavat asuntovaunuillaan mieluummin kuin asuvat hotellissa. Upeita koteja heillä on, mutta siihen se yleensä jääkin. Kaikki normaalista poikkeava koetaan täällä jotenkin negatiivisena. Heillä on sanonta, joka menee jotenkin näin, että on hullua olla jo normaali.

Itse taas koen, että on parempi olla jollain lailla poikkeava. Normaali samankaltaisuus ei inspiroi. Ihailenkin ihmisiä, jotka tekevät asioita eri lailla ja luovat elämästään omanlaisen. Moni asia on kumminkin vain itsestä kiinni. Aina ne päätökset eivät ole tietenkään helppoja, mutta pitää uskaltaa tehdä muutoksia jos jonkun asian haluaa muuttuvan.

Viime viikolla ymmärsin, että tarvitsin pienen breikin ja fokusaikaa pääsääntöisesti yksin, joten tulin täksi viikoksi Etelä-Ranskaan etätöihin. Olen mennyt nukkumaan klo:21 ja herännyt 06:00. Olen käynyt aamukävelyllä ja juonut aamukahvin meren ääressä ennen kuin olen avannut tietokoneen. On tuntunut, että olen lomalla, vaikka päivät olen koneen ääressä 10 tuntia.

Kun ei ole tarvinnut keskittyä muuhun kuin siihen että nousee sängystä ajoissa aamulenkille, tekee työt ja menee ajoissa nukkumaan, on olo tuntunut ihan taivaalliselle. Vähän itseasiassa hävetti kertoa ystävilleni, joilla on lapsia, että nukun yhdeksän tuntisia öitä. Olen nukkunut viime aikoina aika huonosti kaikkien asuntoasioiden takia, joten tämä viikko Ranskassa on tullut todella tarpeeseen.

Olen ollut Etelä-Ranskassa pääosin yksin, joten olen saanut myös kaivattua omaa aikaa. Olen saanut rästihommia tehtyä, siivottua kaappeja, konmarittanut ja siivonnut terassia kesäkuntoon. Siivoaminen ja järjesteleminen ovat minulle tapa rentoutua ja Etelä-Ranskassa on aina puuhailtavaa, joten tämä on täydellinen paikka minulle juuri nyt.

Instagramista voitte seurailla päiviäni. Viikonloppuna teen retken myös Italian puolelle, joten jos haluatte virtuaalimatkailla, löydätte minut Instagramista. Jos teillä on myös sisältötoiveita, ota niitä mielelläni vastaan :)